kun osaavat ruotsia eli ovat olleet ties kuinka kauan Ruotsissa laittomasti saatuaan kielteisen turvapaikkapäätöksen Ruotsista. Nyt kalastavat kela ja sossutukia Suomesta.
Ruotsista Tornion kautta Suomeen tulevat irakilais
lgkjhgfd
17<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Elintasosurffaajia.
swännithän tuon roskasakin lähettävät Suomeen, ruotsi on vittumainen naapuri!
Late Lapista. SSSS Ry!
vanha kikka kaksi eri identiteettiä ja kahdet korvaukset?
Heti palautus
Eihän sellainen voi saada turvapaikkaa EU:n alueelta. Onhan hänen tietonsa kaikkien maiden viranomaisten käytössä.
Ruotsissakin kielteisen päätöksen saanut poistetaan maasta. Ei sinne jäädä enää kukkumaan.
18 kk on vain se aika, joka pitää piileskellä. sen jälkeen voi hakea uudelleen turvapaikkaa. itse olin ruotsissa yli 5 vuotta pimeissä töissä ilman että kukaan kysyi koskaan papereita, eli helppoa se kyllä on!
Nyt sormenjäljet käräyttävät lusmut, sen vuoksihan ne otetaankin. Sormenjäljet on otettu vasta muutaman vuoden ajan. Sitä ennen pakolainen saattoi olla samaan aikaan kirjoilla eri nimellä useammassa maassa ja nostaa tuet joka maasta. Ennätys taitaa olla, että yhdellä on ollut kahdeksan väärennettyä passia. Kyseisen henkilön kuva jokaisessa, mutta eri nimi. Yleisintä oli olla kirjoilla Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa samaan aikaan.
No jo oli touhua!
tuo joka pohjoismaassa kirjoilla oleminen oli aikoinaan mahdollista ihan oikeilla tiedoillakin. kun eräs pieni vähemmistö sitä käytti niin, että kiertelivät pohjoismaissa volvolla rinkiä ja nostivat joka maasta tuet, keksittiin yhteispohjoismainen muuttokirja estämään tämä.
Pikapalautus kotimaahansa.
Pitäisi palkata pystylamppu mersumiehet virkailijaksi mamukeskuksiin.
Heillä on paras kokemus sosiaali tukien kusetuksesta kahdesta maasta.
Valde ja Miranda tietää kaiken tästä elintaso matkailusta.
Tämä isih on taitava soluttautuja. Tämähän on sissisotaa parhaimmillaan. Tuodaan taistelijat muka pakolaisina Eurooppaan. Kun aika tulee, alkaa soluttautuja tuhoamaan maan infrastruktuuria sisältäpäin lamauttaen maan toiminnat
Eikö polliisi ole virallisesti todistanut ettei näin ole.Viattomia nuoriamiehiä matkalla Big City.
Tietenkin kannattaa tulla tänne hyödyntämään ilmaisen ylläpidon ja rahat. Suomalaiset ovat niin tyhmiä että ottavat mielellään nämä "turvapaikaa" tarvitsevat siipiensä alle.
http://yle.fi/aihe/sites/aihe/files/migrated/mot_ohjelmat/u3219/Maahanmuuttajan_aiheuttamat_kustannukset.doc
Kyllä minullekin maisuisi ilmainen ylläpito.
"sanastoa oppimaan nopeaa on väki etelän..." aivovuoto etelästä pohjoiseen.
Elintasosurffaajat vaudissa.
Tervehtikää irakilaisia aina "kell" niin näette iloiset reaktiot.