Vaikka Suomen kansaa kuritetaan nyt kuinka rankalla kädellä tahansa, ovat herrat huolissaan Suomen maineesta maailmalla, mm. siksi että pakolaisia kohdellaan täällä huonosti.
Huono maine tulee kuulemma Suomelle kalliiksi eikä sen takia Suomen näkemyksiä maailmalla kuunnella.
En tiedä mikä enää voisi Suomessa mennä huonommin enkä keksi ainuttakaan asiaa jossa Suomen näkemyksiä olisi viime vuosina maailmalla kuunneltu. Koko ajan joku muu päättää asioistamme ja Suomen kansa on pelkkää riekaleista selkänahkaa josta revitään varallisuutta muiden elättämiseksi, omaa vyötä pitää vaan kiristää kiristämistään.
Että miksi helvetissä maineen menetystä pitäisi varoa, eikö voisi sen sijaan hankkia sellaista mainetta että tämä valtio pitää omista kansalaisistaan huolen. Ja osaa pitää suhteet Venäjään kunnossa, eli kauppa käymään itään päin.
Huono maine tulee kuulemma Suomelle kalliiksi eikä sen takia Suomen näkemyksiä maailmalla kuunnella.
En tiedä mikä enää voisi Suomessa mennä huonommin enkä keksi ainuttakaan asiaa jossa Suomen näkemyksiä olisi viime vuosina maailmalla kuunneltu. Koko ajan joku muu päättää asioistamme ja Suomen kansa on pelkkää riekaleista selkänahkaa josta revitään varallisuutta muiden elättämiseksi, omaa vyötä pitää vaan kiristää kiristämistään.
Että miksi helvetissä maineen menetystä pitäisi varoa, eikö voisi sen sijaan hankkia sellaista mainetta että tämä valtio pitää omista kansalaisistaan huolen. Ja osaa pitää suhteet Venäjään kunnossa, eli kauppa käymään itään päin.
Vastaukset 40
Vanhimmat
"Huono maine tulee kuulemma Suomelle kalliiksi eikä sen takia Suomen näkemyksiä maailmalla kuunnella."
Eikös Suomi ole ollut vähän niinkuin Euroopan Japani(ainakin joskus) niin miksei oteta sieltä mallia?
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015092820431058_ul.shtml
-Japani antaa pakolaisille rahaa, mutta ei turvapaikkoja.
-Viime vuonna Japani hyväksyi vain 11 turvapaikanhakijaa. Yhteensä maasta haki viime vuonna turvapaikkaa 5 000 ihmistä. Japanin hallitus on tänä vuonna ilmoittanut tiukennuksista turvapaikkamenettelyihinsä.
Ei muuta kuin mononkuvaa vaan haittamaahantunkeutujille karvaperseeseen ja suoraa apua paikan päälle lapsiperheisiin kohdistettuna.
Ei näillä tämänhetken nyökyttelijöillä ja silmien räpyttelijöillä ole kuin pelkkä huoli omasta poliittisesta tulevaisuudestaan EU:n hyvävelivakansseissa, Suomen maine on ihan yks ja hailee näille hyväkkäille.
kaiken tämän meidän mamutuksen jälkeen, jossakin maassa on vielä oikeita uskaltavia miehiä, ei pelkkiä munattomia miehenkuvatuksia ja munaasaamattomia hyysärilesboakkoja.
Suomi elää viennistä ja mielikuvat tuotteen kotimaasta ovat yksi tärkeä kriteeri ostopäätöksiä tehtäessä. Nuo naamiopellet aiheuttavat ymmärtämättömyyttään, Suomen lipun kanssa terroristijärjestön asussa maailmalle levinneillä kuvilla, valtavaa vahinkoa Suomi-kuvalle, joka on tähän asti ollut rauhaa rakastava YK-rauhanturvaajakansa ja edistyksellisen koulutuksen hyvinvointiyhteiskunta. Nyt tuo kuva on saamassa pahoja säröjä muutamien natsimielisten öykkäreiden toimesta. Nykyisessä maailman taloustilanteessa, noiden uutisten kanssa liikutaan t.o.d.e.l.l.a vaarallisilla vesillä.
Äläppä kuule suvakkivajakki lässytä täyttä paskaa.
Hinta on ainoa kriteeri nykypäivänä millä sitä todellista kauppaa tehdään, joten vedäppä vaan alahuules reilusti pääs yli ja nielaise oikein kunnolla.
Hinta on aina tärkeä, mutta ei todellakaan ainoa kriteeri. Olet näköjään täysin ulkona kansainvälisestä kaupankäynnistä, ihan kuten yhteiskunnan tuilla elävän tyhjäntoimittajan saattaa arvatakin olevan.
Siinäpä todellisen älykääpiön kommentti. Suomalaiset maksavat pakolaisista niin kovan hinnan että vienti ei pysty vuosikymmeneen kuittaamaan sitä vahinkoa vaikka vienti vetäisi kuinka.
Kymmentuhatpäinen mamulauma ja vielä suurempi todellisuudesta erkaantunut suvakki-hyysärijoukko on miljoonia kertoja pahempi ongelma kuin muutama huppupäinen ja vaaraton puun takana.
Olet väärässä. Hinta on tärkeämpi kuin maine. Suomikin - ja sen myötä sinä - ostaa kaukoidästä vaikka ja mitä, joita riisto-olosuhteissa olevat työntekijät, jopa lapset pikkukätösillään, ovat tehneet.
Ja siinä heti toinen, jonka laskutaito riittää juuri ja juuri Tallinnasta tai Lidlistä ostetun kaljalaatikon hintaeron laskemiseen. Sitä isommat luvut ja laskutoimitukset on täyttä hepreaa.
Millä muulla kuin hinnalla arvon alahuulenheittäjä meinaa saada Suomen bulkkivientituotteita kaupaksi?
Neuvostoliittoon se viellä onnistui, mutta se oli silloin se.
Ei sen jälkeen kun jonkun toimijan riisto-olosuhteet on tulleet yleiseen tietoon. Esim. kauppaketjujen ostopäälliköt purkavat sopimukset sellaisten toimittajien kanssa yleensä heti. Näistä on paljon esimerkkejä.
Nykyään kaikki tuotteet tehdään sellaisissa maissa mitkä ei kunnioita minkäänlaisia ihmisoikeuksia mukaan lukien myös Kiina. Pääasia että halvalla saadaan orjatyönä hikipajoissa tehtyä. On todella hyvä että jotkut edes yrittää pistää jollakin tapaa kapuloita rattaisiin tälle hullulle maahantunkeutumis invaasiolle. Jos tänne tulee koko Lähi-itä ja Afrikka niin täällä ei ole kenelläkään enää hyvä olla. Luulisi nykyistenkin mamujenkin tajuavan sen etteivät houkuttelisi lisää porukkaa sieltä kun se kurjistaa myös heitä, meitä kaikkia.
Suomen pitäisi muutenkin irrottautua tuosta maksajan roolista eikä herrat aja tällä nuolemisella muuta kuin omaa etuaan ja virkojaan.
Et voisi olla enempää väärässä minun suhteeni. Teillä suvaitsevaisuusfasisteilla ei ole kapasiteettia mihinkään muuhun kuin toisten haukkumiseen. Olette totalitaarinen liike, suvaitsevaisuuden irvikuva.
Puhut varmaan jostain vihreästä tai vasurista. Juuri tuon takia heiltä ei tarvitsisi julkaista ainuttakaan kommenttia valtion budjetista tai taloustilanteesta, he kun eivät osaa laskea edes kuinka monta nollaa on miljoonassa (sormet loppuu, ja se toinen käsihän pitää tiukasti kiinni punkkupullosta).
"Luulisi nykyistenkin mamujenkin tajuavan sen etteivät houkuttelisi lisää porukkaa sieltä kun se kurjistaa myös heitä, meitä kaikkia."
Ongelma on se, että Suomessa ei ole viellä tarpeeksi itse nähty, että uskottaisiin.
Suomihan on just sen takia säästynyt näiltä attentaateilta ja kähinöiltä, koska maahantunkeutumistaso on pidetty tarpeeksi alhaisena.
Nää kun alkaa kunnolla ottaan keskenään yhteen niin siinä on taas suvakeilla ihmettelemistä, että mitäs ne nyt tolleen..?
Se ei ole mitään kaunista katseltavaa kun somalit jahtaa toisiaan timpurinvasara kädessään hullunkiiltosilmissään, senkin on 90-luvulla tullut nähneeks.
Hallitus uusiksi tai armeijalle valta.
halitus ihan vältävä, uudistukset vaan vaikeita, oppositio ei edes ryhtyis toimiin
Täällä kun on vihdoin onnistuttu saamaan rauha.... Niin siitä halutaan pitää kiinni mitä on rakennettu. Ulkopuoliset paineet ulkomailta sitä uhkaavat hajottaa. Nato-kiima, pakolaisvyöry, terrorismi, Venäjän kukkoilut....
Pakko olla vähän siili ja piikit pystyssä. Näin se vaan on.
Suomen eliitti ja vihervasemmistoliberaalit kauhistelevat yhden lakanamieheen vaikutusta maineeseemme, ja koettavat jotenkin saada tästä lyömäaseen tukkimaan kaikkien invaasiovastaisten suut.
Samaan aikaan, samassa maassa maahan (laittomastikin) juuri tunkeutuneita elintasoelättejä twiittailee ja facebookkailee järkytystään maailmalle: täällä on tylsää, jouduttiin jonnekin keskelle ei mitään, ruoka on pahaa ja nukutaan lattialla pimeässä huoneessa.
Että se siitä maineesta.
Olen suorastaan iloinen jos/kun suomalaisista leviää maailmalle tietoa, että olemme juro kansa keskellä ei-mitään, täällä on pimeää ja tylsää. Sehän on kaikki ihan totta!
Komppaan! hyvä ja totuudenmukainen kirjoitus.
Ulkomaiden eliitti kauhistelee Suomea, mutta tavallinen kansa on sielläkin samaa mieltä, että mamut pois Suomesta.
kansa varmaan joutuu koira kouluun kuinka eu suomessa ollaan kehässä.
Empä oikein jaksa uskoa että joku pieni Suomi ketään pahemmin kiinnostaa. Toki silloinkun tarvitaan(YK EU) rahaa johonkin niin kyllä maksumieheksi kelpaa, kun täällä tyhmät hännystelijä päättäjät ekana nimensä joka paperiin ruksaa, varmaan edes lukematta sisältöä, mallioppilas kun pitää olla viimeiseen hengenvetoon. Eiköhän sen maineen ole pilannut just kyseiset perseennuolijat, eikä Suomen kansa. Suomen päättäjiä varmaankin pidetään ykkös hölmöinä Euroopassa, joita voi kusettaa menen tullen.
En kovin olisi huolissani Suomen maineesta, luulenpa Euroopasta löytyvän huomattavasti takapajuisempia maita, kuin mitä itse olemme. On vain tervettä olla huolissaan omasta tulevaisuudestamme, sillä vastaavaa kriisiä ei olla kyllä aikoihin koettu. Pienen maan kantokyky on rajallinen ja hallitsemattomasta maahanmuutosta ei voi seurata mitään hyvää. Sen pitäisi olla jokaiselle, joka yhteenlaskun taitaa, ihan selvä juttu. On jo päädytty melkoisiin leikkauksiin valtionvelan vuoksi jo ennen tätä pakolaisinvaasiotakin. Mikähän lopullinen hintalappu mahtaakaan olla, luulen että todellisia lukuja tälle projektille ei edes uskalleta paljastaa veronmaksajille.
Tervettä työperäistä maahanmuuttoa voi suosia, mutta aika ei ole sellaiseen tällä hetkellä otollinen. Työttömänä on tällä hetkellä aivan liikaa porukkaa jo valmiiksi. Vienti ei vedä ja vaikka positiivisiakin tuloksia firmat tekevät, ahneuden vuoksi potkitaan silti porukkaa pois. Ja miksi ei potkittaisi? Tuotantolaitokset on myyty ulkomaisille keinottelijoille, joiden omaa tuntoa ei paina tavalisen työntekijän hyvinvointi. Kunhan vaan rahaa tulee ovista ja ikkunoista, jotka on sitten mukava keinotella veroparasiitteihin.
Hallitus on tällä hetkellä aivan liian jäykkä kyetäkseen nopeisiin peliliikkeisiin tilanteen korjaamiseksi. Kaikesta kun on ihan tavan takaa väännettävä, puolueiden keplotellessa milloin mistäkin ylimääräisiä irtopisteitä omiin laareihinsa. Tämän hetken eliitti on liiaksi ajamassa omaa etuaan, kyetäkseen korjaamaan suuntaa, joka mahdollistaisi terveen kasvun. Taustalla vielä tuo Ukrainan kriisikin, joka on heikentänyt idänkaupan ja turisminkin huonolle tolalle. EU:hun kuuluminen on sekin hankala varsinkin nyt, kun on noudatettava pakotteita, jotka nyt tällaisena aikana eivät ole hyväksi Suomelle. Idänkauppa on kukoistanut satoja vuosia, ja nyt sekin on sössitty. Vaikka tilanne jossain välissä rauhoittuukin, on joitakin kanavia pitkäksi aikaa sinnekin menetetty. Ja kaiken päälle vielä tuo suunnaton byrokratia ja kaiken säätely, joka on tehnyt uusien yritysten perustaisen todella hankalaksi.
Luulen, että ongelmia meillä olisi jo omasta takaa ihan riittävästi. Vanhuksia huonolla hoidolla, työttömiä ja syrjäytyneitä...
Onko täm todella vedettävä tämä Suomen tilanne ihan extreme-urheiluksi?
Entisissä kansantasavalloissa suurin huoli oli maan kuva ulkomailla ja ulkoisen kuvan kiillottamiseen käytettiin paljon voimavaroja. Myös Suomessa johto huolestuu enemmän ulkoisesta kuvasta kuin todellisesta tilanteessa. Kaikki voimavarat käytetään siihen että "Potemkinin kulissit" pysyisivät pystyssä.
Voi kysyä aivan suoraan: Miksi media toitottaa Suomen maineen menneen muutaman ilotulitusraketin ampumisen takia39 linja-autoa päin, kun samaan aikaan esim. Saksassa sadat ihmiset osoittavat mieltään ja mellakoivat pakolaisten tulon vuoksi. Syy taitaa olla kotoperäinen median jatkuvan oman oksan sahaamisen vuoksi.
Luuleeko jotkut idiootit että tälläisen pienen maan ilotulitus ja naamiopoika aiheuttaa maailman laajuisen uutis pommin? Kylläpä liikoja luulette. Eräs asiantuntija kertoi, ettei Suomi ole niin kiinnostava maa että muualla noteerataan mitenkään!
Tolkkua maahanmuuttoon sanon minä. Ja raja kiinni niinkuin Ranska ja Unkari ym on tehnyt!!!!!
On hyväksytty venäjäpakotteet, hallitsematon avoimien ovien politiikka, kreikka tuet.
Yes yes yes, njet njet njet.
Paljonko kalliimmaksi voi "hyvä maine" tulla?
Voimme vielä menettää itsemääräämisoikeutemme täysin. Hyvinvointiyhteiskunta on jo rapautunut, mutta sekin saa vielä hetken odottaa kuoliniskua. Maan ja pohjavesien menettämistä kansainvälisille suuryhtiöille. Ja jos sisällissota tulee, menee vielä monelta se ainoa mitä on jäljellä, oma henkikin.
Sipilä, Stubb ja Sale tilasivat EU-komiossion valitsemaa sotilasainesta ja ne ohjattiin pohjolaan . Stiplä, Stubb ja Sale saivat mahdollisesti jopa isis-terroristeista itselleen uusia Euro-sotilaita. Sale on ilmeisesti nyt liittynyt juoneen mukaan, vai tiesikö euroon viedessään jo tämän kaiken? TTIP, Euro, Eu-liittovaltio yms. saadaan juoniteltua tänne pakolaisten aiheuttaman hämmingin varjossa.
Salen, SIpin ja Stubidon euron pelastus sotilaat majoitettu ja nyt ollaan tekohoulissaan tekomaineesta. Diktaattorin maine ei hävetä tippaakaan, vai odottiko joku sitä näiltä miehiltä?
Te suomalaiset aina haukku meita venalaisia Tea meila aina joku sano mita teha, te ihan samanlaisi, ette osa pita puoli, ei saa sanoa mita, aina maksa iso vero ja olle hilja!
Olisitte äänestäneet eduskuntavaaleissa Vasemmistoa, nyt jokaisella suomalaisella olisi aitoja työpaikkoja, kunnollista toimeentuloa ja perusturvaa, vahvoja julkisia palveluja, edullisempia vuokra-asuntoja ym hyvinvointia. Valintakysymys.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3437374/vasemmisto-ihmettelee-hallituksen-arvoja-verorikoksia-tehneet-ihmiset-vapautuvat-syytteista
EK-sss-Veroparatiisihallitus on MONINKERTAISTAMASSA MAAHANMUUTTOA. Tämä mitä nyt on nähty, oli varmasti vasta alkua.
Rasismikortilla saa ILMAISTA SUOMALAISTA ORJATYÖVOIMAA, tuotua halpatyövoimaa ja ihmiskilpiä, Jenkkien Irak-sotilaita, korvaamaan ja syrjäyttämään oman kansamme.
VASEMMISTO JA VIHREÄT OVAT ETUNENÄSSÄ PUOLUSTAMASSA" INHIMILLISTÄ" MAAHANMUUTTOPOLITIIKKAA. Eli kaikki tänne vaan! Muu on rasismia.
Jos et ole huomannut.
Samalla tietysti vaaditaan kaikki muutkin palvelut yhteiskunnalta kuten ennenkin, mitään ei saa huonontaa.
Huom. Vasemmisto hyväksyy humanitäärisen maahanmuuton, mutta ei systemaattista halpatyövoiman ja veropakolaiseliitin ihmiskilpien tuomista, oman kansan ja veropakolaiseliitin välille.
PetosjytkyKokoomusKeput tuovat nimenomaan halpatyövoimaa ja veropakolaiseliitin natokiimassa Jenkkien Irak-sotilaita - siinä on se tärkeä ja iso ero.
Ainahan Suomen herrat on olleet huolissaan maan maineesta. Milloin syynä on Euroviisut, milloin Aku Ankka, milloin mikäkin.
Muistaako kukaan muuten enää mikä oli Suomen euroviisu v. 2015? Ja mikä voitti Euroviisut viime vuonna? Ja tänä vuonna?
Kun köyhyys tulee, maine menee. Niin se usein menee.
Suomella onhyvä maine pakolaisten keskuudessa. Paratiisi, jossa saa raiskata ja tehdä rikoksia ilman rangaistusta, teki mitä vaan niin kaikki on aina ilmaista.
Tosiaankin nyt pitääkin ruveta järjestämään oikein ohjattuja ja opastettuja matkoja ulkomaalaisille esim. lehtimiehille ja naisille myös kuvausryhmät TV:n tervetulleitakohtaamispaikkana ensinnäkin Helsinginkadun leipäjonot torstaisin. Sitten heti perään joukolla kansainvälisellä kauhistelemaan Myllypuron entisen Paragonin luona järjestettävää massiivista ruoan jakelua köyhille ja nälkäisille ihmisille. Selostus paikan päällä erikielillä luonnollisestikin. Kyllä Suomi-kuva alkaa pikkuhiljaa kirkastumaan yhdelle jos toiselle maailmalla.
Itse herrat suomenmaineen pilaavat omalla toiminnallaan ja teoillaan tuhotessaan
kansaansa .Mokomatkin matelijakyyt.
Ettekö huomaa, kun joku nostaa ikivanhoja juttuja palstaa vierittämään ? Tämäkin juttu on 28..2015. Että silleen.
Maailman tyhmimmän kansan kunnia on uhattuna.