Arvokonservatiiviset joutuvat pitämään toimituksissa matalaa profiilia. Punavihreä kupla –kirjan tehnyt Marko Hamilo kirjoittaa toimittajien kokemuksista.
Kirjoitin ajatuspaja Suomen Perustalle kesäkuussa julkaistun raportin ”Punavihreä kupla – Perussuomalaiset ja media”. Sain raportista palautetta arvokonservatiivisilta toimittajakollegoiltani, jotka ovat itse kokeneet toimitusten punavihreän ilmapiirin ahdistavan yksiulotteisena. Ymmärrettävästi useimmat kollegani eivät halua tuoda kokemuksiaan esiin omilla nimillään.
Helsingin Sanomissa eri osastoilla useiden vuosien ajan toimittajana työskennellyt, nyt viestintätehtävissä toimiva Annakaisa Mänttäri kertoo keskustelleensa valtamedian poliittisesta asennoitumisesta muutaman mediaa tiiviisti seuraavan rivilukijan kanssa. Toimittajan mukaan kaikkien näiden mielestä oli selvää, että asia on juuri niin kuin raportissani sanotaan.
– En usko, että monikaan Sanomissa työskentelevä on valmis tätä ilmiötä tunnustamaan. Monellehan se on se ainoa todellisuus, jossa on koskaan elänyt. Ei sellaista varmaankaan helposti tunnista minkäänlaiseksi ilmiöksi, Mänttäri kirjoitti sähköpostipalautteessa.
Hän koki olleensa ajatustensa kanssa siinä määrin yksin, ettei erilainen ajattelutapa tullut koskaan edes puheeksi kenenkään kanssa.
Raportissani totesin, että tutkimustiedon mukaan tyypillisten punavihreiden nuorten rivitoimittajien ohella toimituksissa on myös talousoikeistolaisempia, varsinkin päällikköasemassa työskenteleviä toimittajia, jotka kuitenkin jakavat arvoliberalismin punavihreiden kanssa. Mänttäri vahvistaa tämän.
– Moni sellainen kollega, joka vaikutti jollakin tapaa ei-vasemmistolaisesti ajattelevalta, oli kuitenkin arvoiltaan hyvin liberaali ja siinä mielessä valtavirtaa, toisin kuin minä.
Yksi kipupisteistä oli Helsingin Sanomien voimakas sitoutuminen feminismiin.
– Naisen rooli vanhempana on yksi keskeisiä kysymyksiä, joissa oma ajatteluni erosi HS:n toimituksessa vallitsevasta linjasta. Yritin useissa yhteyksissä osallistua perhevapaiden jakamisesta käytävään keskusteluun kertomalla, että monissa perheissä hoitovapaata pitää nainen yksinkertaisesti siitä syystä, että naiset usein saavat pienempää palkkaa kuin puolisonsa. HS-kollegat esimiestä myöten olivat sitä mieltä, ettei se pidä paikkaansa. Ja jos pitäisikin, tilanne pitäisi korjata nimenomaan sillä, että naisten sijasta miehet pitäisivät perhevapaita. En sitten tiedä, kuka lainanlyhennystensä kanssa painiskeleva on valmis ideologisista syistä tällaiseksi tienraivaajaksi, jotta naisten yleinen palkkakehitys kääntyisi nousuun, Mänttäri sanoo.
Helsingin Sanomien edistyksellisyys seksuaalisuuden alalla eli jatkuva homorummutus tuli tutuksi myös minulle. Työskentelin Hesarissa vuoteen 2007 asti eli samoihin aikoihin kuin edellä siteeraamani kollegani. Kirjoitin tiedesivuille kerran jutun otsikolla “Virtuaalinen seksi saa yhä kummallisempia muotoja”. Juttu käsitteli Second Life -pelimaailmaa, jossa ihmiset vuorovaikuttavat graafisten hahmojen, avatarien välityksellä. Tuolloin, vuonna 2006, uutinen oli se, että jotkut pelaajat olivat ohjelmoineet avatareilleen sukuelimet ja seksikkäitä asuja.
– He olivat koodanneet hahmot harrastamaan animoitua kyberseksiä tuttujen ja ventovieraiden avatarien kanssa. Henkeäsalpaavan laaja kirjo erilaisten fetissien ympärille muodostuneita yhteisöjä kukoistaa Second Lifen metaversumissa, kirjoitin jutussani.
Päätin juttuni mielestäni poliittisesti korrektisti: “Todellinen ja virtuaalinen seksuaalisuus voivat yhdistyä toisellakin tavalla. Jotkut homot ja biseksuaalit ovat näet kokeilleet kaapista ulos tulemista virtuaalisesti ennen kuin yrittävät sitä oikeasti.”
Oletin, että tällainen fetissien ja seksivähemmistöjen kaapista ulostulon hehkutus saattaisi synnyttää kitkerää lukijapalautetta konservatiivisen lukijakunnan taholta. Uskoin kuitenkin toimituksen johdon olevan puolellani, vaikka jopa omasta mielestäni olin seksuaaliliberalismin hehkutuksessani ehkä jo hieman lapsellinen.
En ollut uskoa silmiäni, kun toimituspäällikkö kirjoitti toimituksen johdon aamupalautteessa jutustani, että otsikointini “seksuaalisista kummallisuuksista” olisi ollut seksivähemmistöjä halventava.
Niihin aikoihin ymmärsin, että Helsingin Sanomien “liberalismi” ei ollut enää klassiseen liberalismiin sisältyvää suvaitsevaisuutta omasta poikkeavia arvoja kohtaan, vaan uskonto, jota ei sovi kyseenalaistaa. Mänttäri ymmärtää, mistä puhun.
“Minua oudoksutti erilaisten seksuaalisten poikkeavuuksien jatkuva esiintuominen. Jos jutussa oli haastateltavina esimerkiksi neljä pariskuntaa, kehotettiin yleensä etsimään mukaan myös homo- tai lesbopari. Minusta tuntui, että mitä erikoisempi poikkeavuus, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ihminen päätyi Torstai-liitteen henkilöhaastatteluun”, Mänttäri kertoo.
Kirjoitin ajatuspaja Suomen Perustalle kesäkuussa julkaistun raportin ”Punavihreä kupla – Perussuomalaiset ja media”. Sain raportista palautetta arvokonservatiivisilta toimittajakollegoiltani, jotka ovat itse kokeneet toimitusten punavihreän ilmapiirin ahdistavan yksiulotteisena. Ymmärrettävästi useimmat kollegani eivät halua tuoda kokemuksiaan esiin omilla nimillään.
Helsingin Sanomissa eri osastoilla useiden vuosien ajan toimittajana työskennellyt, nyt viestintätehtävissä toimiva Annakaisa Mänttäri kertoo keskustelleensa valtamedian poliittisesta asennoitumisesta muutaman mediaa tiiviisti seuraavan rivilukijan kanssa. Toimittajan mukaan kaikkien näiden mielestä oli selvää, että asia on juuri niin kuin raportissani sanotaan.
– En usko, että monikaan Sanomissa työskentelevä on valmis tätä ilmiötä tunnustamaan. Monellehan se on se ainoa todellisuus, jossa on koskaan elänyt. Ei sellaista varmaankaan helposti tunnista minkäänlaiseksi ilmiöksi, Mänttäri kirjoitti sähköpostipalautteessa.
Hän koki olleensa ajatustensa kanssa siinä määrin yksin, ettei erilainen ajattelutapa tullut koskaan edes puheeksi kenenkään kanssa.
Raportissani totesin, että tutkimustiedon mukaan tyypillisten punavihreiden nuorten rivitoimittajien ohella toimituksissa on myös talousoikeistolaisempia, varsinkin päällikköasemassa työskenteleviä toimittajia, jotka kuitenkin jakavat arvoliberalismin punavihreiden kanssa. Mänttäri vahvistaa tämän.
– Moni sellainen kollega, joka vaikutti jollakin tapaa ei-vasemmistolaisesti ajattelevalta, oli kuitenkin arvoiltaan hyvin liberaali ja siinä mielessä valtavirtaa, toisin kuin minä.
Yksi kipupisteistä oli Helsingin Sanomien voimakas sitoutuminen feminismiin.
– Naisen rooli vanhempana on yksi keskeisiä kysymyksiä, joissa oma ajatteluni erosi HS:n toimituksessa vallitsevasta linjasta. Yritin useissa yhteyksissä osallistua perhevapaiden jakamisesta käytävään keskusteluun kertomalla, että monissa perheissä hoitovapaata pitää nainen yksinkertaisesti siitä syystä, että naiset usein saavat pienempää palkkaa kuin puolisonsa. HS-kollegat esimiestä myöten olivat sitä mieltä, ettei se pidä paikkaansa. Ja jos pitäisikin, tilanne pitäisi korjata nimenomaan sillä, että naisten sijasta miehet pitäisivät perhevapaita. En sitten tiedä, kuka lainanlyhennystensä kanssa painiskeleva on valmis ideologisista syistä tällaiseksi tienraivaajaksi, jotta naisten yleinen palkkakehitys kääntyisi nousuun, Mänttäri sanoo.
Helsingin Sanomien edistyksellisyys seksuaalisuuden alalla eli jatkuva homorummutus tuli tutuksi myös minulle. Työskentelin Hesarissa vuoteen 2007 asti eli samoihin aikoihin kuin edellä siteeraamani kollegani. Kirjoitin tiedesivuille kerran jutun otsikolla “Virtuaalinen seksi saa yhä kummallisempia muotoja”. Juttu käsitteli Second Life -pelimaailmaa, jossa ihmiset vuorovaikuttavat graafisten hahmojen, avatarien välityksellä. Tuolloin, vuonna 2006, uutinen oli se, että jotkut pelaajat olivat ohjelmoineet avatareilleen sukuelimet ja seksikkäitä asuja.
– He olivat koodanneet hahmot harrastamaan animoitua kyberseksiä tuttujen ja ventovieraiden avatarien kanssa. Henkeäsalpaavan laaja kirjo erilaisten fetissien ympärille muodostuneita yhteisöjä kukoistaa Second Lifen metaversumissa, kirjoitin jutussani.
Päätin juttuni mielestäni poliittisesti korrektisti: “Todellinen ja virtuaalinen seksuaalisuus voivat yhdistyä toisellakin tavalla. Jotkut homot ja biseksuaalit ovat näet kokeilleet kaapista ulos tulemista virtuaalisesti ennen kuin yrittävät sitä oikeasti.”
Oletin, että tällainen fetissien ja seksivähemmistöjen kaapista ulostulon hehkutus saattaisi synnyttää kitkerää lukijapalautetta konservatiivisen lukijakunnan taholta. Uskoin kuitenkin toimituksen johdon olevan puolellani, vaikka jopa omasta mielestäni olin seksuaaliliberalismin hehkutuksessani ehkä jo hieman lapsellinen.
En ollut uskoa silmiäni, kun toimituspäällikkö kirjoitti toimituksen johdon aamupalautteessa jutustani, että otsikointini “seksuaalisista kummallisuuksista” olisi ollut seksivähemmistöjä halventava.
Niihin aikoihin ymmärsin, että Helsingin Sanomien “liberalismi” ei ollut enää klassiseen liberalismiin sisältyvää suvaitsevaisuutta omasta poikkeavia arvoja kohtaan, vaan uskonto, jota ei sovi kyseenalaistaa. Mänttäri ymmärtää, mistä puhun.
“Minua oudoksutti erilaisten seksuaalisten poikkeavuuksien jatkuva esiintuominen. Jos jutussa oli haastateltavina esimerkiksi neljä pariskuntaa, kehotettiin yleensä etsimään mukaan myös homo- tai lesbopari. Minusta tuntui, että mitä erikoisempi poikkeavuus, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ihminen päätyi Torstai-liitteen henkilöhaastatteluun”, Mänttäri kertoo.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Suvaitsevuus" on lyömä-ase ja henkistä väkivaltaa.
Tuusulassa kiertää vanhoja juttuja erään miespuolisen Erkon seksuaalisista mielihaluista.