Luulisi Sipilää vituttavan?

Ymmärtääkö Sipilä mitä tuli tehtyä kun houkutteli mamut tänne?
Rouvan syyksi meni, onkin Suomen kallein nainen.
Epäilen kyllä ettei tuon ulkokuoren takana ole tunteita ollenkaan.
850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tai voi olla Sipilälle on annettu tehtäväksi houkutella tänne ulkomaalaisia miljoonia ( Katainen puhui ollessaan vielä pääministerinä 1,8 milj. Ulkomaalaisesta v.2020 mennessä).
Vaikka Katainen ajoi Suomen rapakuntoon tekemällä velkaa, hänet palkittiin EU:n talouskomissaarin viralla! EU:n mielestä hän siis onnistui loistavasti. Rapakunnossa oleva maa on nöyrä ja suostuu kaikkeen, esim. Kansan vaihtoon ja elintason laskuun.

Huomaatteko että vaikka maahnatunkeutuminen tulee maksamaan´meille miljardeja lähivuosina, ei luottoluokituslaitokset ole muuttaneet Suomen luottoluokitusta joka on erinomainen.....Jos Suomi olisi pistänyt rajat kiinni, eli säästänyt tässä, olisi tippunut varmasti.
"Maailmanvaltiaat" järjestelee ja käskyttää maita mieleisekseen.

Äänestä

Sipilä päätti sitten ensityönään suututtaa koko työtätekevän väestön kun ilmoitti huikeasta säästöohjelmastaan. Toisena työnään laittoi sen saman väestön jo kihisemään raivosta kun kävi ilmi että ne säästöt valuu kertautuvalla tahdilla elintasopakolaisten taskuun.
Yrittääpä kolmantena työnään perustella kansalle miksi maassa loppuu ruoka jo leipäjonoistakin ja osa kansalaisista on nälissään ja vanhustenhuollon määrärahojen leikkurien vuoksi vanhuksia makaa paskat housuissa ja samaan aikaan joku irakilainen vastaanottokeskuksessa heittää ruokaa ja vaatteita ojaan, kun ne ei kelpaa vääräuskoisten saastuneista käsistä. Yritäppä selittää miksi meidän pitää tämä niellä!!

Äänestä

Suomessa ei ole enää hallitusta: meillä on vain hullitus, johdossa Pipilä, apunaan Urpo ja Stubido. Hullituksen tehtävä on Suomen ja suomalaisten tuhoaminen.

Äänestä

Sipilä on munannut itsensä täydellisesti. Hän kutsui mamut tänne ja sanoi majoittavansa heitä omaan taloonsa, mikä pääsi oikein kansainväliseen lehdistöön ja hetkessä SIpilästä oli leivottu suuri messias ja hyväntekijä..Nyt tänne on sitten saapunut 15000 kielitaidotonta, enimmäkseen irakilaismiehiä. Sipilä voisikin nyt miettiä, mihin aikoo ne irakilaismiehet laittaa töihin ja luuleeko Sipilä, että nämä oppivat edes suomenkielen..

Äänestä

Sipilä on ilmiselvä narsisti. Sillä mitään tunteita ole. Näkeehän sen miehen käytöksestäkin jo.
Ollaan olevinaan niin pyhää ja hyvää, vaan pahaa vain ovat miehen teot.

Äänestä

Samaa poliittista liturgiaa suoltavat myös Rinne kuula punasena, presidentti, erivärisistä kommunisteista puhumattakaan. Maahanmuuttoa tässä suuruusluokassa ei hyväksy kuin muutama prosentti suomalaisista. Sanahelinä julkisuudessa on vain sanahelinää.

Äänestä

Musut sopii lestoille hyvin, on molemmilla naiselle sama käyttötarkoitus, eli kakarantekokoneeksi ja kotiin hoitamaan niitä. Ja uskokin on yhtä ahdasmilistä ja hurmoshenkistä palvonnan kohde vaan eri. Aseisiin eivät ole tarttuneet kun niitä on niin vähän vielä. Mutta musujen lisääntymis avoilla se hetki tulee olemaan lähempänä kun uskotaankaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tunteettallella kirjoitti:

Ymmärtääkö Sipilä mitä tuli tehtyä kun houkutteli mamut tänne?
Rouvan syyksi meni, onkin Suomen kallein nainen.
Epäilen kyllä ettei tuon ulkokuoren takana ole tunteita ollenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu