Suomi on uppoava laiva - en aio jäädä katsomaan

Alkaa näyttämään siltä, että Suomi tulee oikeasti romahtamaan. Velka ja työttömyys kasvaa, pakolaisvirralle ei näy loppua, veronkiristyksiä ja jatkuvia leikkauksia ("kiristetään nyt vyötä jätkät kun tällä hetkellä menee heikommin" -> firmat jakaa meheviä osinkoja), päättäjät jotka eivät näe omaa napaansa pidemmälle....

Sanokaa maanpetturiksi tai mitä mutta olen tehnyt suunnitelmani niin, että voin jättää tämän uppoavan laivan muutaman vuoden kultua. Sveitsi näyttäisi tällä hetkellä lupaavalta vaihtoehdolta, josta löytyisi ainakin itselleni lupaava jatko-opiskelupaikka ja työllistyminen myös realistista.

Tämä suomi ei ole enää se sama kotimaa, jonka aiemmin tunsin. Tänne en ainakaan jää, se on varma.

Muita joilla samankaltaisia ajatuksia tai suunnitelmia?
5597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Sveitsi on hyvä, Norja toinen.

Äänestä
  • kannattaa pelata varman päälle ja opetella useampiakin kieliä. norjasta on hyvä aloittaa, se on helppo kieli oppia, helpompi kuin ruotsi.

    Äänestä

  • Sveitsissäkin kuulemma saksan kieli on normisaksasta vähän poikkeava.

    Äänestä

1,5 vuotta ja gradu on valmis,sitten se on hei hei. Suomi on muutenkin aana kallis ja luontaantyötävä, tilanen on vähän kun ruma olisi laittanut muutaman extra syylän naamaansa ja sitten ampunut siihen haulikolla,niin houkutteleva suomineito on.

Sääli, että opintotuki jää muiden maksettavaksi mutta onhan täällä sitten pakolaisia jotka tekevät töitä ja maksavat veroja, että on sitten vähän niikuin jaettu taakka. Tiedän ihmisiä jotka lässytävät ja lässytävät itse olen lähdössä ja kämpässä on enää sänky ja vaatteet jäljellä. Kun saan hatun käteen tulen seuraavan kerran suomeen vanhempieni hautajaisiin.

Kaikki muu menee mutta täällä ei voi kasvattaa enää lasta /lapsia turvallisesti.

Äänestä
  • tuskin sitä opintolainaakaan kannattaa takaisin maksaa, jos sellaista olet ottanut? kokemuksesta tiedän, että jo norja on niin kaukana, ettei suomen ulosotto jaksa mitään periä.

    Äänestä

  • En todellakana ollut maksamassa.

    Äänestä

Tule tänne Australiaan. Täällä pääset asumaan palmujen katveessa lähellä hiekkarantoja, eikä tarvitse olla edes miljonääri saavuttaakseen nämä kaikki.

Lämpötila mukavat 20-30 astetta ympäri vuoden ainakin kaakkois Queensladissa jossa asuu n. 3000 suomalaista. Palkat paremmat. Ihmiset rentoja ja positiivisia.

Http://immi.gov.au

Äänestä
  • Kiitos!

    Äänestä

  • Nopeasti kasvava nuoren polven suomalaisyhteisö auttaa uuden elämän alkuun. tarvittaessa (Facebookissa Australian suomalaiset -ryhmä). Viisumiprosessi on työläs, mutta ei mahdoton useimmille alle 40v. koulutetuille suomalaisille.

    Äänestä

  • Ei ole mun juttuni,mutta kauan kuitenkin.

    Äänestä

  • Puhut kuin asuisit Australiassa. Tiedän, että siihen maahan on mahdotonta päästä ellei ole miljonääri, kuuluisa urheilija tai tunnettu muusikko tai tuo mukanaan yritystoimintaa joka työllistää Australialaisia. Siihen maahan ei todellakaan kävellä kuin johonkin hollitupaan. Joten lopeta paskanjauhaminen, että mukamas olisit siellä.

    Äänestä

  • Heikkopa on tietosi Australian maahanmuuttosysteemistä.

    Testaa huviksesi tietouttani Kengurulandiasta, asun nimittäin todellakin Australiassa. Kyllä täälläkin netti pelittää, ja Suomen asioita tulee seurattua. Kysy multa vaikka viisumeista jotakin nippelitietoa, tai Australian siirtolaisuudesta yleensäkin. Viisumeihin liittyvistä asioista ei nimittäin osaa vastata muut kuin ne joilla on siitä kokemusta. Olen käynyt läpi sen rumban ja tiedän mistä puhun. Ja maahan todellakin pääsee jos on sopiva koulutus/ammatti, työkokemusta, riittävän vähän ikää (alle 40 yleensä), hyvä englannin kielitaitoa. Eikä tarvitse olla tutkintoa rakettitieteestä.

    Ei tarvitse olla myöskään miljonääri, vaikka muutaman tonnin tuo viisumihakemus maksaakin. Mutta joo, siinä olet oikeassa, ei tänne noin vaan kävellä sisään. Ei noin vain pakolaisena, ei sairaana, ei yli-ikäisenä jne. Mutta toisaalta, jos olet halutussa kategoriassa, niin viisumi käsitellään nopeasti, ja koko perhe pääsee siinä sivussa. Rahaa kannattaa olla mukana ainakin puolen vuoden oleskelua varten.

    Täällä on hyvä ja rento tekemisen meininki nuorten suomalaisten parissa. Kuuntele vaikka Brisbanen suomiradiota ja ota hyvä asento nojatuolissa. Samalla voit vaikka kokeilla näkyykö palmuja/rantoja googlen streat view:llä. -No worries, mate!

    https://www.facebook.com/suomiradio

    Upeasta ilmastosta voit vakuuttua katsomalla sääkarttoja:

    http://www.weatherzone.com.au/qld/brisbane/brisbane

    Äänestä


  • Asun jo Australiassa. Onneksi!

    Äänestä

  • Itse asuin Ausseissa pari vuosikymmentä, dinosaurus aikoina, olen jo vanha. Muutin takaisin Suomeen perhesyistä, omaishuoltoa. Australia on upea maa. Töitä riitti, palkka maksettiin viikottain, viikonloput tuona aikana Bondi beachilla, asuttiin terracehousessa Bondi Junctionissa. Ystäviä siellä elää yhä, tyttäreni asuu siellä ja mieleni tekisi lähteä reissuun, mutta matka on pitkä, lentoaika vähintään 24 h. Mutta nuoremmille suosittelen reissua, aikaa kannattaa varata kunnolla, välimatkat ovat pitkiä, ilmasto on ihana.

    Äänestä

Näyttää pahalta kun rotat jättää uppoavan laivan. . .

Äänestä

Minulla on kolme ylintä akateemista tutkinto, 30 vuotta lujaa työkokemusta Suomesta ja kolmesta muusta EU-maasta, useamman kielen taito, mutta en saa Suomesta mitään työtä, koska olen 55-vuotta täyttänyt! Hakemukset on jo heitetty Englantiin ja rapakon taa. Eli, lähtö on tulossa ei vuoden, vaan ehkäpä jo kuukauden päästä. Tämän voi estää vain se, että myös muualla on yhtä paha ikärasismi kuin meillä. Sitten pitää jatkaa vain laakereilla lepäämistään, sillä yli 400 hakemusta ei Suomessa ole johtanut kuin neljään haastatteluun. Aika mahtava hyötysuhde ja olen sentään kokenut EU-hakemusten valmistelija ja arvioijakin EU:n puolesta! Aina on valittu nuorempi, yleensä tyttö, joka on juuri aloittanut tohtorinväitöksensä. Selväksi on tullut myös se, että varsin valtiolla monet paikoista on jo etukäteen jaettu ja hakuruljanssi on vain näytelmä, joka pitää käydä läpi kaikkien osapuolten kiusaksi. Eräässä Puolustusvoimien haastattelussa taas sain kuulla, etteivät halua ulkomailla työskennellyttä henkilöä, koska sellainen voi lähteä pois uudestaan! Voihan nenä, tottakai pysyisin Suomessa, jos vain saisin täältä työtä! Mitään ei minulle ole tarjottu edes työvoimaviranomaisten toimesta, vaikka olisi valmis muuttamaan vaikka Kittilään.

Äänestä
  • Käytännössä jo 50-vuotiaan on turha haaveilla työpaikasta.

    Äänestä

  • Valitettavasti olet oikeassa koulutin työttömiä 12 vuotta 12 tunnin työpäiviä turhauduin kun tämä jäykkä systeemi ei ymmärtänyt että ei kiakille sovi sama kaava. vain muutamayli 50v sai työpaikan kun ainoa puute oli tietotekniikan taidoissa muut ovat edelleen työttömiä nyt jo työttömyys eläkkeellä. Vain yhdeltä kurssilta kaikki ovat töissä kun väkisin halusimme ise valita oppilaat valitsimme ne joille siitä oli todellista hyötyä joten tässä mallisuomen menettely. Jos kunto kestää alaln kirjoittaa kirjaa johon olen vuosien aikana kerännyt päättäjien älyttömimmät määräykset.

    Äänestä

Meillä ei ole laitettu rajoja kiinni, vaikka rassukkajengi vaatii, joten sinunhan on tosiaan nyt mahdollisimman paljon saatuasi kaikki vapaus lähteä maksamatta mitään takaisin yhteiskunnalle, joka sinut elätti ja koulutti. Niin tekee moni. Syynä näemmä on se, että pitäisi muillekin antaa ja sehän ei sovi. Kauheata, että pitäisi veroina maksaakin jotain. Ei kun hyvää matkaa vain. Kiitokseksi muistit kertoa, kuinka huono isänmaa tämä onkaan.

Äänestä
  • MIKÄ IHMEEN RASSUKKAJENGI! Onko Suomen kansa jo alennettu rassukoiksi omassa maassaan?

    Äänestä

  • Ulppu kirjoitti:

    MIKÄ IHMEEN RASSUKKAJENGI! Onko Suomen kansa jo alennettu rassukoiksi omassa maassaan?

    Suomen kansaa ei ole alistettu mihinkään. Puhun rassukkajengistä eli rasisteista.

    Äänestä

Millä köyhyyteen pakotetut kansalaiset lähtisivät mihinkään ? PetosjytkyKokoomusKepujen Veroparatiisihallitus, on viemässä viimeisenkin leivän ihmisten jopa köyhien lasten käsistä, ei tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin Ennenaikaiset vaalit Suurlakon kautta.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3434767/sak-tarjoaa-palkkojen-nollaratkaisua-vuodelle-2017

PetosjytkyKokoomusKepuista ei ole hallitusvastuuseen, syyttelevät oppositiota omista tekemisistään, Kreikka kolmosen takasivat, että heilahti ja heti perään alkoi MAAHANMUUTON MONINKERTAISTAMINEN halpatyövoiman tuonnin ja ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN tavoitteella.

Äänestä
  • Ja koko ajan hinnat nousevat, työttömyysvakuutusmaksu palkansaajille nousee, sähkön hinta nousee, vuokrat nousee jatkossa rajusti kun paperittomatkin mamut saavat pikana vuokra-asunnot. Palkka ei riitä mihinkään säästöihin, eikä työpaikkaa saa muualta tankeroenglannintaitoisena. Eläkeikään on ainakin 16 v. Joten pakko vaan kärvistellä täällä ja katsoa miten maamme väestörakenne muuttuu muslimienemmistöiseksi. Nooh elämä on elokuva, totesi muuan julkkis kerran...

    Äänestä

  • Edellinen hallitus oli ihan samanlainen, ja siellä oli kaikki ne muut puolueet ja kokoomus, joka on nytkin hallituksessa. SDP lappasi rahaa kreikkaan, vihreät paapoi mamuja.
    Ihan sama kuka siellä hallituksessa on, sama paska jatkuu!

    Äänestä

  • no itse aikoinaan lähdin norjaan persaukisena. se oli sitä aikaa kun töitä sai heti. työkaveri taas oli ottanut suomessa kaikki maailman pikavipit ja lainat joita vain sai irti.

    Äänestä

Onneksi on kakkosasunto Thaimaassa,joten ei tarvitse välttämättä tätä
hullun touhua katsella.
Taas on liput jo tilattu ,talvea ja hulluutta pakoon.
Ehkä palaan kesäkuussa hetkeksi taas.

Äänestä

10 vuotta sitten helsinkiläiset tärkeilivät asunto-omaisuudellaan ja kehuivat elävänsä sen realisoituaan eläkeläisinä herroiksi maaseudulla tai epsanjassa.

Äänestä

Lyly ohjaa Suomen karille ja viimeisenä suomesta poistuu SAK,eli rotatmaastapakenevanuori

Äänestä

Norja. Ongelma vain että sielläkin liikaa muslimimamuja.

Äänestä

Minäkin lähtisin jos olisi rahaa. Suomalainen kun ei saa turvapaikkaa mistään eikä ole rahaa edes lomamatkailuun.

Äänestä

Joka päivä jo monen viikon ajan tuo sama onneton on käynyt kertomassa kuinka hän nyt varmaan muuttaa pois maasta. Ihme kitisijä kun ei saa mitään aikaiseksi muuta kuin samaa ruikutusta viikosta toiseen. Näinä viikkoina olisi jo päässyt pitkälle jos olisi lähtenyt eikä vaan kitissyt täällä.

Äänestä

Eläkepommi räjähtämässä jo lähivuosina - rahat eivät yksinkertaisesti riitä

Yli 90-vuotiaiden määrän ennustetaan kasvavan vuoteen 2040 mennessä nykyisestä 50 000:sta jopa 150 000:een. Niin hoitavat kädet kuin rahatkin uhkaavat loppua kesken.

Vuosina 1975-1977 syntyneistä naisista noin joka viides elää todennäköisesti vähintään 100-vuotiaaksi ja miehistä joka viides vähintään 95-vuotiaiksi. Vuonna 2013 meillä oli vain 706 yli 100-vuotiasta ihmistä.

Kolmenkymmenen viime vuoden kuluessa poikien elinajanodote on pidentynyt 7,7 vuodella ja tyttöjen 5,5 vuodella. 65-vuotiaiden miesten keskimääräinen elinajanodote on nyt 17,8 vuotta ja 65-vuotiaiden naisten 21,5 vuotta.

Samalla syntyneiden määrä Suomessa on laskenut rajusti. Kun vielä vuonna 2010 vastasyntyneitä oli 61 000, syntyi heitä vuonna 2014 enää 57 232. Lasku on ollut tasaista koko 2010-luvun.

Eläketurvakeskuksen arvion mukaan meillä on vuonna 2040 peräti 254 000 eläkeläistä enemmän kuin nyt ja vuonna 2060 jopa 358 000 enemmän kuin nyt.

Nykyisten tilastojen valossa Suomesta uhkaavat loppua eläkkeiden ja julkisten menojen maksajat, kun työikäisten määrä vähenee tuntuvasti lähivuosikymmeninä.

Äänestä
  • itseasiassa mamut nopeuttavat tätä kehitystä erityis menoineen?

    Äänestä

  • Pakoloisten elättämisen sijaan pitäisi korottaa lapsilisiä, että saadaan lisää suomalaisia veronmaksajia. Loisista ei ole työntekijöiksi, murto-osa heistä tulee joskus työllistymään.

    Äänestä

  • Otettaisi edes aasialaisia muslimien sijaan. Ovat kovia tekemään töitä.

    Äänestä

Ei Suomella ole varaa tarjota minimi toimeentuloa pakolaisille. Onnustuisi pakolaisleirien pitäminen jonkun aikaa. Ja työelämäratkaisu on hahattelua, jääävät vvain lusäömään budjettivajetta. Parasta olisi kuskata takaisin,kun vain onnistuu. Yhteiskuntarauhakn säilyisi, ettei olisi kuin etelä Ruotsissa, jossa on jo jatkuva sota! Sdp on Eesau, kun yrittää tuolleen lisätä väkilukua!

Äänestä

Muuttakaa kaikki Eestiin kun Suomessa puhkeaa sisällissota näiden elintasopakolaisten ja mustalaisten välillä tai viimeistään silloin kun nämä kiimaiset elintasopakolaiset alkavat sopeuttamaan kuttuuriaan meidän tarpeisiimme toisin sanoen röstötelemaan ja raiskailemaan neitojamme olan takaa sellaista ei Suomen mies kovinkaan kauan katso

Viro on parin tunnin lauttamatkan takana eikä siellä näy näitä pakolaisia

Äänestä
  • Miten minä tämän nyt sanoisin, ettei tulkittaisi yllytykseksi, mutta kyllä minä jakaisin kiväärit romaneille.

    Äänestä

ME helsingin porvarifasistit ajaoimme työläiset ulos hesasta ja mamut tilalle- saadaan julkiset tuet itellemme.

Äänestä

Sama täällä. Muutan ehkä jonnekin Euroopan ulkopuolelle (Yhdysvallat, Kanada, Australia), koska näillä näkymin Euroopasta on tulossa muslimimaanosa. En aio jäädä tänne kärsimään, tämä tulee olemaan täydellinen helvetti jokaiselle naiselle, viimeistään vuonna 2025, johon mennessä mm. sharia-lait alkavat vaikuttaa yleiseen lainsäädäntöön. Tähän päästään siksi, koska tällä hetkellä asioista päättävät täydellisen vastuuttomat idiootit, joille on tärkeämpää olla erottelematta pakolaisia toisistaan kuin välttää kaaos, anarkia, asuntopula ja työttömyyden ja rikollisuuden kasvu, joka siis saavutetaan sillä että ei erotella pakolaisia toisistaan, vaan otetaan heitä vastaan määrättömät virrat, jotka koostuvat lähinnä niistä jotka haluavat helppoa ja rikasta elämää joka on heille luvattu. Tämä hirvittävää, vastuuttomuudessaan täysin rikollista toimintaa. Täysin verrattavissa menneisyyden ydinasevarusteluun tai ympäristön saastuttamiseen.

Tämä tuntuu ehkä nyt kaikkien mielestä uskomattomalta, että sharia-lait voisivat tulla osaksi lainsäädäntöämme. Mutta tämä kaikki tulee tapahtumaan kiertoteitse, vaivihkaa. Olemme jo nyt siinä tilanteessa, että naisia kehotetaan pukeutumaan peittävästi tai välttämään katsomasta tuntemattomia (pakolais)miehiä silmiin. Myös raiskauksista tulee lievennetyt tuomiot, jos uhri on kantasuomalainen ja tekijä esim. Lähi-Idästä. Tätä kutsutaan sopeutumiseksi, ja toisen kulttuurin ymmärtämiseksi. Tätä kautta sharia-lait vaikuttavat jo nyt, ja tulevat tekemään sitä yhä enenevässä määrin myös tulevaisuudessa. Eivätkä naiset ole ainoa ryhmä, joka tulee tästä kehityskulusta kärsimään, siitä kärsivät myös lapset, eläimet ja vähemmistöt, kuten homoseksuaalit. Kun homoseksuaali muslimi kivitetään muslimiyhteisön toimesta vuonna 2025, teko jätetään tuomitsematta, koska kivittäjät toteuttivat omia sharia-lakejaan. On tärkeämpää kunnioittaa muslimien kulttuuria ja siihen kuuluvia lakeja kuin homoseksuaalinen oikeuksia. Jos muslimi raiskaa eläimen seksin puutteessa, koska joku hänen oppi-isänsä on joskus kehottanut näin tekemään, jätetään tämäkin tuomitsematta, koska, yhä edelleen, on tärkeämpää kunnioittaa toisen kulttuurin tapoja kuin puolustaa eläinten oikeuksia. Jos kantasuomalainen raiskaa eläimen, on teko tietenkin rangaistava. Jos muslimi rankaisee lastaan fyysisesti, tai käyttää häntä seksualisesti hyväkseen kuten joku hänen oppi-isänsä on joskus kehottanut, täytyy tämäkin jättää rankaisematta, koska on tärkeämpää kunnioittaa toista kulttuuria kuin puolustaa lasten oikeuksia.

Tästä maasta, ja koko Euroopasta tulee siis täydellinen helvetti kaikille muille kuin täysi-ikäisille miehille, täysin huomaamatta ja vaivihkaa. Siksi, koska vallan kahvassa ovat sokeat, syyllisyyden tuntonsa halvauttamat idiootit, joille on tärkeintä kunnioittaa muita kulttuureja. Ei siis siksi, että pakolaisia tulee. Jos pakolaisilta vaadittaisiin sopeutumista kulttuuriimme, nämä ongelmat olisivat huomattavasti pienempiä.

Äänestä
  • Korjaus: tulee helvetti kaikille muille kuin täysi-ikäisille HETEROmiehille, ...

    Äänestä

  • Hyvin kirjoitettu ja juuri näin se tulee menemään. Suomessa on pelottavan paljon sellaisia jotka ovat sokeita kehitykselle, ja ovat vielä päättävissä asemissa.

    Tässä ei enää demokratiat auta jos Suomi halutaan pelastaa. Kun systeemi on mädäntynyt, ei sitä millään korjata muulla kuin uudella.

    Äänestä

  • Hyvin kirjoitit.

    Äänestä

Minulle maasta pois muutto on niinkin helppo hoitaa, että pyydän sisäisen siirron vaikka Sveitsiin ja hommat jatkuvat siellä. Tai sitten joku muu ulkomaan komennus työperäisesti. Ei vaadi kuin pari puhelinsoittoa ja täytetyn lomakkeen jättämisen.

Äänestä

Aika harvaa tuskin kiinnostaa jäädä. Vielä kun olisi mahdollista Australiaan päästä.... ei ole viisumin saanti ihan helppoa.

Äänestä

Mä en ainakaan jää. Meikäpoika karkaa VIROON!!!

Äänestä
  • Luuletko virossa asioiden olevan paremmin? Lika ruhtinaallinen ja ei mamuja...? Mietippä vielä.

    Äänestä

Minä muutin kolme kuukautta sitten norjaan. enkä ole katunu hetkeäkään.
Liksa ja muut edut suomeen verrattuna tähtitieteelliset eikä asuminen ja muukaan enää paljoa enempää maksa kuin siellä. Joten tänne vaan duuniin kaikki joilla on mahdollisuus lähteä.

Äänestä
  • Palkat on hyvät, mutta taitaa Norja taistella tämän saman mamu ongelman kanssa..?

    Äänestä

  • näin mäkin olen ymmäränyt. tajuavat sentään vähän rajoittaa tota sirkusta,

    Äänestä

norjassa pärjää viellä perus palkalla ilman yhteiskunnan avustuksia.

Äänestä

Kuinkahan moni tähänkin keskusteluun vastanneista on tosissaan?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


maastapakenevanuori kirjoitti:

Alkaa näyttämään siltä, että Suomi tulee oikeasti romahtamaan. Velka ja työttömyys kasvaa, pakolaisvirralle ei näy loppua, veronkiristyksiä ja jatkuvia leikkauksia ("kiristetään nyt vyötä jätkät kun tällä hetkellä menee heikommin" -> firmat jakaa meheviä osinkoja), päättäjät jotka eivät näe omaa napaansa pidemmälle....

Sanokaa maanpetturiksi tai mitä mutta olen tehnyt suunnitelmani niin, että voin jättää tämän uppoavan laivan muutaman vuoden kultua. Sveitsi näyttäisi tällä hetkellä lupaavalta vaihtoehdolta, josta löytyisi ainakin itselleni lupaava jatko-opiskelupaikka ja työllistyminen myös realistista.

Tämä suomi ei ole enää se sama kotimaa, jonka aiemmin tunsin. Tänne en ainakaan jää, se on varma.

Muita joilla samankaltaisia ajatuksia tai suunnitelmia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu