Suomessa asunnon omistajien, asukasyhdistysten, erityisesti niiden, jotka asuvat lähellä sotilaslentokenttiämme on syytä olla tarkkana ja seurata, mihin Suomen johto aikoo sijoittaa F-35:t.
USA:ssa asukkaat, jotka asuvat lähellä niitä tukikohtia ja lentokenttiä, jonne Pentagon ja USA:n ilmavoimat ovat suunnitelleet sijoittavansa F-35-koneita jos ne valmistuvat, ovat alkaneet vaatia F-35-koneiden kieltämistä alueella. Yksi asuinalue, jossa on jo käännytty paikallisen viranomaisen, syyttäjän puoleen, on Burlington Vermontissa.
Asukkaat vetoavat F-35:n kieltämiseen mm. sillä, että F-35:n ns. riskikerroin joutua onnettomuuteen, räjähtää, tippua, tippua asutuskeskuksiin, taajamiin, ohjausvirhe nousussa, laskussa on suuri, F-35 on ollut alusta lähtien vikojen ja virheiden projekti, F-35 on keskeneräinen kone, F-35 aiheuttaa meteliä, F-35 on vaarallinen sen myrkyllisten materiaalien ja ammusten köyhdytetyn uraanin vuoksi jne.

Vastaukset 75
Vanhimmat
MITÄÄN YHDISTYSKOKOUKSIA EI TARVITA! Tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
F-35-trolli panikoi. Trolli, valtio, Hesari, puolustusvoimat, kokoomus, presidentti eivät osaa ohjeistaa trolliaan niin se pukkaa paniikissa vaan tätä tuttua viestiään.
Everstiluutnantti, Burlingtonissakaan ei ole vielä yhtään F-35:sta kun kone ei ole valmis vaan vikoja täynnä ja siksi hengenvaarallinen kuten Burlingtonin Vermontin asukkaat toteavat.
He ovat vaan etukäteen älykkäitä. Sinunlaistasi F-35-trollia ei siellä kuunnella eikä kunnioiteta.
Hyvä tietää kun F-35 putoaa niskaan:
Jenkeissä onkin useampia kymmenien vuosien riitacaseja kun USA:n NATO:n sotilaskone on rämähtänyt asuintalon katosta tai seinistä läpi.
USA:n armeija, NATO, Suomen puolustusvoimat eivät maksa mitään vahingonkorvauksia eikä sotilaskoneen valmistajakaan.
Armeijat työntävät kylmästi korvausasiat ja kuolemantuottamukset asukkaiden ja yksityisten vakuutuslaitosten väliseksi riidaksi.
Valtio ja kunta siivoavat yleiset alueet, mutta ei yksityisten tontteja, rakennuksia ellei onnettomuutta ole julistettu suuronnettomuudeksi, hätätilaksi, jolloin koneen on pitänyt tuhota laajempia ja ympäristölle vaarallisia alueita.
F-35:t sijoitetaan Pirkkalaan.
Pirkkalalaiset, tamperelaiset, pirkanmaalaiset ovat vaarassa, sillä vaikka puolustusvoimat on harjoitellut F-35:n ilmatankkausta Kuopion Rissalassa, USA-NATO-Niinistö-Lindberg eivät uskalla sijoittaa F-35:ia Kuopioon ennen kuin vasta sota on jo käynnssä Venäjää vastaan.
Myös rovaniemeläiset saavat pelätä, sillä Suomen F-35:ia harjoittelee USA:n ja NATO:n kanssa Rovaniemen-Lapin alueella ja hyökkäyksen alettua Venäjälle, Suomi siirtää joitakin F-35:iaan Rovaniemen NATO-tukikohtaan.
F-35-KONEITA EI SIJOITETA MINNEKÄÄN! Tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Älä panikoi everstiluutnantti, Burlingtonissakaan ei ole vielä yhtään F-35:sta kun kone ei ole valmis vaan vikoja täynnä ja siksi hengenvaarallinen kuten Burlingtonin Vermontin asukkaat toteavat.
He ovat vaan etukäteen älykkäitä. Sinunlaistasi F-35-trollia ei siellä kuunnella eikä kunnioiteta kuten ei täälläkään.
Suomessa asukasyhdistykset, omakotitalojen, osakehuoneistojen omistajat voivat ottaa mallia Burlingtonista Vermontista USA:sta.
Siellä 6000 asukasta vastustavat F-35:n sijoittamista läheiselle Vermontin lentokentälle.
Heillä on oma www-sivu "Stop the F-35. Protect Vermont "
Sivuilla F-35-asukasliike kertoo F-35:n vaaroista ja haitoista mm. ympäristölle, yhdyskunnalle, terveydelle, lapsille, asuinalueiden ja omistusasuntojen/omaisuuden arvonalennuksesta, F-35-onnettomuuksien pelosta, kuolemanpelosta, veronmaksajien varojen mielettömästä satojen miljardien haaskauksesta F-35:iin jne.
MITÄÄN MALLIA EI TARVITA! Tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Everstiluutnantti, ota rauhallisesti, Burlingtonissakaan ei ole vielä yhtään F-35:sta kun kone ei ole valmis vaan vikoja täynnä ja siksi hengenvaarallinen kuten Burlingtonin Vermontin asukkaat toteavat.
He ovat vaan etukäteen älykkäitä. Sinunlaistasi F-35-trollia ei siellä kuunnella eikä kunnioiteta.
Hyvä ohje:
Suomessa asukasyhdistykset, omakotitalojen, osakehuoneistojen omistajat voivat ottaa mallia Burlingtonista Vermontista USA:sta.
Siellä 6000 asukasta vastustavat F-35:n sijoittamista läheiselle Vermontin lentokentälle.
Heillä on oma www-sivu "Stop the F-35. Protect Vermont "
Sivuilla F-35-asukasliike kertoo F-35:n vaaroista ja haitoista mm. ympäristölle, yhdyskunnalle, terveydelle, lapsille, asuinalueiden ja omistusasuntojen/omaisuuden arvonalennuksesta, F-35-onnettomuuksien pelosta, kuolemanpelosta, veronmaksajien varojen mielettömästä satojen miljardien haaskauksesta F-35:iin jne.
Eipä ole ihan helppo juttu Suomessakaan saada korvauksia kun ilmoittaa vakuutusyhtiöön että korvaako kotivakuutus kun F-35 tuhosi talomme ja tappoi perhettämme.
Vakuutusyhtiöt yrittävät ekaksi Force Majoria kun kysymys on sotilaskoneesta ja sotilasasiasta. Ne saavat hetkessä Puolustusvoimilta paperin, että "kone oli puolustustehtävissä tunnistelennolla" jolloin korvaushomma vaikeutuu kun sitä aletaan siirtää valtiolle.
Älykkäästi Burlingtonin asukkaat lainaavat nettisivullaan USA:n republikaani-sotahullun McCaininkin sanoja (Ilkka Kanerva ja Sauli Niinistö tukivat McCainia Obamaa vastaan presidentinvaaleissa):
F-35 on sekä skandaali että tragedia ja pahin esimerkki kongressi-sotateollisuuskompleksista.
F-35 on maailman kallein aseteollisuuden fiasko kautta historian.
Nyt S. Niinistö, Kanerva, Stubb, Lindberg, J. Niinistö aikovat ostaa niitä Suomee
FIASKOT EIVÄT ONNEKSI KOSKE SUOMEA! Tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Kuinka monta viikkoa sulla meni, ennen kuin sait tämän satutuokion parsittua kasaan ?
Alle 2 sekuntia!
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
WTF ????????. Nyt on monioireisella Maanpetturilla jo psykoosi päällä ton F-35:n kanssa. Koita löytää dosettisi.
Gsus ... Tuo tampio kuuluu oikeasti suljetulle ... tahdosta riippumattomaan. IMO.
Maanpetturi ei näköjään ota uskoakseen , että vaikka suomessa on sananvapaus niin aivan kaikkea ei ole mahdollista päästellä ulos julkisesti.
Harkitsen vakavasti tutkintapyynnön tekemistä tietyistä nikkareista KRP:lle / SUPO:lle.
Tiltuille mietittävää viranomaisen yhteydenottoa odotellessa. Lukekaa tollot ja sisäistäkää, millä asioilla nyt "leikitte".
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maanpetos
MEIDÄN kansalaisten pitää perustaa F-35-vapaita alueita.
Voitaisiinko ensiksi perustaa Pohjolan Tiltuvapaa vyöhyke?
Kannatetaan!.
Monioiresen, suljetutulta karanneen toveri Punaisen Paranoidin, Ivan Von Schwanz:in kuuluu pitää turpansa kiinni asioista, joista on pihalla kuin tamppooninnaru.
Luuletko sinä säälittävä reppana, että valtiojohtomme haluaa kuulla sairaita harhojasi ja että niillä olisi mitään painoarvoa. IMO.
MITÄÄN F35-VAPAITA ALUEITA EI TARVITA! Tiedätkö miksi?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Kuntaliitto voisi perustaa kunnille F-35:n vastaiset sivut.
Monioireisen, suljetutulta karanneen toveri Punaisen Paranoidin, Ivan Von Schwanz:in kuuluu pitää turpansa kiinni asioista, joista on pihalla kuin tamppooninnaru.
Luuletko sinä säälittävä reppana, että valtiojohtomme, tai kukaan muukaan haluaa kuulla sairaita harhojasi ja että niillä olisi mitään painoarvoa. IMO.
Everstiluutnantti, sinun trollitoimisto lukee näitä NATO-keskusteluja 24/7/365, kokoomuspuolue lukee, presidentin neuvonantajat lukee, valtioneuvoston turvallisuusyksikkö lukee, puolustusvoimat lukee, kapiaiset lukee, Supo lukee, puolustusministeriö lukee, Hesari lukee, puolueet lukee, kansalaiset lukee ...
Vaadimme Tiltuvapaata Pohjolaa!
F-35 koneiden lento ilmatilassa on yleinen ja totaalinen vaaran aiheuttaja kansalaisille.
STFU nOOOOOOOOOOOOOOOOb!. IMO.
"F-35 koneiden lento ilmatilassa on yleinen ja totaalinen vaaran aiheuttaja kansalaisille. "
Onko? Mutta ei hätää! Huolesi on turha! Meillähän kun EI OLE F-35-koneita!
Nyt ei ole totaalinen, mutta jos mielipuolinen idioottimainen kauppa joskus toteutuu....on se kansalaisille totaallinen 'myös nöyryytys'?
Pitäisi humaanisuuden nimissä ajatella myös itänaapuria....siellähän kuollaan nauruun?
Kertoisitko, että mihin perustat uskosi, että moinen kauppa onedes tehty? Pelkästään Valkeakosken Tiltun toistoon? Onpas sinulla luotettava lähde?
Heippa kaikki sotilaskoneiden asiantuntijat !
Ottakaapa pikaisesti yhteyttä F-35 valmistajaan ja kertokaa heille kaikki mitä tiedätte lentokoneiden suunnittelusta. Kyseessä on sen luokan projekti että teidän suurella asiantuntemuksellanne on varmasti käyttöä.
Jos oikeasti osaatte asianne uskoisin että saatte tiedoistanne ruhtinaallisen korvauksen.
Muutoin lopettakaa älämölö jos kerran tietonne ovat vain toiveajattelua tai arvailuja.
Eihän sinne tarvitse lähettää mitään....'tyhjä tynnyri'....nehän tietää?
Niin? Muilta vaadit vaikka millaista todistetta väittämän pitävyydestä? Sen sijaan epävakaalta Valkeakosken Tiltulta riittää totuudeksi pelkkä väittämä?
Kansa voisi puuttua Suomen johdon F-35-kesetukseen kun jo USA:ssakin puuttuu USA:n johdon kusetukseen.
KANSAN EI TARVITSE PUUTTUA! Tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Everstiluutnantti raivoaa omalla VIESTILLÄÄN kun ei nillä kasarmeissa ole mitään asukasyhdistyksiä ja vaikka olisikin, se on ihmisvihaaja.
Kirjoittajilta hyvä idea kun poliitikot ei uskalla niin kansalaiset ja järjestöt alkavat vaatia F-35-kaupan purkua.a.
Tiltut esiin, kiinni ja tuomiolle .... NKVD:n malliin. IMO
TILTU-PARKA! OLET AINOA, JOKA RAIVOAA!
MITÄÄN F-35-KAUPPOJA EI TULE! Tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Everstiluutnantti ei voi mitään kun me asukkaat yhdistetään voimamme ja aletaan vastustamaan F-35:n sijoittamista lähellemme.
Montako alteregoa (... kun me asukkaat... tarkoitit varmaan ... suljetun hoidokit) monioireisella reppanalla on keskustelukumppanina / tukemassa kansalaisaloitetta?. Tirsk ... .
Tiltu hyvä! Sinä olet syrjäytynyt häirikkö Valeakoskelta, etkä ole 2me asukkaat" kenellekkään! Edustamasi aate saa Eduskuntavaaleissa alle 0,3 %:n kannatuksen!
ONNEKSI MITÄÄN F35.KONEITA EI OLE OSTETTU!
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Usko nyt kuten edellinen sanoo sinä et voi yhtään MITÄÄN.
Everstiluutnantti ei voi mitään kun kansalaiset USA:ssa ja Nato-maissa ehkä Suomessakin rupeavat vastustamaan Suomen F-35-hävittäjiä.
MITEN NIIN? Enhän MINÄ suinkaan KANNATA F-35-koneita vaan jatkuvasti niitä vastustan! Enkä suotta, koska...
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Kaikki tiedot F-35 koneista ovat vielä fiktiota. Valmista konetta ei ole olemassakaan ja tuskin tullee tuollaisena kuin mitä tiedot oinailevat.
Hämeenlinnalaiset näkivät eilen kuinka puolustusvoimat, pelastuslaitos, palolaitos varautuvat F-35:n putoamisiin, mutta eivät suojatakseen siviilejä vaan löytääkseen heittoistuinta käyttäneet pudonneet F-35-lentäjät.
Asukasyhdistysten on syytä vaatia puolustusvoimilta, pelastuslaitokselta, palolaitokselta myös asukkaiden ja asuinalueiden suojelua F-35:n toimalueilla ja lentoreiteillä.
USAssa Vermontissa asukasyhdistykset ovat jo vaatineet suojaa epäluotettavia ja putoavia F-35:ia vastaan, joskaan eivät ole sitä saaneet.
ASUKASYHTIÖIDEN EI TARVITSE VAATIA YHTÄÄN MITÄÄN! Tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Tampereen ja Pirkkalan asukasyhdistysten kannattaa aktivoitua ennen kuin on liian myöhäistä. Suomi sijoittaa F-35:iaan Pirkkalaan.
"Puolustusvoimat ja siviilipuolen pelastuslaitos ja palolaitos koulutetaan pelastamaan pudonneita F-35-lentäjiä, mutta F-35-koneen aiheuttamista vaaroista siviileille ei välitetä."
Burlingtonssa USA:ssa asukkaat ovat tiedostaneet tuon ja siksi ne vaativat palo- ja pelastuslaitosta alueille, missä on asutusta ja missä F-35:t lentävät.
Kyllä tuo SU-34 on maailmankaikkeuden komein kone.
ON TILTU VALKEAKOSKEN KOMEIN KONE! ja tiedätkö mitä?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Suomi sijoitaa Kuopioonkin F-35:ia mutta kun USAn, NATOn, Niinistön NATO-isäntämaan hyökkäys Venäjälle alkaa, Suomi joutuu vetämään F-35:t suojaan lännemmäksi Suomeen ja Viroonkin.
F-35 sopii mainiosti kamikaze-tyyppisiin tehtäviin Pyhän Isämmaallisen Sodan alkaessa!
ASIALLA EI OLE SUOMELLE MERKITYSTÄ! Ja tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
F-35:lle on nyt jo 2 hätälaskupaikkaa ja putoamispaikkaa harjoiteltu, 1) Tampereen Näsijärvi 2) Hämeenlinnan Vanajavesi.
Ainakin Kuopioon tulee yksi lisää sekä Lappeenrantaan.
SELLAISIA EI TARVITA! Tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
F-35-lentäjien pelastaminen on F-35-myyjien Pentagonin, USA:n ilmavoimien ja Lockheed Martinin vaatimus Suomelle.
Kuten todetaan, "Putoilevien F-35-koneiden ja niiden aiheuttamista tuhoista siviileille ei ole väliä."
USA:ssa asukkaat ovat heränneet tuohon epäkohtaan, putoilevien F-35:n aikaansaamaan vaaraan ja tuhoon jopa kuolemaan siviiliyhteisöissä, asuinyhteisöissä, palovaara, myrkyrysvaara jne.
MITÄÄN "VAATIMUKSIA" EI OLE! Tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
F-35 tekee rumaa jälkeä kun tippuu asuntoalueelle talojen päälle taikka siis taloihin sisään. Polttoaine-tulipalo leviää laajalle ja F-35:n köyhytetyn uraanin ammukset levittävät uraanipölyä ja syöpää.
MUTTA ONNEKSI SE EI SUOMESSA TIPU! Tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Suomessa F-35 tulee vaikuttamaan alentavasti ainakin Näsijärven, Vanajaveden, Kallaveden vesistöjen asuntojen ja kesämökkien arvoihin.
Uudet hävittäjät eivät vaikuta asuntojen hintoihin yhtään mitään.
Koko tämäkin setti on tiltujen mielipuolista koohotusta.
MITÄÄN VALINTOJA EI OLE VIELÄ TEHTY! Ja siksi:
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Suomen F-35-vastuulliset ovat reagoineet jo, mutta ei omasta tahdosta vaan Pentagonin ja Lockheed Martinin suosituksesta: F-35-kenttien läheisyyteen ei ole syytä rakentaa tiheetä asutusta: Helsinki-Vantaan lentokentän ja Pirkkalan lentokentän läheisyyteen ei enää rakenneta asuintaloja.
Pitää paikkansa, F-35-kauppiaat ovat käskeneet Finnairin pääjohtajan asialle vaatimaan että lentokenttien lähelle ei pidä rakentaa asuntoja.
Ikään kuin Finnairin pääjohtajan vaatimukset eivät herättäisi huomiota. Mielettömän huonoa mainosta Finnairille ettäFinnairin koneet putoisivat asintojen päälle kun kysymys on ilmavoimille hankittavista F-35:sta.
TILTU KEKSII TAAS ERINOMAISTA SKEIDAA! ASIALLA EI OLE VÄLIÄ! Tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
No mutta everstiluutnantti, ei ne Finnairin koneet putoa. Muuten rakentamiskielto olisi tehty jo kymmeniä vuosia sitten.
F-35:ia varten kielto tulee. F-35:t voivat tippua.
F-35-KONEITA EI SUOMEEN TULE! Tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Suomessa asukasyhdistykset eivät vielä ole tajunneet F-35-putoamisvaaraa kuten USA:ssa on jo tajuttu.
Siksi kokoomus ja presidentti ovat käskeneet ilmailualan valtioyhtiön toimitusjohtajaa ajamaan asiaa että tulevien F-35-kenttien läheisyyteen ei rakenneta tiheää asutusta.
USAssa putosi suihkukone Ohiossa asuntojen päälle. USAssa luultiin että se oli F-35, mutta ilmeisesti se oli vain huhu.
ONNEKSI ASIA EI LIIKUTA SUOMEA! Tiedätkö miksei?
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!
Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!
Nato-koneiden tippumisvaara sen kun lisääntyy. S. Niinistö, Kanerva, Stubb, Lindberg aikovat ostaa 50-vuotta vanhoja F-15- ja F-16-hävittäjiä suojaamaan F-35:ia.
F-15- ja F-16-hävittäjiä tippuu jo ihan vaan vanhuuttaan runko- ja siipimateriaalin sekä moottorin kulumisien vuoksi. F-35 taas putoilee koska kone on lento- ja ohjausominaisuuksiltaan täysi fiasko.
Japanissa Okinawan saarella, missä Usalla on tukikohta, saaren asukkaat ovat alkaneet pelätä ja protestoida kun Usa otti taas käyttöön tippumisen ja lentokiellon jälkeen 60-luvun Harriet -romuhävittäjänsä.