Kirkkoon liittyminen

Miten ihminen voi olla varma, että apu kohdentuu oikein? Ja toisaalta kuinka voi olla varma, että on hädän hetkellä motivoitunut auttamaan rahallisesti tai muutoin?

Eivät asiat liity toisiinsa. Mutta ajattelin, että jos on pata-ateisti ja karttaa periaatteellisista syistä kaikkea vaikka kristillistä, niin silloin ei varmaan näe itseään kirkon toiminnoissa tekemässä samaa? Ehkä toiminta ympäristö voi olla jokin muu?
Voisiko ihmiset tekemällä ennakkoasenteita rajata elämästään jotain pois? (siis, ei huomioida sitä, että sulkee selkeästi haitalliset asiat tietenkin pois).

Nedda- kirjoitti:

Eivät asiat liity toisiinsa. Mutta ajattelin, että jos on pata-ateisti ja karttaa periaatteellisista syistä kaikkea vaikka kristillistä, niin silloin ei varmaan näe itseään kirkon toiminnoissa tekemässä samaa? Ehkä toiminta ympäristö voi olla jokin muu?
Voisiko ihmiset tekemällä ennakkoasenteita rajata elämästään jotain pois? (siis, ei huomioida sitä, että sulkee selkeästi haitalliset asiat tietenkin pois).

No, edelleenkään nuo toiminnot eivät liity ateismin lopettamiseen... kuinka ateismi lopetetaan?

Mutta muuten, joo. Me kaikki rajataan asioita pois elämästämme joka kerta kun teemme minkä tahansa valinnan. Ei sille oikein voi mitään. Samaan aikaan ei voi tehdä kuin yhtä asiaa, joten mikä tahansa tekeminen sulkee kaikki muut vaihtoehdot pois.
En minäkään nykyään osallistu mihinkään noista toimista, kersana vanhemmat laittoivat osallistumaan. Mutta voin käydä rakkaani kanssa kirkossa, kun hän sellaista toivoo. Sellaista on tapahtunut yhden kerran, pääsiäisyön messu muutama vuosi sitten. Hieno tilaisuus sinänsä ja osallistuisin uudestaan, jos uusi pyyntö tulisi. (Nukahdin kesken, ja se voi olla syynä, että pyyntöä ei ole uusittu. Ei johtunut tilaisuudesta sinänsä,olen kova nukahtelemaan, etenkin öisin.) Voin osallistua seurakunnan järjestämään äijien saunailtaan tai vierailla kirkon juhannuskokolla, jos seura tai tilanne semmoista eteeni tarjoaa. Mutta en tiedä miksi hakeutuisin noihin tilanteisiin vartavasten.

Uskon että moni ateisti karttaa tuollaisia tilaisuuksia ja me olemme molemmat seuranneet palstaa riittävän pitkään että tiedämme monilla olevan hyviä henkilökohtaisia yitä siihen.

En tiedä millainen on mielestäsi pata-ateisti, vakavasti. Sellainenko, joka on kokemut traumaattisen menneisyyden uskonnollisissa piireissä ja on siksi vastakarvassa uskontoa kohtaan? Vai tällainen kuin minä, jota kristinusko ei ole koskaan pystynyt koskettamaan kuin pinnasta?

Sori, etten kommentoi kaikkea. Pata-ateistilla tarkoitin sellaista, joka on ateismiinsa tulon aikana päätellyt, tai tullut vakuuttuneeksi jostain sellaisesta, että pitää ehkä perusteettomastikin (kokematta teismejä niiden sisältäkäsin) kaikkea teismiin liittyvää tyhmänä, mielenvikaisena jne.
Sen sijaan ihminen, joka on ateismissa koettuaan vaikkapa teistisessä joukossa, jotain ehkä vakavaakin vääristymää. On varmaan myös "hyvin rokotettu" ja oikeutetun perustellusti, erilaisia teistisiä toimia vastaan. Pata-ateisti on lähinnä kritiikitön ateisti omia ajatuksiaan kohtaan.
Kuitenkin on niin, että kun aikaa on kulunut, niin ihminen voi, jos tahtoo ja kokee sen järkjeväksi, hieman jaotella erilaisten teismin lajien toimintoja. Ja yleensäkin sitä haitan astetta mitä ihmisten yhteenkerääntyminen pahimmillaan voi oikeassaolemisen tunteessa saada aikaiseksi. (tässä tarkoitan tunteella sitä, milloin asia ei perustu tietoon siitä, että tehdään sellaisia asioita, joilla ei vahingoiteta ihmisien elämää).
En osaa sanoa, enkä varsinkaan tahdo kategorisoida ketään sellaista ihmistä, jota kristinusko tai jokin sen esiintymismuoto ei ole koskettanut kuin pintaan. (huom. tässä suljen erilaiset lahkot, joiden oppi poikkeaa kovasti, pois kristinuskon kentästä) Mielestäni se on normaali mitä kuvasit. Ainoastaan kiihkoateismi, jossa ei pysähdytä miettimään, on sellainen jota helppoa kritisoida.
Toki muutakin ateismin historiaa voi käsitellä, mutta se on vähän eri asia, kuin hetkessä olevat perusteettomat väitteet.
Ateismin lopettaisella tai ateismista luopumisella tarkoitan sitä, että jos on syyttä (tietämättä ja tuntematta henkilöä) esittämässä hänestä jotain. Ja sitten perehtyykin asiaan ja tulee toisiin aatoksiin. Niin ihminen on luopunut ateismista ennakkoasenteena ihmisiä vastaan. Toki itse teististä aatetta voi, ja on olemassa teistisiä aatteita, joita tuleekin kritisoida.
Sitten joku voi kyllästyä vaikkapa ateismiin sen joltain osin. Ja kokeilla jotain muuta tilalle. Koska on olemassa niin monta erilaista ateismia, kuin ihmiset yhdessä tai yksin sitä harjoittavat.
Eräänä väittämä ateismissa on, että kaikki löytyy ihmisestä, joko itsestään tai ihmisten yhteisöistä.

Nedda- kirjoitti:

Sori, etten kommentoi kaikkea. Pata-ateistilla tarkoitin sellaista, joka on ateismiinsa tulon aikana päätellyt, tai tullut vakuuttuneeksi jostain sellaisesta, että pitää ehkä perusteettomastikin (kokematta teismejä niiden sisältäkäsin) kaikkea teismiin liittyvää tyhmänä, mielenvikaisena jne.
Sen sijaan ihminen, joka on ateismissa koettuaan vaikkapa teistisessä joukossa, jotain ehkä vakavaakin vääristymää. On varmaan myös "hyvin rokotettu" ja oikeutetun perustellusti, erilaisia teistisiä toimia vastaan. Pata-ateisti on lähinnä kritiikitön ateisti omia ajatuksiaan kohtaan.
Kuitenkin on niin, että kun aikaa on kulunut, niin ihminen voi, jos tahtoo ja kokee sen järkjeväksi, hieman jaotella erilaisten teismin lajien toimintoja. Ja yleensäkin sitä haitan astetta mitä ihmisten yhteenkerääntyminen pahimmillaan voi oikeassaolemisen tunteessa saada aikaiseksi. (tässä tarkoitan tunteella sitä, milloin asia ei perustu tietoon siitä, että tehdään sellaisia asioita, joilla ei vahingoiteta ihmisien elämää).
En osaa sanoa, enkä varsinkaan tahdo kategorisoida ketään sellaista ihmistä, jota kristinusko tai jokin sen esiintymismuoto ei ole koskettanut kuin pintaan. (huom. tässä suljen erilaiset lahkot, joiden oppi poikkeaa kovasti, pois kristinuskon kentästä) Mielestäni se on normaali mitä kuvasit. Ainoastaan kiihkoateismi, jossa ei pysähdytä miettimään, on sellainen jota helppoa kritisoida.
Toki muutakin ateismin historiaa voi käsitellä, mutta se on vähän eri asia, kuin hetkessä olevat perusteettomat väitteet.
Ateismin lopettaisella tai ateismista luopumisella tarkoitan sitä, että jos on syyttä (tietämättä ja tuntematta henkilöä) esittämässä hänestä jotain. Ja sitten perehtyykin asiaan ja tulee toisiin aatoksiin. Niin ihminen on luopunut ateismista ennakkoasenteena ihmisiä vastaan. Toki itse teististä aatetta voi, ja on olemassa teistisiä aatteita, joita tuleekin kritisoida.
Sitten joku voi kyllästyä vaikkapa ateismiin sen joltain osin. Ja kokeilla jotain muuta tilalle. Koska on olemassa niin monta erilaista ateismia, kuin ihmiset yhdessä tai yksin sitä harjoittavat.
Eräänä väittämä ateismissa on, että kaikki löytyy ihmisestä, joko itsestään tai ihmisten yhteisöistä.

Siitä voidaan olla yhtä mieltä, että on ihan sama, mihin ihminen uskoo tai on uskomatta, jos hän lyö asenteensa lukkoon ilman pienintäkään itsekritiikin poikasta: siitä ei hyvä seuraa.

Nuo ateismin lajit ovat edelleen ongelma. Ymmärrän ajatuksesi niin, että jos kerran vvoi olla teismin lajeja, niin voi olla myös ateismin lajeja. Tavallaan se on loogista, vaikka en ole ihan tyytyväinen ajatukseen.
Jos esim. kristinusko, aasainusko ja islam ovat teismin lajeja, niin silloin esim. sekulaari humanismi, vapaa-ajattelu ja skeptisismi olisivat ateismin lajeja. Niinkö se ajatus menee?
Mutta kun mikään noista ateismin "lajeista" ei ole toisiaan pois sulkeva, vaan ne voivat esiintyä erilaisina yhdistelminä ja vaikka kaikki yhtä aikaa samassa henkilössä. Lisäksi minusta myös teisti voi olla skeptikko.
Ne eivät ole eri lajeja vaan eri tasoisia filosofioita, aatteita ja ajattelutapoja.

Oikeastaan ajattelen ateismista, kuten siitä aikanaan on opetettu, että se on esiintynyt erilaisena erilaisissa yhteiskunnissa eri aikoina. Ja, että jokainen yhteiskunta tai teistinen kulttuuri on voinut synnyttää oman erilaisen ateismin muodon. (vaikka niin ei välttämättä ole jokapaikassa käynyt) Mitä ateismista on ajateltu on vaihdellut aikojen saatossa.
Lisäksi on erilaisia ateistisia liikkeitä, jotka näkevät ateismin mahdollisesti ns. yhden asian lasien läpi. Suhteessa johonkin toiseen ns. pääideologiaan, jonka kanssa ateismi on muodostanut tiiviitä rajapintoja. Sekä niiden ulkopuolella oleviin asioihin.
Sekulaarin humanismin näen lähinnä eräänä tapana, jolla yksilöateisti voi toteuttaa vaikkapa perustelua ajatukseen moraalista, "elämänfilosofiana" jne.
On myös niin, että on varmaankin ylöskirjattu joitain sekulaarin humanismin tunnuspiirteitä, mahdollisesti wikipediasta lähtien. Ja niihin on arvatenkin helppo yhtyä siten, että asioita voidaan käsitellä siten.
Vapaa-ajattelu on ateismin rajapinnalla ja sen sisäpuolella oleva liikehdintä, joka esittää aika pitkälle meneviä ajatuksia Ranskan suuresta vallankumouksesta poimituista teorioista monenlaiseen muuhun.
Skeptismillä ja ateismilla en näe varsinaista tekemistä keskenään.
(ei ole tullut vastaan ateistista skeptikkoyhdistystä tai skeptistä ateistiyhdistystä)
Mutta yksilöateisti voi olla skeptikko, joko jonkin järjestön jäsenenä tai noudattaa skeptistä elämänasennetta suhteessa kaikkeen tai johonkin. Joita samoja voi toki teistitkin tehdä.
Myös monet teististen perinteiden. Ja Suomessa tietenkin lähinnä kristillisten perinteiden jatkajat nykyään voivat olla aatemaailmaltaan sekulaareja humanisteja.
Ainoastaan vapaa-ajattelu voi ehkä olla kovinkin vierasta kristillisen perinteen nykyisille edustajille? Ei ehkä yksilö ihmisinä, mutta aatteellisesti samaistuttavana.

Se on kumma, että monet ateistitkin tekevät kompromissin siinä, kun menevät naimisiin, että ehkä jopa liittyvät kirkkoon hetkeksi, että saavat hääriituksen siellä suoritettua. On toki olemassa heitäkin, ketkä suosivat ateistista riitusta häissä ja muissa elämänkaari riiteissä. Ja myös siviilihäät tietysti ovat omalla tavallaan kauniit. Ja mielestäni ehkä jopa parhaimmat.

Nedda- kirjoitti:

Se on kumma, että monet ateistitkin tekevät kompromissin siinä, kun menevät naimisiin, että ehkä jopa liittyvät kirkkoon hetkeksi, että saavat hääriituksen siellä suoritettua. On toki olemassa heitäkin, ketkä suosivat ateistista riitusta häissä ja muissa elämänkaari riiteissä. Ja myös siviilihäät tietysti ovat omalla tavallaan kauniit. Ja mielestäni ehkä jopa parhaimmat.

>>Se on kumma, että monet ateistitkin tekevät kompromissin siinä, kun menevät naimisiin, että ehkä jopa liittyvät kirkkoon hetkeksi, että saavat hääriituksen siellä suoritettua.<<
Vai niin. Omapahan on asiansa. Mitä siitä keuhkoat.
>>On toki olemassa heitäkin, ketkä suosivat ateistista riitusta häissä ja muissa elämänkaari riiteissä.<<
Vai niin. Omapahan on asiansa. Mitä siitä keuhkoat.
>>Ja myös siviilihäät tietysti ovat omalla tavallaan kauniit. Ja mielestäni ehkä jopa parhaimmat.<<
Vai niin. Omapahan on asiasi. Mitä siitä keuhkoat.

Nedda- kirjoitti:

Se on kumma, että monet ateistitkin tekevät kompromissin siinä, kun menevät naimisiin, että ehkä jopa liittyvät kirkkoon hetkeksi, että saavat hääriituksen siellä suoritettua. On toki olemassa heitäkin, ketkä suosivat ateistista riitusta häissä ja muissa elämänkaari riiteissä. Ja myös siviilihäät tietysti ovat omalla tavallaan kauniit. Ja mielestäni ehkä jopa parhaimmat.

Olen nähnyt omakohtaisesti sisäpiiristä uskovaisuutta ja nyt olen agnostismia. Ateistiksi en ole itseäni määrittänyt, enkä koe sitä mitenkään oleelliseksi. Siksi olen ehkä väärä ihminen vastaamaan kysymykseesi, mutta vastauksen sijasta otan kantaa.
Kirkko ja uskonto on varsin syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kirkollinen vihkiminen on varmaan useimmille pareille enemmän sosiaalinen kuin uskonnollinen riitti. Voisi sanoa, että joidenkin mielestä se vaan kuuluu asiaan ja luo tilaisuuteen tiettyä juhlallisuutta.
Sellaista ateismia, joka pyrkii kokonaan kieltämään uskonnon näkymisen yhteiskunnassa, en ymmärrä.
Yhteiskuntamme historia rakentuu vahvasti uskonnolliselle pohjalle. Suvivirsi kevätjuhlassa on ollut useille sukupolville asiaan kuuluvaa pakollisen kouluajan jokainen kevät. PV:n itsenäisyyspäivän paraatissa puhuu sekä kentsu, että kenttäpiispa. Ketä se oikeasti häiritse?. Ilmasotakoulun uudessakin lipussa on vanha kreivi von Rosenin onnentunnus, joka oli maalattu Suomen ilmavoimien ensimmäisen lentokoneen siipiin. Se (hakaristi) voi jo jotain häiritäkin, mutta ilmavoimat halunnee pitää kiinni perinteistä tunnuksestaan siitä huolimatta, että joku vetää siitä herneen nenään.
Maailmaan mahtuu.

Jotenkin noin se menee. Mutta ihmiset voivat pohtia myös sitä, mitä hyvää on jossain traditioissa. Eli pohtia sen "juuritarkoituksen" ja ymmärtää miten sitä soveltaa. (tällä tarkoitan asian niitä puolia, joissa ihminen jostain syystä kokee mahdollisesti jotain positiivistä, jonkin asian suhteen). (olipa se tunne sitten sellaista, joka voidaan jotenkin oikeasti todeta, tai ihan vain placeboa).Yhteenkuuluvuudella erilaissa asioissa on hyvät ja huonot puolet.

kekek-kekek kirjoitti:

>>Se on kumma, että monet ateistitkin tekevät kompromissin siinä, kun menevät naimisiin, että ehkä jopa liittyvät kirkkoon hetkeksi, että saavat hääriituksen siellä suoritettua.<<
Vai niin. Omapahan on asiansa. Mitä siitä keuhkoat.
>>On toki olemassa heitäkin, ketkä suosivat ateistista riitusta häissä ja muissa elämänkaari riiteissä.<<
Vai niin. Omapahan on asiansa. Mitä siitä keuhkoat.
>>Ja myös siviilihäät tietysti ovat omalla tavallaan kauniit. Ja mielestäni ehkä jopa parhaimmat.<<
Vai niin. Omapahan on asiasi. Mitä siitä keuhkoat.

Ollaan kavereita, eikä keuhkota.

Miten ihminen voi olla varma, että apu kohdentuu oikein? Ja toisaalta kuinka voi olla varma, että on hädän hetkellä motivoitunut auttamaan rahallisesti tai muutoin?

vastatkaa minulle tai minä vastaan minulle, ITSE MINULLE MINÄ