Sipilä&Berner leikkaa kolmasosan talousrikoksiin maamme aiemmissa budjeteissa varatuista varoista. 94 talousrikoksia tutkinutta poliisia jää vaille työtä.
Talousrikoksien tutkinta on ollut voitollista toimintaa, jonka tuotto menetettyjen verovarojen paikantamiseksi on ollut moninkertainen budjettikuluihin verrattuna.
Sipilä&Bernerin halveksuttava toiminta on epäisänmaallista. Sen seurauksena siirretään kansainvälisten veronkiertäjien verot Suomen kansalaisten maksettavaksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.