Ahneet apteekkarit voisivat olla pelastus suomelle

--

Suomalaisten apteekkarien henkilökohtaiset tulot vuonna 2005 olivat Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan keskimäärin 282640 euroa. Apteekkarien tulot vaihtelivat pienimpien apteekkien 88825 eurosta suurimpien apteekkien 531954 euroon. Suuret tulot ovat seurausta onnistuneesta edunvalvonnasta. Lääkkeiden hinnat ja apteekkien perustaminen ovat säänneltyjä. Lähes kaikissa EU-maissa apteekkien perustaminen on Suomea vapaampaa. Ruotsissa apteekit taas ovat valtion omistuksessa.

Apteekkien työnkuva on viime vuosikymmeninä muuttunut asiantuntijapalvelujen antamisesta ja lääkkeiden valmistamisesta pääasiassa valmiiden lääkepakkausten jakeluksi. Sähköiset informaatiopalvelut ovat kehittyneet ja mm. lääkkeiden yhteisvaikutus selviää nykyään sähköisesti. Apteekkarit itse näkevät suuria riskejä kaikissa alaa koskevissa muutoksissa,. Muunmuassa nikotiinikorvausvalmisteiden vapauttaminen apteekeista päivittäistavarakauppaan oli apteekkarien mielestä vaarallista. Maallikolle voi olla vaikea ymmärtää miksi nikotiinikorvausvalmisteita ei saisi myydä päivittäistavarakaupassa, jos kerran tupakkaakin saa. On toki ymmärrettävää että eivät apteekkarit halua luopua taloudellisesti edullisesta erikoisasemastaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön apteekkityöryhmän selvitys: http://www.stm.fi/Resource.phx/ajank/lausu/apteekkitr.htx?locale=fi_FI

Ongelma voitaisiin lainsäädännöllisesti korjata seuraavilla kahdella tavalla:

1) Joko apteekkien perustaminen olisi vapaata kaikille riittävän farmasian alan koulutuksen ja työkokemuksen omaaville henkilöille.

2) Tai vapautuvista apteekkiluvista järjestettäisiin tarjouskilpailu johon voisivat osallistua kaikki riittävän farmasian alan koulutuksen ja työkokemuksen omaavat henkilöt.

Me allekirjoittaneet toivomme edellämainitun kaltaisia muutoksia lainsäädäntöön.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ahneudella ei tiettävästi ole ylärajaa. Olen aina ihmetellyt sitä,että onko apteekkarien aina oltava verokalenterin kärkipäässä. Kympillä ei saa juuri muuta kuin tyhjän pahvipakkauksen. Koko systeemi uusiksi,sairaiden rahastamiselle loppu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lainateksti kirjoitti:

--

Suomalaisten apteekkarien henkilökohtaiset tulot vuonna 2005 olivat Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan keskimäärin 282640 euroa. Apteekkarien tulot vaihtelivat pienimpien apteekkien 88825 eurosta suurimpien apteekkien 531954 euroon. Suuret tulot ovat seurausta onnistuneesta edunvalvonnasta. Lääkkeiden hinnat ja apteekkien perustaminen ovat säänneltyjä. Lähes kaikissa EU-maissa apteekkien perustaminen on Suomea vapaampaa. Ruotsissa apteekit taas ovat valtion omistuksessa.

Apteekkien työnkuva on viime vuosikymmeninä muuttunut asiantuntijapalvelujen antamisesta ja lääkkeiden valmistamisesta pääasiassa valmiiden lääkepakkausten jakeluksi. Sähköiset informaatiopalvelut ovat kehittyneet ja mm. lääkkeiden yhteisvaikutus selviää nykyään sähköisesti. Apteekkarit itse näkevät suuria riskejä kaikissa alaa koskevissa muutoksissa,. Muunmuassa nikotiinikorvausvalmisteiden vapauttaminen apteekeista päivittäistavarakauppaan oli apteekkarien mielestä vaarallista. Maallikolle voi olla vaikea ymmärtää miksi nikotiinikorvausvalmisteita ei saisi myydä päivittäistavarakaupassa, jos kerran tupakkaakin saa. On toki ymmärrettävää että eivät apteekkarit halua luopua taloudellisesti edullisesta erikoisasemastaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön apteekkityöryhmän selvitys: http://www.stm.fi/Resource.phx/ajank/lausu/apteekkitr.htx?locale=fi_FI

Ongelma voitaisiin lainsäädännöllisesti korjata seuraavilla kahdella tavalla:

1) Joko apteekkien perustaminen olisi vapaata kaikille riittävän farmasian alan koulutuksen ja työkokemuksen omaaville henkilöille.

2) Tai vapautuvista apteekkiluvista järjestettäisiin tarjouskilpailu johon voisivat osallistua kaikki riittävän farmasian alan koulutuksen ja työkokemuksen omaavat henkilöt.

Me allekirjoittaneet toivomme edellämainitun kaltaisia muutoksia lainsäädäntöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu