Ei voi yleistää! Suomalainen työntekijä on ahkera, nopea,osaava ja hoitaa työnsä hyvin. Tulee töihin ajoissa eli noudattaa työ aikatauluja.Ulkomaalainen tavat on erit, ei mihinkään kiirettä, tulee töihin myöhässä, pitää siesta taukoja, rukoustaukoja,ei kunnioita suomen tapoja ja sääntöjä, hihas työntekijä , kun suomalainen yksi, niin ulkolaista pitää siihen olla vähintaään kolme, se on käytännössä todettu. Siisteys, järjesys taso aivan eriluokkaa.Työkaverini haki kirkon avusta ruokaa , vaikka sai samaa palkkaa kuin me.Rahaa hän lähetti vanhemmilleen, joka kuukausi. Suomen kieli oli huono piti omaa työaikaa aikaa käyttää neuvomiseen.Ei yrittäjälle hyvä! Että siitä vaan yrittäjät halpatyövoimaa sitä pitääkin ottaa moninkertanen määrä siihen mitä suomalaisia työmiehiä.Ei se ainakaan liksaa tuo vaan kustannukset nousee. Kaikki kansallisuudet ei ole tähän kuuluvia. Mutta suurin osa pakolaisista on sellasista maista.
Yrittäjä pakolaisten työllistäjäkö?
mummelis
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.