LIVEX 2015!!!!

Ilmavoimat pitää lokakuussa jättiharjoituksen

Kyseessä on Ilmaoperaatioharjoitus LIVEX 2015. Tarkoitus on harjoitella ilmasodankäyntiä "sen ydinalueilla".

Mukana on noin 1 500 reserviläistä, 800 henkilökuntaan kuuluvaa sekä satakunta varusmiestä. Pääosa ilmavoimien tämän vuoden reservikoulutuksesta tapahtuu juuri LIVEX 2015:n yhteydessä.

Operaation aikana lennetään yhteensä 30 Hornet-hävittäjällä ja kaikilla muillakin Ilmavoimien konetyypeillä.

Harjoitus pidetään 5.-9. lokakuuta, ja sitä johtaa komentaja, kenraalimajuri Kim Jäämeri.

Hornetien tukikohtina toimivat Rissala, Tikkakoski, Halli, Pirkkala ja Oulunsalo. Hawkit toimivat Rissalasta ja Oulunsalosta. Muu kalusta lentää Pirkkalasta ja Porista.

Lentotoimintaa on lähinnä aamukuuden ja iltakymmenen välillä. Yksittäisiä lentoja voi olla myös yön tunteina.

Harjoituksessa lennetään myös matalilla lentokorkeuksilla, mikä tietysti näkyy ja kuuluu maan tasolla.

4. lokakuuta Vieremän tukikohdan alueella suljetaan normaaliliikenteeltä kantatie 88. Tie on suljettu kello 10 ja 22 välisenä aikana. 88-tie johtaa Iisalmesta Raaheen.

Lisätietoja ja kartta alueesta löytyy Ilmavoimien nettisivuilta Karjalan lennoston ajankohtaista osiosta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020442317_uu.shtml

Antakaa palaa ilmojenritarit!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ulvova.stuka kirjoitti:

Ilmavoimat pitää lokakuussa jättiharjoituksen

Kyseessä on Ilmaoperaatioharjoitus LIVEX 2015. Tarkoitus on harjoitella ilmasodankäyntiä "sen ydinalueilla".

Mukana on noin 1 500 reserviläistä, 800 henkilökuntaan kuuluvaa sekä satakunta varusmiestä. Pääosa ilmavoimien tämän vuoden reservikoulutuksesta tapahtuu juuri LIVEX 2015:n yhteydessä.

Operaation aikana lennetään yhteensä 30 Hornet-hävittäjällä ja kaikilla muillakin Ilmavoimien konetyypeillä.

Harjoitus pidetään 5.-9. lokakuuta, ja sitä johtaa komentaja, kenraalimajuri Kim Jäämeri.

Hornetien tukikohtina toimivat Rissala, Tikkakoski, Halli, Pirkkala ja Oulunsalo. Hawkit toimivat Rissalasta ja Oulunsalosta. Muu kalusta lentää Pirkkalasta ja Porista.

Lentotoimintaa on lähinnä aamukuuden ja iltakymmenen välillä. Yksittäisiä lentoja voi olla myös yön tunteina.

Harjoituksessa lennetään myös matalilla lentokorkeuksilla, mikä tietysti näkyy ja kuuluu maan tasolla.

4. lokakuuta Vieremän tukikohdan alueella suljetaan normaaliliikenteeltä kantatie 88. Tie on suljettu kello 10 ja 22 välisenä aikana. 88-tie johtaa Iisalmesta Raaheen.

Lisätietoja ja kartta alueesta löytyy Ilmavoimien nettisivuilta Karjalan lennoston ajankohtaista osiosta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015093020442317_uu.shtml

Antakaa palaa ilmojenritarit!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu