Jeesus kertoo Raamatussa, ettei teidän tarvitse tietää aikoja, jotka Isä on aivoitellut.
Tarkkoja aikoja ei tiedä kukaan muu kuin Isä itse.
Jos joku tarkasti profetoi, hän on väärä proreetta, josta Raamattu varoittaa.
Tarkkoja aikoja ei tiedä kukaan muu kuin Isä itse.
Jos joku tarkasti profetoi, hän on väärä proreetta, josta Raamattu varoittaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
KatsoJeesukseen 14.9.2015 20:45
Kannattaa varata työvaatteet sängyn viereen, jotta pääsee aamulla reippaasti työhönsä. Tulevatkin sukupolvet joutuvat valmistautumaan töihin lähtöön.
Hyvä on varata myös aikaa hetki lukea Raamattua, mutta jos olet aamu-uninen, jätä se iltahetkeen.
Rukoukseen on hyvä varata aikaa ja pyytää ennenkaikkea siunausta alkavalle päivälle, jotta voi rohkeasti kohdata päivän haasteet, mitä ikinä päivä tuokin tullessaan.
Sitten kun tulet eläkeikään esim. viidenkymmenen vuoden päästä, huolehdi siitä, että sinulla on mielekästä tekemistä, jotta eläkeaikasi on mielekästä ja innostavaa.
Tee tarvittaessa testamenttisi ja järjestä asiasi valmiiksi, kun tiedät, että terveytesi alkaa heiketä ja elinaikasi ei ole enää kovin pitkä.
Sinä joka nyt elät, olit nuori tai vanhempi, saat elää koko elämäsi ja siirtyä sitten aikanaan kuoleman kautta Jeesuksen tykö. Opiskele, tee työtä, perusta perhe ja aikanaan sinusta voi tulla isoisoisä ja voit ilota lastesi lasten lapsista. Kiitä Jeesusta, että hän on sinun pelastajasi ja johdattajasi.
Tällä tavalla voit siis valmistautua tuleviin päiviin, vuosiin ja vuosikymmeniin.
Jumalan aikataulut ovat erilaisia kuin ihmisten aikataulut. Raamatussa on paljon profeetallisia tapahtumia, joiden pitää ensin tapahtua, ennenkuin ollaan siellä vaiheessa, kun pakkosiirtolaisuudesta palaava Israelin kansa rakentaa uudelleen Jumalan temppelin ja aloittaa uhritoimitukset. Israelin luopumuksessa elävä kansa karkoitetaan vielä kerran ja vasta sitten aikanaan Jumala kokoaa heistä takaisin kansan, joka on halukas palvelemaan Jumalaa.
Jumalan silmissä aika on lyhyt, mutta ihmisen ajassa aika on pitkä, sukupolvet tulevat ja sukupolvet menevät ennenkuin tullaan niihin tapahtumiin, joista Ilmestyskirja 6 luvusta alkaen kertoo.
Kun sinä tutustut kaikkiin Raamatun profetioihin uskollisesti ja alat rakentaa niistä tuota Jumalan suurta suunnitelmaa, sinäkin ymmärrät, että monet puhujat ja kirjoittajat ovat puhuneet ja kirjoittaneet omiaan, vaikka ovat ehkä sen tehneet parhaan ymmärryksensä mukaan. Raamatun profeetallisen sanan tutkiminen kestää vuosikymmeniä, sitten sinä käsität, mitä kaikkea Jumalan tulevien aikojen salaisuutta sinne onkaan kätketty.
Siunausta sinun työhösi, elämääsi, vapaa-aikaasi, etsi oma Jumalan tehtäväsi ja kutsusi ja toimi sen mukaan, odota kärsivällisesti Jumalan edessä, kyllä hän sinulle kertoo aikanaan, mitä hän sinulta odottaa. Sinä saat palvella Jeesusta - Jeesukseen katso, hän sinua johdattaa ja saat kokea sisäistä rauhaa ja iloa ja erottaa valheet totuudesta ja saat palvella Jeesusta koko elämäsi ajan ja siirtyä kuoleman kautta aikanaan hänen luokseen.
Ole turvallisella mielellä, hän sinua tukee, kantaa ja rohkaisee, hän on sinun kanssasi
pakkosiirtolaisuudesta palaava Israelin kansa rakentaa uudelleen Jumalan temppelin ja aloittaa uhritoimitukset.
MITÄHÄN NÄMÄ UHRITOIMITUKSET ON. Onk se niin, että Jeesus morsian temmataan taivaaseen ja VÄÄRÄUSKOISET uhrataan pedolle...
vaikuttaa ihan Baalin palvonnalta?
2Moos.29:25. Biblia. Ja niin pitää sinun ne ottaman heidän käsistänsä, ja poltaman altarilla poltouhriksi ja makiaksi hajuksi Herralle. 1Moos.8:12. Biblia. Ja Herra haisti lepytyshajun..... Israel uhreilla leppyyttää Herraa.
Näin Kipinä-Lehti 2.1999. Tapahtuuko tempaus tänä kesänä? Siihen sopisivat paitsi nyt alkanut rauha, myös Nostradamuksen ennustus heinäkuussa 1999 alkavasta maailmansodasta sekä 11.8.1999 tapahtuva profeetallinen auringonpimeys. Näin Melleri arvuuttelee.
???????