suuri valta, elinikäistä pidempi, enemmän kuin ääretön tuska niin ihmeellinen ja väkevä Taivaallinen Isäni on. Enemmän kuin hämmästyttävyyteen Jeesus ja hänen Isänsä on.
kuolkoon pahuus, lakatkoon pahuus olemasta tästä olevaisuudesta. minun Isälläni on valta ja hänen Pojallaan on hänen nimissään valta.
JUMALA, joka HERRA on loi hengellisen lain, teki sen niin, siis hengellisen lain ulkona abstraktista hyvyydestä sellaiseksi, että lakia vastaan kun taistelee on kaikissa luokissa vastaan taistella.
paholainen tehtiin niin heikoksi, että hänellä on mahdotonta olla ehdotonta, yksikäsitteistä kuvaa. kun HERRA HERRA lla ei ole mitään kuvaa, vain symboli: risti eikä myöskään JEESUKSEN kuolinkuva ole Hänen kuvansa, vaan maalauksen tapainen kuva.
siinäkin näkyy paholaisen heikkous, että Jumalan mieltä ei kukaan ymmärrä ilman apua, mutta on mahdollista ymmärtää paholaisen mieli.
siinäkin näkyy Herran äärettömyys, että on mahdollista paholaisen vihata, sotia liittolaisiaan vastaan, kun taas JUMALA sotii ainoastaan kurittamismielessä ja onnistuu ehdottoman varmasti omia vastaan.
taas yksi Oikeuden voitokkuus, se, että HÄN tietää kaiken. kun tietää kaiken, miksi olla kärsimätön aikaan liittyvissä asioissa ja niitähän riittää.
kuvittele: Ääretön mahti, joka säätelee olevaisuutta eikä mitään jää paitsi.
Hänessä on valta
Y00Y
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3217635Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771856
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161392- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j571186Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029