Maapallo on koko kaikkeuden elämän keskus.

RISTINKANTAJA

Tellus on ainoa eläväksi todettu planeetta. Maa sisällyttää soikeaan muotoonsa myös salaperäisiä ulottuvuuksia kuorenalaisen, tieteeltä pimennossa olevan alueensa kohdalta - siellä on edelleen kuolleiden sielut - niiden, jotka eivät uskoneet -Jeesukseen.

Kosmos yllämme on tyhjyyden alue -kaikkinaisen tyhjyyden; siellä ei ole elämää, eikä mitään, mihin kannattaisi erityisemmin paneutua - tietenkin pilkottava tähti jossain kaukana on sinänsä kiva, mutta avaruudessa ei ole kuin vakuumia tyhjyyttä.

Maa. Maa on erityinen. Ja maan alla on pelottava paikka. Tuonela. Siellä on jo nyt ikuinen tuli. Magma - tiedättehän?

Mutta, vaikka avaruus on tyhjä - ei se ihan tyhjä ole - sittenkään - siellä on pahoja henkivoimia, jotka ovat ryhmittyneet Jumalaa ja Hänen mestariluomustaan, ihmistä - vastaan.

Onko avaruus ääretön - päättymätön?

Ei.

Avaruuden mittaamattomalta näyttävän kiintopisteiden joukon takana on jokin salaperäinen ovi "pohjimmaiseen pohjolaan" alueelle, joa on syntiselle ihmiselle kokonaan Pyhä - ja sinne pääsy ilman Jeesuksen uhriveren voitelua on mahdotonta - ja jos sellaista tapahtuisi, olisi se salamannopea tuho tuon yksilön kohdalla - syntinen ei pääse sinne! Se on taivas. Mutta avaruuden pimeydessä ja kaukaisessa tuikinnassa ihminen ei tavoita Jumalaa - siksi Gagarin uhosi turhaan. Tänä päivänä tähystetään edelleen avaruutta. Läytyisikö sieltä jokin salaisuus, mikä syrjäyttäisi kaikkivoivan hallitsijan, pohjimmaisen pohjolan Suuren Isän?
Ei tule löytymään. Valtaistuimella on edelleen "vanhaikäinen" - on aina ollut - tulee aina olemaan. Mutta harhauttavat avaruuden pedot vaanivat pimeissä sumuissa ihmiskuntaa. Varokaa, ettette eksy! Nooan ajan maan tyttäret eksyivät noiden hyisien henkien viettelemiksi. Sitten alkoi syntyä hirvittävän isoa ja rumaa porukkaa maan päälle. Siitä "keitoksesta" päästiin - onneksi - Herran voimallisella vesiteloituksella. Ei vedenpaisumuksen toteuttaminen Jumalalle mikään rakas asia ollut - mutta pakollinen kylläkin. Jumala tulee vielä käyttämään vihan maljojaan syntisten rankaisemiseksi. Mutta tänään Hän on armollinen. Nyt on armon aika - ihan sananmukaisesti ARMON AIKA. VIELÄ, VIELÄ VÄHÄN AIKAA. kANNATTAAKO HENKILÖIDEN TAHALLAAN JÄTTÄYTYÄ MAANALAISEN TULIJÄRVEN KÄRVENNETTÄVÄKSI?!
(Mistä ihmeestä Jeesus olisi voinut muusta puhua kuin geologien ja seismologien kuvaamasta "kihisevästä keitoksesta" joka pulppuilee, purskahtelee ohuen maan kuoren rakosista, herättelee, nostattelee tsunameja valatameriin ? Kyllä siinä on helvettiä totisesti, kun yhtään tukailee tämän palon sisäosia - eikä vain pöllömäosesti tihrustele pieniä valoisia "neulanpistoja" korkeuksissa! J atuohonko kärvennykseen pitäisi mennä - niin fiksusti, ateistisesti, darwinistisesti - EI! EI! EI!
(En minä ainakaan).
Mitä se ihmistä hyödyttää saada vaikka kaikki maailman loistot - ja saada sitten sielulleen ikuisesti palavan, KOKOVARTALOPALOVAMMAN?!

17

66

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taas yksi jolla ei ole kaikki muumit laaksossa. Pääseekö siellä suljetulla osastolla nettiinkin?

      • RISTINKANTAJA

        Miksi olet entinen helluntailainen?
        Luopion tila on hirvittävä tragedia. Uskon, että sinulla kuitenkin palaamisen mahdollisuus. Jätä kehitysopillinen vehtailu ja ala reilusti seuraamaan uudelleen Jeesusta. Ja jos et ole oikeasti - vaan vaikkapa vain vanhempiesi painostuksesta - ollut koskaan uskossa - niin, sielusi ikuisuuden tähden - anna ystävä Jeesuksen pelastaa itsesi. Voit pyytää syntejäsi anteeksi uudelleen ja uudelleen. Mutta, sinun on oltava rehellinen: et saa olla synnin orja. Synnin orja on tuhon tiellä. Meillä kaikilla, sinulla, pirkoilla, pekoilla ja martoilla on kaikenlaisia taipumuksia - mutta, ne voi saada anteeksi - asenne ratkaisee. Synnistä pitää kantaa murhetta. Tietenkin, jos synti riippuu kiinni, on hyvin surullista - joskus on niin, että on lihan himoja, jotka ihan ovat aadamilaisessa olemuksessa kuin liimattuina, ja se on jotenkin surkeaa - ei voittopuolista - mutt, joka tapauksessa, vaikka "näin syntisenä Herra mun täytyy vaeltaa" olisi esimerkiksi sinun laulusi, niin on se parempi laulu kuin ikuinen tuskan virsi tulijärvessä!


      • RISTINKANTAJA kirjoitti:

        Miksi olet entinen helluntailainen?
        Luopion tila on hirvittävä tragedia. Uskon, että sinulla kuitenkin palaamisen mahdollisuus. Jätä kehitysopillinen vehtailu ja ala reilusti seuraamaan uudelleen Jeesusta. Ja jos et ole oikeasti - vaan vaikkapa vain vanhempiesi painostuksesta - ollut koskaan uskossa - niin, sielusi ikuisuuden tähden - anna ystävä Jeesuksen pelastaa itsesi. Voit pyytää syntejäsi anteeksi uudelleen ja uudelleen. Mutta, sinun on oltava rehellinen: et saa olla synnin orja. Synnin orja on tuhon tiellä. Meillä kaikilla, sinulla, pirkoilla, pekoilla ja martoilla on kaikenlaisia taipumuksia - mutta, ne voi saada anteeksi - asenne ratkaisee. Synnistä pitää kantaa murhetta. Tietenkin, jos synti riippuu kiinni, on hyvin surullista - joskus on niin, että on lihan himoja, jotka ihan ovat aadamilaisessa olemuksessa kuin liimattuina, ja se on jotenkin surkeaa - ei voittopuolista - mutt, joka tapauksessa, vaikka "näin syntisenä Herra mun täytyy vaeltaa" olisi esimerkiksi sinun laulusi, niin on se parempi laulu kuin ikuinen tuskan virsi tulijärvessä!

        "Miksi olet entinen helluntailainen?"

        Siksi, koska raamatun lupaukset eivät ole totta ja sen tarinat ovat pääasiassa satuja.

        " Ja jos et ole oikeasti - vaan vaikkapa vain vanhempiesi painostuksesta - ollut koskaan uskossa - niin, sielusi ikuisuuden tähden - anna ystävä Jeesuksen pelastaa itsesi."

        Olen ollut palavasti uskova, luettaen Jumalan lupauksiin ikuisina totuuksina.

        "Mutta, sinun on oltava rehellinen: et saa olla synnin orja."

        Niin, minun on oltava rehellinen. En ollut ennen rehellinen itselleni - yritin väkisin re-uskovaistaa ja re-helluntailaistaa itseäni siinä onnistumatta. Ja epäonnistuin koska päätin olla rehellinen itselleni. Ensimmäinen askel oli se, että asetin uskonnollisen tiedon samalle viivalle, samanarvoiseksi kaiken muun tiedon kanssa.

        "Näin syntisenä Herra" ja muut laulut tunnen hyvin - lauloin itsekin nuorisokuorossa. Lempilauluni oli "Kirkas aamu pian koittaa" -lauluna se on edelleenkin upea, mutta sanoma ei enää tavoita minua.

        Koko minulle osoittamasi puheenvuoro on lähes sanasta sanaan samaa kuin mitä kuulin aikanani helluntailaisissa ja puolisoni kuuli lestadiolaisissa piireissä. Jos haluat vaikuttaa, sinun pitää keksiä jotain sellaista mitä en ole ennen kuullut.


    • MTK-jyrbä-hehe-tyhmä

      Tämä on MTK:n eli modernin tieteellisen kreationismin mukainen totuus.

      • RISTINKANTAJA

        Tämä on kyllä MTK:N mukainen ajattelusuunta. MTK on vain tässä lyhenteenä :"matkalla taivaan kotiin".


    • Jyriri

      Ihan vain tiedoksi että ex-hellari on homo, joten hän sai kenkää hellariyhteisöstään.

      Mutta jyri tämän sällin tuntien ei sano että homot ovat tyhmiä, sillä tämä kaveri on kyllä ihan älykäs, joskin harhaanjohdettu niin nuorena ettei oikein tajunnut että miten hänestä muokattiin homonlelua.

      • Pieni korjaus, jyrbäseni: en ehtinyt saanut lemppuja hellareista vaan erosin ihan itse. Tosin oli vain ajan kysymys kun erottaminenkin olisi tapahtunut.

        Ehkä kerrot, miten miten minusta "muokattiin homolelu"? Kerroinhan, että kohtasin lähestulkoon taivaallisen ylkäni - siis jokseenkin samanikäisen lestadiolaispojan - luterilaisten rippileirillä, jonne vanhempani minut lähettivät? Minua ei todellakaan kukaan vietellyt. Ja saman kumppanin kanssa olen edelleenkin.


      • exhellari86 kirjoitti:

        Pieni korjaus, jyrbäseni: en ehtinyt saanut lemppuja hellareista vaan erosin ihan itse. Tosin oli vain ajan kysymys kun erottaminenkin olisi tapahtunut.

        Ehkä kerrot, miten miten minusta "muokattiin homolelu"? Kerroinhan, että kohtasin lähestulkoon taivaallisen ylkäni - siis jokseenkin samanikäisen lestadiolaispojan - luterilaisten rippileirillä, jonne vanhempani minut lähettivät? Minua ei todellakaan kukaan vietellyt. Ja saman kumppanin kanssa olen edelleenkin.

        Kai ne ennen erottamista olisivat koettaneet saada sinut eheytykseen?


      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Kai ne ennen erottamista olisivat koettaneet saada sinut eheytykseen?

        Juu, sellainen oli esillä eroni jälkeen. Jotenkin vain en syttynyt minuuteni kieltämiseen enkä henkiseen väkivaltaan.


    • kuinkas

      Kyllä nää höpöttäjät ovat juuri niitä joilla on vain muumia päässä!

    • entäs

      "siellä on edelleen kuolleiden sielut - niiden, jotka eivät uskoneet -Jeesukseen"

      Oletko miettinyt asiaa kaikkien niitten kansojen kannalta jotka elivät ennen ajanlaskumme alkua?

      • RISTINKANTAJA

        Olen pohtinut tärkeää kysymystäsi.

        Jaakobista alkoi nähdäkseni seemiläisen rodun tie Jahven hallinnassa. Kansa rakensi valtansa päivinä temppelin. Juutalainen(seemiläinen) kansa sai yhteyden Jumalaan -kolmiyhteiseen kaikkeuden Herraan - temppelin (joka ymmärtääkseni oli ainakin eräässä vaiheessa suuren teltan perimmäinen osasto) tämän laskeutuessa shekina-voimana tuohon "Kaikkein Pyhin"-nimeä kantavaan osastoon. Siellä suoritettiin uhritoimitukset, jotka olivat ainakin kiitos ja syntiuhreja- kiitosuhrit olivat tietenkin, sananmukaisesti, Jumalan hyvyyden ylistystä - syntiuhrit, edelleen sananmukaisesti, oli puolestaan tarkoitettu syntien sovittamiseksi suoritettuja uhreja.Mooseksen laissa on valtavan paljon myös erinäisiä, yksilölliseen rikkomus ja sovituskuvioon laadittuja toimintaohjeita, jotka olivat aikakaudellisen - aioonisen - tavan mukaisia; Jumalan itsensä Mooseksen kautta sanelemia käskyjä, ehdottomia käskyjä, ilman mitään lievennyksiä. Jostain syystä hebrealainen yhteisö eli elämänsä tämän Jumalan säätämän toimintaperiaatteen mukaisesti, joka meistä ehkä saattaa näyttää aika ahdistavaltakin, mutta emmehän me olleet siellä, ja sitäpaitsi hebrealaiset olivat vihollistensa ympäröiminä, ja nämä puolestaan olivat hirvittävien julmien uskontojen harjoittajia, mm. Molokin palvojat, jotka heittivät tulta suustaan syöksevän demonipatsasjättiläisen sisään jopa pikkulapsia karmean ja syvänsyntisen pimeydenjumalansa uhriksi - eli siis Jumalan kansanselviytyminen tuonkaltaisessa pirullisuuden puristuksessa on Herran aivoitusten hallitussa logiikassa vaatinut Hänen taholtaan tiukkaa kuria ja sen myötäistä toiminnallisuutta . (Edellä olen kuvannut käsitykseni siitä kuviosta, joka vallitsi ns. vanhassa liitossa, jolloin Jumalan omia olivat käytännöllisesti katsoen vain hebrealaiset; jos jokin on tuossa asetelmassa väärin ymmärretty, niin toivon, että joku korjaa sen kuvion oikeanlaiseksi?).
        Aabrahamin helmaan Raamatun mukaan menivät - suvullisesti - Hebrealaiset. En ole nähnyt vanhan liiton puolelta henkilöitä, joiden pelastautumisesta olisi mainittu. "Isiensä tykö" menivät hebrealaiset - tässäkin mainitaan nähdäkseni yleensä suvun päämiehen kohtalo. Jotenkin se on melkoisen patriarkaalinen kirjaamistapa. En kuitenkaan usko, että Jumala käsittelee ihmisiä samanlaisin mitoin - hierarkiapainoitteisesti - kuin mitä me ihmiset teemme. Tämän takia uskallan myös uskoa, että Jumala pelasti vanhan liiton aikana myös pakanakansojen edustajia. Ja myös uskallan nähdä, että Jumala toimi myös ilman tuota valitulle kansalleen järjestämää temppelipalveluskanavaakin - Abramkin sai kutsunsa ihan yksin ollessaan. Ehkä Raamattu ei vain kerro niistä meille tuntemattomien yksilöiden pelastautumisista - henkilöistä, jotka ovat löytäneet Jumalan - kaiken sen ihimispopulaatioissa vallitsevan epäjumalanpalvonnan "muurin" esteestä huolimatta - ehkä nuo yksilöt ovat pelastuneet jossain yksinolemisensa tilanteessa, jolloin Baalia ei ollut lähimailla - erämaassa, kenties?


    • Sairaiden_ystävä

      Kovasti vaahtosuinen aloitus, mutta tulkoon kukin uskollaan onnelliseksi. Kreationismia en tästä vaan löytänyt.

    • Reddington

      Voi hyvää päivää näitä idiootteja... Ei ilmeisesti koskaan ole kosmologiasta tämäkään aloittaja kuullut...

    • elohimi

      Tietämättömyys rehoittaa, mutta oma usko lahkonsa näkemyksiin on vahva! Hohhoijakkaa!

    • uskomaton-aloitus

      Olen ällikällä lyöty. Miten on mahdollista, että joku vielä 2000 luvun Suomessa elää noin vahvoissa harhoissa? Eikö mikään oppi ole tunkeutunut kalloon, vaikka koulujärjestelmämme pitäisi olla parhaita maailmassa?

      • Imppausharrastus on ollut joissakin koululaispiireissä vahvaa. Tämäkin ketju lienee sen epäsuoraa seurausta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1245
    2. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1175
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1167
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      975
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      7
      948
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      864
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      78
      781
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      662
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      642
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      145
      568
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      550
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      527
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      510
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      505
    17. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      45
      495
    18. 45
      492
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      86
      472
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      466
    Aihe