Luottoluokituslaitos;Kuin tulva olisi tullut

Luottoluokittaja Standars & Poor's Antaa jäätävän lausunnon Suomen talouden tilasta, eikä siihen liity maahanmuutto mitenkään.
Päämisiteri Sipilä taas sanoo, että maahanmuutto on suurempi ongelma kuin taloustilanne.
Nämä yhteenlaskettuna tilanne on siis täysin toivoton, meillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia säilyä edes alkeellisena hyinvointivaltiona. Ei olisi, vaikka ei tulisi yhtään mamuakaan syömään vähäisiä verovaroja ja kasvattamaan huimasti paisuvaa valtionvelkaa.

http://www.iltalehti.fi/talous/2015092720427163_ta.shtml
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mä en enä usko ettei rahaa ole, kun sitä näyttää löytyvän kunniakansalaisille vaikka kuinka paljon!

Äänestä
  • Nämä kamelintaluttaja kunniakansalaiset ovat tulleet jo lauantai iltaan mennessä maksamaan Suomelle 70 miljoonaa euroa vähintään, ja lisä laskua tulee koko ajan !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

tulva kun ei vielä näy kansantaloudessa menee ensi vuoden tilastoihin.

Äänestä

Toinen luottoluokittaja sanoi juuri viimeviikolla ihan muuta.

Lisäksi me ollaan täysin syyttömiä venäjänkaupan tilanteeseen. Sen sijaan hallituksen porukka juuri kesällä etyj kokouksessa vittuili Venäjälle.

Olisin nyt vähän skeptinen tätä tilausmielipidettä kohtaan.

Äänestä

sipilälle terveisiä.
sinä ohjaat hallitusta himojsimukaan suosit vääryyttä ja rikkaille annat köyhän palkan.
monen hallituksen ajan on siirretty helpotuksia isoille yrityksille.
ja mitä on tullut suuret osingot ja rahat paratiisiin rahat verovapaasti.

sinä suljet silmäsi.
valtionpussituhjenee lisää otat mökinmuorilta.
se on väärin.

nyt tämä tulva-aalto ihmisiä se ei tuu ELÄTETTYÄ MILLÄÄN RAHALLA!
menkää jonkun kotitalouteen ja oikeasti tutkikaa MITEN TIUKASTI ELETÄÄN!
teidän viryuaali nukentalous on VÄÄRÄÄ.

sipilä jos oot usskossa elä suosi synninvääryyttä
jos ei oo siunausta turhhaan työtätekee.

Äänestä

"Päämisiteri Sipilä taas sanoo, että maahanmuutto on suurempi ongelma kuin taloustilanne."
Kyllähän tämä SPR:n pyörittämä haittamaahanmuuttobisneksen paisuminen yli äyräidensä veronmaksajien kuristusotteineen kaikkineen on ehkäpä suurin onnettomuus Suomen kansalle lähihistoriansa aikana.

Äänestä

täysin äärettömän röyhkeä ja kiero kapitaalijärjestelmä onneksi tuhoaa itse itsensä lähiaikoina,loppu lähenee joka pvä.
se toimii kuin vankila normi-ihmisille,kaikesta päättää käytännössä pankki-,finanssi- ja vakuutusmaailman öky-omistajat ja politiikot ovat kuin pässit narussa toimien em. piikkiin 100%.
kaikki lait ja asetukset sääntöineen tehdään varakkaiden määräysten mukaan,ei kuin kansa haluaa.
kansat ei tajua toiminnoista mitään,siksi heitä kusetetaan aina enemmän joka sekuntti kaikkialla.

Äänestä

No miksi se ei ottanut sitä plussaa pois AA:n perästä, vuoden jo pitäny luottoluokitusta samana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HYvää_yötä_maailma kirjoitti:

Luottoluokittaja Standars & Poor's Antaa jäätävän lausunnon Suomen talouden tilasta, eikä siihen liity maahanmuutto mitenkään.
Päämisiteri Sipilä taas sanoo, että maahanmuutto on suurempi ongelma kuin taloustilanne.
Nämä yhteenlaskettuna tilanne on siis täysin toivoton, meillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia säilyä edes alkeellisena hyinvointivaltiona. Ei olisi, vaikka ei tulisi yhtään mamuakaan syömään vähäisiä verovaroja ja kasvattamaan huimasti paisuvaa valtionvelkaa.

http://www.iltalehti.fi/talous/2015092720427163_ta.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu