Täyttää terrorismin määritelmän.
Terrorismi:
"yksilön tai ryhmän harjoittamaa väkivaltaa, jonka tarkoitus on viranomaisten uhkaamisen ja yleisöön kohdistuvan pelon avulla vaikuttaa päätöksentekoon"
Kyseessä oli siis Suomen maaperällä tapahtunut terrori-isku.
Polttopulloisku Kouvolassa
60
65
Vastaukset
- juutinrauma
Kyseessä oli varoitus! Asia on ihan selvä. Kansa kypsyy, ja se on Suomen kansa jonka itsenäisyyttä, vapautta, elämää ja kulttuuria terrorisoidaan pysyvästi yhä syvemmin. Suomen kansan rivejä täällä terrorisoidaan, ja sille tulee loppuu.
- 3plus9
Terrorismi ei ole varoitus. Terrorismi on rikos.
Suomen itsenäisyyteen, vapauteen, elämään ja kulttuuriin ei kuulu terrori-iskut ja väkivalta. Meillä ei ole hyökkäysvoimia, meillä on puolustusvoimat. Meillä on sivistys, koulutus, kunnia, ihmisoikeudet ja tasa-arvo.
Jos haluat terroristiksi, muuta muualle. - juutinrauma
Varoitus on varoitus, jos terrorismille ei tule loppua. Kyllä on heikot lahjat ajukopassa, kun pitää vielä täsmentää.
- 11plus16
Terrorismi on aina väärin. Jos tuo oli varoitus, niin tuleeko terroristeilta seuraavaksi sitten itsemurhaisku? Kummallista, että suomalaiset ovat alkaneet terroristeiksi ja pitävät toimintaa vasta varoituksena eli pidemmälle ollaan menossa.
Tuollaiselle terrorismille täytyy laittaa piste. Muuttakaa pois Suomesta terroristit, jos ette maan tavalla halua elää.
Evakot eivät ole terroristeja. - Terroristitaistelijoita
juutinrauma kirjoitti:
Varoitus on varoitus, jos terrorismille ei tule loppua. Kyllä on heikot lahjat ajukopassa, kun pitää vielä täsmentää.
On rikos ja isis tuli islamista ja islam taistelijoita
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3206504/Unarmed-Marine-critical-condition-Kalashnikov-wielding-suspected-terrorist-board-high-speed-train-Amsterdam-Paris.html?ITO=1490&ns_mchannel=rss&ns_campaign=1490 - Realiteetti
"Kansa kypsyy, ja se on Suomen kansa jonka itsenäisyyttä, vapautta, elämää ja kulttuuria terrorisoidaan pysyvästi yhä syvemmin. Suomen kansan rivejä täällä terrorisoidaan, ja sille tulee loppuu."
Korvaa tuo "Suomen kansa" Irakin kansalla, tai Afganistanin kansalla, tai Syyrian kansalla... ja mieti. Hiljenny oikeasti hetkeksi, mieti mitä noissa maissa on tapahtunut, ja kuvittele sitten millaista sellaisissa olosuhteissa olisi elää. Ne pelkäämäsi terroristit olisivat kanssasi ihan samaa mieltä tuosta kansan kypsymisestä siihen että kansan itsenäisyyttä, vapautta, elämää ja kulttuuria terrorisoidaan pysyvästi yhä syvemmin. Nämä terroristeiksi kutsumasi varmasti ymmärtäisivät turhautumisesi ja vihasi, taustat ja elinolot huomioon ottaen luultavasti paremmin kuin sinä itse. Mitä se kertoo ihmisistä joita nimität terroristeiksi? Mitä se kertoo sinusta? Olet valmis "varoittamaan" polttopulloilla, siis hyväksyt väkivallan kun se palvelee omia tarkoitusperiäsi - entä sitten kun varoitukset eivät enää riitä? Pommi-isku? Ja kas, sinusta on tullut kopio siitä mitä vastaan taistelet, ilman että itse edes tajuat sitä.
- juutinrauma
Terrorille pannaan vielä piste. Terrori Suomen kansaa vastaan loppuu. Suomen kansa nousee, ja lopettaa terrorin!
- 9plus6
Kyllä samaa mieltä. Tuollaiselle polttopullo-terrorismille täytyy laittaa piste. Ei ole oikein suomen kansaa kohtaan, että väitetään itseä "isänmaalliseksi" ja sitten aloitetaan terroristi-iskut.
Isoisämme ovat verellään maksaneet itsenäisyytemme ja taistellee vapaudesta. Nyt sitä tuhotaan terrori-iskuilla. - juutinrauma
Pistä leipäläpi soukemmalle rasvanaama. Mitkä ihmeen isoisät? Minun kaksi setää antoi henkensä, yksi vammautui pysyvästi. Oma isäni selvisi henkisillä vammoilla. Älä sinä myöhäispuberteetti tule neuvomaan.
Suomen kansa nousee, ja lopettaa sitä näivettävän terrorin jos muu ei auta! - 11plus13
Eipä tainnut sinunkaan suvun miehet kuolla sen takia, että lapset ja lapsenlapset alkaisivat terroristeiksi ja heittelemään polttopulloja.
Kyllä ne taistelivat vapauden puolesta - rasismia, sortovaltaa, pakkovaltaa vastaan. Nyt heidän verellä maksettua työtä tuhotaan polttopulloilla. Sen verran kunnioitusta pitää olla, ettei mennä veteraanien haudoille kusemaan polttopulloilla. - juutinrauma
Minä tiedän paremmin, mitä siellä tehtiin. Se on käynyt jo selväksi. Mene ulos tai vessaan niitä finnejä puristelemaan keskenkasvuinen. Älä sotke toisten näppiksiä.
Suomen kansa nousee, ja lopettaa terrorin. Terrori Suomen kansaa kohtaan loppuu tai se lopetetaan. Suomen kansa ei enää siedä siihen kohdistuvaa terroria ja tulevaisuuden uhkaamista. Terroria ei siedetä enää kauan. - 10plus1
"Suomen kansa ei enää siedä siihen kohdistuvaa terroria ja tulevaisuuden uhkaamista."
Mitä terrorismia Suomen kanssaan on kohdistunut? Maahanmuutto ei ole terrorismia. Jos niin kuvittelet, niin sinun ymmärrys terrorismista on aivan käsittämättömän älyvapaa.
Polttopulloisku on terrorismia, koska se täyttää terrorismin määritelmän.
Suomen kansan on noustava tuollaista polttopullo-terrorismia vastaan. Se ei kuulu suomalaisuuteen. Mene puristeleen finnejäsi ja muualle, jos suomalaista kulttuuria, vapautta, sivistystä, tasa-arvoa, muiden auttamista et hyväksy. - juutinrauma
Suomen kansa ei enää hyväksy siihen kohdistuvaa terroria. Jos ei lopu, niin se lopetetaan.
Suomen kansa nousee, ja lopettaa siihen kohdistuvan terrorin ja terrorin kasvavan uhan! - 5plus18
juutinrauma kirjoitti:
Suomen kansa ei enää hyväksy siihen kohdistuvaa terroria. Jos ei lopu, niin se lopetetaan.
Suomen kansa nousee, ja lopettaa siihen kohdistuvan terrorin ja terrorin kasvavan uhan!Kyllä. Samaa mieltä. Tuollaiset terroristit, jotka heittelee polttopulloja, täytyy laittaa vankilaan ja lääkitä. Ei ole terveen ihmisen touhua enää heitellä polttopulloja.
Suomen kansa on suvaitsevaista, mutta tuossa terrorismissa menee raja. Evakoille on mahdollistettava turvallinen ympäristö terroristeilta. - juutinrauma
5plus18 kirjoitti:
Kyllä. Samaa mieltä. Tuollaiset terroristit, jotka heittelee polttopulloja, täytyy laittaa vankilaan ja lääkitä. Ei ole terveen ihmisen touhua enää heitellä polttopulloja.
Suomen kansa on suvaitsevaista, mutta tuossa terrorismissa menee raja. Evakoille on mahdollistettava turvallinen ympäristö terroristeilta.Hyvä tyttö. Äiti antaa tikkarin.. menes nyt.
- 2plus9
juutinrauma kirjoitti:
Hyvä tyttö. Äiti antaa tikkarin.. menes nyt.
No, toivotaan, että äitis ja siskoskin antaa jollekin suvun ulkopuoliselle, niin saatte vähän uutta verta sisäsiittoiseen sukuunne. Kun tarpeeksi kauan olette siellä tuppukylissä sisäsiittoisesti suopanneet, niin alkaa polttopullot lenteleen, ettekä edes ymmärrä sen olevan laitonta ja moraalitonta.
- juutinrauma
Sieltä se löytyy tyttelin sivistys kaikkinensa.. hehehe
- 8plus11
juutinrauma kirjoitti:
Sieltä se löytyy tyttelin sivistys kaikkinensa.. hehehe
Kuka se aloitti haukkumisen? Sinä. Ja nyt itkettää, että minäkin aloin haukkumaan. Eipä lievää uhriutumista.
Kamalinta ja samalla säälittävintä tässä on se, että yrität puolustella terroristia, joka olisi pahimmassa tapauksessa voinut jopa tappaa ihmisiä teollaa. Luepa mitä kyseisen terroristin menneisyydestä sanotaan. Sellaista henkilöä ja tekoa puolustelet.
Säälittävää. - juutinrauma
No voi meidän tyttöä.. sekö tässä nyt olikin kamalinta. Eikös se tulipalon uhka tässä ollutkaan enää kamalinta? Voi lässy.. meikäläinen onkin tässä nyt kamalinta. No ole huoletta, minä kannan kyllä tämän kamaluuden.
Et tunne tekijää itse. Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi. Kuulostaako lause tutulta? Mistähän tuollainen lause voisi olla? Nyt näyttää jopa presidentti, pääministeri ja hallitus, jotkut omaa pöhöttynyttä asemaansa ja Thaikkumatkat mahdollistavaa palkkaansa tässä työttömyysSuomessa puolustelevat kaupunginjohtajauunot ja muut alamaiset tuomitsevan.. kaikki ottavat siis tuomioistuimen vallan itselleen noin vain, ja tuomitsevat sitä sun tätä.
Kyllä polttopullon heittäjä näki, että siellä oltiin paikalla. Se oli voimakas kannanotto.. mutta kuitenkin sen verran harkittu, että se huomattiin. Todellista suoraa vaaraa ei ollut. Ottaisipa valtiovalta ja viranomaiset nyt heti opikseen.
Lopettavat sen tuomiovallan itselleen anastamisen. Nousihan Immosen taistelusta kova kohu? Jos nyt ei kaupunginjohtajarapamahaa lasketa, miksi kukaan ei älähdä nyt, kun valtion ylin johto anastaa tuomiovallan itselleen?
Suomalaisten kärsivällisyydellä on rajansa. - 12plus5
"Kyllä polttopullon heittäjä näki, että siellä oltiin paikalla. Se oli voimakas kannanotto.. mutta kuitenkin sen verran harkittu, että se huomattiin. Todellista suoraa vaaraa ei ollut. Ottaisipa valtiovalta ja viranomaiset nyt heti opikseen."
Tuo on kuin oppikirja esimerkki terroristi-iskusta. Omien sanojesi mukaan polttopulloiskun tekijä oli terroristi.
Terrorismi:
"yksilön tai ryhmän harjoittamaa väkivaltaa, jonka tarkoitus on viranomaisten uhkaamisen ja yleisöön kohdistuvan pelon avulla vaikuttaa päätöksentekoon" - juutinrauma
Minulla ei ole terrorismin oppikirjaa, enkä halua sellaista.. toistaiseksi ainakaan.
Älä lue sitä wikipediaa liikaa. Sinne pätemisen tarpeessa olevat raapustelijat kertovat kuvitelmiaan totena.
Ei se pullon heittäjä välttämättä hirveän paha rikollinen ole. Ylinopeuksia ajaa aika moni. Ja muut rikokset.. pieni varaus kannattaa ottaa kaikkeen tietoon, jos ei tekijä ole ihan lähipiiristä. Epätoivoinen mies ehkä, jonka tämä kieroon vääntynyt valtio on hylännyt ongelmineen yksin.. mitä lie? - juutinrauma
8plus11 kirjoitti:
Kuka se aloitti haukkumisen? Sinä. Ja nyt itkettää, että minäkin aloin haukkumaan. Eipä lievää uhriutumista.
Kamalinta ja samalla säälittävintä tässä on se, että yrität puolustella terroristia, joka olisi pahimmassa tapauksessa voinut jopa tappaa ihmisiä teollaa. Luepa mitä kyseisen terroristin menneisyydestä sanotaan. Sellaista henkilöä ja tekoa puolustelet.
Säälittävää.Esitin kysymyksen. Eikö se tulipalon uhka ollutkaan kamalinta, vaan minun kirjoittamiseni tänne? Liian vaikea aihe?
- 4plus1
juutinrauma kirjoitti:
Minulla ei ole terrorismin oppikirjaa, enkä halua sellaista.. toistaiseksi ainakaan.
Älä lue sitä wikipediaa liikaa. Sinne pätemisen tarpeessa olevat raapustelijat kertovat kuvitelmiaan totena.
Ei se pullon heittäjä välttämättä hirveän paha rikollinen ole. Ylinopeuksia ajaa aika moni. Ja muut rikokset.. pieni varaus kannattaa ottaa kaikkeen tietoon, jos ei tekijä ole ihan lähipiiristä. Epätoivoinen mies ehkä, jonka tämä kieroon vääntynyt valtio on hylännyt ongelmineen yksin.. mitä lie?Juu, eihän sellainen pieni terrorismi vielä pahaa ole. Se oli vasta varoittavaa terrorismia siitä, että pahempaa on tulossa. Sinulla on oikein kiva asenne terrorismiin. Kunhan ei kukaan kuole, niin terrorismi sallitaan ja hyväksytään.
"Epätoivoinen mies ehkä, jonka tämä kieroon vääntynyt valtio on hylännyt ongelmineen yksin"
"Et tunne tekijää itse. Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi."
Vastasit itse itsellesi. - juutinrauma
4plus1 kirjoitti:
Juu, eihän sellainen pieni terrorismi vielä pahaa ole. Se oli vasta varoittavaa terrorismia siitä, että pahempaa on tulossa. Sinulla on oikein kiva asenne terrorismiin. Kunhan ei kukaan kuole, niin terrorismi sallitaan ja hyväksytään.
"Epätoivoinen mies ehkä, jonka tämä kieroon vääntynyt valtio on hylännyt ongelmineen yksin"
"Et tunne tekijää itse. Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi."
Vastasit itse itsellesi.Eikö se nyt neidille passaa vastata, että mikä se tässä nyt oli sitten kamalinta. Kaikki ei voi olla kamalinta. On kamalaa ja kamalampaa.. ja sitten on tosikamalaa. Mikä oli kamalinta.
Tulipalon uhka vai minun kirjoittaminen tänne? - 19plus3
juutinrauma kirjoitti:
Eikö se nyt neidille passaa vastata, että mikä se tässä nyt oli sitten kamalinta. Kaikki ei voi olla kamalinta. On kamalaa ja kamalampaa.. ja sitten on tosikamalaa. Mikä oli kamalinta.
Tulipalon uhka vai minun kirjoittaminen tänne?Ei minun tarvitse alkaa kommentoimaan tuollaista täysin epärelevanttia asiaa, joka johtuu sinun kykenemättömyydestä ymmärtää lukemaasi.
- juutinrauma
Kamalinta.. siis kaikkein säälittävintä kamalaa tässä on tietysti se kun neidillä on niin kamalan kamalaa :D
- 19plus16
Tuet kotimaista terrorismia. Tämän olet tehnyt hyvin selväksi.
- MaJala2
Polttopulloisku Kouvolassa: Turvapaikanhakijoiden majoitustilaan hyökättiin.
En kannata väkivaltaa, mutta maamme on sellaisessa suossa, että tuollainen äärilikehdintä tulee lisääntymään, myös muualla Euroopassa.
NSDAP nousee yleiseurooppalaisena uudella nimellä tuhkasta.- juutinrauma
Ei lisättävää kommenttiisi.. allekirjoitan!
- 16plus19
Ääriliikkeiden todellinen naama paljastuu. Monet terroristeja pohjimmiltaan. Susia lammasten vaatteissa. Kermalla kuorutettuja aikapommeja, jotka näytää täytekakulta.
Toivottavasti ei lisäänny, koska tuolle pitää laittaa loppu. Suomalaisuuteen ei kuulu tuollainen toiminta. Maassa maan tavalla, jos ei sopeudu niin lähde pois. Tuotahan ne itse ovat huutaneet ja nyt alkavat käyttäytymään ei-suomalaisittain. Toimisivat omien sanojen mukaan. - juutinrauma
Sinä et paljon vielä ymmärrä syvempiä asioita. Puhut tuosta maassa maan tavalla.
Suomella Tsaari-Venäjän suuriruhtinaskuntana oli jopa hyvät olot. Oli oma rahakin. Sitten bolsevikkien kiehunta, ja suomalaisten Lenin-hyysäys saivat ikäviä käänteitä aikaan. Ilman Jääkäriliikettä olisimme ajautuneet Neuvostoliiton kitaan.
Suomessa oli silloin esivalta, jota uhmaten Isänmaallisen Jääkäriliikkeen jäsenet kukin tahoillaan miten parhaaksi näkivät suunnistivat Saksaan. Esim. yli pohjanlahden sohjoista meren jäätä jalkaisin yöaikaan ylitti Jääkärikenraali Väinö Valve Pohjanlahden. Jo tuo pelkkä ylitys heikon jään, ja vesisohjon takia oli hengenvaarallinen. Noilla miehillä oli Saksa, ja sotakoulutus päämääränä.
Nuo miehet tekivät sen laillista esivaltaa uhmaten.. koska muuta ratkaisua ei ollut. Jääkärit antoivat sen selkärangan, jonka opeilla ja taidoilla Suomi vapautui Neuvostoliiton uhasta.
Tämä nykyinen massaliikehdintä kohti pohjolaa on uhka suomalaisille, ja suomalaiselle elämäntavalle ja kulttuurille. Sitä on vastustettava ja se on oikein.
Suomen kansa nousee, ja torjuu terrorismin uhan. - 7plus10
Eli evakot ovat terroristeja?
Lisäksi, noilla valkoinen kaapu päällä nököttävillä ja polttopulloja heittelevillä nössöillä ei ole mitään tekemistä sotiemme jääkäreiden kanssa. Nämä polttopullo-urpot teoillaan kusevat jääkäreiden haudoille.
Jos isämme ja isoisämme tietäisivät miten evakkoja Suomessa kohdellaan vuonna 2015, niin kääntyisivät haudoissa. - juutinrauma
Sinulla on niin ohut tuo historia. Tuo sinun "sotiemme jääkärit" ei ole sama asia kuin Kuninkaallinen Preussilainen Jääkäripataljoona 27. JP27 oli Vapaussotamme selkäranka.
Millaisissa oloissa vietämme satavuotisjuhlaa Itsenäiselle Suomelle. Jääkö kultareunuksiset juhlapuheet odottamaan parempia aikoja?
Älä nyt ala monistamaan niitä polttopulloja, jotain rajaa! Noiden nuorten miesten, ehkä todennäköisesti naistenkin omaiset ovat menneiden polvien jälkeläisiä. Eivät he mitään tyhjästä tulleita ole. Heidän takanaan on ihmisiä, jotka ovat huolissaan tulevaisuudesta.
Täällä mitään evakkoja ole. Tuollaista sanakikkailua ei kukaan kaipaa. Elintasopakolaisia suuri osa. - 20plus20
Mieluummin hyväksyt suomalaistaustaisen terroristin terroristi-iskut kuin sota-alueelta pakenevat evakon. Kyllä neidillä on kauniit periaatteet. Kusette veteraanien haudoille. Ei enää 6.12. merkitse teille mitään.
Onneksi meitä isänmaallisia ihmisiä vielä löytyy, jotka kunnioittavat sotiemme veteraaneja ja kansamme perustuslakia, perinteitä ja periaatteita. - juutinrauma
Katsos kun sitä ei välttämättä edes kysytä meiltä suomalaisilta, haluammeko viettää Itsenäisyyden 100 vuotispäivää rauhassa. Meitä Isänmaallisia on paljon enemmän kuin neiti uskookaan.. Suomi nousee, ja torjuu siihen kohdistuvan terrorin!
- 3plus15
juutinrauma kirjoitti:
Katsos kun sitä ei välttämättä edes kysytä meiltä suomalaisilta, haluammeko viettää Itsenäisyyden 100 vuotispäivää rauhassa. Meitä Isänmaallisia on paljon enemmän kuin neiti uskookaan.. Suomi nousee, ja torjuu siihen kohdistuvan terrorin!
Eli yhdessä siis taistelemaan polttopulloiskuja tekeviä vastaan. Suomi on nyt kokenut ensimmäisen terrori-iskun.
"Suomi nousee, ja torjuu siihen kohdistuvan terrorin!"
Eli nämä ei-isänmaalliset polttopulloterroristit. - 547584
16plus19 kirjoitti:
Ääriliikkeiden todellinen naama paljastuu. Monet terroristeja pohjimmiltaan. Susia lammasten vaatteissa. Kermalla kuorutettuja aikapommeja, jotka näytää täytekakulta.
Toivottavasti ei lisäänny, koska tuolle pitää laittaa loppu. Suomalaisuuteen ei kuulu tuollainen toiminta. Maassa maan tavalla, jos ei sopeudu niin lähde pois. Tuotahan ne itse ovat huutaneet ja nyt alkavat käyttäytymään ei-suomalaisittain. Toimisivat omien sanojen mukaan.Ja mistä tietää minkä mielinen tuonkin iskun on tehnyt?
Nykytilanteessa enemmän tuosta on haittaa kuin hyötyä maahanmuuttokriittisille. Hyötyjinä ovat nimenomaan vasemmistoanarkistit, kun päästään taas kauhistelemaan kuinka natseja suomalaiset ovat.
- hurrikaani21
Tälläinen toiminta nousee turhautumisesta päättäjien saamattomuutta kohtaan.Hallituksemme on sallinut ihmisalakuljettajien toimittaa kymmeniä tuhansia irakilaisia ja somalialaisia laittomia maahantunkeutujamiehiä Suomeen.
On olemassa Dublin sopimus.Sitä ei noudateta.Voiko kanslaisilta odottaa lakien noudattamista, jos päättäjät eivät itse noudata sopimuksia.
Ruotsi on turvallinen maa.Sieltä tulevat ovat laittomia maahantunkeutujia.
Tässäkään viranomaiset eivät tunne sääntöjä tai eivät halua toimia sääntöjen mukaan.
Kansalaisten sietokyky tätä viranomaisten päättämättömyyttä ja kanslaisten edun vastaista toimintaa kohtaan aiheuttaa oikeutettua vihaa ja katkeruutta.
Tälläiset iskut ovat enemmän kuin odotettuja tässä tilanteessa ja lisää on odotettavissa, jos tilanteen annetaan edelleen jatkua samanlaisena.
Iskujen tulisikin kohdistua päättäjiin ss-miehiin,jotka kanslaisten mielialoista piittaamatta antavat hallitsemattoman somali- ja irakilaismiesten maahatunkeutumisen jatkua Suomeen.
Suomalaiset hyväksyvät työperäisen maahanmuuton ja syyrialaisperheet mutta ei hallitsematonta elintasopakolaisuutta turvallisten maiden kautta Suomeen.
Uusia mielenilmaisuja odotettavissa.....- 2plus16
Eli uudelleen, terrorismi on "yksilön tai ryhmän harjoittamaa väkivaltaa, jonka tarkoitus on viranomaisten uhkaamisen ja yleisöön kohdistuvan pelon avulla vaikuttaa päätöksentekoon".
"Tälläiset iskut ovat enemmän kuin odotettuja tässä tilanteessa ja lisää on odotettavissa, jos tilanteen annetaan edelleen jatkua samanlaisena."
Eli terrorismi suomalaistaustaisten, ei isänmaallisten, puolelta lisääntyy. - juutinrauma
Neiti kiäntää asjan aina viärinpäen.. outko Kuopijosta?
Terrorin uhka torjutaan.. ja jos alkaa rähinät laajemmin.. me suomalaiset ei saatana olla ruotsalaisia, ja nuolla muukalaisten persettä. Näin oli sata vuotta sitten, kun isoisäni oli Viipurissa valmiudessa. Ei maailma ja ihmiset ole miksikään muuttuneet!
Suomi ei kuulu kaikille. Ihan turha valheita yrittää suomalaisille syöttää.
Tänne ei tulla riehumaan. Suomi nousee, ja torjuu terrorin uhan! - 16plus11
Viipuristakin Suomi lähetti terroristit sotaa pakoon. Sodan jälkeen terroristit palasi suomeen, osa terroristeista jäi minne jäi. Puhun sotaa paenneista evakoista. Nämä ovat mielestäsi terroristeja.
"Tänne ei tulla riehumaan." "Terrorin uhka torjutaan.. ja jos alkaa rähinät laajemmin.."
Nämä rasistien ja polttopullo-terroristien riehumiset ja rähinät pitää estää. Todella vaarallista alkaa olla liikkuminen ulkona, kun rasistit siellä jakamassa vääryyksiään väkivallan avulla.
Suomalaisuus ei ole rasismia, väkivaltaa ja vääryyksiä. - juutinrauma
Jotkut puhuvat sisällissodasta, mutta kyseessä oli Vapaussota. Punainen terrori kukistettiin ja ajettiin itään. Olet oikeassa. Punainen terrori aloitti uuden yrityksen marraskuussa -39. Punainen terrori torjuttiin. Kiitos jälleen Saksan aseavun. Saksallahan oli omat intressit.. mutta kuitenkin.
Kuten edellä sanoin, ei maailma ole miksikään, eikä ns. ihmiset muuttuneet. Ei se sinun tablettisi jaa jotain ihmeellistä lämpöä kotiisi, ei kanna ruokaa pöytään. Suomalaiset eivät halua tänne Terrorin uhkaa vaarantamaan mahdollisuutemme asua rauhassa, saada lämpöä ja ruokaa.
Muukalaiset ovat kuin rotat tai citykanit. Rottakin on kaunis ja älykäs eläin. Parissa vuodessa se lisääntyy pelottavasti, jos olosuhteet ovat hyvät. Mutta lisääntyneelle kannalle ei riitä elinolosuhteita. Ne tappavat ja tuhoavat kaiken. Kaivautuvat talojen perustuksiin.. pystyvät jopa betonirakenteita vaurioittamaan.. nakertavat sähköjohdot, josta aiheutuu pahimmillaan tulipaloja. Samaan aikaan ne lisääntyvät ja elinolosuhteiden supistuminen ravinnon puutteessa saa ne tekemään tuhoa entistä enemmän.
Suomeen ei tulla lisääntymään kuin rotat, jolloin terrorin uhka reilun vuosikymmenen kuluttua on moninkertainen. Yhtään muukalaisen toukkaa ei kuulu tänne riesaksemme syntyä siksi, että joku on sotaa paossa. Suomalaiset haluavat asua rauhassa.
Jos Terrorin uhka kasvaa, Suomi nousee ja kukistaa sitä uhkaavan terrorismin. - 12plus19
Olet jo tunnustanut, että polttopulloisku oli terrorismia...
"Kyllä polttopullon heittäjä näki, että siellä oltiin paikalla. Se oli voimakas kannanotto.. mutta kuitenkin sen verran harkittu, että se huomattiin. Todellista suoraa vaaraa ei ollut. Ottaisipa valtiovalta ja viranomaiset nyt heti opikseen."
...joten sinun on ihan turha yrittää rinnastaa itseäsi todellisten isänmaansankareiden ja vapautemme puolesta kuolleiden miesten ja naisten joukkoon. Kannattamasi terrorismi on näiden sankareiden haudalle kusemista. - juutinrauma
12plus19 kirjoitti:
Olet jo tunnustanut, että polttopulloisku oli terrorismia...
"Kyllä polttopullon heittäjä näki, että siellä oltiin paikalla. Se oli voimakas kannanotto.. mutta kuitenkin sen verran harkittu, että se huomattiin. Todellista suoraa vaaraa ei ollut. Ottaisipa valtiovalta ja viranomaiset nyt heti opikseen."
...joten sinun on ihan turha yrittää rinnastaa itseäsi todellisten isänmaansankareiden ja vapautemme puolesta kuolleiden miesten ja naisten joukkoon. Kannattamasi terrorismi on näiden sankareiden haudalle kusemista.Minähän sanoin, että siellä oltiin paikalla. Ilmeisesti Vartijakin oli jo paikalla. Se oli voimakas kannanotto, mutta ei ollut väkivaltaa.. ja naurettavaa edes vastata, ei tosiaankaan terrorismia.
Kyseistä, ilmeisesti jo kiinniotettua miestä? ei tulla koskaan syyttämään terrorismista. - 9plus11
Terroristi-isku nimenomaan on poliittinen kannanotto, joka pelon kautta pyrkii vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon terroristeja kannattavasti.
Se, ettei kukaan vahingoittunut, ei poisto terrorismi-aspektia. Pommi-isku on terrorismi vaikka kukaan ei vahingoidukaan.
Vaikka ei syytetäkään terrorismista, teko silti täyttää terrorismin määritelmän ja sitä voidaan terrorismiksi kutsua. - juutinrauma
Vihdoinkin ymmärsin pointtisi. Oikeassa olet.
- juutinrauma
Nyt on saatu nukkua rauhassa.. niin minä kuin eräs tyttelikin uskon?
Juu, kyllähän minä eilen vähän narrasin.
Ei ole terrorismia oman maan kansalaisen tuon tyyppinen kannanotto.
Suomen kansa ei ole terroristeja, vaikka maan tapa olisi että jokainen kansalainen heittää polttopullon aina silloin tällöin. Silloin ulkopuoliset voisivat kyllä sanoa.. hulluja nuo suomalaiset, mutta terroristeja emme omassa maassamme ole. Emme uhkaa vallitsevaa yhteiskunnallista järjestystä ja viranomaisten toimintaa sellaisessa mielessä kuin terrorismiksi käsitetään.
Yhdysvallat ei pidä itseään terroria toteuttavana, mutta lähi-idässä monet katsovat asiaa toisinpäin.
Ymmärrän jos tytteli pelkää.. se ei ole leikin asia, mutta niin pelkää omassakin lähipiirissäni naisväki. Se on vakava asia. Terrorismin uhka hallitsemattoman, osittain aivan laittoman, osittain myös erilaista rikollista kuten huumekauppaa käsittävän maahantulon ja osittain myös jopa tunkeutumisen takia. - 9plus7
"Emme uhkaa vallitsevaa yhteiskunnallista järjestystä ja viranomaisten toimintaa sellaisessa mielessä kuin terrorismiksi käsitetään."
Mutta itse sanoisit tähän: "Kyllä polttopullon heittäjä näki, että siellä oltiin paikalla. Se oli voimakas kannanotto.. mutta kuitenkin sen verran harkittu, että se huomattiin. Todellista suoraa vaaraa ei ollut. Ottaisipa valtiovalta ja viranomaiset nyt heti opikseen."
Sekä: "Kyseessä oli varoitus! Asia on ihan selvä."
Tuo on viranomaisten toiminnan uhkaamista. Toiminta täyttää terrorismin määritelmän.
Terrorismi on:
"yksilön tai ryhmän harjoittamaa väkivaltaa, jonka tarkoitus on viranomaisten uhkaamisen ja yleisöön kohdistuvan pelon avulla vaikuttaa päätöksentekoon". - juutinrauma
Jos olet huomannut uutisia, niin Poliisi ja esim. Rajavalvonta ovat jo muuttaneet toimintatapojaan. Järjestelykeskukseen Torniossa ei päästetty edes jotain toimittajaa, vaikka aik. oli vahingossa päässytkin livahtamaan.
Porissa Poliisi esti mielenilmauksen siellä jossain sijoituspaikan lähellä..
missä se nyt olikaan, peräti Reposaaressa?
Tornioon on tulossa ensi viikonlopuksi uusi lailliseksi suunniteltu mielenosoitus.. saas nähdä, mutta uusia tapoja varmaan kokeillaan.
Siellä ei yksikään heittele polttopulloja.. se on lähes selvä asia, tai sitten se tulee jostain yllättävältä oppositio-taholta vaikka.
Nythän on viime yönä sitten koettu tuhopoltto Keminmaalla.. mihin sitten liittyy, mutta järkyttävää touhua, kun kaksi rakennusta lähes samaan aikaan palaa. Pahimmillaan olisi pelastustoimet voineet epäonnistua toisen kohteen osalta. Eikä se ole sanottu vaikka muuttuisi vielä murhapoltoksi toisen kiinteistön osalta, tosin epätodennäköistä tässä vaiheessa. Ikävä tapaus. - 15plus9
juutinrauma kirjoitti:
Jos olet huomannut uutisia, niin Poliisi ja esim. Rajavalvonta ovat jo muuttaneet toimintatapojaan. Järjestelykeskukseen Torniossa ei päästetty edes jotain toimittajaa, vaikka aik. oli vahingossa päässytkin livahtamaan.
Porissa Poliisi esti mielenilmauksen siellä jossain sijoituspaikan lähellä..
missä se nyt olikaan, peräti Reposaaressa?
Tornioon on tulossa ensi viikonlopuksi uusi lailliseksi suunniteltu mielenosoitus.. saas nähdä, mutta uusia tapoja varmaan kokeillaan.
Siellä ei yksikään heittele polttopulloja.. se on lähes selvä asia, tai sitten se tulee jostain yllättävältä oppositio-taholta vaikka.
Nythän on viime yönä sitten koettu tuhopoltto Keminmaalla.. mihin sitten liittyy, mutta järkyttävää touhua, kun kaksi rakennusta lähes samaan aikaan palaa. Pahimmillaan olisi pelastustoimet voineet epäonnistua toisen kohteen osalta. Eikä se ole sanottu vaikka muuttuisi vielä murhapoltoksi toisen kiinteistön osalta, tosin epätodennäköistä tässä vaiheessa. Ikävä tapaus."Porissa Poliisi esti mielenilmauksen siellä jossain sijoituspaikan lähellä.."
Tietenkin pitää estää mellakat. Ei ne ole lainmukaisia. Kun aletaan heitteleen polttopulloja, uhkaan muiden henkeä, terrorisoimaan, niin pitää estää.
Koiran ulkoiluttaminen on sallittua, mutta sallittua ei ole antaa koiran hyökätä muiden ihmisten kimpppuun. Jos koira paskoo ympäriinsä, niin omistajalla on vastuu jätteiden siivoamisesta.
Sama pätee näihin "maahantulo-kriitikoihin". Kritisoida saa, mutta kun aletaan olemaan rasisti, hyökkäämän muiden päälle, terrori-iskuja tekemään ja paskotaan jokapaikkaan, niin kuriin pitää laittaa. Verorahoilla sellaisia idiootteja ei tarvitse elättää. Tuet pois rasisti-terroristeilta. - juutinrauma
No no no.. mua hymyilyttää :)
Ei ollut mitään mellakan uhkaa. Kyse on siitä, että Poliisi on terävöitynyt tähän asiaan. Ja nyt lopetat tuon polttopullojen monistamisen. Reposaaressa ei ollut mitään merkkejä polttopulloista. Ilta- yöaika vain tietysti estää.. media kaunistelee toiseen suuntaan liikaa. Porin seudulla on paljon vihaisia ihmisiä. He eivät ole idiootteja.. vaan työssäkäyviä kansalaisia. Jos joku on vaikka työtön, niin ei tosiaan tukia pois voi ottaa.
Sinähän alat kuulostaa .. joku voisi sanoa, pelottavalta. Kuka on paskonut mihin? Koiran jätöksistä voidaan olla montaa mieltä. Vähänkin enemmän kestopinnoitteiden ulkopuolella koiranjätökset eivät ole riesa. Todella nopeasti hajoavaa, ja katoaa luonnon kiertoon.. kas kun et lokin paskoista ole huolissaan..
Tulee mieleen poliisipäällikkö siitä Pasila-animaatiosta.. sieellä ne lokit kakkii mamujen päälle Reposaaressa.. hyyvää tekee pieni valkoinen kakki mamun otsalla.. eei Repomies puutu sellaisseen.. luonnonkiertoa sanoo Repomies.. lokki kakkii ilman rasismia.. kiltti on lokki Reposaaressa..
- Taasnäitä
Täyttääkö terroristien maahantuonti terrorismin määritelmän?
- järkeänytpäähän
Mikä ihmeen terroristien maahantuonti?
Mistä sinä höpiset?
Kun toisen maailmansodan aikana oli liittoutunut saksan kanssa, niin kutsuttiinko suomalaisia evakkoja natseiksi? - juutinrauma
Tuo maahantuontikysymys ei tainnut olla tyttelin tekstiä? No tuskinpa vaikkapa Kannaksen evakkoja natseiksi kutsuttiin.. jossain aina Länsi-Suomessakin asti kyllä ryssiteltiin.. mutta se siitä.
Kyllähän noista maahantulijoiden kyyditsijöistä äkkiä päästäisiin terrorismiin, jos selviää myöhemmin, että joukossa on uinuvia myyriä, jotka vaan odottavat jotain.. sanotaan nyt h-hetkeä. Kyllähän tänään uutisoitiin, että Supo on jossain määrin enemmän huolissaan.. kyllä se uhka todellinen on.
Mikäs se hienompaa, kuin uinua syötettynä ja majoitettuna hyysärivaltiossa vaikka parikin vuotta odottaen toiminnan aktivoitumista. Onneksi Tornion rajan seula on nyt tarkennettu. Kyllä Suomessa uinuttiin pahasti tämän Tornion rajan suhteen. Asia pitäisi tutkia, ja vätykset vastuuseen. Nostavat isoa palkkaa valtion virasta, mutta tahkoavat vaan silmät ristissä jotain tekopimperoa isossa virkahuoneessaan .. tälläinen tunne on tullut!
Yksi kysymys on se, mikä taho kenties Suomesta on ollut masinoimassa tätä Tornion yllätystä. En ihmettelisi vaikka RKP:n jäseniä suuressa kaunassaan PS:n vaalivoitosta? - 9plus6
Mutta sinun mielestä se ryssittely ja natsiksi kutsuminen oli oikein. Samalla syyllä isis-joukkoja pakenevia pakolaisia kutsutaan terroristeiksi.
- juutinrauma
järkeänytpäähän kirjoitti:
Mikä ihmeen terroristien maahantuonti?
Mistä sinä höpiset?
Kun toisen maailmansodan aikana oli liittoutunut saksan kanssa, niin kutsuttiinko suomalaisia evakkoja natseiksi?Pitää töitäkin tehdä.. tai oikeastaan saan tehdä sellaisia asioita kuin haluan, itsenäisesti. Kaunis päivä.. hienoa olla Suomessa, kun vielä toistaiseksi on kaikki hyvin.
Vielä kerran tuohon kikkailuun.. suomalaisia evakkoja ei varmaan koskaan haukuttu natseiksi, mutta ryssiksi kyllä.. ja melko paljonkin.. eli tässä nyt sinulle oikeaa faktaa sanakikkailun sijaan, paina mieleesi!
Ryssiteltiin oikein kunnolla.
Osa ihmisistä toivoi, että jätettäisiin rajan väärälle puolelle,
ja osahan sinne siirtyikin omasta päätöksestään. Oli niitä Neuvostoihanteen kirkastamia, aivan kuten nyt on näitä Meillä on Unelma kansalaisia. Mutta Unelmaihmiset eivät halua jättää Suomea. He ovat usein hyvässä julkisen sektorin virassa. He eivät halua tinkiä palkastaan, eikä mistään eduista.
He haluavat matkustella, kun ihan itse ovat ansainneet palkkansa, joka tulee verovaroista.Ottavatko edes pakolaisia kotiinsa, vaikka juuri tänäänkö ehdoteltiin´, että pakolaisen asuttamisesta maksettaisiin 10euroa päivässä. Epäilen heidän haluaan, voin olla väärässäkin.
Vielä takaisin..
Sitäkin ryssittelykäytöstä voi ymmärtää, mutta kyllä sillä jo muutenkin kotinsa menettäneelle on pahaa tehty. Sitten oli vaikkapa jatkosodan aikana saksalaisten sotilaiden ilmestyessä maahamme oli naisia, jotka ystävyydestään saksalaisiin saivat erilaisia varsin rumia huorittelunimiä.. osa ihan varmasti syystä, mutta ei aina läheskään.
Tämä asia ei minulle ole tarkemmin selvillä. Mutta ne on mennyttä!
- 12plus11
"Sitäkin ryssittelykäytöstä voi ymmärtää, mutta kyllä sillä jo muutenkin kotinsa menettäneelle on pahaa tehty."
No, kyllä sen mamuttelun ymmärtää, mutta kyllä sillä jo muutenkin kotinsa menettäneelle on pahaa tehty.- juutinrauma
Neiti viäntelee taas mun lauseita.. mutta ilman narrausta, tuo on totta mitä kirjoitat. Kun suvaitsevaiston on annettu useamman hallituskauden tätä humaanisuuden sokeutta kylvää. Sitten vielä yhteiskunnan yleinen velttous mitä ei haluta myöntää. Jos.. siis jos ja jos, olisi tähän asiaan suhtauduttu vakavasti jo paljon aikaisemmin.
Päivi Räsänen, jota terävänä poliitikkona ja myös ihmisenä arvostan.. hän on painottanut kristillisiä arvoja. Hän on useaan otteeseen esittänyt, että haetaan suoraan sieltä leireiltä niitä, jotka oikeasti eniten tarvitsevat apua.. mielellään enemmän kristittyjä. Olen samaa mieltä. Suomen olisi pitänyt olla valppaana torjumaan junaturistien rynnäkkö. Yleensäkään yhtään nuorta miestä tänne kaivata.. varsinkaan vääräuskoisia ja mutakuonoimpia. Oikein sellaisen potentiaalisen terroristin näköisiä karvaturpia.. vastenmielisen näköisiä älämölön molottajia.
Sitten on Paavo Väyrynen, joka on aina ajanut kehitysavun kasvattamista, jotta hyvin suunnatulla avulla voidaan hädässä olevia auttaa vaikka ihan kotimaassaan. Väyrynen on aina saanut näilläkin palstoilla rankkaa kritiikkiä osakseen, ikävä kyllä.
- sprölölö
hei bro ne polttopulloiskut oli pelkkää huumorii siig jail bro
- AvaaSilmiäsiIslamInvasio
"Eurooppa kunnioita omia arvojaan ja omia sääntöjään, sen asema maailmassa on vahva” Eurooppalaiset arvot ja todellisuus! Demokratian, ihmisoikeuksien, oikeusvaltion! "Stop islamilaistumassa Eurooppa"!
STOP ISIS FASISTINEN! Laittoman maahanmuuton!
"Stop islamilaistumassa Eurooppa"!
STOP! STOP! STOP! Islam on poliittinen järjestelmä - FASISTINEN !
STOP ! STOP ! STOP ! DANGER For the peoples of the EU !
Polish, Czech, Slovak and Hungarian policemen patrol the border in Hungary - V4
The borders are closed!
THE BORDERS ARE CLOSED !
https://m.youtube.com/watch?v=7XdThCwUwps
https://m.youtube.com/watch?v=ydkqHzyanp8
Poland and Hungary - brothers in arms
STOP ! STOP ! STOP ! Islamilainen hyökkäys STOP !
https://m.youtube.com/watch?v=BPKqM-TV2i8f
The Most Disturbing Video on the Islamic Invasion of Europe You'll Ever See
https://m.youtube.com/watch?v=c6ltFfNz3Qs STOP Islamilainen hyökkäys
Tell the truth !!!
Janusz Korwin-Mikke kertoo totuuden Muslimien maahanmuutosta
https://m.youtube.com/watch?v=fGDm0HlFsSw
Stop illegal immigration !
POLAND, Hungary, Slovakia, Czech Republic, England, Germany, France, Italy, Greece , Finland and other European countries !
We are together !
Stop Eurabia
https://m.youtube.com/watch?v=3_K8CL8HzFo
Tell the truth !!!The truth about Muslim immigration Janusz Korwin Mikke Polish !
https://m.youtube.com/watch?v=3YTe5YNHBQA
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tell the truth !!!
Nigel Farage blasts Hollande and Merkel!
https://m.youtube.com/watch?v=fFV70Xp-Xsg
Marine Le Pen tells off Hollande and Merkel
https://m.youtube.com/watch?v=oDY8Mr8QIuM
Tell the truth !!!
"EU on byrokratia, ei demokratia "
https://m.youtube.com/watch?v=fGDm0HlFsSw
"EU on byrokratia, ei demokratia"
STOP ! STOP ! STOP ! DANGER For the peoples of the EU !
Polish, Czech, Slovak and Hungarian policemen patrol the border in Hungary - V4
The borders are closed!
Polish, Czech, Slovak and Hungarian policemen patrol the border in Hungary - V4
https://m.youtube.com/watch?v=7XdThCwUwps
STOP ! STOP ! STOP !
https://m.youtube.com/watch?v=BPKqM-TV2i8
The Most Disturbing Video on the Islamic Invasion of Europe You'll Ever See
We Want Our Country Back BBC3 6th Oct 2015 UK
https://m.youtube.com/watch?v=byRGsYJAPPA
Trojan Horse: Islam In The UK
https://m.youtube.com/watch?v=hl2-YnbI-iw
https://m.youtube.com/watch?v=0j5ULYh7pXA
https://m.youtube.com/watch?v=gb0uRH_rqdg
https://m.youtube.com/watch?v=uJGLHgD_dQYTell the truth !!! FULLY DEMOCRATIC POLAND !!!!!!! HAVE A LOOK ?????
REFUGEES ARABS MUSLIMS - NOT WELCOME IN POLAND
Year 2015 - Poland: Thousands of Poles against muslims in Warsaw.
Poland Demonstration Against Immigrants and Islam
https://m.youtube.com/watch?v=xMTC0SbF5VQ
The March Of Independence 2015/Poland Rises Against Islam
https://m.youtube.com/watch?v=a7xqwm_c1_k
Year 2015 - Poland: Thousands of Poles against muslims in Warsaw.
https://m.youtube.com/watch?v=5x_HabnO6ok
STOP ISLAM!
POLAND & GERMANY
https://m.youtube.com/watch?v=aZrtOAAGb3U
Slovakia: Far-right protest against the 'Islamification of Europe' in Bratislava
https://m.youtube.com/watch?v=3rUi4vpkihI
STOP ISLAM !
Czech Republic: Thousands rally against EU refugee policy
https://m.youtube.com/watch?v=VwNkNIvCCeM
https://m.youtube.com/watch?v=jFJUgPavods
Czech and Block Migratory Islamo-Tyranny
https://m.youtube.com/watch?v=UHi9iaTCnYs
Ultra Right Wing Fascist in Greece The Golden Dawn
https://m.youtube.com/watch?v=M7piKCa7FKMAnti-Islamists Demonstrate in Britain: Hate in Europe
https://m.youtube.com/watch?v=lJaiJ_maUEY
25,000 March Against Islam: Hate in Europa
https://m.youtube.com/watch?v=hZFmnz4ROEo
Anti-Immigrant Protests In Germany Growing Larger Every Day!
https://m.youtube.com/watch?v=63nD0aVLiFc
https://m.youtube.com/watch?v=ewWwNdi2pOA
France anti-islam youth movement occupy mosque, demand end to muslim immigration
https://m.youtube.com/watch?v=iSWIC0e04MY
Italians protest massive Muslim immigration nightmare
Italian Woman on immigration and Islam in Italy
https://m.youtube.com/watch?v=_0S6UVaHjAQ
https://m.youtube.com/watch?v=d8jpC9CuqJQ
https://m.youtube.com/watch?v=hH9Qr21myZY
'Stop Invasion!' Thousands protest at anti-immigration rally in Italy
https://m.youtube.com/watch?v=d8jpC9CuqJQ
STOP INVASION ! SUOMI -FINLAND
FINLAND https://m.youtube.com/watch?v=zC1Ss_QnbuQ&feature=youtu.be
Economic 2013 ! https://m.youtube.com/watch?v=ayEwUwhCE3U
https://m.youtube.com/watch?v=Kj03NAMv984
https://m.youtube.com/watch?v=xjTHwQyrnws
https://m.youtube.com/watch?v=Ted5JOu2joE
Finland: "We support Hungary!" - Far-right protesters rally against refugees
STOP ! STOP !STOP ! MUSLIMS IVASIO !
RACIST EUROPE - Far right on rise - MUSLIMS and AFRICANS regularly ATTACKED
https://m.youtube.com/watch?v=zSSCX-JjU4A
Avaa silmäsi, Väestö Suomi! 19,5. % Muslimien ja afrikkalaiset säännöllisesti !!!!!!!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982