Voisiko joku vastata tähän: Miksi Jumala on "valinnut" vain tietyt ihmiset pelastumaan ja mitä on kilvoittelu pelastuksensa säilyttämiseksi??
Kysymys helluntailaisille
kysyväkineksyy
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jumala paljastaa itsestään ihmisille vain sen, minkä Hän tarpeelliseksi katsoo.
Koska Jumala on Jumala, hän on myös suvereeni päätöksissään. Ei auta ihmistä alkaa inttää Jumalalleen tai vaatia tätä tilille. Sellainen käy tuomioksi ihmiselle itselleen.
Ihminen voi uskotella itselleen, että voisi menestyä syyttämällä Jumalaa. Kun Jumala on kaikkivaltias, Hänen ei tarvitse olla epäoikeudenmukainen. Hänen ei tarvitse valehdella. Valehteleminen aiheuttaisikin ristiriidan, koska Hän kieltäisi silloin itsensä.
Ihmisen kannattaa pyrkiä lähestymään Jumalaa tavalla, jonka Hän on osoittanut. Lopulta ihminen havaitsee, että Jumala on oikeudenmukainen. Ihminen havaitsee Jumalan oikeudenmukaiseksi, kunhan itse on rehellinen!
Jumala on valinnut pelastumaan kaikki ne, jotka tulevat Hänen luokseen Jeesuksen Kristuksen kautta uskossa Häneen.
Jumalalle, meidän Pelastajamme,
tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden (1 Tim 2:3)
..mutta niinhän ei käy,vai mitä? Miksi Jumala salli Juudaksen syntyä? Eikö tämä ole kovin julmaa Jumalan kaikkitietävyyden huomioiden? Miksi Jumala sallii abortoidut sikiöt,lasten hyväksikäytön jne jne ja sitten vielä tuomitsee oppinne mukaan helvettiin ihmisiä,jotka eivät ole voineet kohtaloonsa mitenkään vaikuttaa? Täysin järjetöntä! Ei toistaiseksi ole tullut vastauksia,koitetaanpa siis uudelleen..
Jumala ei luonut ihmisestä robottia. Hän antoi vapaan tahdon totella Jumalaa Rakkaudessa tai olla tottelematon. Kaikkine oikeudenmukaisine seurauksineen..
Paratiisissaolo aikoina, Jumala näytti YHDEN puun, josta EI ollut ihmisen lupa syödä. HYVÄN JA PAHAN tiedon puun...(paratiisissa vallitsi vain Jumalan hyvyys ja lepo ja rauha).
Jumala on Jumala ja Hänellä tekijänoikeutensa koetella luomistyönsä..
Valitettavasti ihminen kuunteli käärmettä, toinen söi ja niin toinenkin. Aviopari on Jumalan luomisjärjestyksessä tullut YHDEKSI.
Molemmat lankesivat ja tuli karkoitus paratiisista ilman Jumalan läheistä läsnäoloa...Sitten ihminen alkoi Itse luomaan ja järjestelemään "omaa elämäänsä".
Jumala kuitenkin Rakasti luotujaan edelleen...synnille tarvittiin Uhri ts. puhdistus Iankaikkisuuden turvaamiseen Jumalan kanssa, Rauhassa. Ei perkeleen kanssa tulikivijärvessä.
Ratkaisu Herralta oli -Poikansa JEESUS. HÄN antoi Itsensä ihmiskunnan syntien tähden. Taas Vapaus, Armo joko kelpaa tai sitten ei. Väkisin ei Kunnioitettava ja peljättävä Jumala yhtäkään Taivaspaikkaan vie. Oikeudenmukaista? Ihminen on aika hankala ja ylpeäkin..mutta nöyrtyvälle ja syntinsä hylkäävälle koittaa Armo!!!
Joka vielä kuulee itseään kutsuttavan..aika käy todella vähiin, älä siis paaduta sydäntäsi!!
Et vastannut kysymyksiini..on varmaankin vaikeaa myöntää,että on opittava ajattelemaan joskus,mieluiten nopeasti,edes hiukan kriittisesti..Ja ole ystävällinen-niin kauan kuin sinä et istu Jumalasi kanssa taivaassa tietämässä,näkemässä ja kuulemassa kaiken, älä kuvittele tietäväsi minun sydämestäni mitään :)
Joka uskoo, ja kastetaan, hän pelastuu, sanotaan sanassa. Ei Helluntailaiset määrittele pelastuvien lukumäärää, jehovantodistajat sensijaan kyllä!
Helluntalaisten ja jehovien jumala on epäjumala, koska hänen lonkeroisuutensa loi koko maailmankaikkeuden viime torstaina. Todistapas piruuttasi lentävän spagettimonsterin pyhä viesti vääräksi!