3 000 000 000 euroa taivaan tuuliin

Vanhanen kertoi myös Kreikalle lainaamisen olevan oikein hyvää bisnestä.

"Tukia maksetaan nykysysteemin nojalla vielä vuoteen 2030 saakka. Kaikkiaan valtion budjetin kautta maksetaan tuulivoimayhtiöille selvää käteistä arviolta jopa kolme miljardia euroa, ehkä enemmänkin.

Juha Sipilän (kesk) hallitus joutuu täten paikkailemaan edeltävän keskustavetoisen eli Matti Vanhasen kakkoshallituksen päätöstä syöttötariffista vuodelta 2010. Energia-asioista vastanneena elinkeinoministerinä oli tuolloin Mauri Pekkarinen (kesk).
Vanhasen hallituksen laskelmat tuen määrästä pettivät pahemman kerran."
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta


kylläkansamaksaa kirjoitti:

Vanhanen kertoi myös Kreikalle lainaamisen olevan oikein hyvää bisnestä.

"Tukia maksetaan nykysysteemin nojalla vielä vuoteen 2030 saakka. Kaikkiaan valtion budjetin kautta maksetaan tuulivoimayhtiöille selvää käteistä arviolta jopa kolme miljardia euroa, ehkä enemmänkin.

Juha Sipilän (kesk) hallitus joutuu täten paikkailemaan edeltävän keskustavetoisen eli Matti Vanhasen kakkoshallituksen päätöstä syöttötariffista vuodelta 2010. Energia-asioista vastanneena elinkeinoministerinä oli tuolloin Mauri Pekkarinen (kesk).
Vanhasen hallituksen laskelmat tuen määrästä pettivät pahemman kerran."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu