Kyllä oli ala-arvoinen demarien ryhmäpuheenvuoro budjetin lähetekeskustelussa.
Vain pelkkää räksytystä.
Vain pelkkää räksytystä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sosialidemokraatit ovat Suomen kansan syöpä.
Kiinnitti huomiotani, että oppositio räksytti varsin pienistä asioista, kuten nuorisotakuusta, rautatieliikenteen supistuksista yms. Esimerkiksi nuorisotakuun ongelmana on sama kuin oppisopimuskoulutuksessa. Nuorille pitäisi maksaa melkein täyttä palkkaa, vaikka eivät vielä osaa mitään. 1/3-1/2 palkka olisi sopiva harjoittelijoille. Rataliikenteestä alueiden asukkaat taasen ovat äänestäneet autoillaan. Jos he eivät halua matkustaa junilla, niin tietenkin ne lakkautetaan.
Demarit ovat aina tykänneet palkita epäpätevät parhaiten.
On kyllä tuoreessa muistissa nuo kepulaisten räkytykset edellisenä vuonna. Kimmo Tiilikainen naama valkoisena räksytti, kuin pahin rakkikoira. Mauri Pekkarinen on oikea kepulaisten terrieri. Opposition penkillä pitääkin räkyttää, jos aihetta on. Ei kait kukaan nyt niin silmät ummessa kulje, Suomen mummot ovat nyt lumessa? Räkytykseen on kyllä aihetta. Taitaa sinne lumeen joutua muitakin, sen verran kovilla pakkopanoksilka tämä hallitus on aloittanut. Mummoista tyhjennetään nyt vanhojen koteja maahanmuuttajia varten. Lumeenko vai minne Suomen mummot pistetään? Kovaa on politiikka.
Paavo Lipponen viisas valtiomies varoitteli joskus vaalien alla, että Suomen mummot joutuvat lumeen, jos kokoomusta äänestävät. Tämä varoitus olisi pitänyt ottaa todesta. Paavo Lipposen poliittisen uran jälkeen Suomen mummot ovat rämpineet lumessa ja vanhustemme asiat ovat kaikista huonoimmalla tolalla koko Euroopassa. Taitaa nytkin tästään vielä mummojen asiat pahentua, petipaikoista on huutava pula. Eli tällaista huonoa sitä saadaan, kun äänestyskopissa tehdään vääriä valintoja.
Eikö oppositiossa olevien olisi syytä paheksua välillä MTK:n vaatimuksia?
Maataloustuet ja lomituskorvaukset maksetaan verovaroista,vaikka
tukien saajat eivät ole työsuhteessa valtioon. Korvaako valtio jokaiselle
yritäjälle lomittajat?
"Suomen mummot ovat nyt lumessa? Räkytykseen on kyllä aihetta. Taitaa sinne lumeen joutua muitakin, sen verran kovilla pakkopanoksilka tämä hallitus on aloittanut. "
Voisi olla mummot nopeemmin lumessa -ja useampi, jos tuonne hallitukseen olisi otettu demarit mukaan.
Useat Keskustalaiset halusivat hallitukseen nimenomaan demarit. Varmaan siksi, että demareilta tuollainen toiminta sujuisi. Ajatellaan nyt vaikka Koiviston konklaavia ja Uffea takavuosina.
Tuota noin... onko sinulla joitain tiettyjä kohtia nostettavaksi esille tuosta keskustelusta? Demareiden tyylin toteaminen ala-arvoiseksi on sellaista itsestäänselvyyksien puhumista.