yriassa joten irakilaiset ja somalit pikakännytettävä eikä makuutettava vastaanottokekskuksissa vero ja velkarahoilla.
Irakissa ja Somaliassa ei ole sotaa toisin kuin Sy
lkgjhgfd
3751
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Näinpä,televisiossa hastatteluissa sanoivat suoraan seuranneensa tilannetta Suomen kohdalla,saaneensa kuvan vieraanvaraisesta maasta johon saa jäädä ja tuoda perheensä myöhemmin tänne.tavoitteena turvapaikka ja perheenyhdistäminen,oli vaikeaa kertoman mukaan Irakissa,vainosta ei maininnut mitään.Olisikohan syytä katsoa vähäiset tilat todella niitä tarvitseville,saataisiin maihariporukkakin rauhoittumaan.
Irakilaiset ja somalit ovat paremman elintason perässä. Suomeen aikoinaan tulleet somalit ja irakilaiset lomailevat entisissä kotimaissaan jopa kuukausitolkulla. Irakissa ja Somaliassa on vin hyvin paikallisia islamhörhöjen keskinäisiä kahinoita. Jos ei niihin sekaannu voi liikkua aivan rauhassa.
Näinpä.
Herttinen aika, kun sulla on huonot tiedot asaissa. Irakissahan on käynnissä sisällisota.Isishän on vallannut Irakista suuria maa-aloja ja maassa ei taida olla suht' turvallista aluetta kuin etelässä Shia-alueilla.
Somalian tilanne taas ei ota rauhoittuakseen, vaan nämä mm. Keniassakin iskuja tehneet terrorijärjestöt toimivat siellä ja yrittävät väkisin uhkaamalla haalia miehiä joukkoihinsa.
Kannattais erdes vähän yrittää tutustua aiheeseen, ennenkuin kirjoittelee mitä sattuu julkisesti. Irakin ja Somaliankin kohdalla sitä voi vaan ihmetellä, kuinka huonot yleristiedot joillakin voi asiosta olla.
Ruotsi ei enää myönnä turavapaikkoja irakilaisille koska Irakissa on useita laajoja alueita joissa voi elää täsyin rauhassa. Seuraa uutisia. Sama myös Somaliassa. Somaleja tulee Suomeen juurikin sen takia koska Ruotsi ei enää anna heille entiseen tapaan turvapaikkoja. Suomessa asuvat soamlit lomailevat Somaliassa asuvien sukulaistensa luona jopa kuukausia aivan rauhassa.
Kuinkan oiken asian kanssa on Isis jenkkien luomus on todella osassa Irkakia,suurin osa on kuitenkin turvallista.Jotenkin häiritsee julkisuudessa olevat tiedot sivustoista, jotka neuvova ilmoittamaan lähtöpaikaksi juuri nuo levottomat alueet hakiessa turvapaikkaa.Oli sitten lähtöpaikka missä hyvänsä,vaikka Ruotsi, joka ei myönnä pääsääntöisesti Irakilaisille.
Somaleihin sopii sama.
Kyllä Ruotsi myöntää turvapaikan Irakilaisille nytkin. Irakilainen VOIDAAN palauttaa jos hän tulee Irakin vähemmän vaarallisista eteläosista, tai ihan pohjoisimmalta Kurdialueelta, jotka Suomikin luokittelee turvallisimmaksi osaa Irakia.
Mutta niinkuin tämänpäivän hesarissa sanotaan:missään osaa Irakia ei voi olla varma siitä, että kun aamulla kotoaan lähtee, että pystyykö palaamaan sinne enää illalla.
Sun täytyy kehittää medialulutaitoasi ja käsittää, että voidaan ei meinaa samaa kuin automaattinen käännytys.
Somalian turvallisuustilanteesta saa kuvan kun lukee Suomen ulkoministeriön analyysin maan tämänhetkisestä turvallisuustilanteesta.
Minä muuten olen tuntenut Irakista tulleita pakolaisia jo n. 25v. ja olen kuullut maan tilanteesta heiltä koko sen ajan.
OLetko muuten yhtään selvittänyt itsellesi millainen tilanne esim. Mosulissa on tällä hetkellä? Kirjoittamasi perusteella et kyllä.
Eipä ole tullut käytyä Mosulissa.
Ruotsi ei tulkitse Irakin turvallisuustilannetta samoin kun sinä ja Suomi tällähetkellä,Siellä ei myönnetä maahanjääntilupaa siinä mittakaavassa kuin Suomi.
Olisikohan se osasyynä Irakilaisten ylikorostuneeseen osuuteen maahantulijoissa,jos rajalla ei asianomaisilla ole asiakirjoja jotka kertovat keitä he ovat,mistä tulevat,lähtöpaikka voi olla missä vain,vaikkapa Eurooppa.
Älä viiti nyt sitten kertoa ettei kuormanpäällä tule mukana myös velikultia.
Irakiassa ja Somaliassa pystyy elämään aivan rauhassa maiden rauhallisilla alueilla. Ruotsii ei anna enää turvapaikkoja irakilaisille ja soamleille. Irakista ja Somaliasta tulevat voivat toki väittää kärsivänsä vainosta mutta se ei välttämättä ole totta.
Irak ja Somalia ovat molemmat maita joidenka turvallisuuden taso selviää hyvin lukemalla Suomen Ulkoministeriön niiden turvallisuustilanteesta kertovat raportit.
Irakin eteläosan Shiia-alueet ovat rauhallisempia, mutta on jo aivan toinen asia pystyykö maata repivän sunni- ja shiiojen konfliktin takia sunnitaustainen muuttamaan shiiojen alueelle. Sama koskee myös kurdialueita.
Ihmettelen aikuisia miehiä, jotka pelkäävät kaikkea uutta ja vierasta. Ne jotka pelkäävät näitä pakolaisia ovat yleensä niita samoja joilla menee pupu pöksyyn kun aletaan puhumaan homoseksuaalien oikeuksista. Ja useimmiten näitä pupupöksyjä yhdistää myös se, että heillä itsellään ei ole koskaann ollut mitään läheistä kontaktia kyseisiin ihmisryhmiin.
Vähemmät tyhmät heistä herää nykyaikaan, kun lähisukulaispiiriin ilmestyy kyserisiin ryhmiin kuuluva henkilö. Tyhmimmät eivät silloinkaan.
Länsimaalaisten toki pitää välttää ko. maita mutta etnojen EI. He voivat elää rauhassa sekä Somaliassa ja Irakissa. Noista maista tulevat ovat elintasopakolaisia.
Jaa, vai että elää rauhassa Irakissa ja Somaliassa? Mistä olet saanut tollasta päähäsi? MV-lehdessäkö on sanottu noin?
Mitä olet mieltä niistä suomalaisista elintasopakolaisista jotka lähtivät aikanaan amerikkaan ja Ruotsiin?
Amerikkaan ja Ruotsiin mentiin TÖIHIN.
Osa meni, osa ei. En finne igen.... Kyllä nämäkin töihin menee, kunhan me niitä siihen autetaan. Suomessa jäisi nyt jo monet hommat tekemättä, jollei muualta tulleita olisi niitä tekenässä. Ja tulevaisuudessa vielä enempi.
Täällä on Irakilaisten , Syyrialaisten Ja Somalien hyvä olla. Jos kuitenkin haluaa lähteä pienelle extreenmatkalle isisin joukkoihin, kela kyllä maksaa tukea ahkeralle taistelijalle.
Kannattaako noiden jäädä näin lähelle? Mensisivät vaikka Grönlantiin, joka on vielä kauempana kuin Suomi.
Irakissa ja Somaliassa ei ole sotaa toisin kuin Syyriassa. Ruotsi ei anna turvapaikkaa enää näiden maiden kansalaisille.
Juuri näin.
Varmaan tekevätkin Suomeen tulleet pakolaiset töitä kunhan vaan olisi niitä työpaikkoja. Siis sellaisia työpaikkoja jotka tuottavat sitä rahaa millä yhteiskunta taas voi pitää yllä niitä tuottamattomia työpaikkoja. Ei tämä yhteiskunta voi kauan toimia kuten TaivalkoskiPudasjärvi mallilla että naapuri tekee toiselle naapurille klapia ja valtio maksaa palkan. Vai painetaanko lisää rahaa .
Ei tarvi kun hetken selata Taloussanomien tratta listaa niin voi todeta kuinka huonosti suomen teollisuus voi. Toivottavasti tulee pian nousukausi........
jostain luvin ja varmaan niin onkin SOMALI MAASSSA RAISKAUS EI OLE RIKOS, ON IHME JUTTU
Lue koraania, mitä ne saa uskontonsa puitteissa tehdä, aika järkyttävää luettavaa! Esim. alle 9-vuotiaankin saa raiskata jne.
juu ei o sottaa, hirvimetällä nuo vaan
http://www.arabnews.com/middle-east/news/752346
http://heavy.com/news/2015/09/new-isis-islamic-state-photos-videos-wilayat-shamal-baghdad-revenge-of-the-monotheists-from-the-treacherous-gangs-execution-full-uncensored-youtube-video/
viestikää nämä tiedot somalian ja irakin paremista asuin alueista suomen tumpeloille johtajille eihän ne osaa muuten lukea.
Kyllä ne jo tietää ne mutta sytytys on hidas. Asiasta on mennyt tieto perille.
Hyvä.
Kiitos hyvästä aloituksesta.
Koko maahanmuuttojärjestelmän uskottavuus vaarassa.Kaikkia rajan yli tulleita kutsutaan pakolaisiksi, jotka etsivät turvaa vainolta.Mitenkään ottamatta huomioon joukossa elintason noston perässä tulevia.Tästä ei saa keskustella tai edes mainita.
Jos näin tee,saat välittömästi rasistin leiman.Olet silloin tätä Jari Tervon halveksimaa valkoista roskaväkeä.
Ihmettelyä herättää valtiovallan äärimmäisen hidas toiminta esimerkkinä Ruotsin vastaisessa rajavalvonnassa,sen aikaasaamisessa viivyteltiin useampi viikko.Hoettiin jotain matraa ,emme me voi sulkea rajoja vapaan liikkuvuuden nimissä,kysymys oli ainoastaan rajavalvonnasta,ei piikkilankaidasta.Sisäministeri Orpo ei ole tehtäviensä tasalla.
Nähtäväksi jää,kuinka käy käännytyspäätöksen saaneiden kanssa,jääkö suurin osa kuitenkin maahan palloilemaan,joko paperien kanssa tai ilman.Ennuste on tuonsuuntainen ,tähänastisen viranomaistoimintaan peilaten.
Miksi puhutaan vain kotouttamisesta, miksi ei KOTIUTTAMISESTA?
OK aloitus.
Vittujako se meille kuuluu onko siellä sota vai ei?
Jos on, niin noiden raavaiden jullien pitäisi mennä sinne kiireen vilkkaa lopettamaan se, eikä jättää maatansa heitteille.
Nyt ryssät yrittää vuorostaan leikkiä maailmanpoliisia, mutta kuten jokainen tietää, niin se ei lähde ikinä pois jos pärjää sodassa.
Menox vaan takaisin kotimaitaan rakentamaan.
Pikapalautus käyntiin.
Näinpä.
Mitäs sitä irakia insseistä köyhdyttämään, siellä sitä rakennustaitoja tarvitaan, ei laastilapio vissiin pysy käessä.
Irak on maailman neljänneksi suurin öljyntuottajavaltio.
Velpakolaisia tulee Irakista, Somaliasta ja Afganistanista.
Näinpä.