Jumala Jeesuksineen taas uhrasi syyttömän

Taas kaiken aikaa ovat Jumala ja Jeesukset kaiken ajatuksensakin väärin uhranneet syyttömään uhriin, yhteen vaan samaan, kun hän on niin helppo Heidän uhrinsa ja kohteensa kaikkeen kaatoon, alhaiseen, aivan tietoiseen alhaiseen pahuuteensa ja hävyttömään vääryyteensä. Noitavainoista asti Jumala on täällä kumpp. tehneet kaiken AIVAN tietoisen uhraamisensa ja kohtelunsa, jotta nekin siihen aikaan joutuivat noitarovioille kärvennettäväksi. Sieltä asti, ainakin on Jumala ja pelkät vääryys-Jeesukset täällä luvatonta invaasiotansa tehneet, kaiken niin paljon vain syyttömien ja aiheettomien uhrien kohdalla, heidät He ovat täällä kärventäneet aivan kaikenlaiseen uhraamiseensa. Lopettakaa noiden Valtiaiden liitely ja lentely, viilettäminen pitkin poikin koko maailmaa, ja maapalloa, sillä sillä tavoin He ovat tieten tahtoen lennelleet myös muualle maailmaan levittämään pahaa tahtoansa, Sotaa viimeistä. Harmageddon on valmistettu ja valmisteilla näillä mukamas, väitetyillä alhaisella kaikella näkyvyydellä, mukamas olevinaan hällä syyttömälläkin Sodommaa ja Gomorraa, kun hänen edes pelit ja vehkeetkään ole toimineet miltei koko viimeisen vuoden aikana, ei mitenkään muuten kuin Herrojen tulla tänne ällötyksillään kaiken ällöttelemään, että oikein pystyyn tulivat hänenkin mukamas munansa saamaan. Senkin ovat tänne aivan tahallaan tulleet laittamaan jollain tavalla seisomaan. Herrat Valtiaat on käsketty, karkoitettu vain enää Lähi-.idän alueelle olemaan, odottamaan omaa kuolemaansa, sillä koko maapallon väestöineen ovat nyt saaneet tietoisesti vaaraan, täällä alkaa kohta ydinaseet lennellä, joten muistakaa nyt jo laittaa ja pistää ne Valtiaat vaan enää omaa kuolemaansa ja kohtaloansa odottelemaan Lähi-Itään. Perkele PISTE.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


PerkeleValtiaatHärskit kirjoitti:

Taas kaiken aikaa ovat Jumala ja Jeesukset kaiken ajatuksensakin väärin uhranneet syyttömään uhriin, yhteen vaan samaan, kun hän on niin helppo Heidän uhrinsa ja kohteensa kaikkeen kaatoon, alhaiseen, aivan tietoiseen alhaiseen pahuuteensa ja hävyttömään vääryyteensä. Noitavainoista asti Jumala on täällä kumpp. tehneet kaiken AIVAN tietoisen uhraamisensa ja kohtelunsa, jotta nekin siihen aikaan joutuivat noitarovioille kärvennettäväksi. Sieltä asti, ainakin on Jumala ja pelkät vääryys-Jeesukset täällä luvatonta invaasiotansa tehneet, kaiken niin paljon vain syyttömien ja aiheettomien uhrien kohdalla, heidät He ovat täällä kärventäneet aivan kaikenlaiseen uhraamiseensa. Lopettakaa noiden Valtiaiden liitely ja lentely, viilettäminen pitkin poikin koko maailmaa, ja maapalloa, sillä sillä tavoin He ovat tieten tahtoen lennelleet myös muualle maailmaan levittämään pahaa tahtoansa, Sotaa viimeistä. Harmageddon on valmistettu ja valmisteilla näillä mukamas, väitetyillä alhaisella kaikella näkyvyydellä, mukamas olevinaan hällä syyttömälläkin Sodommaa ja Gomorraa, kun hänen edes pelit ja vehkeetkään ole toimineet miltei koko viimeisen vuoden aikana, ei mitenkään muuten kuin Herrojen tulla tänne ällötyksillään kaiken ällöttelemään, että oikein pystyyn tulivat hänenkin mukamas munansa saamaan. Senkin ovat tänne aivan tahallaan tulleet laittamaan jollain tavalla seisomaan. Herrat Valtiaat on käsketty, karkoitettu vain enää Lähi-.idän alueelle olemaan, odottamaan omaa kuolemaansa, sillä koko maapallon väestöineen ovat nyt saaneet tietoisesti vaaraan, täällä alkaa kohta ydinaseet lennellä, joten muistakaa nyt jo laittaa ja pistää ne Valtiaat vaan enää omaa kuolemaansa ja kohtaloansa odottelemaan Lähi-Itään. Perkele PISTE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu