Petri Karisma ja Jape Lovén ovat aktiivisia demareissa tai demarien liepeillä. Molemmat olivat kansanedustajaehdokkaita demarien listalta.
Demarit ovat vuosikymmenten aikana muuttunut varsinaiseksi kirkollispuolueeksi, jolla on oma kirkkovaalikampanjakin. Kaikki tietävät, että puolueen naruissa on mm. entinen piispa.
Demokraatti-lehden päätoimittaja on pappi, joka on nyt kirjoittanut puolueelle uskontunnustuksen! Vaikka sisältö ei ole aivan sitä, miltä se otsikon perusteella kuullostaa, kirkollisen kielenkäytön tunkeutuminen lehteen on aikamoinen merkki tilanteesta.
Tässä tilanteessa Karisman ja Lovénin toiminta on vastuutonta. Kyse on vapaa-ajattelun pettämisestä ja vehkeilystä kirkon hyväksi. Samaan aikaan Ylikoski on tehnyt kaikkensa, jotta kirkollismielisyys kasvaisi armeijassa.
Johto on pantava uusiksi. Kerta kaikkiaan. Muuten vapaa-ajattelun periaatteille uskollisten on aika lähteä liitosta. Karkkila teki viisaasti.
Liittojohto myynyt itsensä kirkolle
37
<50
Vastaukset
- en.ole.vapaa-ajattelija
Jorin edustaman ajattelun linjoilla sanon, että hienoa, että kirkolla on kannattajia vapaa-ajattelijoissakin. Mitä vaikutusvaltaisempia sen parempi.
Tämä on hyvä ja kannatettava suuntaus vapaa-ajattelijoissa.- Torre22
Samaa mieltä ollaan. Hyvä, että lähentymistä löytyy vapaa-ajattelijoilta kirkon suuntaan.
Ihan vaan varmistuksena: Sinäkö siis kannatat kirkon ja valtion eroa ja muita va-liikkeen tavoitteita?
- ohikulkija.palstalla
Menes nyt Jorggendal vastailemaan kysymykseen, mitä olet vältellyt näemmä.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13850537/vapareille-tappio-katiloiden-palkkaa-ei-leikata#comment-80989490
Jape Lovénhan ei ole missään VA-liiton luottamustehtävässä, ei liittohallituksessa, ei liittovaltuustossa ei varalla eikä varsinaisena. Hän on kyllä Helsingin Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja, mutta se on taas ihan eri rooli. Haluatko korjata kannanottoasi?
- Loven.pois.johdosta
Aika vaikutusvaltainen paikka. Lovén voisi siisrtyä syrjään.
Kun HVA viime vuonna kasasi hallitusta, Lovén oli ainoa puheenjohtajaehdokas. Yhdistys toimii niillä aktiiveilla jotka ovat tehtäviin halukkaita. Jos puheenjohtajaehdokkaita olisi useita niin ehkä sitten valikointia voisi tehdä.
- Kuoleva.yhdistys
rainbowshy kirjoitti:
Kun HVA viime vuonna kasasi hallitusta, Lovén oli ainoa puheenjohtajaehdokas. Yhdistys toimii niillä aktiiveilla jotka ovat tehtäviin halukkaita. Jos puheenjohtajaehdokkaita olisi useita niin ehkä sitten valikointia voisi tehdä.
Eli liitto alkaa olla toiminnallisesti ottaen kuollut. Pari tyyppiä pyörii vielä hallinnossa ja siinä kaikki.
Puhuin Helsingin Vapaa-ajattelijoista, en liitosta. Täällä on näemmä vallallaan epidemiana riehuva taipumus sekoittaa Helsingin yhdistys liittoon.
Helsinki alkaa olla niin maallistunut että ei täällä enää juuri kaivata aktiivista yhdistystoimintaa. Helsingissä on parin vuoden päästä uskonnottomat enemmistössä, joten yhdistys voi ottaa jo vähän rennommin kun taistelu on jo takana. Voihan sen tulkita niinkin että kuollut mutta minusta "voittaja" on kuvaavampi ilmaisu.- Mäkeläinen
rainbowshy kirjoitti:
Puhuin Helsingin Vapaa-ajattelijoista, en liitosta. Täällä on näemmä vallallaan epidemiana riehuva taipumus sekoittaa Helsingin yhdistys liittoon.
Helsinki alkaa olla niin maallistunut että ei täällä enää juuri kaivata aktiivista yhdistystoimintaa. Helsingissä on parin vuoden päästä uskonnottomat enemmistössä, joten yhdistys voi ottaa jo vähän rennommin kun taistelu on jo takana. Voihan sen tulkita niinkin että kuollut mutta minusta "voittaja" on kuvaavampi ilmaisu.Mikäs yhdistyksessä on vikana kun vain yksi on kiinnostunut puheenjohtajan pestistä? Liiton tilako heijastuu yhdistykseen?
- nyt.naurattaa
rainbowshy kirjoitti:
Puhuin Helsingin Vapaa-ajattelijoista, en liitosta. Täällä on näemmä vallallaan epidemiana riehuva taipumus sekoittaa Helsingin yhdistys liittoon.
Helsinki alkaa olla niin maallistunut että ei täällä enää juuri kaivata aktiivista yhdistystoimintaa. Helsingissä on parin vuoden päästä uskonnottomat enemmistössä, joten yhdistys voi ottaa jo vähän rennommin kun taistelu on jo takana. Voihan sen tulkita niinkin että kuollut mutta minusta "voittaja" on kuvaavampi ilmaisu.hahahahahahah. Tälle neropatille toiminnan kuoleminen on samaa kuin voitto! Helsingin seurakuntien luottamuselimiin on jatkuvasti tulijoita! Ja jamppa puhuu voitosta yhdistyksessä, joka on nyykähtänyt täysin! Vaparit menee alas Helsingissä ja kaikkialla. Tämä on normaalijärjellä ajatellen vaparien tappio, ei voitto!
- yhdistys.pilalla
nyt.naurattaa kirjoitti:
hahahahahahah. Tälle neropatille toiminnan kuoleminen on samaa kuin voitto! Helsingin seurakuntien luottamuselimiin on jatkuvasti tulijoita! Ja jamppa puhuu voitosta yhdistyksessä, joka on nyykähtänyt täysin! Vaparit menee alas Helsingissä ja kaikkialla. Tämä on normaalijärjellä ajatellen vaparien tappio, ei voitto!
Helsingin yhdistys organisoi kasteita!!! Johan sille hevosetkin nauroi. Ei hemmetti...
- fjlkfäs
yhdistys.pilalla kirjoitti:
Helsingin yhdistys organisoi kasteita!!! Johan sille hevosetkin nauroi. Ei hemmetti...
Se oli kieltämättä hyvin outoa.
- SanonVaan
Onhan se hyvä, että jotkut koittavat saada demarien linjaa paremmaksi, demarien Forssan ohjleman linjalle. Samanlaisia aktiiveja toivoisi Keskustan ja Kokoomuksenkin riveihin.
- huolestuneena_totean
Varsinkin Keskustasta ja Kokoomuksesta puuttuu henkilöitä, jotka yrittäisivät saada demareita Forssan ohjelman linjalle.
- edistys.etenee
Bobrikov kielsi käyttämästä puolueesta nimitystä sosiaalidemokraattinen. Hänet sitten ammuttiin. Mitä siitä seurasi? Nyt on jo vuosikymmeniä saanut käyttää nimitystä sosiaalidemokraattinen. Se on kärsinyt hirvittävän inflaation, kukaan ei enää usko siihen. Kun ylipainoinen Urpilainen verkkosukissaan ja rantarolexissaan astuu puhumaan "köyhän asiaa", niin nimitys työväenpuoluekin tuntuu joko irvokkaalle mauttomalle pilalle tai silkalle huumorille.
- johto.vaihtoon
edistys.etenee kirjoitti:
Bobrikov kielsi käyttämästä puolueesta nimitystä sosiaalidemokraattinen. Hänet sitten ammuttiin. Mitä siitä seurasi? Nyt on jo vuosikymmeniä saanut käyttää nimitystä sosiaalidemokraattinen. Se on kärsinyt hirvittävän inflaation, kukaan ei enää usko siihen. Kun ylipainoinen Urpilainen verkkosukissaan ja rantarolexissaan astuu puhumaan "köyhän asiaa", niin nimitys työväenpuoluekin tuntuu joko irvokkaalle mauttomalle pilalle tai silkalle huumorille.
Vaparijohto syöttää itseään verorahoilla luksushotelleissa. Siinä mielessä oikea puolue.
- SanonVaan
Armeija-asiasta tosiasioita:
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2015/06/24/uskonnonvapaus-armeijassa-eteen-ja-taakse/- Ylikoski.erotettava
Ylikosken propaganda ei oikein pure. Mies ulos tai jäsenistö lähtee. Kumpi?
- Ylikosken.takia
Ylikoski.erotettava kirjoitti:
Ylikosken propaganda ei oikein pure. Mies ulos tai jäsenistö lähtee. Kumpi?
Taitaa jäsenistö lähteä. Ylikoski on tykästynyt johtopalliin ja kirkon mielistelyyn.
- Karkkilan_tie
- Vaparijohto kieltäytyy ottamasta kantaa uskonnollisiin palkanlisiin ns. pyhäpäivinä. - - Vaparijohto on sotkeutunut rasistiseen liikkeeseen.
- Ainakin Lovén ja vaparilehden toimittaja Auvinen ovat esiintyneet avoimen valtiopetoksellisesti.
- Jäsenistön ja veronmaksajien rahaa kulutetaan sisäpiirin hotellikokouksissa.
- Liittoutuminen kirkkomyönteisen SDP:n kanssa.
- Humanisti-vaparin sekoilut koulu- ja pornoelokuvajutuissa.
- Ylikoski toiminut kirkon hyväksi armeijassa.
Johto uusiksi. Muuten alkaa jäsenistö äänestää jaloillaan!- En.ole.trolli
Puutun vain ensimmäisenä mainittuun seikkaan. Ihmettelen, ettei tästä uskonnon varmaan näkyvimmästä vaikutuksesta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa hiiskuta sanaakaan.
Kaikenlaisista pienemmistä asioista kyllä kirjoitellaan kannanottoja ja kanteluita. Tuossa joku aika sitten vaparit tekivät kantelun siitä, että Lappeenrannassa äänestyspaikkana oli seurakuntatalo (työväentalojakin oli, mutta se ei vapareita häirinnyt)!
Jotenkin tuntuu, että vaparien käsitys asioiden mittasuhteista on aivan pyllyllään.
- ateismi.on.passe
Miksei myisi. Alkaa olla selvää, etä ateismi on passé. Sen tajuavat vapaa-ajattelijatkin taantuvassa yhdistystoiminnassaan.
- Hahhahahahahahah
Koska vaparien jäsenmäärä laskee alle 1000. Veikkaan, että parin vuoden päästä.
- Erotkaa.VAsta
Hahhahahahahahah kirjoitti:
Koska vaparien jäsenmäärä laskee alle 1000. Veikkaan, että parin vuoden päästä.
Hyvä vaan. Uskonnottomat ei voi luottaa vapareihin.
- En.ihmettele
Taitaa olla epäluottamusta vapareita kohtaan.
- aivan.sairasta
VA:t on kumma sekoitus pornoilua, ateismia ja kirkon nuoleskelua. En ihmettele, jos ateistit ja kirkko kiertävät vaparit kaukaa.
- alarm.alarm.alarm
Humanisti-vapari on ilmaantunut palstalle. Puolustaa jo eläinseksiäkin!!
- OnkoVALpetosta
Uutuutena joulunaluasajan yhteistapahtuma kirkon kanssa Tampereella.
Jos ei kiinnosta, voi liittyä http://www.ateistit.fi/liity.html- Serle
No ei kai vaparit kirkon kanssa?
- LuottoMennyt
Serle kirjoitti:
No ei kai vaparit kirkon kanssa?
Valitettavasti kyllä.
- Lkhgfffssgjknj
Aika lakkauttaa vaparijärjestöt kokonaan. Erotkaa vapareista!
- Friii
Tapahtuma kirkon kanssa joulun alla oli jo tosi paksua.
- quikol
Kopioi tämä teksti kokonaisuudessaan linkkeineen ja lähetä viidelle ystävällesi tekstieviestinä. Tai kopioi ystäväsi fb seinälle ja jaa.
MEILLÄ ON UUSI UNELMA
Maassa maan tavalla
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2016/01/05/olisiko-jo-aika-tunnustaa-etta-maahanmuuttajat-saavat-enemman-ja-nopeammin/- eipäyllätä
Tyypillistä vaparitoimintaa.
- PAT.parempi
Vaihtoehto on PAT.
- YlikoskiErotettava
Onko Ylikosken tarkoitus tuhota vaparit, kun hän mustaa vaparien mainetta valehtelemalla YK:lle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171024124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102478Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2181985Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231803- 721090
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491064Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?75895Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57882En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43852Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä88833