En ole rasisti! Vika on päättäjissä!

Minua ei yhtään haittaa ulkomaalaiset jotka muuttavat suomeen, ongelmana on vain se kuinka se on toteutettu. Päättäjät vievät suomalaisilta lomarahoja, korottavat veroja ja sun muuta hyvin pahaan aikaan... Ihmiset ajattelevat tämän johtuvan maahanmuuttajista vaikka totuus on toinen.

Maahanmuuttajien mukana on kyllä tullut rikollisia, mutta siihen pitäisi tehdä muutos! Jos ei osaa käyttäytyä suomessa, niin niille olisi pakko tehdä jotakin!!! Ei niitä voi suomeen jättää toistamaan rikoksiaan, vaan heidät pitäisi lähettää rangaistukseksi pois suomesta. En nyt tarkoita sellaisia maahanmuuttajia jotka ovat asuneet suomessa jo monta vuotta, mutta pikemminkin näitä joilla on oman maansa tavat ja elelevät sen mukaan.

Pakolaiset oikeasti ovat joutuneet kokemaan hirveitä, eikö meistä suomalaisista löydy sitä pientä avunantoa heille että saisivat elää turvassa sodalta? Se on varmasti ollut oikea helvetti elää sodan keskellä, ja sellaista ei pitäisi kenenkään joutua kokemaan. Me olemme hyvin onnekkaita kun saamme elää näinkin hyvässä maassa kuin suomi on, miksi ei voida jakaa sitä muillekin?

Kaikki maahanmuuttajat eivät ole pahoja niinkuin eivät suomalaisetkaan, mutta joukossa on aina pari mätää omenaa (Se ei oikeuta tuomitsemaan heitä kaikkia näiden parin mädän omenan johdosta!)

Ainoa keino miten tämä saataisiin toimimaan kunnolla olisi jos suomalaisille olisi antaa takeet turvasta. Kaikki ne maahanmuuttajat jotka rikkovat lakia (Pieniä useaan kertaan, tai tekevät vakavan rikoksen kuten murhan/tapon tai raiskauksen) lähetettäisiin takaisin kotimaahansa eikä olisi enään mitään asiaa palata takaisin.

Minun puolestani kaikki pakolaiset ovat tervetulleita suomeen sillä suomi on takuuvarmasti turvallinen ja hyvä paikka asua! Olkaa vihaisia politiikoille jotka toteuttivat tämän todella surkeasti... Älkää olko vihaisia niille jotka apua ja turvaa kaipaavat!

Miettikää nyt vähän jos suomeen tulisi jokin todella paha sota, niin mitä meistä ajateltaisiin jos me lähtisimme pakoon suomesta johonkin toiseen maahan?

Miten on pakolaiset tehneet teidän elämästänne yhtään huonompaa kuin se alunperin olikin? Ongelma ei ole pakolaiset... Ongelma on päättäjät. Kuka äänesti päättäjät? No te tietenkin, joten ottakaa opiksenne ja valitkaa paremmin ensi kerralla... Ehkä silloin tapahtuisi muutoksia (Voisiko se enään yhtään huonommaksi mennä kuin nyt jo on?).
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Niin ... Ensin pakoon miehet---...,, niinkun nämä partalapset perkele. Suomessa on myös ollut sota miehet rintamalla 220000 lottaa auttamassa 60000 pientä lasta turvaan . Turha selitellä karvalapsien tännetuloa .Karkasivat sotaa ja jätti naiset ja lapset sotaalueelle Tänäänkin uutisissa karvalapsi kertoi jättäneensä vaimon ja lapset sotaalueelle itse tänne kyllä pääsi. Rajat kiinni karvalapset poistettava maasta katsotaan sitten aidosti apua tarvitsevat ja arvioidaan sitten

Äänestä
  • Yhtäkkiä se suomalaisten turvallisuus näitä punaniskoja kiinnostaa, ei ole ennenkään kiinnostanut köyhien asiat, sadoin tuhansin heitä tapettiin sisällissodassa. Kun Sipilä onkin humaani ja suvaitsevainen päättäjä, joka tarjoaa majoitusta hädänalaisille ihmisille, mutta nämä persusuomalaiset kaipaavat Hitleriä tai Marskia "ojentamaan" rauhantahtoisia pakolaismiehiä väkivalloin.

    Kyllä sitten viimeistään kun Venäjä tänne hyökkää, on kakat housussa ja perheitä pakenee Ruotsiin, Norjaan tai Saksaan, niin Suomi sitten on käsi ojossa anomassa armoa. Suomalaiset karkaavat silloin omatoimisesti ja ryhtyvät itse pakolaisiksi, kun eivät Putinin rautanyrkkiä kestä. Persujen kaksoisstandardi tässä asiassa on niin lystikästä.

    Äänestä

  • Toivon että Venäjä hyökkää tänne, mutta ei ole millään mittarilla todennäköistä.
    Nyt on tilanne sellainen.

    Äänestä

  • Suomessa on asunnottomia yli 7000. Näille pitäisi tarjota sitä asuntolapaikkaa. Voi olla että ne ei suostu muuttamaan toiselle paikkakunnalle mutta ainakin voitaasiin tarjota. Kokonaan ilman mitään asuntoa on vajaa 400 eli yöpyvät ulkona. Sukulaisten ja tuttavien joukossa asuu suurin osa eli 5500.

    Äänestä

Osut naulankantaa ja näin uskoisin monien ajattelevan. Ei se "aarjalaisuus" ole tärkeintä vaan rauha, hyvä maa ja hyvät ihmiset. Monelle kyllä on erittäin tärkeää myös se, että saavat asua omassa maassaan, jonka tuntevat myös omakseen. Nyt asiat ovat muuttumassa aivan liian nopeasti ja se on Suomessa yksinomaan päättäjien vika! Muualla tietysti syyt ovat moninaisemmat, mutta sotaa ja pahuutta on takana paljon yhden ja paljon useammankin ihmisen toimesta.

Pidetään Suomi edelleen turvasatamana meille itsellemme ja kaikille tänne jo tulleille kunnon ihmisille, kun nyt asiat on päästetty näin pitkälle. Toivon kuitenkin, etteivät kaikki jää tänne perheineen, vaan palaavat koteihinsa jos ja kun se tulee mahdolliseksi. Kaikki eivät voi jäädä sosiaaliturvan varaan ja lisääntyä holtittomasti, koska monet pelkäävät myös väärää uskontoa, jonka julistetaan valloittavan kaikki länsimaat - näin ihan aluksi.

Äänestä

Hei, on varmaan tarkoitus, että tulevat tänne ensin varmistamaan, että turvapaikka on hyvä myös perheen muille jäsenille. Niin ainakin itse olen monta kertaa toiminut, kun olen ollut pitkään ulkomailla töissä: Ensin laitetaan asiat kuntoon ja hankitaan asunto ja vasta sitten kutsutaan perhe uuteen, tilapäiseen kotiin, kunnes on taas aika palata Suomeen, oikeaan kotiin. Tällä hetkellä olen työtön pitkän kotimaan työuran jälkeen, mutta paperit on jo vetämässä eri maihin. Toivottavasti pääsen, vielä joskus takaisin kotiin, jos taas lähtö tulee.

Äänestä

Totta oikeusjakohtuus,vika on päättäjissä.Ei minuakaan ulkomaalaiset haittaa ,olemme kaikki ulkomaalaisia.En vaan pidä siitä ,että Suomi miehitetään.Vain roistot ja moukat tulevat väkisin. En siis toivota heitä tervetulleeksi,tämä maa ei ole koko maapallon sosiaalihuolto.Kovin paljon oli kirjoituksessasi noita olisi ja pitäisi sanoja,mutta ei se käytännössä niin mene. Kyllähän se tosin ylevältä kuulostaa.

Äänestä

Kyllähän muutama tuhat menettelee, mutta TÄMÄ ON JO MIEHITYS ! Kun päivässä tulee yli 600, se on vuodessa
200 000. Tuohon sitten vähintään 10 kertaa lisää perheen yhdistämisen verukkeella, mistä luulet riittävän rahat ? Ja puolet ei ole käynyt mitään koulua, vielä valehdellaan hyödyllisiksi . Syyriasta vain 2%. Irakilaiset ovat ostaneet Syyrian henkilöpaperit trokareilta.

Äänestä
  • ne on rosvoja, jotka ovat tulleet keräämään meidän rahat ja samalla lomailevat mukavasti palloa potkien.

    Äänestä

  • old_profile_90709 kirjoitti:

    ne on rosvoja, jotka ovat tulleet keräämään meidän rahat ja samalla lomailevat mukavasti palloa potkien.

    Minkä kokoisia palloja niillä on? Läiskivätkö niillä kasvoille samalla kun nuolet niitä?

    Äänestä

  • Luuletko oikeasti että tänne mahtuu 200.000 pakolaista? Tänne tulee niin paljon kuin pääsee, sitten menee ovet kiinni. Tilaa ei yksinkertaisesti ole 200.000 pakolaiselle.

    Äänestä

Montakohan rasistia tai maahanpyrkijöistä pahaa ajattelevaa löytyy jatkossa kun enimmäkseen miehiä, jopa 70 pros pyrkijöistä, eri puolelta maailmaa tulee kansoittamaan suomen. Todelliset hätää kärsivät ovat vielä lähtömaassaan, eivätkä täällä treenattuina hienoissa vaatteissa älypuhelimineen, kuten nyt.

Äänestä

Tuo "en ole rasisti" vesittää koko tekstisi, jota en edes jaksanut loppuunasti lukea. Vitun rasisti sä oikeesti oot!!! Et vain osaa hyväksyä erilaisuutta ja eri ihonväriä. Kyllä te rasistit ootte tyhmiä ! ! ! !

Äänestä
  • Tulijat on valkoisia, pölö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeusjakohtuus kirjoitti:

Minua ei yhtään haittaa ulkomaalaiset jotka muuttavat suomeen, ongelmana on vain se kuinka se on toteutettu. Päättäjät vievät suomalaisilta lomarahoja, korottavat veroja ja sun muuta hyvin pahaan aikaan... Ihmiset ajattelevat tämän johtuvan maahanmuuttajista vaikka totuus on toinen.

Maahanmuuttajien mukana on kyllä tullut rikollisia, mutta siihen pitäisi tehdä muutos! Jos ei osaa käyttäytyä suomessa, niin niille olisi pakko tehdä jotakin!!! Ei niitä voi suomeen jättää toistamaan rikoksiaan, vaan heidät pitäisi lähettää rangaistukseksi pois suomesta. En nyt tarkoita sellaisia maahanmuuttajia jotka ovat asuneet suomessa jo monta vuotta, mutta pikemminkin näitä joilla on oman maansa tavat ja elelevät sen mukaan.

Pakolaiset oikeasti ovat joutuneet kokemaan hirveitä, eikö meistä suomalaisista löydy sitä pientä avunantoa heille että saisivat elää turvassa sodalta? Se on varmasti ollut oikea helvetti elää sodan keskellä, ja sellaista ei pitäisi kenenkään joutua kokemaan. Me olemme hyvin onnekkaita kun saamme elää näinkin hyvässä maassa kuin suomi on, miksi ei voida jakaa sitä muillekin?

Kaikki maahanmuuttajat eivät ole pahoja niinkuin eivät suomalaisetkaan, mutta joukossa on aina pari mätää omenaa (Se ei oikeuta tuomitsemaan heitä kaikkia näiden parin mädän omenan johdosta!)

Ainoa keino miten tämä saataisiin toimimaan kunnolla olisi jos suomalaisille olisi antaa takeet turvasta. Kaikki ne maahanmuuttajat jotka rikkovat lakia (Pieniä useaan kertaan, tai tekevät vakavan rikoksen kuten murhan/tapon tai raiskauksen) lähetettäisiin takaisin kotimaahansa eikä olisi enään mitään asiaa palata takaisin.

Minun puolestani kaikki pakolaiset ovat tervetulleita suomeen sillä suomi on takuuvarmasti turvallinen ja hyvä paikka asua! Olkaa vihaisia politiikoille jotka toteuttivat tämän todella surkeasti... Älkää olko vihaisia niille jotka apua ja turvaa kaipaavat!

Miettikää nyt vähän jos suomeen tulisi jokin todella paha sota, niin mitä meistä ajateltaisiin jos me lähtisimme pakoon suomesta johonkin toiseen maahan?

Miten on pakolaiset tehneet teidän elämästänne yhtään huonompaa kuin se alunperin olikin? Ongelma ei ole pakolaiset... Ongelma on päättäjät. Kuka äänesti päättäjät? No te tietenkin, joten ottakaa opiksenne ja valitkaa paremmin ensi kerralla... Ehkä silloin tapahtuisi muutoksia (Voisiko se enään yhtään huonommaksi mennä kuin nyt jo on?).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu