SPR:n RIVEISTÄ PALJASTUI KOVAN LUOKAN RIKOLLINEN!

SPR:n riveistä paljastui kovan luokan rikollinen! -Huijasi seurakunnalta ja papilta 150 000 euroa

Kun poliisi etsii paperitötterömiestä joka oli erehtynyt halloween päivästä, on todelliset rikolliset viemässä sinun rahojasi SPR:n kirstu kädessä. Tässä heistä yksi.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi keväällä, 45-vuotiaan pitkään Lahdessa asuneen ulkomaalaislähtöisen miehen 1,5 vuoden ehdolliseen vankeuteen ja 75 tunnin yhdyskuntapalveluun kolmesta törkeästä petoksesta ja yhdestä perusmuotoisesta petoksesta.

Lahtelainen seurakunta rahoitti lähes kahden vuoden ajan ulkomaalaista miestä, joka nyyhkytarinoillaan sai seurakunnalta 120 000 euroa.

Kun seurakunta oli vetänyt rahahanat kiinni jatkoi pappi edelleen lähimmäisen auttamista ja menetti miehelle omia rahojaan noin 30 000 euroa.

Babikian Avak kertoi tulevasta miljoonaperinnöstä, koska äiti ja sisko olivat kuolleet. Hänen täytyi perintö- ja hautajaisjärjestelyjen vuoksi matkustellaRuotsissa, Syyriassa, Libanonissa, Kuwaitissa ja eri puolilla Eurooppaa.

Rahaa mies tarvitsi myös, koska joutui matkoillaan kuulema vaikeuksiin ja tarvitsi maksaa takuusumman, jotta pääsi jatkamaan eteenpäin. Todellisuudessa saamansa rahat mies käytti panttilainojensa maksuun ja makeaan elämään mm. Tukholman- ja Tallinnan-risteilyillä, joilla luottokortti vinkui uhkapelipöytien ääressä.

Tosiasiassa mies puhui seurakunnalle ja papille koko ajan täyttä potaskaa.

Hänellä ei ollut vuosikausiin edes passia, joten mies ei voinut edes matkustaa kovin kauas.

Babikian Avak oli seurakunnan jäsen.

Huolestuttavinta tässä tapauksessa on se, miten suomalaisia hölmöläisiä vedätetään kun pässejä narusta, nyt SPR:n riveissä, jonne tunnutaan otettavan ne paatuneimmatkin petkumiehet.

Kerrataan: Mies huijasi 150 000 euroa josta sai tuomion, nyt viime keväänä. Nyt hän on SPR:n riveissä!

http://bit.ly/1LOdCaP
29328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Uutisen voi löytää mv-lehdestä mikäli linkki ei toimi

Äänestä

Koko juttu on täyttä paskaa ja MV-lehden keksimä valhe. SPR:n riveissä ei ole tuollaista rikollista ja jos olisi ollutkin ja paljastunut niin olisi erotettu normaalin erottamismenettelyn kautta. Olette te ihmisen helvetin tyhmiä kun uskotte väkivaltarikollisen perustaman paskalehden juttuja.

Äänestä
  • Miksi äijällä on kuitenkin SPR:n liivit ja keräysalpakka käsissään? monen monet ohikulkijat todistaa että äijä on ollut melkein iholla kerjäämässä rahaa tuon kuvan mukaisesti eli tuo on täysi tosi

    Äänestä

  • Mitään "erottamismenettelyä" ei SPR:n kaltaisessa huijaustalossa olemassakaan jos olisi niin sieltä olisi erotettu kaikki yläportaasta alkaen

    Äänestä

  • On olemassa ja sitä on meidänkin SPR:n osastossa käytetty tietyissä tilanteissa. Erottamismenettely kuuluu jokaisen järjestön työkalupakkiin. Vaitiolovelvollisuuden takia en kuitenkaan kerro missä tilanteissa henkilö voidaan erottaa SPR:stä.

    Äänestä

  • no_kyllä_on kirjoitti:

    On olemassa ja sitä on meidänkin SPR:n osastossa käytetty tietyissä tilanteissa. Erottamismenettely kuuluu jokaisen järjestön työkalupakkiin. Vaitiolovelvollisuuden takia en kuitenkaan kerro missä tilanteissa henkilö voidaan erottaa SPR:stä.

    hahaha "ai teidän" SPR:n osastossa olet kaiken lisäksi niin tyhmä että paljastat että kuulut itsekin tuhon ryöstökoplaan

    käytä pelle maalaisjärkeä jos se on vaikeaa ota helmitaulu avuksi SPR on kusetusjärjestö joka elää ihmisten hädästä SPR henkilöitä on tuomittu vankeustuomioihin eikä koko järjestön toiminta kestä lähempää tarkastelua

    menikö oppi tajuntaan?

    Äänestä

  • no_kyllä_on kirjoitti:

    On olemassa ja sitä on meidänkin SPR:n osastossa käytetty tietyissä tilanteissa. Erottamismenettely kuuluu jokaisen järjestön työkalupakkiin. Vaitiolovelvollisuuden takia en kuitenkaan kerro missä tilanteissa henkilö voidaan erottaa SPR:stä.

    on yleensä viranomaisilla ja mafialla, Spr ei kuulu viranomaisiin joten Spr on siis mafiaan verrattava rikollisjärjestö. :)

    Äänestä

  • no_kyllä_on kirjoitti:

    On olemassa ja sitä on meidänkin SPR:n osastossa käytetty tietyissä tilanteissa. Erottamismenettely kuuluu jokaisen järjestön työkalupakkiin. Vaitiolovelvollisuuden takia en kuitenkaan kerro missä tilanteissa henkilö voidaan erottaa SPR:stä.

    on viranomaisilla ja rikollisjärjestöissä, Spr ei kuulu viranomaisiin joten Spr on siis rikollisjärjestö.

    Äänestä

  • no_kyllä_on kirjoitti:

    On olemassa ja sitä on meidänkin SPR:n osastossa käytetty tietyissä tilanteissa. Erottamismenettely kuuluu jokaisen järjestön työkalupakkiin. Vaitiolovelvollisuuden takia en kuitenkaan kerro missä tilanteissa henkilö voidaan erottaa SPR:stä.

    "Vaitiolovelvollisuuden takia en kuitenkaan kerro missä tilanteissa henkilö voidaan erottaa SPR:stä."

    Vai että ihan vaitiolovelvollisuuden takia!
    Kovin on salaista touhua kun syyt erottamisiin on muualla julkisia, mutta SPR on sinun mukaasi julistanut ne salaisiksi. Ai jumal`auta sentään!
    Pahoin pelkään että olet valehteluun erikoistunut siinä kuin spr, enkä menisi vannomaan että olet sen toiminnassa sen kummempi hahmo kuin jokin idiootin näköinen töröttäjä seisoskelemassa laatikko käsissään punainen liivi päällä. Kun et mitään mistään tiedä etkä ymmärrä, niin yrität selviytyäksesi näytellä jotain mitä et ole etkä tule olemaan, kirjoittamalla vaitiolovelvollisuudesta. Mitähän jos painaisit pääsi hartioita myöten omaan persiiseesi, sillä se on sille ainut oikea paikka!

    Äänestä

Lahden oikeustalolta sai kuitenkin vapaa lukukappaleen tästä jutusta kyseinen
Avak todellakin on syyllistynyt kyseiseen ja tuomittu siitä kirjoituksen mukaisesti
elä huutele siellä puskista jos MV lehti on ainoa joka paljasti jutskan

Äänestä
  • MV-lehti on rasistinen uusnatsien paskalehti joka pitäisi kieltää ja estää jo ihan rautapohjaisestikin. Sananvapaus pois natsihenkisiltä isänmaallisilta ääliöiltä.

    Äänestä

  • Eikö hän ole avun tarpeessa toivottavasti oli iloinen ☺ saadessaan apua luksusta elämäänsä

    Äänestä

Paljonko rikollisjärjestö SPR pomot vetää välistä palkkoihinsa ja etuuksiinsa? Hyväntekeväisyyttä yli 100 00€ vuosituloilla.

Äänestä
  • Ei kuulu sinulle, SPR:n raha-asiat kuuluvat vain SPR:n sisäiseen tietoon. SPR on muutenkin tiukentanut linjaansa mediaan, mm. toimittajien pääsy pakolaiskeskuksiin on evätty työrauhan takaamiseksi. Teidän ei tarvitse tietää. Mitä vähemmän tiedätte sitä parempi ja turvatumpi työrauha vapaaehtoisilla on. SPR ei keskustele rasistien kanssa.

    Äänestä

  • Kyllähän se varmasti "tekee hyvää" kun saa haistavitun tyhjäntoimittajapalkintovirastaan vapaaehtoisilmaistyöntekijöiden ja veronmaksajien suosiollisella avustuksella sadantontun vuosiavustuksen.

    Äänestä

  • SPRn_Kultamunasapluuna kirjoitti:

    Kyllähän se varmasti "tekee hyvää" kun saa haistavitun tyhjäntoimittajapalkintovirastaan vapaaehtoisilmaistyöntekijöiden ja veronmaksajien suosiollisella avustuksella sadantontun vuosiavustuksen.

    Ehkäpä yksiä Suomen suurimpia konnia nämä SPR:n hyväntekeväisyysmafiosot.

    Äänestä

  • SPR ON vapaaehtoisjärjestö ja tulee aina olemaan sitä. Punainen Risti ON maailman suurin vapaaehtoisjärjestö yli miljardilla jäsenellään. Toimintaa siis pyöritetään jokaisen VAPAAEHTOISELLA työpanoksella, paitsi muutamat harvat palkatut johtajat. Menen itsekin tänään VAPAAEHTOISESTI SPR:n töihin illaksi, eli teen vapaaehtoisesti tuntipanokseni omasta VAPAASTA tahdostani hyvän asian puolesta.
    On se vaan vapaaehtoisuus nykyisin kapitalisti-idiooteille piikki lihassa kun verottaja sattuu jäämään ilman.

    Äänestä

  • Sanoo SPR:ää fanaattisesti pakolaisavun takia vihaava idiootti rasisti joka ei edes tunne SPR:n toimintaa. Uskottavuutesi on nolla. SPR ei neuvottele rasistien kanssa.

    Äänestä

  • ei_kuulu_sinulle kirjoitti:

    Ei kuulu sinulle, SPR:n raha-asiat kuuluvat vain SPR:n sisäiseen tietoon. SPR on muutenkin tiukentanut linjaansa mediaan, mm. toimittajien pääsy pakolaiskeskuksiin on evätty työrauhan takaamiseksi. Teidän ei tarvitse tietää. Mitä vähemmän tiedätte sitä parempi ja turvatumpi työrauha vapaaehtoisilla on. SPR ei keskustele rasistien kanssa.

    SPR on pahin rasisti.

    Äänestä

  • olet_idiootti kirjoitti:

    Sanoo SPR:ää fanaattisesti pakolaisavun takia vihaava idiootti rasisti joka ei edes tunne SPR:n toimintaa. Uskottavuutesi on nolla. SPR ei neuvottele rasistien kanssa.

    SPR ei antanut tsunamiuhreille, kuin pienen osan tsunamiuhreille lahjotetuista avustuksista.
    SPR toisinsanoin "tsunamikusetti"!
    SPRllä on mennyt omat ja saatavat pahasti sekaisin.

    Äänestä

  • vapaaehtoisuus_parasta kirjoitti:

    SPR ON vapaaehtoisjärjestö ja tulee aina olemaan sitä. Punainen Risti ON maailman suurin vapaaehtoisjärjestö yli miljardilla jäsenellään. Toimintaa siis pyöritetään jokaisen VAPAAEHTOISELLA työpanoksella, paitsi muutamat harvat palkatut johtajat. Menen itsekin tänään VAPAAEHTOISESTI SPR:n töihin illaksi, eli teen vapaaehtoisesti tuntipanokseni omasta VAPAASTA tahdostani hyvän asian puolesta.
    On se vaan vapaaehtoisuus nykyisin kapitalisti-idiooteille piikki lihassa kun verottaja sattuu jäämään ilman.

    IDIOOTTI SPR käyttää hyväksi vapaaehtoistyöntekijöiden ilmaista työpanosta jo tämä on koko huijausjärjestön pohjakusetus

    Nykyään SPR:n haalareissa naama tulee ruvelle helpommin kuin esimerkiksi vartijan tai vastaavan asussa

    oletteko kuulleet? niin iljettävä ja halveksittu sakki on kysymyksessä

    Äänestä

  • ei_kuulu_sinulle kirjoitti:

    Ei kuulu sinulle, SPR:n raha-asiat kuuluvat vain SPR:n sisäiseen tietoon. SPR on muutenkin tiukentanut linjaansa mediaan, mm. toimittajien pääsy pakolaiskeskuksiin on evätty työrauhan takaamiseksi. Teidän ei tarvitse tietää. Mitä vähemmän tiedätte sitä parempi ja turvatumpi työrauha vapaaehtoisilla on. SPR ei keskustele rasistien kanssa.

    Eihän se suomalaisille kuulu mitä suomen SPR touhuaa ja kenen varoilla,ei missään nimessä ?

    Mutta terve tuloa Torniooon 3/10 kello 12.oo rauhanomaiseen mielenilmaisuun
    hallitsematonta maahantunkeutumista vastaan.SPR voi myös joukolla osallisua
    kenenkään estämättä.
    Meitä tavallisia suomalaisia hirvittää tuomosten nuorten miesten määrien tulo maahan.

    Äänestä

  • spRasisti kirjoitti:

    SPR ei antanut tsunamiuhreille, kuin pienen osan tsunamiuhreille lahjotetuista avustuksista.
    SPR toisinsanoin "tsunamikusetti"!
    SPRllä on mennyt omat ja saatavat pahasti sekaisin.

    Mutta SPR vastaa tuomoseen perään kyselyyn,että "OLETTE IDIOOTTEJA".MM näin sanoo tuolla nimimerkki " tunti_turpaan " ? Melko röyhkeää mutta tyypillistä SPR tiedotusta.
    Epäselvyyksiä on ollut mm veripalveluissa,epäillään jonkun johtajan paikanneen siellä omaa talouttaan.

    Äänestä

  • spRasisti kirjoitti:

    SPR ei antanut tsunamiuhreille, kuin pienen osan tsunamiuhreille lahjotetuista avustuksista.
    SPR toisinsanoin "tsunamikusetti"!
    SPRllä on mennyt omat ja saatavat pahasti sekaisin.

    Kukaan ei valvo. Tai niinku itse valvovat itseään.

    Äänestä

Sillälailla! Euroakaan en laita enää ikinä SPR keräyksiin.
Siellä joku Sirpa Kansanaho haukkuu suomalaiset raiskaajiksi,
kuulemma pakolaiset ei tee joukkoraiskauksia vaan suomalaiset.

Oulussa tuo akka SPR töissä 6700 euron kuukausipalkalla.
Myös sdpn kaupunginvaltuutettuna.

Äänestä
  • Etpä ole ainut joka on lopettanut SPR:n tukemisen.
    Toivottavasti mahdollisimman moni muukin tekee samanlaisen hyvän teon....

    Äänestä

En kyllä SPR:lle antais senttiäkään ikinä...

Äänestä

Saatanan sika!

Äänestä

Koko spr on iso rikkollisjärjestö...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


BABIKIAN_AVAK_ASIALLA kirjoitti:

SPR:n riveistä paljastui kovan luokan rikollinen! -Huijasi seurakunnalta ja papilta 150 000 euroa

Kun poliisi etsii paperitötterömiestä joka oli erehtynyt halloween päivästä, on todelliset rikolliset viemässä sinun rahojasi SPR:n kirstu kädessä. Tässä heistä yksi.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi keväällä, 45-vuotiaan pitkään Lahdessa asuneen ulkomaalaislähtöisen miehen 1,5 vuoden ehdolliseen vankeuteen ja 75 tunnin yhdyskuntapalveluun kolmesta törkeästä petoksesta ja yhdestä perusmuotoisesta petoksesta.

Lahtelainen seurakunta rahoitti lähes kahden vuoden ajan ulkomaalaista miestä, joka nyyhkytarinoillaan sai seurakunnalta 120 000 euroa.

Kun seurakunta oli vetänyt rahahanat kiinni jatkoi pappi edelleen lähimmäisen auttamista ja menetti miehelle omia rahojaan noin 30 000 euroa.

Babikian Avak kertoi tulevasta miljoonaperinnöstä, koska äiti ja sisko olivat kuolleet. Hänen täytyi perintö- ja hautajaisjärjestelyjen vuoksi matkustellaRuotsissa, Syyriassa, Libanonissa, Kuwaitissa ja eri puolilla Eurooppaa.

Rahaa mies tarvitsi myös, koska joutui matkoillaan kuulema vaikeuksiin ja tarvitsi maksaa takuusumman, jotta pääsi jatkamaan eteenpäin. Todellisuudessa saamansa rahat mies käytti panttilainojensa maksuun ja makeaan elämään mm. Tukholman- ja Tallinnan-risteilyillä, joilla luottokortti vinkui uhkapelipöytien ääressä.

Tosiasiassa mies puhui seurakunnalle ja papille koko ajan täyttä potaskaa.

Hänellä ei ollut vuosikausiin edes passia, joten mies ei voinut edes matkustaa kovin kauas.

Babikian Avak oli seurakunnan jäsen.

Huolestuttavinta tässä tapauksessa on se, miten suomalaisia hölmöläisiä vedätetään kun pässejä narusta, nyt SPR:n riveissä, jonne tunnutaan otettavan ne paatuneimmatkin petkumiehet.

Kerrataan: Mies huijasi 150 000 euroa josta sai tuomion, nyt viime keväänä. Nyt hän on SPR:n riveissä!

http://bit.ly/1LOdCaP

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu