Voi mikä mua vaivaa... pää on joskus ihan sekaisin. Tämä on ainoa paikka missä voin kertoa tarinani.
Kaikki alko yli kolmisen vuotta sitten kun olin vielä amatsussa. Ihastukseni kohde oli samalla luokalla (sanottan nyt nimeksi "tomi"). Sitten koitti päivä kuukausi pari ennen kuin koulu loppui, jolloin tapasin nykyisen avopuolisoni. Ja "Tomi" unohtui kuin tuhka tuuleen. Koitti päivä jolloin valmistuimme ja vanhat luokkalaiset lähtivät omille teilleen ja jatkoin elämääni rakkaani kanssa. sitten suunnilleen vuosi sen jälkeen kun olimme valmistuneeet tapasin tämän vanhan ihastukseni "Tomin" ja sain tietää että hänkin oli ollut minuun hyvinkin ihastunut ja on vieläkin. Huulemme kohtasivat ja sukat pyörivät jaloissa ja tähdet lensi. voih. olinhan jo mennyt kihloihinkin ja rakastin miestäni enemmän kuin elämää. Joten en voinut kuin sanoa "Tomille" että ei voi mitään, ei tästä voi tulla mitään, en mä voisi kuvitellakaan jättäväni miestä joka rakastaa, kunniottaa ja on mulle parempi kuin kukaan ennen on ollut ja jota rakastan enemmän kuin omaa elämää. Joten asia jäi siihen. Mutta aina joskus "Tomi" soitttelee ja kyselee kuulumisia vielä tänäkin päivänä. Silloinkin kun puhumme vain puhelimessa hän saa sukat pyörimään jaloissani.
Onko tämä jotakin typerä pakkomielle jotain sellaista kohtaan mitä ei voi saada, loppuuko tämä järjetön pohtiminen koskaan, että millaista olisi ollut elämäni tämän "Tomin" kanssa, olisiko siitä voinut syntyä jotain. Miks en voi saada häntä mielestäni?
Tässä oli mun tarinani elämästäni. Kukaan ei tiedä pienestä suudelmastamme. Tämä on minun pieni salaisuuteni, jota vaalin muistoissani varmaan loppuelämäni pienessä sydämmessäni.
Kaikki alko yli kolmisen vuotta sitten kun olin vielä amatsussa. Ihastukseni kohde oli samalla luokalla (sanottan nyt nimeksi "tomi"). Sitten koitti päivä kuukausi pari ennen kuin koulu loppui, jolloin tapasin nykyisen avopuolisoni. Ja "Tomi" unohtui kuin tuhka tuuleen. Koitti päivä jolloin valmistuimme ja vanhat luokkalaiset lähtivät omille teilleen ja jatkoin elämääni rakkaani kanssa. sitten suunnilleen vuosi sen jälkeen kun olimme valmistuneeet tapasin tämän vanhan ihastukseni "Tomin" ja sain tietää että hänkin oli ollut minuun hyvinkin ihastunut ja on vieläkin. Huulemme kohtasivat ja sukat pyörivät jaloissa ja tähdet lensi. voih. olinhan jo mennyt kihloihinkin ja rakastin miestäni enemmän kuin elämää. Joten en voinut kuin sanoa "Tomille" että ei voi mitään, ei tästä voi tulla mitään, en mä voisi kuvitellakaan jättäväni miestä joka rakastaa, kunniottaa ja on mulle parempi kuin kukaan ennen on ollut ja jota rakastan enemmän kuin omaa elämää. Joten asia jäi siihen. Mutta aina joskus "Tomi" soitttelee ja kyselee kuulumisia vielä tänäkin päivänä. Silloinkin kun puhumme vain puhelimessa hän saa sukat pyörimään jaloissani.
Onko tämä jotakin typerä pakkomielle jotain sellaista kohtaan mitä ei voi saada, loppuuko tämä järjetön pohtiminen koskaan, että millaista olisi ollut elämäni tämän "Tomin" kanssa, olisiko siitä voinut syntyä jotain. Miks en voi saada häntä mielestäni?
Tässä oli mun tarinani elämästäni. Kukaan ei tiedä pienestä suudelmastamme. Tämä on minun pieni salaisuuteni, jota vaalin muistoissani varmaan loppuelämäni pienessä sydämmessäni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ota sukat pois jalasta aina kun hän soittaa.
Sellaista se on. Mielestäni nuorena pitäisi kokeilla eri vaihtoehtoja eikä sitoutua yhteen ihmiseen liian aikaisin. Sinäkin olet vielä nuori ja kertomastasi päätellen hyvinkin onnellinen. sinun kohdallasi voi olla järkevämpää pysyä nykyosessä kihlatussasi, mutta se on aivan varma juttu, että se kyseinen tomi vai mikälie nyt olikaan niin hän pyörii mielessäsi lopun elämääsi ja tulet varmasti aina miettimään, että millasita olisi ollut elämä henen kanssaan.
mulla oli sama tilanne tos vuosi sitten,elin avoliitossa ja onnellisessa sellaisessa nyt sen huomaa kun sen on menettänyt omaa typeryyttään.rakastin miestäni enemmän kuin omaa elämääni mut silti pidin yhteyttä toiseen mieheen ja jäin siitä kiinni,kolmen vuoden avoliiton jälkeen sain kerätä tavarani ja aloittaa elämääni yksin.kadun syvästi sitä mitä tein ja olisin valmis luopumaan mistä vain jos saisin entisen elämäni takaisin.nyt erosta on kulunut vuosi ja en ole vieläkään päässyt siitä yli,vaikeaa on mutta jotenkin täytyy jaksaa eteenpäin,kaipaus on suunnattoman kova.et kannattaa harkita sitä mitä on tekemässä sillä voit viedä toiselta sen mihin hän uskoo ja luottaa ja se on pahinta ja ennenkaikkea se et riistää rakkauden toiselta,onhan se kumminkin tärkeintä tässä maailmassa ja voima jolla jaksaa päivästä toiseen.kaikkea hyvää sulle elämässä.
Mulla oli sama tilanne, olin löytänyt ihanan miehen, jota todella rakastin. Tuli ilta, jolloin parivuotinen ihastukseni kertoi tunteistaan, en voinut uskoa sitä. Sukat pyöri munkin jaloissa ja ensimmäinen suudelma vei jalat alta. Tiesin, että minun oli pakko saada hänet, ainakin hetkeksi. Maistoin "kiellettyä hedelmää" ja päivät, jotka vietimme yhdessä olivat uskomattomia.
Oli pakko ottaa järki käteen ja lopettaa suhteemme. En ole nähnyt häntä sen jälkeen, mutta tiedän että hänen näkeminen tulee aina sykähdyttämään ja mietin, millaista olisi ollut elämäni hänen kanssaan. Kadun vieläkin, että petin miestäni mutta tiedän, että se ilta olisi tullut ennen pitkää. Kenenkään muun kanssa en olisi pettänyt!