Homo naledi

Kuten kaikki muistavat, jokunen viikko sitten julkaistiin uusi välimuotolöytö, Homo naledi, jolla on runsaasti kehittyneitä Homo erectuksen ja toisaalta primitiivisempiä Australopithecuksen ominaisuuksia. Vaikka tämä laji mitä ilmeisimmin hautasi kuolleensa (vei heidät saalistajien ulottumattomiin) ja mahdollisesti jopa osasi käyttää tulta (luola, josta fossiilit löydettiin on vaikeakulkuinen ja ilman valaistusta varmasti tuhat kertaa vaikeampi kulkea), niin maailmalla kreationistien mielipiteet ovat nyt jakautuneet. Toiset kreationistit väittävät, että kyseessä oli 100% apina lähinnä kallojen tilavuuden takia, vaikka se on kuitenkin selvästi suurempi kuin Floresinihmisen, jonka kreationistit tietääkseni yksimielisesti hyväksyvät ihmiseksi. Sitten taas tietenkin toiset kreationistit kertovat, että kyseessä on 100% ihminen, Aatamin jälkeläinen. Yksimielisiä he ovat taas jälleen kerran vain siitä, ettei kyseessä voi mitenkään olla välimuoto.

Koska löydön ajoitustuloksia ei vielä ole julkaistu, niin sen merkitystä ihmisen evoluutiolle on mahdotonta arvioida, mutta tosiasiahan on, että juuri evoluutioteorian pohjalta voimme odottaa tällaisia löytöjä, joilla on kahden eri lajin piirteitä. Kreationismin pohjalta emme pysty ennustamaan mitään.

Siispä kreationisteille muutama kysymys:

Onko mielestänne kyseessä apina vai ihminen (ihminenkin tietysti on apina, mutta ei nyt puututa siihen)? Kuinka suureksi arvioitte löydön iän ennen kuin ajoitustulos julkaistaan? Nykyinen arvio, joka perustuu fossiilien anatomiaan on 2,5-2,8 miljoonaa vuotta. Katsotaan sitten kuinka hyvin kreationistisen mallin pohjalta iän arvaus onnistui.

Lisätään vielä sen verran, että luolan tutkimus on vasta alussaan ja sieltä saattaa löytyä runsaasti lisää fossiileja, merkkejä tulen käytöstä, työkaluja tms. Tähän mennessä on löydetty vain fossiileja reilut 1500 kpl ainakin 15 yksilöstä.
24119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Mitä kyselet mielipiteitä keskeneräisestä asiasta.
Anna tutkijoiden tehdä työnsä niin he tulevat huomaamaan että kyseessä on leopardin luola jonne se raahasi kiinni saamansa apinat ja popsi ne pimeässä luolassa suihinsa kaikessa rauhassa.

Mutta kun se on niin kovin kivaa keksiä omasta päästään evoluutioselitys ilmeisen selvälle asialle niin sehän kestää.

Siis aivojen pienen pieni tilavuus tekee otuksesta tietenkin apinan, tyhmä. Ja lisäksi luut olivat hajallaan sikin sokin pitkin luolaa joten eipä tuo oikein tarkoituksellisesta hautaamisesta puhu. Sitäpaitsi joskus kissaeläimet ja monet muutkin saalistajat kätkevät saaliinsa maahan pois toisten ulottuvilta ja palaavat syömään sen myöhemmin jos muistavat.
Jos tutkija löytää tuollaisen maahan kaivetun apinanraadon niin sehän on mainio evouskomukseen sopiva omasta päästä keksitty tarkoituksellinen apinaihmisten hautaaminen, hehehe.
Ja ylityperät evokkimolocit herkkäuskoisuudessaan ovat valmiita uskomaan lainkaan epäilemättä jokaisen sanan jonka nuo tutkijat evohuumassaan asiasta kertovat.

Äänestä
  • "Anna tutkijoiden tehdä työnsä niin he tulevat huomaamaan että kyseessä on leopardin luola jonne se raahasi kiinni saamansa apinat ja popsi ne pimeässä luolassa suihinsa kaikessa rauhassa. "

    Ah, ja tämä on sitä Jyrbän omaa uskomusvapaata MTK:ta?

    Jup, Jyrbä on niin kiero mies, että sillä on pää syvällä siellä takapuolessa, mistä se näitä mokelluksiaan tänne palstalle ruikkii.

    Äänestä

  • Itsehän tuossa latelet mielipiteitäsi:

    "Mitä kyselet mielipiteitä keskeneräisestä asiasta."

    Nyt jo varmuuden vuoksi kolme erilaista selitystä samalle asialle.

    Äänestä

  • Jyrbän trollaus on lapsellista. Ei siihen kannattaisi edes vastata. Kukaan normaalilla ajattelulla varustetu ei tuollaista niele ja vartiotornin varjossa kasvaneet, joihin tuo voisi upota, ovat muutenkin kypsää tavaraa.
    Kuon tuolla argumentointikyvyllä varustettu kutsuu toisia tyhmiksi, on kyseessä todella absurdi heitto.

    Jos kyseiset fossiilit olisivat olleet alunperin petoeläimen saaliita, näkyisi se fossiileissa satavarmasti. Mutta eihän jyrbä sellaisia pikkuseikkoja huomioi, kun pitää saarnata suu sylekä pärskien.

    Äänestä

  • "Sitäpaitsi joskus kissaeläimet ja monet muutkin saalistajat kätkevät saaliinsa maahan pois toisten ulottuvilta ja palaavat syömään sen myöhemmin jos muistavat."
    Ja tähän johtopäätökseen MTK tuli tutkaillessaan oravia pihalla osaston ikkunasta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    pelle-mikä-pelle kirjoitti:

    Jyrbän trollaus on lapsellista. Ei siihen kannattaisi edes vastata. Kukaan normaalilla ajattelulla varustetu ei tuollaista niele ja vartiotornin varjossa kasvaneet, joihin tuo voisi upota, ovat muutenkin kypsää tavaraa.
    Kuon tuolla argumentointikyvyllä varustettu kutsuu toisia tyhmiksi, on kyseessä todella absurdi heitto.

    Jos kyseiset fossiilit olisivat olleet alunperin petoeläimen saaliita, näkyisi se fossiileissa satavarmasti. Mutta eihän jyrbä sellaisia pikkuseikkoja huomioi, kun pitää saarnata suu sylekä pärskien.

    "Jos kyseiset fossiilit olisivat olleet alunperin petoeläimen saaliita, näkyisi se fossiileissa satavarmasti."

    Aivan. Näissä eri aikoina luolaan joutuneissa luissa ei kuitenkaan ole minkäänlaisia merkkejä siitä, että niitä olisi syöty. Lisäksi luolasta on löydetty vain yhden pöllön ja jonkun jyrsijän jäänteitä, joten kyseessä ei myöskään ole asuinpaikka.

    Äänestä

  • UPDATE_11323774 kirjoitti:

    "Anna tutkijoiden tehdä työnsä niin he tulevat huomaamaan että kyseessä on leopardin luola jonne se raahasi kiinni saamansa apinat ja popsi ne pimeässä luolassa suihinsa kaikessa rauhassa. "

    Ah, ja tämä on sitä Jyrbän omaa uskomusvapaata MTK:ta?

    Jup, Jyrbä on niin kiero mies, että sillä on pää syvällä siellä takapuolessa, mistä se näitä mokelluksiaan tänne palstalle ruikkii.

    Jyri kirjoitti siitä mitä näemme kaikki tänään tapahtuvan kissaeläinten maailmassa.

    Siis saalis viedään piiloon muilta, vaikkapa luolaan jos sellainen on lähistöllä, ja kun ei jakseta syödä kaikkea niin se kätketään hautaamalla kuten kissat hautaavat ulosteensakin koska eivät halua jättää vainujälkeä mahdollisille vihollisille. Sitäpaitsi kissa näkee pimeässä sata kertaa paremmin kuin ihminen joten se ei tarvitse paljoakaan valon häivettä meille ihmisille umpipimeässä luolassa.

    Miettisit vähän itsekin sen sijaan että epätoivoisesti googlailet toisten meittimisiä.

    Ystävä hyvä, mikä tässä oli Jyrin omasta päästään keksimää??? Tyhmä!

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Jos kyseiset fossiilit olisivat olleet alunperin petoeläimen saaliita, näkyisi se fossiileissa satavarmasti."

    Aivan. Näissä eri aikoina luolaan joutuneissa luissa ei kuitenkaan ole minkäänlaisia merkkejä siitä, että niitä olisi syöty. Lisäksi luolasta on löydetty vain yhden pöllön ja jonkun jyrsijän jäänteitä, joten kyseessä ei myöskään ole asuinpaikka.

    Tyhmä ja oppimaton taas asialla. Eivät leijonat eivätkä muutkaan kissaeläimet juuri koskaan murskaan saaliseläintensä luita, sudet ja muut koiraeläimet ovat toista maata.

    Et tainnut tietää edes tätä, tyhmä.

    Sinun kannattaisi ensin opiskella hiukan eläinbiologian perusteita ennenkuin tulet tänne viisastelemaan toisilta lainatuilla teemoilla joiden alkuperä on sinulle hepreaa.

    Äänestä

  • Susisöipunahilkan kirjoitti:

    Ehkä Molo vetää hatustaan iänmääritykset, heheh. Sehän se totuuden kertoo yhtä varmasti kuin tähänkin asti, heheh.

    Niin Molo, tämä oli vakavasti esitetty kysymys. Mites se ihmisen sukupensas nyt taas kerran tarkentuu, hehehehe vitsi kun on hauskaannn.....nnaaa...aaah.

    Äänestä

  • UPDATE_11323774 kirjoitti:

    "Anna tutkijoiden tehdä työnsä niin he tulevat huomaamaan että kyseessä on leopardin luola jonne se raahasi kiinni saamansa apinat ja popsi ne pimeässä luolassa suihinsa kaikessa rauhassa. "

    Ah, ja tämä on sitä Jyrbän omaa uskomusvapaata MTK:ta?

    Jup, Jyrbä on niin kiero mies, että sillä on pää syvällä siellä takapuolessa, mistä se näitä mokelluksiaan tänne palstalle ruikkii.

    Mitä uskomusta siihen tarvitaan jos kerran luita löytyy sikin sokin pitkin luolastoa? Sehän on niin tyypillistä kissaeläinten ruokailua kuin mahdollista, eli emokissa vie apinanraadon poikasilleen jotka kukin repivät siitä palasensa ja puikkivat syömään sitä kuka mihinkin koloon.

    Mikä tässä on muka uskomusta???

    Siihen vaaditaan uskomusta että päiväeläinapinat olisivat vapaaehtoisesti huonolla yönäöllä varustettuina kuljeskelleet säkkipimeässä luolassa jossa näkee vai kissan silmillä.

    Eikä niin tyhmää apinaa olekaan että se menisi asustamaan luolaan josta ei olisi pakotietä vaan jossa se olisi helppo saalis kissaeläimille.

    Ei nykyäänkään apinat luolissa asu. Joten vain evouskovainen voi suggeroida itsensä apinaa tyhmemmäksi.

    Ja miten se luolaihminen olisi muka viskellyt perheenjäseniensä luita sikin sokin pitkin luolana lattiaa???

    Ottakaahan evokit nyt vaihteeksi terve uskomusvapaa järjellinen logiikka uskomustenne tilalle.

    ....Ai niin sori, en muistanut että tehän tykkäätte elää sakeassa aivopierunhajussa mieluummin kuin raikkaassa terveessä ajatteluilmapiirissä.

    Äänestä

Aloittaja

Huomaan, että kreationistit ovat kovin innoissaan antamaan selitystä tällekin ihmislajin kehityksen välimuodolle. Jos vastausta ei kohta ala kuulumaan, lopetan hengityksen pidättelyn.

Äänestä

  • Kerrohan nyt ensin että mihin kohtaan ihmisen evoluution sukupuut...... anteeksi sukupensasta tämäkin apinan leukaluu sijoittuu?

    Äänestä

  • http://www.tv7.fi/vod/player/?program=41150

    Tässä vahän valoa Molocin pimeään aivokoppaan.

    R. Leakey itse on sanonut että turha on kaivella sillä ei sieltä mitään apinaihmisiä löydy ja Lucya hän kutsui marakatiksi.
    Ja kuten tuo video selvästi ja asiantuntevasti osoittaa evoluutiotutkijoiden omilla suillaan lausumien faktojen muodossa niin eipä ole ihmisen esivanhemmista mitään hajua olemassa.
    Ja kas kummaan, nyt yliopistoissakin on alettu myöntämään tämä todelliseksi tilanteeksi. Ja niinpä meillä ei ole enää noita sukupuukuvia vaan on vain sukupensas, tai paremminkin sanoen vain pensas kuten MTK asian ilmaisee.

    Niin että kyllä se on nyt Moloc sinulla surutyön aika kun ihmisen sukupuu on näin tylysti tapettu ja haudattu. Otan osaa.

    Äänestä

Aloittaja

Linkkaamasi artikkeli oli hupaisa, mitään asiaa siinä ei ollut eikä tietenkään minkäänlaisia perusteluja, mutta loppupäätelmä oli taattua kreationistitietoa:

"Finding these "naledi" fossils in un-cemented loose sediment implies these fossils may be far more recently deposited than most other finds, opening up the possibility they date to the post-Flood Ice Age and making Homo naledi only about 4,000 years old!"

Oliko siis Nooan arkissa mukana ennen mainitsemattomia hieman yksinkertaisia apumiehiä, vai kuinka nämä pieniaivoiset sukulaisemme selvisivät tulvasta?

Äänestä

Molo paljasti taas totaalisen oppimattomuutensa.
Jokainen alaa vähänkin tunteva näkee heti että kyseessä on apinan leukaluu joka on vielä tavattoman kaukana, Lucyäkin kauempana historian havinassa mikäli leukaluun paksuus otetaan huomioon.

Mutta jos ei oteta niin sitten Moloc on oikeassa, siinä se killittelee hänen isoisänsä.

Äänestä
  • "Jokainen alaa vähänkin tunteva näkee heti että ..." kyseessä on taas kerran kressujen silmitön valehteluyritys. Jyrikään ei erottaisi apinan leukaluuta puhuvan aasin leukaluusta.

    Äänestä

Aloittaja

Listataanpa tähän englanninkielisestä Wikipediasta muutamia Homo naledin ominaisuuksia, jotta kreationistitkin voisivat ymmärtää mitä välimuodolla tarkoitetaan. Homo naledin ominaisuudet ovat siis sekoitus Australopithecusten, joita kreationistit lähes yksimielisesti pitävät vain apinana ja suvun Homo eli ihmisten ominaisuuksia sekä muutamia ominaisuuksia, joita ei esiinny kummallakaan suvulla:

Pituus miehillä n.150 cm ja paino n.45 kg, naiset hivenen lyhyempiä ja kevyempiä. Luustonsa perusteella seisoi ja käveli pystyssä kahdella jalalla. Lantio smankaltainen kuin Australopithecusten, mutta jalat, nilkat ja jalkaterä kuten ihmisillä. Kädet kykenivät muokkaamaan objekteja paremmin kuin Australopithecusten, vaikka osa käsien luista on enemmän kuin Australopithecusten ja toisaalta osa niistä edustaa jo nykyihmisen luita. Peukalo, ranne- ja kämmen luut edustavat ihmismäisyyttä, mutta sormet puolestaan ovat Australopithecusten käyrät kiipeilemiseen soveltuvat sormet. Hartiat samankaltaiset ja kylkiluiden seutu leveä kuten Australopithecusten, mutta selkäranka puolestaan samanlainen kuin pleistoseeniajan ihmisellä. Ylipäätään ylävartalo on ollut primitiivisempi Australopithecusten kaltainen kuin muilla Homo-suvun edustajilla.

Kallojen tilavuudet ovat olleet alle puolet nykyihmisten kallojen tilavuudesta: n.560 cm3 eli lähempänä Australopithecusten kallojen kokoa, mutta niiden hoikka rakenne puolestaan on edustanut ihmismäisyyttä, varsinkin koska niissä on ollut selkeät ohimolohkot ja takaraivolohkot eivätkä kallot kapene silmämunien jälkeen. Hampaat ja leukaluut ovat selvästi pienemmät kuin Australopithecusten ja hampaat ovat samankaltaiset kuin suvun Homo hampaat, paitsi kolmas poskihammas, joka puolestaan on kuten Australopithecuksilla.

Homo naledin luuston perusteella ihmisen suvun alku oli kompleksinen ja mahdollisesti polyphyleettinen, eli siihen saattoi liittyä jopa eri puolilla Afrikkaa eläneiden lajien välisiä hybridisaatioita.

Äänestä
  • Hyvä, m-h, ettet ole kokonaan hylännyt tätä pahoin nuutunutta palstaa.

    Äänestä

  • Miten lonkka saadaan sopivaksi pystykävelyyn? No, otetaan moottorisaha ja sahataan ja kas kummaa, lonkka sopii siihen. Katso se alla olevasta ohjelmasta:

    http://www.tv7.fi/vod/player/?program=41150

    Äänestä

  • Aloittaja

    tieteenharrastaja kirjoitti:

    Hyvä, m-h, ettet ole kokonaan hylännyt tätä pahoin nuutunutta palstaa.

    Kiitos. Palsta on tosiaan mennyt alaspäin, usein täällä näkee pelkkää solvausta, keskittymistä homoista kirjoitteluun ja jyrbän sairaskertomusta. Käyn kyllä paikalla tulevaisuudessakin silloin tällöin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    evojenhuijaus kirjoitti:

    Miten lonkka saadaan sopivaksi pystykävelyyn? No, otetaan moottorisaha ja sahataan ja kas kummaa, lonkka sopii siihen. Katso se alla olevasta ohjelmasta:

    http://www.tv7.fi/vod/player/?program=41150

    Voi voi. Tarjoamasi ohjelma oli taas tuotatuttua kreationistilaatua. Sinua johdetaan harhaan valheilla, vääristelyillä, virheellisillä lainauksilla, puolitotuuksilla, jättämällä kreationistien väitteisiin sopimattomat faktat pois ja jopa täysin keksityillä jutuilla. Ja kaikki tuo uppoaa sinuun, kun haluaisit niin kovasti uskoa, että luomiset olisivat totta.

    Ensinnäkin, alkuperäistä fossiilia ei tietenkään ole leikelty, vaan jonkinlaisella sähköviilalla (ei moottorisahalla) muokattiin kipsivaloksia. Toisekseen, syy miksi näin tehtiin, oli se, että nuo fossiiliset lantion luut olivat anatomisesti mahdottomassa asennossa: eräs lantion luu oli maaperän paineessa tiukasti painautunut toista luuta vasten ja rikkonut sen ja nämä palaset olivat liittyneet yhteen myöhemmässä fossiloitumisessa sellaiseen asentoon, jota millään lajilla ei voi olla. Tutkijat palauttivat rekonstruktiossaan lantion alkuperäisen muodon, joka Lucylla oli siis ollut eläessään. Tämä muoto myös tunnetaan useista muista Australopithecus afarensiksen fossileista ja se tosiaankin muistuttaa enemmän ihmisen kuin simpanssien lantiota. Mutta se ei ole edes ainoa syy sille, että Australopithecus afarensista pidetään pystykävelijänä, vaan mm. selkärangan muoto, mutka eli lordoosi, reisien liitoskohdat lantioon ja reisien ja pohkeiden pituudet ja suhteet, polvien rakenne, käsien mittasuhteet, varpaat jne. kaikki viittaavat siihen, että Australopithecus afarensis käveli enimmäkseen pystyssä, vaikka toki vielä oli hyvä kiipeilijä ja joidenkin tutkimusten mukaan saattoi myös jonkun verran rystykävellä.

    Ohjelmasi syyttää väärin perustein rehellistä tutkijaa hänen julkisesta työstään, hän nimittäin on julkaissut tutkimuksessaan sen mitä teki, eikä kukaan ammatilainen ole tuota rekonstruktiota moittinut, saati sitten syyttänyt sitä vääräksi tai jopa huijaukseksi tai petokseksi, kuten ohjelmasi antaa ymmärtää.

    Äänestä

  • evojenhuijaus kirjoitti:

    Miten lonkka saadaan sopivaksi pystykävelyyn? No, otetaan moottorisaha ja sahataan ja kas kummaa, lonkka sopii siihen. Katso se alla olevasta ohjelmasta:

    http://www.tv7.fi/vod/player/?program=41150

    Ihan tasokas argumentti kreationistiksi. Tuolla tasollahan teidän tieteellinen debaattinne on. Naapurin Ville (5v) voisi ihan hyvin uskoakin juttujanne.

    Äänestä

Jyri oli oikeassa siinä että nuo hajallaan luolassa olleet luut ovat erittäin todennäköisesti nimenomaan kissaeläinten ruoantähteitä sillä kissaeläimet eivät murskaa luita vaan niiden takahampaat ovat lihan ja jänteiden leikkaamiseen erikoistuneet, eivät luiden murskaamiseen kuten koiraeläinten hampaisto.
--Lisäksi kissaeläimet hienontavat suupalansa kielellään, eivät hampaillaan sikäli kun ne eivät sellaisinaan sovellu nieltäviksi. Siis ensin luun päältä leikataan lihat pois ja jäljelle jääneet lihanrippeet hiotaan pois karkealla raspimaisella kielellä.

Jopa kotikissalla on erittäin karhea raspimainen kieli joten on helppoa ymmärtää että mikä oli noiden luolalauiden kohtalo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

moloch_horridus kirjoitti:

Kuten kaikki muistavat, jokunen viikko sitten julkaistiin uusi välimuotolöytö, Homo naledi, jolla on runsaasti kehittyneitä Homo erectuksen ja toisaalta primitiivisempiä Australopithecuksen ominaisuuksia. Vaikka tämä laji mitä ilmeisimmin hautasi kuolleensa (vei heidät saalistajien ulottumattomiin) ja mahdollisesti jopa osasi käyttää tulta (luola, josta fossiilit löydettiin on vaikeakulkuinen ja ilman valaistusta varmasti tuhat kertaa vaikeampi kulkea), niin maailmalla kreationistien mielipiteet ovat nyt jakautuneet. Toiset kreationistit väittävät, että kyseessä oli 100% apina lähinnä kallojen tilavuuden takia, vaikka se on kuitenkin selvästi suurempi kuin Floresinihmisen, jonka kreationistit tietääkseni yksimielisesti hyväksyvät ihmiseksi. Sitten taas tietenkin toiset kreationistit kertovat, että kyseessä on 100% ihminen, Aatamin jälkeläinen. Yksimielisiä he ovat taas jälleen kerran vain siitä, ettei kyseessä voi mitenkään olla välimuoto.

Koska löydön ajoitustuloksia ei vielä ole julkaistu, niin sen merkitystä ihmisen evoluutiolle on mahdotonta arvioida, mutta tosiasiahan on, että juuri evoluutioteorian pohjalta voimme odottaa tällaisia löytöjä, joilla on kahden eri lajin piirteitä. Kreationismin pohjalta emme pysty ennustamaan mitään.

Siispä kreationisteille muutama kysymys:

Onko mielestänne kyseessä apina vai ihminen (ihminenkin tietysti on apina, mutta ei nyt puututa siihen)? Kuinka suureksi arvioitte löydön iän ennen kuin ajoitustulos julkaistaan? Nykyinen arvio, joka perustuu fossiilien anatomiaan on 2,5-2,8 miljoonaa vuotta. Katsotaan sitten kuinka hyvin kreationistisen mallin pohjalta iän arvaus onnistui.

Lisätään vielä sen verran, että luolan tutkimus on vasta alussaan ja sieltä saattaa löytyä runsaasti lisää fossiileja, merkkejä tulen käytöstä, työkaluja tms. Tähän mennessä on löydetty vain fossiileja reilut 1500 kpl ainakin 15 yksilöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu