Kyllä eläkeläinenkin tarvitsee katon päänsä päälle

Eikö hallitus todellakaan tiedä millä eläkeläisen pitää elää. Maahanmuuttaja maksaa valtiolle 41e/pv. Saan eläkettä 24e/pv siitä maksan kuluni, lisäksi sairaslaskuni. Nyt ollaan leikkaamassa asumistukea, lääke ja terveyskuluja.. Minunkin pitäisi syödä ja asua jossakin ei vain maahanmuuttajien. Eikä tämä ole mikään vihapuhe. Kohdelkaa eläkeläisiäkin ihmisinä.
12103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eikö ennen eläkkeelle siirtymistä tullut mitään säästettyä, onko se yhteiskunnan vika ?
Tiedätkö kuka asumistukesi kustantaa, ne ihmiset jotka tekevät töitä. Maahanmuuttajatkin tulee saada töihin mahdollisimman nopeasti veroja tienaamaan.
Itse olen myös eläkkeellä ja olen tehnyt töitä yli 40 vuotta ja säästänyt, elänyt tarkasti ja maksanut velkani. Olen tyytyväinen, enkä valita mistään. Pitkän aikaa tein kahta työtä ja kasvatin , sekä koulutkin lapseni.

Äänestä
  • Kiitos vain myötäelämisestä. Olen sairastunut vakavasti jo suht nuorena, silti kasvattanut myös kolme lasta ja kouluttanut. Kyllähän teitä terveitä työeläkettä tienaavia on suomi pullollaan, tiedän kyllä. Teillä ole mitään valittamista. Sairaseläkkeellä vain ei kovin suurta eläkekertymää voi tulla. Nauti sinä suuresta eläkkeestäsi. Ei sairaudet ole yhteiskunnan vika, enkä itse niitä myöskään halunnut , tasan ei käy onnenlahjat sairauksissakaan. Sori jos pahoitin mielesi.

    Äänestä

  • Lisään sinulle vielä tiedoksi, että mieheni uhrasi perheensä yrittäjänä että Suomi sai uusia veronmaksajia, satoja. - Valitettavasti minä olin se joka jäin lapsineni yksin, koulutin ja rakastin heitä sydämeni pohjasta ja hyvin ovat pärjänneet ilman isää Että olen kai pienen eläkkeeni ansainnut myös minä.

    Äänestä

  • Et siten ajoissa ymmärtänyt elää, nyt olet sitten vanha ja katkera, otan osaa.

    Äänestä

  • leskinainen kirjoitti:

    Lisään sinulle vielä tiedoksi, että mieheni uhrasi perheensä yrittäjänä että Suomi sai uusia veronmaksajia, satoja. - Valitettavasti minä olin se joka jäin lapsineni yksin, koulutin ja rakastin heitä sydämeni pohjasta ja hyvin ovat pärjänneet ilman isää Että olen kai pienen eläkkeeni ansainnut myös minä.

    Mitä suurempi eläke, sitä suurempi veroprogressio ja enemmän maksettavia verojakin.
    Tietysti meillä on surkeitakin kohtaloita ja kanssaihmisiä pitää auttaa. Sitä varten meillä on sosiaalitoimisto, josta ihmisiä autetaan elämän karikoissa.
    Ilmeisesti tarinasi kuuluu myös sanonta yksi isä elättää 7 poikaa, mutta 7 poikaa ei yhtä isää. Tuskin lapset nykymaailmassapaljonkaan vanhempiaan auttelevat, vaan kaikki kaatuu yhteiskunnalle.
    On totta että suuri osa meistä on työeläkkeellä ja tulot kohtuulliset. Mihin yritystulosi hävisivät, kun työntekijöitäkin oli satoja ?
    Nythän hallitus on koittanut saada työelämässä olevilta kulusäästöä, mutta SAK vähät välittää köyhistä.
    Edelliset hallitukset ovat Suomen velkaannuttaneetkin, tämä hallitus vain yrittää paikata, mitä paikattavissa on tai Kreikan tie on varma.
    Kai sentään tajuatte, että tilanne menee yhä huonommaksi lakkoilemalla ja möykkäämällä.

    Äänestä

  • Erkkieläkkeellä kirjoitti:

    Mieheni oli yrittäjä, minulla ei ollut siihen mitään osuutta.- Nuorin lapseni huolehtii nyt minusta vaikka asuu eri paikkakunnalla perheineen ilman mitään yhteiskunnan tukia. -

    Äänestä

  • Tarinasi on opettavainen ja siitä selviää, että hyvinvointiyhteiskunnassakin on vielä paikattavaa . Nykyisinkin meillä on monenmoisia uusioperheitä ja työskentelyä ulkomaillakin. Varsinkin yrittäjien on myös ajoissa jo huolehdittava eläkkeistään, tuttavapiirissäni on näitä onnettomia epäonnistujia muutamia. Eläkeikä kun tulee on myöhäistä paikata eläketurvaansa 50 vuotiaan? Yksi tuttavani entinen yrittäjä ajaa taksia ja linja-autoa vielä yli 70 vuotiaana, väittää pitävänsä siitä.
    Meillä on myös paljon kaltaisiani eläkeläisiä, joiden bruttotulot ovat yli 5000 € kuussa vaimon kanssa ja elämän varrella kertynyt omaisuutta. Mielestäni sekään ei ole mitenkään väärin, koska on tehty paljon töitä ja hoidettu kaksi lastakin siinä samassa.
    Vanhaksi kun elää, niin paljon näkee, mutta pölhöys aina vaan yllättää toisinaan. Pyydän anteeksi sitä ja toivon sinulle parempaa loppuelämää ja voimia, on kuitenkin hienoa kun lapset auttavat.
    Minulla ei toimeentulon kanssa tosiaankaan ole hätää, mutta kun tuttavapiirissä on ollut myös noita retkuja, joiden rahat ei ennenkään riittäneet tilinväliä koko elämän aikana. Nyt sitten omasta mielestään muka leipäjonoon joutuneet.

    Äänestä

  • leskinainen kirjoitti:

    Lisään sinulle vielä tiedoksi, että mieheni uhrasi perheensä yrittäjänä että Suomi sai uusia veronmaksajia, satoja. - Valitettavasti minä olin se joka jäin lapsineni yksin, koulutin ja rakastin heitä sydämeni pohjasta ja hyvin ovat pärjänneet ilman isää Että olen kai pienen eläkkeeni ansainnut myös minä.

    Erkki eläkkeellä. Hyviä eläkepäiviä sinulle. Mieheni työ aikanaan tuotti tosiaan kymmeniä työpaikkoja.- Jos tämän hallituksen loukun olisin silloin tiennyt olisin toiminut toisin. Olen ollut vähään tyytyväinen, mutta nyt tuntuu kohtuuttomalle, että elämäni kurjistetaan, Jos eläke on 730e miten on mahdollista syödä joka päivä? Voitko Erkki itse kuvitella eläväsi sillä? Sosiaalitoimistosta ei apua saa kerran hain tukea, mutta heidän laskurin mukaan jäin 5e plussalle, eikä myönnetty toimeentulotukea. Kyllä se pahalta tuntuu, että nyt hyyssätään riskiä miehiä ja maksetaan kaikki. - On sitten erikseen oikeat hädänalaiset joita tulee auttaa.

    Äänestä

  • "Tiedätkö kuka asumistukesi kustantaa, ne ihmiset jotka tekevät töitä. Maahanmuuttajatkin tulee saada töihin mahdollisimman nopeasti veroja tienaamaan".

    Näitä asumistukia ei tarvita. Vuokrasäännöstely voimaan - ja heti. Ei ihme, että hintataso on mitä on, kun näille riistäjille maksetaan mitä vain. Kaikki tulee veronmaksajilta - meidän rahoistamme. Se on sitä kokoomuslaista piilososialismia, missä yhteiskuntaa kupataan oikein kunnolla. Voi perkele!. On muka vapaat vuokramarkkinat. Todella vapaat! On vapaus riistää muiden rahat jonkun yksityisen kapitalistin pussiin.

    Äänestä

Kaikki Eläkeläiset barrikaadeille ja mielenosoituksiin. Mukaan ammattityökalunne joita työelämässänne käytitte. Eiköhän niitten heiluttelu saa hallitusherrat muuttamaan leikkauslinjaansa.

Äänestä
  • Hyvä idea. Mukana ollaan.

    Äänestä

Sikamainen pässi, vielä muka eläkeläinen. Puolustaa hallitus tollojen eläkeleikkauksia! Hävetkää rontit!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

leskinainen kirjoitti:

Eikö hallitus todellakaan tiedä millä eläkeläisen pitää elää. Maahanmuuttaja maksaa valtiolle 41e/pv. Saan eläkettä 24e/pv siitä maksan kuluni, lisäksi sairaslaskuni. Nyt ollaan leikkaamassa asumistukea, lääke ja terveyskuluja.. Minunkin pitäisi syödä ja asua jossakin ei vain maahanmuuttajien. Eikä tämä ole mikään vihapuhe. Kohdelkaa eläkeläisiäkin ihmisinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu