Euroopan lehdet kirjoittavat Suomesta

että täällä on noussut vahva "maanpuo
lustuksen henki" joka viittaa muslimi
invaasion torjumiseen.Lehdet muistut
tavat että Pieni Suomi on joutunut yli
voimaisen suuren vihollisen hyökkäyk
sen alle ja muut maat eivät anna muuta
apua kuin lämmintä kättä.Eli Suomi taas
kerran joutuu selviytymään yksin ja nyt muslimi-invaasion uhattuna aivan yksin
puolustamaan Suomen itsenäisyyttä.
Lehdet kirjoittavat että Suomen lippu
on noteerattu monissa piireissä rasismin
ja suvaitsemattomuuden symboliksi
mutta suurin osa Suomalaisista haluaa
suojella ja puolustaa omaa maataan
ulkopuolisilta tunkeutujilta.
Suomi on hieno maa ja Suomi kuuluu
suomalaisille ja vierailijat käyttäytykööt
kuten vieraiden kuuluu käyttäytyä.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olisiko parempi, että ensin opettelisit kirjoittamaan ja sitten vielä antaisit juttuusi lähdeviitteet. Toki sanomasi sisältö 'muslimi-invaasio' saattaa olla tottakin. Sitähän emme vielä tiedä.

Äänestä
  • No jos tulijat toimivat juuri kuten Muhammad Koraanissa ja Hadihtheissa on kertonut että jihadissa pitää toimia, 3 vaiheen mukaisesti, niin eikö ole muka invaasio? Kunnioitan sinua kanssaihmisenä, mutta tämän verran sun pitäisi tietää.

    "Tri Mark A. Gabriel

    JIHADIN KOLME VAIHETTA

    Luku 11, "Islam and Terrorism"

    Miten heikko muslimivähemmistö kaappaa vallan

    Jos tarkastelet muslimimaita eri puolilla maailmaa, näet, että ne kuuluvat johonkin seuraavista jihadin kolmesta vaiheesta. (Nämä vaiheet on otettu Koraaniin perustuvasta islamilaisesta teologiasta.)

    Heikko vaihe

    Tämä vaihe koskee muslimeja, kun he ovat heikko, pieni vähemmistö, joka asuu ei-islamilaisessa yhteiskunnassa. Tässä tapauksessa ei ole avoimen jihadin aika. Muslimit alistuvat maan lakien alle, mutta he toimivat lisätäkseen muslimien lukumäärää.

    Tässä vaiheessa muslimit noudattavat Muhammedille Mekassa annettua sanaa: "Uskonnossa ei ole pakkoa" (Suura 2:257) Olet ehkä kuullut mediaväen lainaavan tätä jaetta todistaakseen, että islam ei käytä pakkoa tai väkivaltaa käännyttääkseen ketään.

    Toinen tärkeä jae, jonka Muhammed sai samoihin aikoihin oli Suura 5:104:

    Oi te, jotka uskotte, sielunne ovat teidän huostassanne. Ne, jotka ovat eksyneet, eivät voi teitä vahingoittaa, kun olette oikealla [islamilaisen monoteismin] tiellä [ja noudatatte kaikkea, mitä islam määrää tekemään ja kiellätte, mikä on väärin (polyteismiä, epäuskoa ja minkä islam kieltää)]. Allahin luokse joudutte kaikki tyynni palaamaan, ja hän on ilmoittava teille, mitä te teette.

    Tämä jae oli vastaus Mekan muslimeille, jotka ihmettelivät, mitä tehdä kaikille ei-uskoville heidän ympärillään. Sen perusajatus on: "Vastatkaa itse itsestänne. Älkää huolehtiko ei-uskovista ympärillänne. Molemmat te joudutte aikanaan Allahin eteen ja teidät tuomitaan tekojenne mukaan."

    Näissä jakeissa puhutaan elämisestä hiljaisuudessa ja rauhassa ei-uskovien kanssa; meidän on kuitenkin muistettava, että Muhammed sai nämä sanat, kun muslimit olivat vielä pieni, heikko ryhmä Mekassa. Sen jälkeen kun hänen liikkeensä voima kasvoi, Muhammed sai uusia sanoja, jotka kumosivat (nasikh) nämä jakeet.

    Valmisteluvaihe

    Tämä vaihe on silloin, kun muslimit ovat kohtalaisen vaikutusvaltainen vähemmistö. Koska heidän tulevaisuuden päämääränsä on suora yhteenotto vihollisen kanssa, he tekevät valmisteluja kaikilla mahdollisilla alueilla—taloudellisella, lääketieteellisellä, sotilaallisella, henkisellä ja kaikilla muillakin alueilla.

    Älä luule, että ne jotka kieltävät, ovat päässeet edelle! Totisesti he eivät voi välttää (kohtaloaan). Ja varustakaa heitä vastaan niin paljon sotavoimia ja ratsuväkeä kuin pystytte, niin että peloitatte sillä Allahin vihollisen ja teidän vihollisenne sekä muita heidän lisäkseen, joita ette tunne, mutta Allah tuntee heidät. Ette voi jakaa mitään omastanne Allahin tiellä ilman että sitä palkittaisiin teille, eikä teille tehdä vääryyttä. Suura 8:61-62

    The Noble Quranissa on muutamia mielenkiintoisia kommentteja. Huomaa sulkeissa olevat sanat: "And make ready against them all you can of power, including steeds of war (tanks, planes, missiles, artillery) to threaten the enemy of Allah... (Ja valmistaudu heitä vastaan kaikin voimin, mm. sota-asein (panssarivaunuin, lentokonein, ohjuksin ja tykistöllä) voidaksesi uhata Allahin vihollista) Surah 8:60

    Tämän kommentin pitäisi saada lukija vakuuttuneeksi siitä, että muslimit noudattavata tätä suuraa nykyaikana.

    Jihad-vaihe

    Tämä vaihe on silloin, kun muslimit ovat voimakas ja vaikutusvaltainen vähemmistö. Tässä vaiheessa on jokaisen muslimin velvollisuus taistella aktiivisesti vihollista vastaan ja kumota ei-muslimivaltion valtiojärjestelmä ja perustaa islamilainen auktoriteetti.

    Tämä vaihe perustuu Allahin lopulliseen ilmoitukseen jihadista, joka on Suura 9:5. Vaikka olen lainannut sitä jo aikaisemmin, se on niin tärkeä islamilaisessa ajattelussa, että se on toistamisen arvoinen:

    surmatkaa monijumalaiset missä heitä löydättekin. Ottakaa heidät kiinni, piirittäkää heidät ja asettukaa väijymään heitä joka paikkaan...

    Muslimeja käsketään tappamaan jokainen, joka ei suostu kääntymään islaminuskoon. Jakeessa sanotaan: "missä heitä löydättekin". Mitään maantieteellisiä rajoja ei ole.

    Muhammedin esimerkki

    Profeetta Muhammed eli täsmälleen samat vaiheet omassa elämässään. Aluksi hän ei osoittanut mitään vihollisuutta vihollisiaan kohtaan (1.vaihe). Lähdettyään Mekasta hän vietti ensimmäisen vuotensa Medinassa valmistellen armeijaansa (2.vaihe). Sitten hän julisti jihadin ja palasi takaisin taisteleman vihollisiaan vastaan, valloitti Mekan täydellisesti ja alisti sen auktoriteettinsa alle (3.vaihe).

    Libanon

    Nykyajan Libanonin viimeaikainen historia on hyvä esimerkki näistä kolmesta vaiheesta käytännössä.

    Äänestä

Suomi taas EI kuulu millekkään hakaristilippua heilutteleville puliukko uusnatseille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomihienomaa kirjoitti:

että täällä on noussut vahva "maanpuo
lustuksen henki" joka viittaa muslimi
invaasion torjumiseen.Lehdet muistut
tavat että Pieni Suomi on joutunut yli
voimaisen suuren vihollisen hyökkäyk
sen alle ja muut maat eivät anna muuta
apua kuin lämmintä kättä.Eli Suomi taas
kerran joutuu selviytymään yksin ja nyt muslimi-invaasion uhattuna aivan yksin
puolustamaan Suomen itsenäisyyttä.
Lehdet kirjoittavat että Suomen lippu
on noteerattu monissa piireissä rasismin
ja suvaitsemattomuuden symboliksi
mutta suurin osa Suomalaisista haluaa
suojella ja puolustaa omaa maataan
ulkopuolisilta tunkeutujilta.
Suomi on hieno maa ja Suomi kuuluu
suomalaisille ja vierailijat käyttäytykööt
kuten vieraiden kuuluu käyttäytyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu