Näin meitä kusetetaan SSS hallituksen taholta
Suomi romahti kilpailukykyvertailussa
29.9.2015
Pudotuksesta huolimatta Suomi arvioitiin parhaaksi Pohjoismaista.
Suomi on pudonnut kahdeksannelle sijalle Maailman talousfoorumin WEF:n kilpailukykyvertailussa. Viime vuonna Suomi oli vertailun neljäs.
WEF arvioi Suomen kilpailukyvyn kuitenkin parhaaksi Pohjoismaista.
Vertailun kärkikolmikko pysyi muuttumattomana viime vuodesta. Ykköspaikan vei Sveitsi, kakkosena oli Singapore ja kolmantena Yhdysvallat. Seuraavina olivat Saksa, Hollanti, Japani ja Hongkong.
Suomi romahti kilpailukykyvertailussa
29.9.2015
Pudotuksesta huolimatta Suomi arvioitiin parhaaksi Pohjoismaista.
Suomi on pudonnut kahdeksannelle sijalle Maailman talousfoorumin WEF:n kilpailukykyvertailussa. Viime vuonna Suomi oli vertailun neljäs.
WEF arvioi Suomen kilpailukyvyn kuitenkin parhaaksi Pohjoismaista.
Vertailun kärkikolmikko pysyi muuttumattomana viime vuodesta. Ykköspaikan vei Sveitsi, kakkosena oli Singapore ja kolmantena Yhdysvallat. Seuraavina olivat Saksa, Hollanti, Japani ja Hongkong.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Politiikot valehtelee aina. Tämä nykyinen jatkaa kansan kusetusta ja rahat EK jemmaan
Kusetusta tässäkin
Suomi on kolmanneksi dynaamisin talous – paras Euroopassa
Suomen heikkouksia ovat varsinkin väestön ikääntyminen ja investointien vähyys.
16.9.2015
Suomi on maailman kolmanneksi dynaamisin talousympäristö, tilintarkastus- ja konsulttiyhtiö Grant Thorntonin tutkimuksesta selviää. Dynaamisuus tarkoittaa yritysten toimintaa ja kasvua tukevaa talousympäristöä.
Suomen edellä ovat vain Singapore ja Israel. Australia jakaa Suomen kanssa kolmannen sijan. Suomi on siis Euroopan maista dynaamisin. Suomi nousi listalla kaksi sijaa edellisestä tutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan Suomen vahvuuksia ovat erityisesti yhteiskunnallinen ja lainsäädännöllinen vakaus, toimiva ja kasvua tukeva rahoitusympäristö sekä teknologia ja tuotekehitys. Suomessa on esimerkiksi helppo saada rahaa yrityksille ja tuotekehitykseen investoidaan paljon suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Pohjoismaista myös Ruotsi ja Norja olivat kymmenen dynaamisimman joukossa.
Tutkimuksessa oli viisi kategoriaa, joista parhaiten Suomi sijoittui rahoitus- ja teknologiaympäristössä. Niissä se oli kolmanneksi paras koko maailmassa.
Yleinen liiketoimintaympäristö on Suomessa viidenneksi paras. Työmarkkinaympäristössä sijoitus oli vasta 32. ja markkinakasvussa 56.
Työmarkkinasijoitus on kuitenkin edellä esimerkiksi Ruotsia ja Länsi-Euroopan keskiarvoa. Työvoiman tuottavuuden kasvussa Suomi on sijalla 46.
Vokkari narahti markkinoinnissa. Mutta todellin vääristelijä on suonen hallinto apunaan hesari ja tv
Konkurssien määrä on vähentynyt 15 prosenttia
Talous 23.9.2015 11:00
Heidi Asplund
Helsingin Sanomat
Konkurssien määrä on laskenut 15 prosenttia kuluvan vuoden aikana. Tilastokeskuksen mukaan tammi–elokuussa pantiin vireille vajaat 1 800 konkurssia, mikä on reilut 300 konkurssia vähemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan.
Henkilökunnan määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli lähes neljänneksen vähemmän kuin edellisvuonna.
Konkurssien määrä väheni eniten rakentamisessa. Alalla pantiin vireille lähes viidennes vähemmän konkursseja kuin viime vuonna samaan aikaan.
Myös teollisuudessa ja kaivostoiminnassa, kaupassa, kuljetuksessa sekä varastoinnissa konkursseja oli vähemmän kuin edellisvuonna.
PS. TIMO SOININ TIETOTOIMISTO SENSIJAAN KERTOI HILJATTAIN JULKISUUDESSA KONKURSSIEN LISÄÄNTYNEEN.
Persut aiheutti Volkkarin päästöskandaalin !