500 000 !!!
poksista
28<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Woop Woop!
Ei mikään kovin revittelevä tiedote tosin, mutta ehkä se onkin lehdistön asia innostua tuosta ja riipustella kunnon otsikot.
Onneksi olkoon eroakirkosta.fi -tiimi. Hienoa työtä olette tehneet.
Yle:n TV-uutiset ei ainakaan vielä kolmelta noteerannut tiedotetta. Jospa illan päälähetyksissä olisi sopiva kolo...
Voi mikä pettymys koko tiedote. Ei tälläisella tiedotteella mediakynnystä ylitetä. Tiedote ei sisällä 500k ylitysotsikon lisäksi mitään muuta informaatiota. Ei media jaksa itse keksiä tai hakea juttuun sisältöä. Joten tiedotteen referoiminen ja jakaminen eteenpäin jää kokonaan tekemättä. Tästä tulee pannukakku. Hieno tilaisuus saada kunnon eropiikki ja laukaista loppuvuosi hienosti käyntiin menetettiin täysin.
Sellainen tiedote oli tarkoitus tehdä, joka liki sellaisenaan kelpaisi uutiseksi. Ei näyttänyt toimivan.
Tosin ei ole vielä varmuutta. Mm. 100k poiki myöhemmin laajan jutun NYT-liitteeseen. Todennäköistä kuitenkin on, että tästä ei tullutkaan isoa juttua. Mälsää.
Enpä usko että media olisi muutenkaan tälle paljoa tilaa antanut. Pakolaispaska ja KKK kauhistelut on otsikoissa seuraavat kuukaudet nyt.
Mahdoton tietysti sanoa. Pakolaisten lisäksi on taloustilanne, yhteiskuntasopimus ym. aika akuutti uutinen.
Mutta silti. Ei edes pieniä uutisia ilmeisestikään.
Aivan sama mieli tuli täällä tiedotteen lukemisen jälkeen, ei tunnu olevan tiedotteiden laadinta oikein hallussa. Paljon täysin ylimääräistä höpinää ja ajankohtaisuus jostain syystä unohtui jälleen vaikka tälläkin palstalla vinkkiä annettiin päiväkausia etukäteen. En ymmärrä miten tuo voi olla niin vaikeaa.
Nyt ei auta muuta toivoa kuin että esim iltalehdistön iltavuoro nappaa uutisen kun ei muutakaan ole tarjolla... hohhoijaa. Tai vaikka TV sitten... mutta en laita isoja odotuksia siihenkään.
http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/kunta-ja-palvelut/kaikki/30005-eroakirkosta-fi-palvelulla-500-000-kayttajaa-2015-09-30
Ensimmäinen mediajuttu?
Ilmeisesti. Kotimaa24 otti myös. Maksullinen juttu, tässä linkki tilaajille: https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/eroakirkosta-fin-kautta-eronnut-jo-puoli-miljoonaa-suomalaista/
Viisari ei värähtänyt nimeksikään.
http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/tanaan.html
Jos oltaisiin julkaistu aamupäivällä, niin silloin ainakin muutama juttu olisi tullut. Oli virhe julkaista iltapäivällä. Toisekseen tiedotteesta ei löydy ensimmäistäkään kuvaajaan nousevista käppyröistä.
Nyt piikkasi. Kulmakerroin muuttui ihan selvästi.
300 euron kirkollisverolla laskettuna kirkko menettää 500 000 kirkosta eron takia 150 miljoonaa euroa joka vuosi. 40 vuoden mittaisella työuralla tämä tarkoittaa 6 000 miljoonan euron menetyksiä kirkolle pitkällä aikavälillä. Jotain tälläistä räväkkää juttuun olisi pitänyt laittaa eikä lähteä promoamaan vihollisen agendaa, kirkkoon liittymistä. Lisäksi nykyinen taloustilanne, leikkaus- ja kiristyskamppanja huomioiden olisi voitu pohtia mikä merkitys on kun saadaan 150 milliä joka vuosi näin ohjattua yksityiseen kulutukseen piristämään taloutta ja kuinka paljon rahaa edelleen menee Olemattoman palvontaan ja tyhjän pyörittämiseen.
Aiheeseen liittyen olisi tiedotteessa voitu nostaa esiin kirkon epäoikeudenmukaiset veroedut, jotka olisi yhdenvertaisuuden nimissä voitu esittää korjattavaksi ja näin saada lisää verotuloja valtion kassaan kestävyysvajetta paikkaamaan.
Tosi outoa, että eroakirkosta.fi suitsutti uutisessaan kirkkoon liittyneiden "suurta" määrää.
Ei sillä ole niin väliä uutisoidaanko eronneista vai liittyneistä. Pääasia että uutisoidaan, aina siitä jokunen muistaa erota. Toki on hyvä, että eroakirkosta.fi mainitaan myös ihan varmuuden vuoksi.
Vaikka onkin totta, että kirkosta eroamista kiihdyttää kaikki uutisointi kirkosta, niin on sillä kuintenkin erittäin suuri merkitys luoko uutiset kirkosta negatiivista vai positivista kuvaa. Eroakirkosta.fi -tiedotteessa puhuminen kirkkoon liittymisestä on megaluokan tonttumainen strateginen moka. Tiedotteessa olisi pitänyt ihmetellä suureen ääneen ettei mistään muusta järjestöstä ole Suomessa eronnut puolta miljoonaa jäsentä ja yrittää suunnata median keskustelua ja pohdintaa kysymykseen MIKSI näin on. Kysymys on kirkon uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien vastaisesta sylivauvojen oman tahdon vastaisesta pakkokastamisesta kirkon juridiseksi jäseneksi ja juridiseksi veronmaksajaksi, josta on luovuttava. Nykyinen tiedote ei antanut medialle mitään pureskeltavaa, pohdittavaa tai edes uutisoitavaa. Pelkät uudet luvut, jotka kaikki pystyy ennustamaan viikkoja ja kuukausia aiemmin ei enää riitä uutiseksi.
"Eroakirkosta.fi -tiedotteessa puhuminen kirkkoon liittymisestä on megaluokan tonttumainen strateginen moka. Tiedotteessa olisi pitänyt ihmetellä suureen ääneen ettei mistään muusta järjestöstä ole Suomessa eronnut puolta miljoonaa jäsentä ja yrittää suunnata median keskustelua ja pohdintaa kysymykseen MIKSI näin on."
On hyvä että mainitaan negatiivisista ja positiivisista asioita tasapuolisesti ja objektiivisesti. Kuulostaa lähinnä evlutkirkon suitsutukselta taputtaa itseään selkään ja jättää muu ympäröivä todellisuus kokonaan huomiotta.
Harmi kyllä, uutinen ei ole uutinen, jos kukaan ei sitä uutisoi. Jos iltapäivälehdet painavat edes jotain aiheesta huomenna, mitä tahansa voi tapahtua. Jos ei, niin suuri yleisö ei tiedä asiasta mitään.
En siis näe, että tiedoite oli pielessä. Ongelma on saada sille ison median aikaansaamaa näkyvyyttä. Jos ei tiedä, ei reagoi.
voidaan juhlii sitäkin, että nyt ollaan jo reilusti yli 500 000 eron jjjeeeessss!!!!
Kuka tiedotteen laati?
Kukaan ei tiedä.
Minä tuohon tein lyhyen pohjan, jota sitten moni muu muokkasi ja minä säädin myös lisää. Lopputuloksesta ei millään mielekkäällä tavalla voi erottaa yksittäisen ihmisen osuutta.
Ehkä siitä johtuu homeopaattinen vaikutus;-D
No, kyllä tuo juttu pulpahtaa jossain vaiheessa pinnalle.
Pitää vain odottaa että joku sopiva sopuli löytää aikaa...
Eikö puolta miljoonaa todellakaan ole julkaisseet muut, kuin hameenkaiku ja kotimaa24???
Kuulemma Satakunnan kansa. Mutta ei mikään valtakunnallisesti merkittävä media, MTV3 tai Hesari tms.
Jori ja kumppanit, kerrassaan loistava tiedote. Loistava siinä mielessä että edes ev-lut lahkon propagandakoneiston kuukausipalkkaiset ammattilaiset, puhumattaakaan piispojen töräyksistä, ei kykene nakertamaan kulmaakaan.
On vain ajan kysymys kun joku lahkojeesus yrittää tai joku ammattitaitoinen toimittaja tarttuu asiaan ja silloin rytisee.
Kirkkoisä Austinus:"Kirkossa on pelastus!" Tuon mukaan voisi tilastoida puoli miljoonaa kadotettua!
Ja miten todistat että hänen väite on tosi?
Ja olikohan Augustinuksella tietoa minkälainen tämä nykyinen uskontobyrokraattilaitos on?