päivän uutisia

Satoja eri uskontokuntiin kuuluvia nuoria lajitteli ja pakkasi hygienia pakkauksia ympäri Kaliforniaa. Hygienia pakkaus on tarkoitettu hätäalueille. Niitä jaettiin 300.000 elokuun aikana ympäri maailmaa eri katastrofeihin. Projekti tapahtui Californiassa. Paketit paketoitiin ja kerättiin MAP kirkon tiloissa ja lähetetään edelleen Salt Lake Cityyn varastoitavaksi odottamaan. Mukana oli eri kristillisten järjestöjen nuoria ja muslimeita, sikhejä ja hinduja. Pakatessaan heitä kehoitettiin etteivät he olisi kavereidensa kanssa joiden kanssa he voivat keskustella kosks vaan, vaan yrittäisivät luoda uusia ystävyys suhteita uskonnon ja kultturin rajojen yli.
13562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

eivätkö mormoninuoret itsekin käsitä että on hyvä tutustua muihin eriuskoisiin, erilaisiin ihmisiin? Miksi heille se pitää erikseen huomauttaa?

Lyön muuten vetoa, että mormoninuorilla oli paidat jossa luki mihin kirkkokuntaan kuuluvat kun taas toisilla ei todennäköisesti ollut mitään silmiinpistävämpiä erityismerkkejä.

Äänestä
  • täällä palstalla.
    Hyvää Joulua sullekin ja mee itekin pakkaamaan jotakin hyvää jolleki!

    Äänestä

  • Se kyllä sanottiin KAIKILLE NUORILLE siellä PAIKAN PÄÄllÄ... voi vitalis ku on jäykkää... ota ne laput jo silmiltäs! IHAN vaan siksi että sanoin että NUORIA kehoitettiin... niin luulet että kehoitus oli tarkoitettu ja suunnattu vaan MAP kirkon jäsenille! ANNA MUN KAIKKI KESTÄÄ. Siirrä jo se kärrys toisille raiteille!

    Äänestä

  • EN yhtään ihmettelisi jos kaikilla kirkkokunnilla olisi ollut sellaset omat paidat! Mitä pahaa siinä on... ainakin tulee kättelyssä selväksi mihin kukin kuuluu!

    Äänestä

  • kaikesta huolimatta kirjoitti:

    täällä palstalla.
    Hyvää Joulua sullekin ja mee itekin pakkaamaan jotakin hyvää jolleki!

    muutakin. Eikä edes ole kukaan ollut kehottamassa ja järjestämässä erikseen. Entäs itse?

    Äänestä

Huomasin juuri että hyvä ystäväni USAssa joka aloitti Irakin sodan jälkeen laittamaan ja keräämään pipoja ja muita vastasyntyneiden vaatteita sinne lähetettäväksi jatkaa edelleen toimintaansa. Hän on itse henkilökohtaisesti jo virkannut SATOJA vaatteita Irakin vauvoille joita USAn sotilaat jakavat vastasyntyneiden äideille. Ainoa pyyntö oli ettei käytä amerikan lipun värejä yhdistettynä. Neuloin iteskkin muutaman, mutta lähettäninen täältä käsin on vaikeaa ja on myös vaikeaa saada Pohjoismaisia lämpenemään mihinkään yhteiseen projektiin niinkuin tämä ja muut kirkkokunnat eivät halua tulla mukaan jos vetäjä on MAP kirkosta ... niin että sitä myöten! Kaikki vaan keittää sitä omaa hernekeittoo...

Äänestä
  • Koulutarvikkeita Ugandaan
    27. marraskuuta 2004, Marcy Vines, Church News

    JALUABA, Uganda – Noin 700 lapsella Lubugunan kylässä täällä on nyt lyijykyniä, kuulakärkikyniä, kynänteroittimia ja pyyhekumeja niiden 45 lapsen ansiosta, jotka ryhtyivät toimeen Clayton Valleyn 2. seurakunnassa, joka kuuluu Walnut Creekin vaarnaan Kaliforniassa. Näille 45 lapselle muistutettiin siitä, kuinka onnekkaita he ovat saadessaan käydä koulua Yhdysvalloissa ja saadessaan kaikki tarvitsemansa tarvikkeet.

    Marcy Vines, toinen neuvonantaja seurakunnan Alkeisyhdistyksessä, sanoi: “Omalla pienellä tavallaan he pystyivät antamaan osan näistä siunauksista iankaikkisille veljilleen ja sisarilleen Ugandassa.“ Valmistautuessaan viime heinäkuussa aloittamaan koulun tänä syksynä Alkeisyhdistyksen lapset ajattelivat, että ehkä he voisivat auttaa toisia lapsia.

    Niinpä he alkoivat kerätä tarvikkeita ja rahalahjoituksia. Ugandassa lokakuussa vierailleet ystävät veivät tarvikkeet perille henkilökohtaisesti. Ystävät ostivat kerätyillä rahoilla paikkakunnalta 400 matematiikkapakkausta (viivain, astelevy ja harppi), jotka ovat pakollisia koulun päättötutkinnon suorittamisessa.

    Vai tarkotiks sää papusoppa?

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Koulutarvikkeita Ugandaan

    Nähneeni jotain vastaavaa. Kiitos.
    Siitä hernesopasta... ajattelin että kaikki ne herneet sieltä nenistä.... näin ennen Joulua...

    Äänestä

  • troverdig kirjoitti:

    Nähneeni jotain vastaavaa. Kiitos.
    Siitä hernesopasta... ajattelin että kaikki ne herneet sieltä nenistä.... näin ennen Joulua...

    hyvä kaivella nenästä lyijykynällä?

    Minulla on muutoin sellainen mielikuva, että minulla olisi sodan jälkeen Amerikan mormonien lahjoittamat kumiset monot. Tuolloin Suomessa oli huutava pula jalkineista, jota pulaa jatkui pitkälle viisikymmentä luvulle.

    Tommossi kaikki mää muista ja Tapani muista viäl paremi.

    on kans hyvä väline....
    Nii tuli niitä kuulemma niitä Amerikan paketteja useillekin. No nyt ne paketit menee toisiin maihin... onneksi... vähän edes edistystä...

    Äänestä

Pelastusarmeeja jakoi ja jakaa lahjapaketteja ja ruokaa kaikialla maailmassa tässä tietoa etelä kaliforniasta: Jaamme joka puolen tunnin aikana 25 ruoka ja lahja pakettia tarvitseville. Yli 2380 henkeä etelä Kaliforniassa saa Joulun kiitos Pelastus Armeeejan. Läheisen MAP kirkon nuoret ovat olleet auttamassa tavaroiden pakkaamisessa ja jakamisessa ja kantamissessa.

Äänestä
  • kongreettinen ekumeenia enää voi parantua. Nykyinen ihmisten itsekkyys vaan taitaa tuhota tuon armeejan.

    Tuolainen tieto tuo lohdudusta vanhenevalle miehelle.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    kongreettinen ekumeenia enää voi parantua. Nykyinen ihmisten itsekkyys vaan taitaa tuhota tuon armeejan.

    Tuolainen tieto tuo lohdudusta vanhenevalle miehelle.

    Että taistelemme pitääksemme sen hengissä. Ja yritämme opettaa lapsillemme epäitsekkyyttä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

troverdig kirjoitti:

Satoja eri uskontokuntiin kuuluvia nuoria lajitteli ja pakkasi hygienia pakkauksia ympäri Kaliforniaa. Hygienia pakkaus on tarkoitettu hätäalueille. Niitä jaettiin 300.000 elokuun aikana ympäri maailmaa eri katastrofeihin. Projekti tapahtui Californiassa. Paketit paketoitiin ja kerättiin MAP kirkon tiloissa ja lähetetään edelleen Salt Lake Cityyn varastoitavaksi odottamaan. Mukana oli eri kristillisten järjestöjen nuoria ja muslimeita, sikhejä ja hinduja. Pakatessaan heitä kehoitettiin etteivät he olisi kavereidensa kanssa joiden kanssa he voivat keskustella kosks vaan, vaan yrittäisivät luoda uusia ystävyys suhteita uskonnon ja kultturin rajojen yli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu