Juuri nyt: EKn työmarkkinajohtaja lyttää Sipilän.

Juha Sipilä on hallituksineen päässyt muutamassa kuukaudessa siihen, mihin kaikki pääministerit eivät pyri: yrittäjät ja työnantajat ihastelevat, ay-liikkeen sappi kiehuu.

Sipilän hallitukseen suhtauduttiin alun perin suurin odotuksin. Talousongelmat odottivat ratkaisijaa. Pääministerin ote oli tuore ja päättäväinen, yritysjohtajamainen.

Sitten kävi, kuten politiikassa usein käy: vastoinkäymiset ja uudet ongelmat vyöryivät vauhdilla päälle. Ensin Sipilän hallitus uhkasi hautautua Kreikka-ongelmiin, sitten yhteiskuntasopimusta ei saatu alkua pidemmälle, ja nyt pakolaisten määrä on karkaamassa hallinnasta.

oskus alkaa epäillä, että politiikassa mielikuvat ovat substanssia tärkeämmät. Tuloksista viis, kunhan politiikanteko näyttää miellyttävän kansalaisia.

Sipilää ei voi tästä syyttää. Hän on rohkea mies, uhkarohkeakin. Hän lähti uudistamaan työmarkkinoiden neuvottelukulttuuria. Pitää neuvotella ripeästi ja avoimesti. Tiukoilla takarajoilla. Työmarkkinoiden uskonpuhdistus vain lienee mahdoton tehtävä yhdessä vaalikaudessa.

Aika näyttää, jääkö tuottavuusloikka yritykseksi ylittää rotko kolmiloikalla. Käykö Stubbille triathlonistina Sipilän rinnalla niin, että hukkuu ensimmäisessä lajissa, uinnissa?

Yhteiskuntasopimus oli
epäonnistumaan tuomittu yritys. Aluksi siitä puuttui täysin sisältö. Toisella kertaa ei päästy lähellekään vääntövaihetta.

En ole jälkiviisas. Kirjoitin heti vaalien jälkeen Talouselämässä, etten ymmärrä, miksi pääministeri tarjoaa valtaansa ulkopuolisille. Kun hallitus ilmoittautuu työmarkkinakentälle pelaajaksi, se ei pääse pelistä enää pois. Se jää prosessin vangiksi.

Hallitus tuli nyt nurkasta ulos Tex Willerin tapaan ampumalla. Näkikö Sipilä neuvottelupettymyksessään Martti Lutherin tavoin seinällä pirun SAK:n hahmossa ja heitti sitä mustepullolla eli poikkeuksellisella leikkauslistalla ja kömpelöllä juridisella rakennelmalla? Sipilä osoitti johtajuutta, mutta oliko riski liian iso?

Yhteiskuntarauha ainakin natisee liitoksissaan, ja paketti voi kaatua perustuslakivaliokunnassa. Perusoikeuksien tulkinnassa juridiikan ja politiikan välinen raja on veteen piirretty viiva.

Pääministeri Sipilä
viittasi kansalle osoittamassaan tv-puheessa suomalaiseen kädenpuristukseen.

En neuvottelijana koskaan joutunut epäilemään ay-liikkeen kädenpuristusta. Joskus oli vilkaistava, ovatko kaikki omat jalaksilla – ja joskus piti poliitikkoja auttaa hangesta takaisin rekeen.

Suomalaisen ay-liikkeen johtajat ovat kova ja taitava neuvotteluvastus. He osaavat hyvin substanssin, ja heidän neuvottelukoulunsa on ollut kova. He ovat pääluottamusmiehistä puheenjohtajiksi noustessaan joutuneet omiensa mankeloimiksi moneen kertaan. He osaavat sekä neuvottelustrategian että -taktiikan.

Heidän kanssaan pitää olla tarkka, mutta sana pitää. Heidän luottamuksensa on ansaittava. Epäluulon ilmapiirissä ei synny tulosta.

Ay-liikkeen kanssa neuvotellessa pitää kestää epämukavuusalueella olemista kuukausitolkulla. On jaksettava istua illat, yöt ja viikonloputkin. Silloin tulee tulosta. Työmarkkinaneuvottelut ovat maraton, ei pikapyrähdys.

Ymmärrän Sipilän hallituksen kiireen talouspoliittisissa toimissa. Joskus vain kärsivällisyys on nopein hevonen.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194999243866/artikkeli/tyomarkkinakonkari lasse laatunen varoittaa sipilan isolla riskilla uhkaa tulla iso vahinko.html
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Höpöjuttuja kun velkakello tikittää niin ay-liike pois kipittää. Rikollinen valtio Suomen valtion sisältä pois. Palkat sen verran alemmas että työpaikkoja syntyy lisä ja tulee takaisin Suomeen ja etuoikeus tehdä palkallista työtä jakautuu koko kansalle eikä vain osalle siitä.

Äänestä
  • olet tyhmä, ei rahamäärä siitä lisäänny vaikka tulisi työpaikkoja, jos palkkoja lasketaan,

    Äänestä

Sipilän loikka vähentää miljardin valtion verotuloja ja tämäkin on laskettu juttu. Eli saman verran kuin mamutukseen on lisätty valtion rahaa....

Missä erotuomari, joka viheltää pilliin ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lyttääjä kirjoitti:

Juha Sipilä on hallituksineen päässyt muutamassa kuukaudessa siihen, mihin kaikki pääministerit eivät pyri: yrittäjät ja työnantajat ihastelevat, ay-liikkeen sappi kiehuu.

Sipilän hallitukseen suhtauduttiin alun perin suurin odotuksin. Talousongelmat odottivat ratkaisijaa. Pääministerin ote oli tuore ja päättäväinen, yritysjohtajamainen.

Sitten kävi, kuten politiikassa usein käy: vastoinkäymiset ja uudet ongelmat vyöryivät vauhdilla päälle. Ensin Sipilän hallitus uhkasi hautautua Kreikka-ongelmiin, sitten yhteiskuntasopimusta ei saatu alkua pidemmälle, ja nyt pakolaisten määrä on karkaamassa hallinnasta.

oskus alkaa epäillä, että politiikassa mielikuvat ovat substanssia tärkeämmät. Tuloksista viis, kunhan politiikanteko näyttää miellyttävän kansalaisia.

Sipilää ei voi tästä syyttää. Hän on rohkea mies, uhkarohkeakin. Hän lähti uudistamaan työmarkkinoiden neuvottelukulttuuria. Pitää neuvotella ripeästi ja avoimesti. Tiukoilla takarajoilla. Työmarkkinoiden uskonpuhdistus vain lienee mahdoton tehtävä yhdessä vaalikaudessa.

Aika näyttää, jääkö tuottavuusloikka yritykseksi ylittää rotko kolmiloikalla. Käykö Stubbille triathlonistina Sipilän rinnalla niin, että hukkuu ensimmäisessä lajissa, uinnissa?

Yhteiskuntasopimus oli
epäonnistumaan tuomittu yritys. Aluksi siitä puuttui täysin sisältö. Toisella kertaa ei päästy lähellekään vääntövaihetta.

En ole jälkiviisas. Kirjoitin heti vaalien jälkeen Talouselämässä, etten ymmärrä, miksi pääministeri tarjoaa valtaansa ulkopuolisille. Kun hallitus ilmoittautuu työmarkkinakentälle pelaajaksi, se ei pääse pelistä enää pois. Se jää prosessin vangiksi.

Hallitus tuli nyt nurkasta ulos Tex Willerin tapaan ampumalla. Näkikö Sipilä neuvottelupettymyksessään Martti Lutherin tavoin seinällä pirun SAK:n hahmossa ja heitti sitä mustepullolla eli poikkeuksellisella leikkauslistalla ja kömpelöllä juridisella rakennelmalla? Sipilä osoitti johtajuutta, mutta oliko riski liian iso?

Yhteiskuntarauha ainakin natisee liitoksissaan, ja paketti voi kaatua perustuslakivaliokunnassa. Perusoikeuksien tulkinnassa juridiikan ja politiikan välinen raja on veteen piirretty viiva.

Pääministeri Sipilä
viittasi kansalle osoittamassaan tv-puheessa suomalaiseen kädenpuristukseen.

En neuvottelijana koskaan joutunut epäilemään ay-liikkeen kädenpuristusta. Joskus oli vilkaistava, ovatko kaikki omat jalaksilla – ja joskus piti poliitikkoja auttaa hangesta takaisin rekeen.

Suomalaisen ay-liikkeen johtajat ovat kova ja taitava neuvotteluvastus. He osaavat hyvin substanssin, ja heidän neuvottelukoulunsa on ollut kova. He ovat pääluottamusmiehistä puheenjohtajiksi noustessaan joutuneet omiensa mankeloimiksi moneen kertaan. He osaavat sekä neuvottelustrategian että -taktiikan.

Heidän kanssaan pitää olla tarkka, mutta sana pitää. Heidän luottamuksensa on ansaittava. Epäluulon ilmapiirissä ei synny tulosta.

Ay-liikkeen kanssa neuvotellessa pitää kestää epämukavuusalueella olemista kuukausitolkulla. On jaksettava istua illat, yöt ja viikonloputkin. Silloin tulee tulosta. Työmarkkinaneuvottelut ovat maraton, ei pikapyrähdys.

Ymmärrän Sipilän hallituksen kiireen talouspoliittisissa toimissa. Joskus vain kärsivällisyys on nopein hevonen.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194999243866/artikkeli/tyomarkkinakonkari lasse laatunen varoittaa sipilan isolla riskilla uhkaa tulla iso vahinko.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu