Mitä usko on

"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä. Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu. Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois." Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee. Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva. Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala." Hebr. 11:1-10.

Jumalankielteisyys johtuu ihmisen ylvästelystä, kapinasta, itsensä tärkeäksi ja riippumattomaksi tekemisestä. Raamattu kuitenkin sanoo, ettei ihminen voi millään itseään puolustaa jumalattomuudessaan ja vääryydessään. Se lausuu näin: "Sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa." (Room. 1:19-20.) Jumalan luomisteot todistavat suuren Majesteetin olemassaolosta.

On kuitenkin turha luulla, että ihmisellä olisi oikeus vaatia Jumalaa, joka on jo ilmoittanut olemassaolonsa teoissaan, tekemään sama asia uudestaan jollakin toisella tavalla vain siksi, ettei ylpeälle ihmiselle kelpaa Majesteetin alkuperäinen ilmoitus.

Raamattu ilmoittaa myös meille selvin sanoin, millä tavoin tämä maailma on syntynyt. Tekstimme sanoo: "Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä." Kun järjellä yritetään selvittää ottamatta Jumalan olemassaoloa huomioon, mitenkä maailma on syntynyt, päädytään umpikujaan. Aina on tarvinnut olla jotakin, mistä kaikki olisi saanut alkunsa. Mutta vastauksia kysymyksiin, mistä se sitten tuli, mistä kaikki sai alkunsa, tai mistä se oli tullut, mikä räjähti, ei ole. Raamattu sen sijaan ilmoittaa meille kaiken synnyn perimmäiset asiat. Maailma on saanut syntynsä Jumalan sanan kautta tyhjästä, ei näkyväisestä. "Jumala kutsuu olemattomat olemaan" (Room. 4:17 alkukielen mukainen käännös).

http://www.luterilainen.com/index.php?option=com_content&task=view&id=141&Itemid=30
26137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

5. Moos. 12:27 Kun toimitatte polttouhrin, uhratkaa sekä liha että veri Herran, Jumalanne, alttarilla.

Vanhaa testamenttia ei tarvitse kauaa lukea huomatakseen että jumala ei luonut ihmistä omaksi kuvakseen vaan ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen. Siksi tämä uhreilla ja verellä mässäilevä narsistinen, sadistinen ja moraaliton jumalaolento on täysin luojansa, paimentolaismiehen kaltainen.

Äänestä
  • Viimeinen uhri oli Jeesus, joka maksoi meidän syntivelkamme ristinpuulla.

    Äänestä

  • Koska olet niin kiinnostunut aiheesta että massapostitat tuota polttouhrijuttuasi aina vaan uudestaan tänne, niin laitan lisää tiedoksi Raamatusta:

    Joh.14:8-11: "Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme". Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'? Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden. "

    Jeesus opetti että hänen ja Isän luonne on sama. Jumala on äärimmäinen rakkaus. Raamattu sanoo rakkaudesta näin 1.Kor.13:4-7: "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii." Tuohon pätkään voisi sanan rakkaus tilalle vaihtaa sanan Jeesus ja lause olisi yhä tosi.

    http://www.elamantarkoitus.com/JeesusNasaretilainen.html

    Äänestä

  • tästä-samasta-aiheesta kirjoitti:

    Koska olet niin kiinnostunut aiheesta että massapostitat tuota polttouhrijuttuasi aina vaan uudestaan tänne, niin laitan lisää tiedoksi Raamatusta:

    Joh.14:8-11: "Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme". Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'? Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden. "

    Jeesus opetti että hänen ja Isän luonne on sama. Jumala on äärimmäinen rakkaus. Raamattu sanoo rakkaudesta näin 1.Kor.13:4-7: "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii." Tuohon pätkään voisi sanan rakkaus tilalle vaihtaa sanan Jeesus ja lause olisi yhä tosi.

    http://www.elamantarkoitus.com/JeesusNasaretilainen.html

    Jeesus uhrautui ristillä täysin vapaaehtoisesti jotta me kaikki saisimme syntimme anteeksi. Tämä sovitustyö ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö ihmisen tarvitsisi tehdä mitään ja että hän voisi jatkaa elämistä synneissään. Jos vankilassa oleva murhaaja saa armahduksen niin ei kai hän voi sen jälkeen enää jatkaa murhaamista saamatta tuomiota? Ihmisen täytyy pyytää syntejään anteeksi ja katua niitä ja katuminen tarkoittaa sitä että ihminen tekee parannuksen synneistään ja haluaa jatkossa elää Jumalan tahdon mukaisesti eikä jatkaa synneissään rypemistä. Monet painottavat evankeliumia väärällä tavalla että Jeesus on sovittanut syntimme eikä meidän tarvitse tehdä muuta kuin uskoa tähän sovitukseen.

    Jeesus itse julisti evankeliumia näin Matt.4:17: "Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle"."

    Äänestä

  • Kaikki ihmiset ovat tehneet syntiä ja Jumala ei voi katsoa sitä sormiensa läpi kuten ei meidänkään oikeudessa tuomari voi katsoa sormiensa läpi esim sitä jos joku on murhannut jonkun. Presidenttiä vastaan tehdystä rikoksesta saa kovemman tuomion kuin tavallista ihmistä vastaan tehdystä rikoksesta. Tässä tapauksessa olemme rikkoneet kaikkein ylintä eli Jumalaa vastaan joten tuomiokin on sen mukainen. Jos meidän maailmassamme rikoksista ei olisi mitään seuraamusta siitä ei hyvä seuraisi ja rikollisuus rehottaisi vapaana. Samoin olisi myös jos synnistä ei olisi mitään seuraamuksia. Synnin palkka on kuolema. Jumalattomat ihmiset kokevat toisen kuoleman jossa he joutuvat myös eroon Jumalasta, hehän ovat pyrkineetki Jumalasta eroon. Raamattu kuvaa helvettiä mm. näin vuoden 1992 käännöksessä Mal.3:19-21: Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin -- sanoo Herra Sebaot -- eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta. Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, on nouseva pelastuksen aurinko, ja te parannutte sen siipien alla.

    Äänestä

  • Jokainen ymmärtää että tällainen verellä ja uhreilla mässäilevä jumalaolento on ihmisen keksimä.

    14 "Jos joku tahtoo uhrata Herralle polttouhrina linnun, hän tuokoon uhrilahjaksi metsäkyyhkyn tai muun kyyhkysen. 15 Pappi tuokoon linnun alttarin luo, repäisköön irti pään"

    Millainen jumalaolento vaatii linnulta pään revittäväksi irti ja veren roiskimisen ympäri omaa alttariaan? ... Arvasit oikein, nimittäin se narsistinen, sadistinen, moraaliton ja paha jumalaolento, jonka paimentolaismies loi oman kuvansa mukaiseksi.

    Äänestä

  • Tämä raamatun jumalaolento on kuin mafiapomo joka asettaa aseen ohimollesi ja sitten tarjoaa pelastusta häneltä itseltään :D

    Ajatella että näinkin typerä juonikuvio uppoaa vielä johonkin uunoon.

    11 "Mitään Herralle tuotavaa ruokauhria ei saa valmistaa hapantaikinasta. Mitään, missä on käytetty hapatetta tai hunajaa, ei saa polttaa tuliuhrina Herralle"

    Millainen jumalaolento ei siedä hapantaikinasta valmistettua uhria? Siis, oikeasti? Tämä jumalaolento kirjoitutti pyhään opukseensa miten hän inhosi hapantaikinaa?

    Olisiko ikuinen ja äärettömän viisas jumalaolento niin typerä että ei sietäisi hapantaikinaa? Olisiko paimentolaismiehen keksimä jumalaolento näin typerä?

    Vastaus on selvä, lamppu syttyy ja kilinä käy :)

    Äänestä

  • Jokainen ymmärtää että verellä ja uhreilla alttarillaan mässäilevä jumalaolento on ihmisen keksimä.

    14 "Jos joku tahtoo uhrata Herralle polttouhrina linnun, hän tuokoon uhrilahjaksi metsäkyyhkyn tai muun kyyhkysen. 15 Pappi tuokoon linnun alttarin luo, repäisköön irti pään"

    Millainen jumalaolento vaatii linnulta pään revittäväksi irti ja veren roiskimisen ympäri omaa alttariaan? ... Arvasit oikein, nimittäin se narsistinen, sadistinen, moraaliton ja paha jumalaolento, jonka paimentolaismies loi oman kuvansa mukaiseksi.

    Äänestä

  • satujahve kirjoitti:

    Jokainen ymmärtää että verellä ja uhreilla alttarillaan mässäilevä jumalaolento on ihmisen keksimä.

    14 "Jos joku tahtoo uhrata Herralle polttouhrina linnun, hän tuokoon uhrilahjaksi metsäkyyhkyn tai muun kyyhkysen. 15 Pappi tuokoon linnun alttarin luo, repäisköön irti pään"

    Millainen jumalaolento vaatii linnulta pään revittäväksi irti ja veren roiskimisen ympäri omaa alttariaan? ... Arvasit oikein, nimittäin se narsistinen, sadistinen, moraaliton ja paha jumalaolento, jonka paimentolaismies loi oman kuvansa mukaiseksi.

    Hillitse omituisia pääjuttujasi, keksi tarinoitasi jossain muualla päistä. Olemme suomessa.
    Ihminen voi keksiä jumalia vaikka polkupyörän satulasta, mutta oikea Jumalakin on olemassa, kaikki eivät vain sitä tiedä tai ymmärrä. Kannattaisi alkaa etsimään Jumalaa, koska se on tärkeää!

    Äänestä

  • "mutta oikea Jumalakin on olemassa"

    Ihminen on keksinyt tähän päivään mennessä noin 500 000 erilaista jumalaolentoa. Yhdestäkään jumalaolennosta ei tosin ole ensimmäistäkään todistetta. Jumalat kuten saunatontut, yksisarviset sekä kummitukset pysyvät mielikuvitusolentoina kunnes toisin todistetaan. Eli .. ei.

    Äänestä

Eli kyse on siitä että teemme parannuksen synneistämme ja syntihän tarkoittaa kapinoimista Jumalaa vastaan eli sitä että emme noudata Jumalan lakia. Jumalan lakia tulisi noudattaa rakkaudesta Jumalaan, ei lakihenkisesti. Jumalan laki eli kymmenen käskyn laki menee näin 2.Moos.20:2-17: ""Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni. Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. Älä tapa. Älä tee huorin. Älä varasta. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa." "

Äänestä
  • 5. Moos. 23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan."

    Raamatussa seikkailee paimentolaismiehen palleista sairaalloisen kiinnostunut jumalaolento. Käsi sai olla poikki, tai jalka mutta jos palleja ei ollut .. ei ollut myöskään asiaa tämän jumalaolennon temppeliin.

    Vähä-älyisin idioottikin tajuaa että tämän pallisäännön keksi paimentolaismies eikä mikään ikuinen jumalaolento :D

    Äänestä

  • satujahve kirjoitti:

    5. Moos. 23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan."

    Ei tuo koske meitä ollenkaan, oletpas tietämätön moukkelo.

    Äänestä

  • huomaa-ettet-tiedä kirjoitti:

    Ei tuo koske meitä ollenkaan, oletpas tietämätön moukkelo.

    Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. Älä tapa. Älä tee huorin. Älä varasta. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa." "

    Äänestä

  • "Ei tuo koske meitä ollenkaan"

    En ole niin väittänytkään. Katsos tämä pallisääntö kuten mässäily verellä ja uhrilihalla pitkin tämän jumalaolennon alttaria todistaa siitä että tämän jumalaolennon keksi paimentolaismies.

    Mitään uutta näissä uhreissa ei toki ole. Usea tässä ajassa keksitty jumalaolento vaati uhreja kuten jahven vastustaja, moolok jumala :)

    5. Moos. 23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan."

    Äänestä

Raamattu sanoo lopun ajoista näin Matt.24:12-13: "Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu." Jumalan laki on rakkauden ja vapauden laki. Sitä ei tule kutsua taakaksi. Laittomuus tarkoittaa juuri sitä että emme noudata Jumalan lakia eli kymmentä käskyä tai jotain osaa siitä. Raamatusta löytyy paljon kohtia jotka puhuvat lain noudattamisesta, pistän tähän joitain kohtia. Matt.7:21: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." Ilm.14:12: "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." Joh.14:15: "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni."

Äänestä
  • Ja höpöhöpö.

    5. Moos. 12:27 Kun toimitatte polttouhrin, uhratkaa sekä liha että veri Herran, Jumalanne, alttarilla.

    Vanhaa testamenttia ei tarvitse kauaa lukea huomatakseen että jumala ei luonut ihmistä omaksi kuvakseen vaan ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen. Siksi tämä uhreilla ja verellä mässäilevä narsistinen, sadistinen ja moraaliton jumalaolento on täysin luojansa, paimentolaismiehen kaltainen.

    Äänestä

  • Lopunaikoja ovat kristityt odottaneet siitä asti kun kristinusko keksittiin.

    Äänestä

  • fda kirjoitti:

    Lopunaikoja ovat kristityt odottaneet siitä asti kun kristinusko keksittiin.

    Tai sitten eivät ole, et tiedä mitään Raamatusta.

    Äänestä

>>Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.>>

On kyllä yksi typerimpiä lauseita.

Äänestä
  • Minun mielestäni ei ole.

    Etkä tajua vai halua tajuta tätä tekstiä?

    Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. Älä tapa. Älä tee huorin. Älä varasta. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa." "

    Äänestä

  • vai-oletko-teini kirjoitti:

    Minun mielestäni ei ole.

    Älä tapa.

    Älä tee huorin.

    Älä varasta.

    Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

    Älä himoitse lähimmäisesi huonetta.

    Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa

    äläkä hänen palvelijaansa,

    palvelijatartaan,

    härkäänsä,

    aasiansa

    äläkä mitään, mikä on

    lähimmäisesi

    omaa." "

    Äänestä

"Mutta usko on

luja luottamus

siihen, mitä toivotaan,

ojentautuminen

sen mukaan,

mikä ei näy.

Sillä sen kautta

saivat vanhat todistuksen.

Uskon kautta

me ymmärrämme

että

maailma on rakennettu

Jumalan sanalla, niin

että se,

mikä nähdään

, ei ole

syntynyt

näkyväisestä.

Äänestä

Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.

Sen takia tämä on vertauskuvallisesti tehty että viisautta haluavat ymmärtävät mitä tämäkin tarkoittaa mutta viisauden vihaajat eivät.

Äänestä

3. Moos. 15:19-30 "Ja kun naisella on vuoto, niin että verta vuotaa hänen ruumiistansa, olkoon hän kuukautistilassaan seitsemän päivää, ja jokainen, joka häneen koskee, olkoon saastainen iltaan asti

Takapajuinen paimentolaismies ei ymmärtänyt naisen fysiologiasta mitään ja pimpistä tuleva veri varmasti pelotti ja etoi tätä. Tämän vuoksi pimpistä valuva veri myös etoi ja kuvotti tätä paimentolaismiehen keksimää jumalaolentoa, joka oli niin typerä että kertoi pelkän kosketuksen levittävän tätä saastaisuutta.

Äänestä

Usko ja tieto ovat kuin kaksi kasikädessä kävelevää rakastavaista. Ilman toista ei olisi kumpaakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

osa.kirjoituksesta kirjoitti:

"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä. Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu. Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois." Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät. Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee. Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva. Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala." Hebr. 11:1-10.

Jumalankielteisyys johtuu ihmisen ylvästelystä, kapinasta, itsensä tärkeäksi ja riippumattomaksi tekemisestä. Raamattu kuitenkin sanoo, ettei ihminen voi millään itseään puolustaa jumalattomuudessaan ja vääryydessään. Se lausuu näin: "Sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa." (Room. 1:19-20.) Jumalan luomisteot todistavat suuren Majesteetin olemassaolosta.

On kuitenkin turha luulla, että ihmisellä olisi oikeus vaatia Jumalaa, joka on jo ilmoittanut olemassaolonsa teoissaan, tekemään sama asia uudestaan jollakin toisella tavalla vain siksi, ettei ylpeälle ihmiselle kelpaa Majesteetin alkuperäinen ilmoitus.

Raamattu ilmoittaa myös meille selvin sanoin, millä tavoin tämä maailma on syntynyt. Tekstimme sanoo: "Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä." Kun järjellä yritetään selvittää ottamatta Jumalan olemassaoloa huomioon, mitenkä maailma on syntynyt, päädytään umpikujaan. Aina on tarvinnut olla jotakin, mistä kaikki olisi saanut alkunsa. Mutta vastauksia kysymyksiin, mistä se sitten tuli, mistä kaikki sai alkunsa, tai mistä se oli tullut, mikä räjähti, ei ole. Raamattu sen sijaan ilmoittaa meille kaiken synnyn perimmäiset asiat. Maailma on saanut syntynsä Jumalan sanan kautta tyhjästä, ei näkyväisestä. "Jumala kutsuu olemattomat olemaan" (Room. 4:17 alkukielen mukainen käännös).

http://www.luterilainen.com/index.php?option=com_content&task=view&id=141&Itemid=30

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu