Kodinturvajoukot

Eikö meillä suomalaisilla todella ole muuta väylää purkautua kuin tämä palsta? Suomeen on hyökätty, maahamme on tunkeuduttu, kotimaamme on vallattu. Tämä kaikki valtiovallan siunauksella. Ja suomalaiset vain kirjoittelevat tällaisille palstoille. Kieli on usein ala-arvoista. Surullista. En voi uskoa, että Suomen nuoriso tosiaan on näin puhditonta. Se polttopullon heittäjäkin oli viisikymppinen. Olen itse seitsenkymppinen enkä millään jaksaisi fyysisesti enää toimia. On todellakin perustettava kodinturvajoukot. Mutta se vaatii aktiivisuutta ja tarmoa. Älä piiloudu raukkamaisesti neljän seinän sisälle. On kysymys Suomen olemassaolosta.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vanhana Krimin sodan veteraanina olen aina valmis taistohon, jos engelsmannit tulevat taas rantojamme hävittämään.

Äänestä

Ei löydy Suomesta juuri muita kuin paskahousuja. USraelista johdettu sisäinen mädätys on tehnyt tehtävänsä: yksi-kaksi sukupolvea on kasvatettu tarkoituksellisesti täysin moraalittomiksi vetelyksiksi ja paskanjauhajiksi ja kotimaamme paskojiksi. loistavana esimerkkinä omat vallannauttijamme parin vuosikymmenen ajalta. Kaikkine valtio- ja maanpetoksineen, takinkääntöineen, teollisuuden karkoituksineen, ympäristön tuoamisineen ja muine takinkääntöineen.

Syy löytyy USraelin valejuutalaisten uuden sionistisen maailmanjärjestyksen sisäänajosta. Suomen koko rikollinen valtaeliitti on ehdollistettu vieraan vallan tahtoon linkissä http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2015/09/mk-ultra-triggerit.html kuvatulla menettelyllä. Muistammehan, miten mm Timo Soini tuli USA:sta täysin takkinsa kääntäneenä ja melkein itsu silmässä vakuutti kansanvihollinen Jyrki Kataiselle, että "Vielä me kuule kerran olemme samassa hallituksessa". Jo tätä ennen ja tämän jälkeenkin sama Soini on käynyt mielenhallinnan vahvistusmatkoilla USA:ssa. Ja moni muukin.
Kannattaa muuten seurata muutoinkin linkin http://nwohavaintoja.blogspot.fi/ paljastuksia. Muutama huuhaajuttu siellä on seassa sen takia, ettei mitään uskottaisi ja Teemu Vehkala saisi olla suhteellisen vapaana, mutta nämä pakkolisät on helppo tunnistaa roskaksi ja suodattaa asian seasta pois.
Linkissä on myös pätevä selitys maanpetturipoliitikkojemme puhelinten salakuunteluepäilyille. Itse nykytekniikalla tehtyä salakuunteluahan ei puhelimen käyttäjä huomaa mistään. 1970-luvun tekniikalla kuuli, milloin nauhoitus kytkettiin päälle.

Äänestä

Nyt on silleen, että suomalaisten vahvin puolustaja on ammattiyhdistysliike, joka ei sano mitään. No, oikeastihan hallituksen pitäisi meitä suojella, koska ei ole olemassa mitään kaikkien suomalaisten yhdistystä, jossa voisi äänestyttää ja toimia tällaisissa ääritapauksissa.

Olen jo pitkään miettinyt, että miksei työttömillä ole yhtä ja vahvaa yhdistystä, vaan pelkästään nämä muutamankymmentä niinsanottua työttömien yhdistystä eri paikkakunnilla. Minulla oli taannoin kunnia olla käytännössä jokaisen kanssa yhteydessä, jolloin kävi ilmi, etteivät ole mitään todellisia työttömien yhdistyksiä, vaan pääasiassa tarkoitus on hyötyä työttömistä. Mitä enemmän on työttömiä, sitä parempi näille näennäisille työttömien "yhdistyksille"!

Nyt pitäisi työttömien oikeasti liittyä yhteen, sillä heitä on jo puolisen miljoonaa ja lisää tulee vuoden sisään varmaan lähes samanverran lisää mm. sattuneesta syystä. Siinä on suuri joukkovoima! TYÖTTÖMÄT YHDISTYKÄÄ!

Aivan samoin: SUOMALAISET YHDISTYKÄÄ perustamalla KAIKKIEN SUOMALAISTEN YHDISTYS, joka mahdollistaa kansan nousun puolustamaan etujaan ja edes kertomaan vastustamattomasti sen MITÄ KANSA TIETÄÄ JA HALUAA!

Äänestä

Isoisäni kaatui talvisodassa. Minussa on taistelutahtoa Suomen puolustamiseen. Jos tämä nettiyhteys poistetaan, ja jos tulee sensuuri,
niin miten me rohkeat voimme toimia yhdessä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hurja_Hilja kirjoitti:

Eikö meillä suomalaisilla todella ole muuta väylää purkautua kuin tämä palsta? Suomeen on hyökätty, maahamme on tunkeuduttu, kotimaamme on vallattu. Tämä kaikki valtiovallan siunauksella. Ja suomalaiset vain kirjoittelevat tällaisille palstoille. Kieli on usein ala-arvoista. Surullista. En voi uskoa, että Suomen nuoriso tosiaan on näin puhditonta. Se polttopullon heittäjäkin oli viisikymppinen. Olen itse seitsenkymppinen enkä millään jaksaisi fyysisesti enää toimia. On todellakin perustettava kodinturvajoukot. Mutta se vaatii aktiivisuutta ja tarmoa. Älä piiloudu raukkamaisesti neljän seinän sisälle. On kysymys Suomen olemassaolosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu