Copyining.

Ashraf Benyamin: Suomella ei ole varaa maan miehitykseen turvapaikanhakijoilla

Ylilääkäri Ashraf Benyaminin avoin kirje Suomen pääministeri Juha Sipilälle.

25.09.2015 11:45, 1028 lukukertaa

Ashraf Benyamin kirjoittaa Facebook-sivullaan:

Hyvä Pääministeri,

lähetän sinulle tämän viestin median kautta niin, että myös kansa lukee sen. Kansa, joka on valinnut sinut pääministeriksi ja nyt olet koetellut heitä viime aikoina. Kansa, joka yrittää turhaan löytää selitystä ristiriitaisille toimillesi.

Samaan aikaan, kun leikkaat oman kansan työntekijöiden palkkoja, otat huollettavaksi kansan rahalla kymmeniä tuhansia ihmisiä. Koko maailma tietää, että ne jotka tulevat koko Euroopan kautta Suomeen asti monien turvallisten maiden läpi, eivät ole hädässä. Heillä on selvä päämäärä.

Haluaisin muistuttaa sinua, että raamattu, jonka kautta olet vannonut pääministerikauden alussa, velvoittaa sinua pääministerinä hoitamaan ja ajamaan vain Suomen etua. Ihmisenä raamattu kyllä velvoittaa sinua auttamaan hädässä olevia. Siis ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Sinä, Juha Sipilä, voit auttaa omalla rahallasi ja ajallasi niin paljon kuin haluat, mutta Suomen pääministerinä saat käyttää suomalaisten rahoja vain heidän etunsa mukaisesti.

Kansa ei millään ymmärrä, että turvapaikanhakijat siirretään paikasta toiseen taksilla (MTV:n verkkosivu) ja samalla sairaat suomalaiset joutuvat odottamaan kelan taksia jopa useita tunteja säästön vuoksi. Kansa ei myöskään ymmärrä sitä, että suljet heidän koulut ja sairaalat ja samaan aikaan avaat jopa satoja uusia vastaanottokeskuksia.

Saksalaiset varmasti iloitsivat, kun sanoit heille, ettet pistä Suomen rajoja kiinni. Nyt löytyi kullan arvoinen mies, joka ottaa vastaan heidän lähettämänsä pakolaiset.

Jos olet uskonut sitä fiksua, joka väittää, että nämä turvapaikanhakijat ovat Suomen tulevaisuus maassa mihin odotetaan myöhemmin tulevan työvoimapula, olet väärässä. Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz neuvoo sinua ” Suomen nykytilanteessa työnhakijoiden määrän kasvattaminen ei luo lisää työtä” ( Helsingin Sanomat 22.9.2015).

Joka päivä Suomeen saapuu lähes 1000 turvapaikanhakijaa. Se on suorastaan miehitystila. Suomella ei ole varaa siihen. Suurin osa suomalaisista on erittäin huolissaan ja hyvin ahdistuneita. Jos sanoisit, että meidän pitää noudattaa kansainvälisiä sopimuksia, onhan meillä valmiuslaki. Lain tarkoituksena on poikkeusoloissa suojata maamme väestöä, turvata sen toimeentulo ja maan talouselämä, ylläpitää oikeusjärjestystä ja kansalaistemme perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä turvata valtakuntamme alueellinen koskemattomuus ja itsenäisyys.

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20111552

Ashraf Benyamin

ylilääkäri, Kouvola
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuota olen itsekkin miettinyt, et vanhukset joutuvat monen muun vanhuksen kanssa samaan taksiin ja muut näkyvät mihkä lääkäriin se menee, mut mamuille valtiolla on piikki kyllä näiden turhien mamujen takia huoletta ajeluttaa pitkin maata.

Äänestä

Olen Seinäjoella työssäkäyvä akateeminen ihminen. Myönnän olevani hyvin ahdistunut tästä Suomen nykytilasta ja olen oman mielenterveyteni lisäksi huolissani työpaikkani yleisestä ilmapiiristä ja koko Suomen henkisestä hyvinvoinnista. Työssäjaksamiseni on heikentynyt huomattavasti viimeisen 4 viikon aikana. Siihen on olemassa yksi ainut syy - Suomen pakolaispolitiikka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Copyining kirjoitti:

Ashraf Benyamin: Suomella ei ole varaa maan miehitykseen turvapaikanhakijoilla

Ylilääkäri Ashraf Benyaminin avoin kirje Suomen pääministeri Juha Sipilälle.

25.09.2015 11:45, 1028 lukukertaa

Ashraf Benyamin kirjoittaa Facebook-sivullaan:

Hyvä Pääministeri,

lähetän sinulle tämän viestin median kautta niin, että myös kansa lukee sen. Kansa, joka on valinnut sinut pääministeriksi ja nyt olet koetellut heitä viime aikoina. Kansa, joka yrittää turhaan löytää selitystä ristiriitaisille toimillesi.

Samaan aikaan, kun leikkaat oman kansan työntekijöiden palkkoja, otat huollettavaksi kansan rahalla kymmeniä tuhansia ihmisiä. Koko maailma tietää, että ne jotka tulevat koko Euroopan kautta Suomeen asti monien turvallisten maiden läpi, eivät ole hädässä. Heillä on selvä päämäärä.

Haluaisin muistuttaa sinua, että raamattu, jonka kautta olet vannonut pääministerikauden alussa, velvoittaa sinua pääministerinä hoitamaan ja ajamaan vain Suomen etua. Ihmisenä raamattu kyllä velvoittaa sinua auttamaan hädässä olevia. Siis ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Sinä, Juha Sipilä, voit auttaa omalla rahallasi ja ajallasi niin paljon kuin haluat, mutta Suomen pääministerinä saat käyttää suomalaisten rahoja vain heidän etunsa mukaisesti.

Kansa ei millään ymmärrä, että turvapaikanhakijat siirretään paikasta toiseen taksilla (MTV:n verkkosivu) ja samalla sairaat suomalaiset joutuvat odottamaan kelan taksia jopa useita tunteja säästön vuoksi. Kansa ei myöskään ymmärrä sitä, että suljet heidän koulut ja sairaalat ja samaan aikaan avaat jopa satoja uusia vastaanottokeskuksia.

Saksalaiset varmasti iloitsivat, kun sanoit heille, ettet pistä Suomen rajoja kiinni. Nyt löytyi kullan arvoinen mies, joka ottaa vastaan heidän lähettämänsä pakolaiset.

Jos olet uskonut sitä fiksua, joka väittää, että nämä turvapaikanhakijat ovat Suomen tulevaisuus maassa mihin odotetaan myöhemmin tulevan työvoimapula, olet väärässä. Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz neuvoo sinua ” Suomen nykytilanteessa työnhakijoiden määrän kasvattaminen ei luo lisää työtä” ( Helsingin Sanomat 22.9.2015).

Joka päivä Suomeen saapuu lähes 1000 turvapaikanhakijaa. Se on suorastaan miehitystila. Suomella ei ole varaa siihen. Suurin osa suomalaisista on erittäin huolissaan ja hyvin ahdistuneita. Jos sanoisit, että meidän pitää noudattaa kansainvälisiä sopimuksia, onhan meillä valmiuslaki. Lain tarkoituksena on poikkeusoloissa suojata maamme väestöä, turvata sen toimeentulo ja maan talouselämä, ylläpitää oikeusjärjestystä ja kansalaistemme perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä turvata valtakuntamme alueellinen koskemattomuus ja itsenäisyys.

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20111552

Ashraf Benyamin

ylilääkäri, Kouvola

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu