Kouvolan Sanomat= Pakolaissanomat

Kyllä on niin surkeaa tarinaa ja mamujen puolustelua lehdessä ja verkossa, että loppu tämän pilipali lehden tilaus. Toivottavasti moni muu tekee saman perässä ja laittaa lopun tälle surkealle julkaisulle. Pääsevätpähän samalla tyhjäntoimittajat ja mamujen puolustajat kortistoon.
34147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Polttopullo oli vasta lopun alkua. Ja hyvä niin sillä suomalaiset alkavat toden teolla vasta heräämään vastarintaan.

Äänestä

En ole koskaan ollut rasisti tai maahanmuuttovastainenkaan. Nyt kuitenkin median yksipuolinen asioiden käsittely, toisista aiheista vaikeneminen, se millä tavalla asioita tuovat esille ja jopa omien lukijoiden haukkuminen, on vastuksen saanut aikaan. Kun perussuomalaiset (en ole perusuomalainen) yrittivät näistä asioista asiallisesti keskustella, heidän kaikki mielipiteet ammuttiin suoraan alas.

Nyt hallitus on alentamassa palkkoja ja sosiaaliturvaa. Samaan aikaan pakolaisille esitetään lisää rahaa ja jopa oikeutta asuntojonoissa etuilemiseen. Mulla ei vaan jaksa riittää ymmärrys enää.

Poliisi syynää nettikirjoituksia samaan aikaan, kun ihmiset kokevat olonsa turvattomiksi kadulla tai vastaanottokeskusten lähellä. Jos ne poliisit siirrettäisiin sieltä tiekoneruutujen takaa sinne kaduille partioimaan, niin olisi maailma varmasti parempi paikka.

En voi sille mitään, mutta en enää tunne myötätuntoa pakolaisia kohtaan. Tunsin aiemmin. Se ei lienee rikollista. Sen sijaan ymmärrän, että jotkut ihmiset ovat turvautuneet epätoivoisiin tekoihin, koska ihmisiä ei olla kuultu. He kokevat, ettei enää muuten voi vaikuttaa. Hallitus on syyllinen vastakkainasetteluun ihmisten välillä. Maahanmuuttajat itse ovat syyllisiä ihmisten asenteisiin suurella rikosprosentilla. Vasta sitten tulevat ihmiset, jotka ovat syyllisiä näihin iskuihin. Ja syyllisiä he ovat. Kukaan ei kiellä sitä. Mutta niin ovat hekin, jotka eivät kuunnelleet, asettivat toiminnallaan ihmiset toisiaan vastaan ja antoivat omasta ryhmästään sen rikollisen kuvan tekemällä niitä rikoksia. Kukaan ei väitä, että heistä kaikki olisivat rikollisia. Mutta kyllä nyt lukee monesta paikasta, että kaikki perussuomalaiset ovat samanlaisia.

Äänestä
  • LUKEKAA RÄHMISPOSSU NETTIJULKAISUA NIIN TAJUATTE KARMEAN TILANTEEN

    Äänestä

  • Tätä minäkin ihmettelen! Suomalainen rasisti persu junttimies (polttopullonheittäjä) on esim. Yle Puheella ihan vakiintunut käsite josta puhutaan, yleistys. Ruben Stiller käyttää koko ajan.
    Mutta voih, eihän raiskaajamamua voi yleistää, yksi niistä vain raiskaa (hups, ai niitä olikin monia). Suomalaisten polttopullohyökkäyksiä alleviivataan, mamujen keskinäisistä tappeluista ei samaan aikaan samassa määrin puhuta.
    Hauskinta oli kuunnella miten juontaja vouhotti että näin nämä mamut auttavat suomalaisia: jopa 2 (!) turvapaikanhakijaa isosta pakolaiskeskuksesta oli yhtenä päivänä mennyt avuksi mottimetsään! Oli ollut sellaista ahkeruutta että kyllä nyt suomalaisia hävettää...

    Äänestä

  • Aune111 kirjoitti:

    Tätä minäkin ihmettelen! Suomalainen rasisti persu junttimies (polttopullonheittäjä) on esim. Yle Puheella ihan vakiintunut käsite josta puhutaan, yleistys. Ruben Stiller käyttää koko ajan.
    Mutta voih, eihän raiskaajamamua voi yleistää, yksi niistä vain raiskaa (hups, ai niitä olikin monia). Suomalaisten polttopullohyökkäyksiä alleviivataan, mamujen keskinäisistä tappeluista ei samaan aikaan samassa määrin puhuta.
    Hauskinta oli kuunnella miten juontaja vouhotti että näin nämä mamut auttavat suomalaisia: jopa 2 (!) turvapaikanhakijaa isosta pakolaiskeskuksesta oli yhtenä päivänä mennyt avuksi mottimetsään! Oli ollut sellaista ahkeruutta että kyllä nyt suomalaisia hävettää...

    Sitä Ruben Stillerin vaivautunutta narinaa jaksa kuunnella kukaan muutenkaan. Toinen samallainen sössöttäjä Enbuske. Molemmat ovat nyt ottaneet roolia muiden ihmisten yläpuolella olemalla suvaitsevaisia. Parempi kun ei kumpaakaan narisijaa näytettäisi tv:ssä ollenkaan tai päästettäisi missään ääneen. Levy soi paikallaan pahasti.

    Äänestä

Itse olen KS:n kestotilaajana päättänyt lopettaa tilaamisen 1.1.2016. Sensijaan lahjoitan tilausmaksun Suomen sotaveteraaneille.
On nimittäin kirjoittelu sitä luokkaa, sekä mamuista että kouvolan veljistä.

Sitä ei saa-mitä ei tilaa

Äänestä

Kuuvolan Piski ei ole puolueeton lehti. Ei ko. asiassa eikä monessa muussakaan. Monia asioita Piski käsittelee vain yhdestä näkökulmasta. Näkökulma, joka ei ole lehden linjauksen mukainen, ei pääse lehteen ainakaan asialliseen käsittelyyn. Lehti syyllistyy ala-arvoiseen asioiden käsittelyyn halventaessaan sitä näkökulmaa, joka ei ole lehden linjan mukainen. Asioista pitää voida keskustella niin kauan, kun keskustelu pysyy asiallisena. Asiallinen keskustelu ja eri näkökulmien käsittely ei vaan näy mahtuvan Piskiin.

Tällaista lehteä ei tarvita.

Äänestä

Niin loppui täälläkin, on helpottunut olo kun tuota sontaa ei tule enää postiluukusta

Äänestä
  • kuka pakotti lukemaan? kuka pakotti tilaamaan? kuka pakotti maksamaan? aika vässyköitä olette jos lehden tilaamisen lopettaminen on mielestänne noin suuri teko .

    Äänestä

Huomasitteko muuten, että Satu Kurri ano joteskii näin, et on parempi, et ihmiset saa purkaa tuntojaa puhumalla/kirjottamalla. Taitaakin olla fiksuutta naisessa. Tajuaa, et parempi, et ei mee viha käsii ja jalkoihi, vaan ryöppyää suusta ulos tai käsistä näppikselle. Mun mielest ois nyt hyvä, et annettais porukalle purkautumiskanava, mut ei kaikist räikeimpii kommenttei julkaistais. Se tulee heput olee vaikeet. Ku ei ne oo samoil linjoil.

Äänestä
  • pitäähän pahaa oloa päätä purkamaan, ettei tule patoutumia.

    Äänestä

Tänään Kouvolan Sanomat näköjään pitää ihan vapaapäivää turvisten puolella olemisesta tai yleisestä hyysäyksestä

Äänestä

tilaus peruutettu, toivottavasti loppuu koko lehti niin pääsevät toimittajat vaikka spr:lle töihin.

Äänestä

Kosan toimittaja Kaartinen lupasi lehdessä ottaa turvapaikanhakijoita omaan kotiinsa!

Äänestä

Kouvola-Sanomat on tyrinyt paikallisesti niin pahasti tasapuolisuuden ja vapaan ajattelun kun vain voi. Huhujen mukaan koko toimitus on saanut Putinilta työtarjouksia.

Maahanmuuttajien osalta selvästi Suomen sensuroiduin julkaisu, täysin paikallisten SPR:n maahanmuutto vastaavien äänitorvi . Ratamokeskuksen suhteen täysin korruptioitunut jonka eräs lehden toimittaja (luultavasti ex toimittaja) jopa paljasti lehden sivuilla

Äänestä

Viranomaisten lisäksi toimittajat ovat olleet huolissaan. Huolen syynä on rasistisia juttuja julkaiseva MV-lehti, jota pyörittää ulkomailla asuva Venäjä-mielinen pikkurikollinen. Ulkoisesti MV-lehden kaltaiset sivustot muistuttavat niin sanottuja oikeita medioita, mutta niiden sisältö on keksittyä tai muualta kopioitua. Juttujen enemmistöä voi kauniisti sanoen luonnehtia äärioikeistolaiseksi propagandaksi.

http://blogit.kansanuutiset.fi/toimittaja-testaa/mihin-tarvitaan-mv-lehtea-kun-oikea-media-on-tallainen/

Äänestä

Tuohon KS:n afgaanijuttuun julkaistaan lähes pelkästään positiivisia kannanottoja, omaa kriittisempää viestiä ei julkaistu. Eikä ole ensimmäinen kerta. On aika törkeää että näiden raiskausten ym jälkeen edelleen julkaistaan tällaista. Kempeleellä koululaisia oli kehoitettu viettämään vapaa-aikaa turvapaikanhakijoiden kanssa, mite kävi? Tai Raisiossa? Tai Heinolassa?...

Äänestä

Tilaus peruttu täällä, ei kiinnosta maksaa tollasesta pa**apaperista joka on hyysäreiden puolella. Ja erittäin monelta olen kuullut saman joten en kai ihan väärässä voi olla.
Mitä veikkaatte, milloin Tähteessä tapahtuu veronmaksajan lapseen kohdistunut seksuaalirikos?

Äänestä
  • En tiedä pitääkö paikkansa mutta kerrotaan että lehteä johdetaan Keskustapuolueen ajatuksin. Se taas tiedetään varmasti että kokoomukselainen Juha Sipilä johtaa Keskustapuoluetta ja on Suomen pääministeri.

    En tiedä pitääkö paikkansa että Juha Sipilä on lestadiolainen mutta näin kerrotaan.

    Se taas pitää varmasti paikkansa että nämä maahanmuuttajat ja lestadiolaiset raiskaavat, kummatkin pitää sitä yhtä luonnollisena kun syömistä. Kuitenkin kummastakin porukasta sanottava että heistä vähemmistö mutta silti paljon.

    Tuosta kaikesta voi hyvin päätellä miksi Kouvolan-Sanomat hyssyttelee ja ei kerro kaikkea pahaa mitä Suomessa tapahtuu. Toki paikallisestikin muissa asioissa voisi hiukan laajentaa toimittajien vapautta kirjoittaa joistain asioissa missä on paljon järkevämpiäkin vaihtoehtoja. Hiukan alkaa kyllästyttämään ja ärsyttämään tuo aivopesu yritys vaikka järkevät osaa ne laittaa omaan arvoonsa. Maahanmuutajien ja Ratamon osalta ainakin liian läpinäkyvää ja sitoutunutta.

    Luulisi että Suomessa olisi lehdelle kunnia asia olla uskottava.

    Äänestä

Sipilä suojelee kuranaamoja mutta ei suomalaisia vanhuksia yhtään

Äänestä
  • Sipilä toivoo että nämä mamuraiskarit vie median huomion pois lestadiolaisten omista perversioista. Lessu-piireissä lapsia kotoutetaan urakalla isäntien toimesta lahkon tapoihin.

    Äänestä

  • Sipilä toivoo että mamuraiskarit vie huomion pois lestadiolaisten omista perversioista. Niissä piireissä isännät kotouttaa lapsia lahkon tapoihin. Tuomioitakin on tullut, mutta toiminta jatkuu.

    Äänestä

"kuranaamoja"

kuranaama
HAHHAHHAHHAHHA

Äänestä

"Mitä veikkaatte, milloin Tähteessä tapahtuu veronmaksajan lapseen kohdistunut seksuaalirikos?"


äläs nyt keuhkoa.
Täytyyhän nyt uusienkin ihmisten saada päästää höyryt pihalle.
Ei kai sitä nyt kukaan nukkeja nussi.

Äänestä

Buahaa! Hyysärisanomat ei sanallakaan maininnut Äsdät-kookos peliä jossa Ässät pisti pataan kookosta 7-4 !!!! Pari aiempaa peliä hehkutettiin minuutti minuutilta kun tuli pari nollapeliä tsägällä ! Tässä taas kerran näkyy hyysärisanomien politiikka!

Äänestä

KS voisi tehdä tutkivaa journalismia ja tutkia, kuinka monta ihmistä on lopettanut lehden tilauksen toimittaja P. Valkosen juttujen ansiosta. Lähipiiristä tiedän seitsemän, itseni kun lasken mukaan, niin kahdeksan. Luulisi jo omistajatahonkin mielestä olevan kohtuuttoman kallis toimittaja, mutta rahahan ei tietenkään ratkaise, kun oikean aatteen puolesta kirjoitetaan.

Äänestä
  • Näköjään tämä Pinja Valkonen on tänään tehnyt lehteen uuden matujutun: Pari matua oli käynyt maahanmuuttovirastossa kuulusteluissa. Mutta siellähän niitä suvakkeja vasta piisaakin hakemusten käsittelijöinä......

    Äänestä

Tämänpäiväisessä julkaisussa lehden toimittaja yritti selittää miksi viestejä ei julkaista.
Samaa sarjaa kuin sipilän sensuuri / sananvapauden esto.

Äänestä
  • Intiaanit vei vain päänahan. (kuulemma) Nämä vie koko pään.

    Äänestä

Sippolan 600 asukkaan kylässä, perämetässä on baari ja meidän kaikkien kouvolaisten pitää tietää se t. toimittaja kaartinen

Äänestä

Pahin suvakki uutistuottaja Heinonen. Onneksi en tilaa tuota aivopierutoimittajien lehteä enää.

Äänestä

Mitään negatiivista ei julkaista. Vitun propaganda Sanomat.

Alma ime munaa!!!!

Äänestä

Mitä vähemmistö vinkuu? Perustakaa oma mamu-vastainen lehtenne ja nostakaa se menestykseen jos osaatte. Hah ha hah. Niin arvelinkin. Elämänkoulu ei ole opettanut mitään järkevää. Menkää rasisti vähemmistöt koteihinne. Niihin vuokraloukkoihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


peksu59 kirjoitti:

Kyllä on niin surkeaa tarinaa ja mamujen puolustelua lehdessä ja verkossa, että loppu tämän pilipali lehden tilaus. Toivottavasti moni muu tekee saman perässä ja laittaa lopun tälle surkealle julkaisulle. Pääsevätpähän samalla tyhjäntoimittajat ja mamujen puolustajat kortistoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu