Asumiskulut syy työssäkäyvien toimeentulotukiin

Helsingissä 18 % lapsiperheistä saa toimeentulotukea, Tampereella joka 8. lapsi kuuluu toimeentulotuen piiriin. Vaikka molemmat vanhemmat käyvät töissä, rahat eivät aina riitä. Viikonloppukorotusten leikkaus lisää toimeentulotuen tarvetta.
Turha syyllistää lapsiperheitä ja työeläkeläisiä.
Suurin köyhyyden syy on kohtuuttomat asumiskulut. Omistusasuntojen hinnat ovat etenkin suurimmissa asutuskeskuksissa korkeat palkkoihin suhteutettuina. Vuokrasääntely on poistettu. Vuokramarkkinoilla pelaa viidakon kait.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

suomessa hintataso on norjan luokkaa, silti palkat on yli puolet pienemmät.
tämä ei ole mikään hyvinvointivaltio.

Äänestä

onhan se risti riitaista vienti ei vedä kalleiden palkkojen takia ja palkat eivät vedä muuttuviin elinkustannuksiin lähtömaassa.

Äänestä

Hallituksen leikkaukset kohdistuvat köyhiin ja ovat tulonsiirto työnantajille. Tätä kautta verotus kiristyy, mikä on väärää suhdannepolitiikkaa. Kierre alkoi, kun rahaa jaettiin löysästi kaikkeen kannattamattomaan tai sellaiseen, mikä ei tukea olisi tarvinnut ja päätettiin, että leikkaukset ja ja veronkorotuksia toteutetaan fifty-fifty periaatteella. Julkisen sektorin kannattavuus ei parantunut, koska velkaa otettiin kannattamattoman pönkittämiseen. Matti Vanhasen hallitus päätti loppusyksystä 2008, että Suomi ryhtyy ottamaan lisää velkaa.

Äänestä

Onhan siellä Hesassa oopperaa, kiasmaa ja musatorppaa....menkää niihin mammuttipömpeleihin kun sataa ja on kylmä - nehän on kansan omistamia!

Äänestä
  • Näihin sitä Vanhasen valtiolle lainaamaa rahaa on käytettykin, mutta ovatko ne kannattavia investointeja. Infra on, mutta ooppera varmaan ei ja kepulit vastustavat infran rakentamista.

    Äänestä

Vuokranantaja maksaa vuokratulostaan yhtiövastikkeen lisäksi veroja (omasiuustulovero), joka on kolmasosa siitä mitä käteen jää.
Yhdestä kaksiosta vuokranantajalla jää käteen 1000-2000 euroa vuodessa, riippuen vähän alueesta jos se ei ole ihan kaupungin keskustassa ja edellyttäen että asunnosta ei ole pankkivelkaa.
Niin että tämäkin pitäisi ottaa vuokranantajilta pois? Siitäkös se asuminen Sitten halventuisi? Että joku viitsisi ilmaiseksi tehdä vuokraustyötä ja ottaa sen riskin että asunto laitetaan paskaksi ja sitten maksetaan mahdollisesti 10000-20000 euroa remontista?
Omaisuustulolle pitäisi asettaa alaraja jonka jälkeen sitä vasta perittäisiin veroa, vaikkapa 3000 euroa, niin silloin yhden tai kahden asunnon vuokraaja voisi laskea vuokraa ja asumistilanne parantuisi. Ja se vuokra todella laskisi, muutos lisäisi pienvuokranantajien kilpailua huomattavasti. Jo siksikin, että muutos houkuttelisi tarjoamaan vuokralle muuten tyhjillään olevia asuntoja. Vaikutus olisi paljon suurempi kuin toimeentulotuen vaikutus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asuntopolitiikkaa.ei.ole kirjoitti:

Helsingissä 18 % lapsiperheistä saa toimeentulotukea, Tampereella joka 8. lapsi kuuluu toimeentulotuen piiriin. Vaikka molemmat vanhemmat käyvät töissä, rahat eivät aina riitä. Viikonloppukorotusten leikkaus lisää toimeentulotuen tarvetta.
Turha syyllistää lapsiperheitä ja työeläkeläisiä.
Suurin köyhyyden syy on kohtuuttomat asumiskulut. Omistusasuntojen hinnat ovat etenkin suurimmissa asutuskeskuksissa korkeat palkkoihin suhteutettuina. Vuokrasääntely on poistettu. Vuokramarkkinoilla pelaa viidakon kait.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu