tuskin sen enempää kuin demarit ja muutkaan porvarit ilman eri opastusta ymmärtävät, että Suomen irtautuminen yhteisvaluutta eurosta on Suomen ja sen kansalaisten kannalta paras vaihtoehto!
"Suomi varautuu muutoksiin Euroopan talous- ja rahaliitossa EMUssa
Suomalaistyöryhmä on hahmotellut kaksi vaihtoehtoista visiota EMUn kehittämiselle: niistä ensimmäisessä unioni vahvistaisi jäsenvaltioidensa ohjausta, toisessa valtiot itse vastaisivat omasta talouspolitiikastaan ja sen seurauksista.
EMUn kehittämistarpeita arvioinut suomalaistyöryhmä on luovuttanut raporttinsa valtiovarainministeri Alexander Stubbille (kok.) tänään torstaina.
Työryhmä on hahmotellut kaksi vaihtoehtoista visiota EMUn kehittämiselle. Niistä ensimmäisessä unioni vahvistaisi jäsenvaltioidensa finanssi- ja talouspolitiikan valvontaa ja ohjausta.
Samalla yhteinen vastuu jäsenvaltioiden riskeistä ja vakaudesta lisääntyisi.
Toisessa visiossa jäsenvaltiot itse vastaisivat omasta talouspolitiikastaan ja sen seurauksista. Tämä vaihtoehto vaatisi työryhmän mukaan pitkää siirtymäaikaa. Tuona aikana muun muassa vähennettäisiin jäsenvaltioiden velkaantuneisuutta.
Kumpikaan visio ei rajoittaisi mahdollisuuksia eurooppalaisen integraation syventämiseen. Ensimmäisessä vaihtoehdossa kansallinen päätösvalta supistuisi enemmän kuin toisessa.
Työryhmän puheenjohtajana on toiminut johtokunnan neuvonantaja Antti Suvanto Suomen Pankista.
Raportin todetaan antavan pohjaa Suomen kannan muodostamiselle, kun Euroopan unioni aikanaan päättää EMUn kehittämisestä. EU:n johtajien on määrä keskustella asiasta lokakuisessa Eurooppa-neuvostossa eli huippukokouksessa, valtiovarainministeriö kertoo tiedotteessaan."
Yle Uutiset 1.10.2015 / Esko Koivuranta
http://yle.fi/uutiset/suomi_varautuu_muutoksiin_talous-_ja_rahaliitossa/8345265
JK. Mielenkiintoista, että Antti Suvannon johtama työryhmä on hahmotellut VAIN "kaksi vaihtoehtoista visiota EMUn kehittämiselle. Niistä ensimmäisessä unioni vahvistaisi jäsenvaltioidensa finanssi- ja talouspolitiikan valvontaa ja ohjausta.

Kumpikaan visio ei rajoittaisi mahdollisuuksia eurooppalaisen integraation syventämiseen. Ensimmäisessä vaihtoehdossa kansallinen päätösvalta supistuisi enemmän kuin toisessa."
Vrt. Senkin vuoksi entistäikin ajankohtaisempi ja välttämättömämpi on aikaansaada mitä piki9mmin tilanne, jossa eduskunta joutuun käymään perusteellisen keskustelun Suomen euroalueeseen kuulimisen eduista ja haitoista.
Ja siihen tarjoaa mahdollisuuden se, että europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä nimienkeruu kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa mahdollisimman pian saa tarvittavat 50000 allekirjoitusta!
Kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainenhan voi tajuta, että onkin jo korkea aika varautua muutoksiin Euroopan talous- ja rahaliitossa!
Kuka tahansa, kenties jo jopa SSS-hallituksen Sipilä, Soini ja Stubb ymmärtävät sen, mistä asti ja mistä päätöksistä ja millaisista euron ja EMU:n valuvioista juontuvat sekä
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron ja euroalueen kriisin
synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi ovat juontuneet ja edelleen juontuvatkin!
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!
Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?
Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Koska tosiasiallinen tilanne Suomessa on tällainen
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
onkin nyt todella pikaisesti tarpeen saada aikaan kansanäänestys kansan kurmoottamiseen johtaneista taloudellisista ja poliittisista taustoista eli Suomen viemisestä 1998 kansan ääntä kuulemata EMU:un ja yhteisvaluutta euroon.
Torstaina 1.10.2015 iltapäivän alkuun mennessä europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt runsaassa parissa kuukaudessa jo yli
44560 allekirjoitusta...

Vastaukset 21
Vanhimmat
liian vaikeatajuista tavallisten persujen.
Ja Soini ja k:nit ovat hallituksessa, jossa pitää ummistaa silmät tosiasioilta.
Ja Terhostahan on tullut niin terhakas SSS-mies että...
Ei mitään uusia myönnytyksiä Eu:lle, vaan irti kerralla koko roskasta. On aivan turha kierrättää rahat Eu:n ja sitten saada vain osa takaisin. Eu:n koneisto jo nielee niin valtavat summat, ja mikä helvetin lentoliikenne on jatkuvasti meneillään, kun päätetään vain yhdessä paikassa.
eli ennen kuin SSS-hallituksen tehomyyjä eli sveitsiläisperijätär Berner ehtii yksityistää ja ulkoistaa ja myydä koko Suomen eikä vain ensin syrjäalueiden ja sitten kenties koko Suomen raideliikenteen.
Siinähän hänellä ymmärtäväisenä pikkuapurina häärii normienpurkutalkoissa niin perustuslain kuin muunkin lainsäädännön suhteen tyystin tietämätön eli siksikin erittäin liberaalinen varttilessari Juha Sipilä.
Hänellähän armonantaja ihan omasta takaa eli Minna-Maaria vaimon velipoika = Lähestysyhdistys Rauhan Sanan rovasti Ari J. Juntunen.
Sillä porukallahan tosiasiallisesta Rauhan Sana tuntuukin oleva Saunan rahaa...
Senkin vuoksi entistäikin ajankohtaisempi ja välttämättömämpi on aikaansaada mitä piki9mmin tilanne, jossa eduskunta joutuun käymään perusteellisen keskustelun Suomen euroalueeseen kuulimisen eduista ja haitoista.
Ja siihen tarjoaa mahdollisuuden se, että europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä nimienkeruu kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa mahdollisimman pian saa tarvittavat 50000 allekirjoitusta!
Kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainenhan voi tajuta, että onkin jo korkea aika varautua muutoksiin Euroopan talous- ja rahaliitossa!
Kuka tahansa, kenties jo jopa SSS-hallituksen Sipilä, Soini ja Stubb ymmärtävät sen, mistä asti ja mistä päätöksistä ja millaisista euron ja EMU:n valuvioista juontuvat sekä
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron ja euroalueen kriisin
synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi ovat juontuneet ja edelleen juontuvatkin!
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!
Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?
Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Koska tosiasiallinen tilanne Suomessa on tällainen
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
onkin nyt todella pikaisesti tarpeen saada aikaan kansanäänestys kansan kurmoottamiseen johtaneista taloudellisista ja poliittisista taustoista eli Suomen viemisestä 1998 kansan ääntä kuulemata EMU:un ja yhteisvaluutta euroon.
Torstaina 1.10.2015 iltapäivän alkuun mennessä europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt runsaassa parissa kuukaudessa jo liki
44600 allekirjoitusta...
välttelijät saadaan veronmaksajiksi myös ns. paremmissa piireissä, niin Suomi pelastuu - ja ilman sitä, että köyhiä kykyytetään!
Kiskot vievät etelään - ja esimerkiksi Pohjois-Karjalassa Joensuusta ainoastaan ja vain etelään sen jälkeen kun liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner toteuttaa kutakuinkin suojelijansa eli pääministeri Juha Sipilän Solitran myynnistä amerikkalaiselle ADC Technologies ltd:lle saaman myyntivoiton kokoisen euromäärän suuruisella säästöllä unelmansa eli lopettaa pohjoiskarjalaisilta raideliikennöintimahdollisuudet sekä ns. länteen että pohjoiseen!
Ks. Yle Uutiset Liikenne 25.9.2015 klo 15:30
"Joensuulaiset pyöräilevät maailmankin mittakaavassa ahkerasti – tavoitteena polkijoille omat pikaväylänsä - -"
http://yle.fi/uutiset/joensuulaiset_pyorailevat_maailmankin_mittakaavassa_ahkerasti__tavoitteena_polkijoille_omat_pikavaylansa/8331844
Ja pyöräilyäyliähän - Stadin Baanan tapaan? - riittää, kun Pohjois-Karjalasta Sipilä & Berner SA (Sturm Abteilung) AB alkaa normipurkuhimoja tyydyttääkseen
purkaa kiskoja kohtapuoliin kolmessa vuorossa...
JK.
Senkin vuoksi entistäikin ajankohtaisempi ja välttämättömämpi on aikaansaada mitä pikimmin tilanne, jossa eduskunta joutuun käymään perusteellisen keskustelun Suomen euroalueeseen kuulumisen eduista ja haitoista.
Ja siihen tarjoaa mahdollisuuden se, että europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä nimienkeruu kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa mahdollisimman pian saa tarvittavat 50000 allekirjoitusta!
Kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainenhan voi tajuta, että onkin jo korkea aika varautua muutoksiin Euroopan talous- ja rahaliitossa!
Kuka tahansa, kenties jo jopa SSS-hallituksen Sipilä, Soini ja Stubb ymmärtävät sen, mistä asti ja mistä päätöksistä ja millaisista euron ja EMU:n valuvioista juontuvat sekä
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron ja euroalueen kriisin
synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi ovat juontuneet ja edelleen juontuvatkin!
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!
Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?
Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Koska tosiasiallinen tilanne Suomessa on tällainen
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
onkin nyt todella pikaisesti tarpeen saada aikaan kansanäänestys kansan kurmoottamiseen johtaneista taloudellisista ja poliittisista taustoista eli Suomen viemisestä silloisen pääministeri Paavo Lipposen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistön äkseerauksella 1998 kansan ääntä kuulematta EMU:un ja yhteisvaluutta euroon.
Perjantaina 2.10.2015 iltapäivän alkuun mennessä europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt runsaassa parissa kuukaudessa jo yli
44 773 allekirjoitusta...
" Nyt se on jo melkein virallinen totuus: talous- ja rahaliitto Emun ja euron valuviat ovat pahentaneet kriisiä, mutta niiden korjaaminen voi olla toivotonta. Valtiovarainministeriön Emu-työryhmä povaa lisää ristiriitoja ja sotkua ennen kuin valuviat on korjattu.
Periaatteessa talous- ja rahaliitto Emun ja euron niin sanottujen valuvikojen korjaaminen olisi helpompaa, jos kyse olisi vain taloudesta eikä politiikasta. Emu on kuitenkin ensisijaisesti poliittinen projekti, ja siksi valuvikojen korjaaminen on vaivalloista ja hidasta. - -
Suomen Pankin johtokunnan neuvonantajan Antti Suvannon johtama työryhmä vahvistaa, että keskeneräistä ja puutteellista Emua on kehitettävä ja valuviat korjattava. - -
Raportin perusteella Emun johdonmukaisen kehittämisen asemesta on ennemmin odotettavissa lisää ristiriitoja ja sotkua. Valuviat eivät välttämättä korjaannu vaan ne voivat pahentua.
Sotkua ja ristiriitoja syntyy, sillä Emun kehittämistä koskevaa "käytännön poliittista kannanmuodostusta ja integraation logiikkaa ohjaavat paljolti muut tekijät kuin...johdonmukaisuus".
Niinpä Emun kehittäminen ei vie kunnolla talouspoliittiseen keskusohjaukseen ja yhteisvastuuseen mutta ei täysin kansalliseen hajauttamiseenkaan. Sen sijaan syntyy jonkinlainen keskittämisen ja hajauttamisen piirteitä yhdistelevä hybridi-Emu, povaa Suvanto ryhmineen.
Siksi odotettavissa on lisää ristiriitoja ja vaikeuksia, eikä suinkaan valuvikojen korjausta. - -
Euromaiden ja Euroopan unionin (EU) johtajat ovat jo vuosien ajan yrittäneet vähin erin kehittää ja vahvistaa rahaliittoa, mutta kriisi ei ole täysin talttunut eikä talous ole toipunut kunnolla kasvuun. Siksi Emun ja euron valuvikojen korjailu jatkuu.
Seuraavaksi EU-maiden ylimmät johtajat yrittävät etsiä korjauskeinoja valuvikoihin Eurooppa-neuvoston kokouksessa tämän kuun puolivälissä. Suuntaa korjauskeinojen hakemiseen antaa viiden keskeisen EU-puheenjohtajan viime kesänä laatima suunnitelma Emun "viimeistelemiseksi".
Suunnitelman suuria kysymyksiä on, pitäisikö euromaiden talousvaltaa keskittää lisää ja pitäisikö samalla vastuuta ja tarvittaessa tulojakin jakaa nykyistä enemmän jäsenmaiden kesken. Puheenjohtajien mielestä pitäisi. He ovat esittäneet esimerkiksi euromaiden yhteistä rahaministeriötä veronkanto-oikeuksineen rahavirtojen ohjailuun jäsenmaiden välillä.
Suomen kantaa määrittelee pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelma, jonka mukaan Suomi on EU:n talouspolitiikan roolijaossa kansallisen päätösvallan ja kansallisen vastuun kannalla ja talousvallan lisäkeskittämistä ja yhteisvastuuta vastaan.
Emu-kysymysten valmistelemisesta valtioneuvostossa vastaava VM asetti Emu-työryhmän tarkastelemaan Emun vaihtoehtoisia kehittämismalleja, jotta hallituksella olisi tuoreita eväitä kehityskeskusteluun.
Työryhmä keskittyy puntaroimaan talouspoliittisen ohjauksen ja päätösvallan keskittämisen ja hajauttamisen etuja ja haittoja, mutta se ei ota kantaa liittovaltiokehitykseen. Talousvalta voi sen mukaan olla nykyistä keskitetympää tai hajautetumpaa siitä riippumatta, jatkaako Emu valtioliittona vai kehittyykö se liittovaltion suuntaan.
Suvanto ja työryhmä näyttävät päätyvän kansallisen päätösvallan ja kansallisen vastuun palauttamisen kannalle, vaikka näkee keskittämisessäkin vahvuuksia. Kumpikaan malli ei kuitenkaan ole ryhmän mielestä yhtä todennäköinen kuin näiden ristiriitainen välimuoto. - -
Emu-työryhmä kuvailee seikkaperäisesti kaksi päävaihtoehtoa Emun kehittämiselle. Nämä "visiot" ovat "keskitetyn ohjauksen ja yhteisvastuun Emu" ja "markkinakuri-Emu". - -
Visioiden kuvauksella on mittaa yhteensä yli 90 tiiviin tiedon ja paikoin puisevan tekstin täyteistä sivua, mutta tavallaan raportin olennaisin anti tiivistyy yhteen tekstikappaleeseen:
"Monet Emun kehittämistä koskevassa keskustelussa esitetyt vaikutusvaltaiset näkemykset eivät mahdu selkeästi kummankaan vision sisään. Käytännön poliittista kannanmuodostusta ja integraation logiikkaa ohjaavat paljolti muut tekijät kuin tavoitevision sisäinen johdonmukaisuus. Realismia onkin olettaa, että Emun kehitys ei tule jatkossakaan ohjautumaan selkeästi yhden vision mukaisesti. Sen sijaan kehittämisessä yhdistellään elementtejä molemmista visioista. On kuitenkin syytä tunnistaa, että tällaiset hybridimallit sisältävät tyypillisesti ristiriitaisuuksia, jotka heikentävät päätöksenteon oikeutusta ja sitä kautta järjestelmän toimivuutta." - -
- - Emun "kehittäminen" epäjohdonmukaisin ja ristiriitaisin keinoin ennemmin heikentää kuin vahvista Emun toimivuutta. Tahtoo sanoa, että valuviat ennemmin pahenevat kuin paranevat."
Taloussanomat / Jan Hurri 4.10.2015
http://m.taloussanomat.fi/porssi/2015/10/04/turha-toivoa-liikoja-emu-soppa-on-sitkeaa/201512854/170?utm_source=tf-other&utm_medium=tf-responsive&utm_campaign=tf-iltasanomat-popular?utm_source=tf-other&utm_medium=tf-responsive&utm_campaign=tf-iltasanomat-popular
kiittää ja - itse tyydytyksellä pääministeri Juha Sipilän kanssa - pokata, nimittäin harmaan talouden asiantuntija Markku Hirvosen seuraavanlaisen arvion johdosta:
"Hallintarekisteri veisi satojen miljoonien eurojen verotulot ulkomaille
Valtiovarainministeriö perustelee kiisteltyä hallintarekisteriä muun muassa sillä, että se haluaa avata arvopaperien säilytystoiminnan kilpailulle.
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) kiistää, että hallintarekisteriuudistus tekisi osakeomistusten piilottamisen aiempaa helpommaksi.
Nykyisin Suomessa toimii ainoastaan yksi arvopaperikeskus, josta vastaa Euroclear Finland. Vastedes suomalaiset voisivat käyttää myös muissa EU-maissa toimivien arvopaperikeskusten palveluja.
- EU:ssa ei ole vastaavia säännöksiä julkisten omistajatietojen toimittamisesta kuin Suomessa, sanotaan VM:n artikkelissa.
VM:n uudessa esityksessä suomalainen sijoittaja voisi itse valita, omistaako hän osakkeensa suoraan vai hallintarekisterin välityksellä.
Ministeriön jo pitkään ajama hallintarekisteri on yksi tapa, jolla suomalaiset sijoittajat voisivat salata kotimaisten pörssiyhtiöiden omistuksensa. Vastustajien, kuten poliisin, mielestä se lisäisi siten mahdollisuuksia veronkiertoon ja sisäpiirikauppoihin.
Harmaan talouden asiantuntija Markku Hirvonen on arvioinut, että Suomi menettää hallintarekisterin kautta tehtyjen muodollisten omistusjärjestelyjen kautta vuosittain 300-600 miljoonan euron verotulot.
Toimittajajärjestöt vaatineet avoimuutta
Hallintarekisteri on arvo-osuusrekisteri, jossa näkyy osakkeen todellisen omistajan sijasta vain arvo-osuustilin hoitaja. Hoitajat ovat usein ulkomaalaisia pankkeja tai pankkiiriliikkeitä. Pankki voi myös antaa arvopaperit edelleen säilytettäväksi toiselle pankille tai vastaavalle, jolloin säilyttäjiä on ketjussa useita.
Hallintarekisteriä vastustaneiden toimittajajärjestöjen mielestä olennaista on, että suomalaiset yhtiöt velvoitetaan käyttämään sellaista arvopaperikeskusta, joka tarjoaa ajantasaisten osakasluetteloiden ylläpitoa.
- Niistä käy ilmi, kuka tai ketkä ovat yhtiöiden takana todellisia vallankäyttäjiä ja vastuunkantajia, järjestöt linjasivat vuosi sitten elokuussa lausunnossaan.
VM:n mukaan Suomi alkaa saada kansainvälisen yhteistyön ansiosta vuodesta 2017 alkaen automaattisesti tietoa siitä, mitä tuloja ja varoja Suomessa asuvilla henkilöillä on ulkomaisissa pankeissa sekä rahoitus- ja vakuutuslaitoksissa.
Nykyisin osakkeiden hallintarekisteröinti on sallittua vain ulkomaalaisille sijoittajille. Helsingin Sanomien mukaan puolet Helsingin pörssin markkina-arvosta on piilossa hallintarekisteröidyillä tileillä."
STT /
Iltalehti 5.10.2015
http://m.iltalehti.fi/talous/2015100420468492_ta.shtml
JK.
Kuka tahansa, kenties jo jopa SSS-hallituksen Sipilä, Soini ja Stubb ymmärtävät sen, mistä asti ja mistä päätöksistä ja millaisista euron ja EMU:n valuvioista juontuvat sekä
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron ja euroalueen kriisin
synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi ovat juontuneet ja edelleen juontuvatkin!
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!
Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?
Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Koska tosiasiallinen tilanne Suomessa on tällainen
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
tarvitaan viipymättä toimenpiteitä, jotka pysäyttävät SSS-hallituksen kansanvastaiset toimet.
Ja erittäin hyvä keino siinä tarkoituksessa on mitä pikimmin varmistaa se, että europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 aloittama nimienkeruu
"Kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa" tavoittaa mahdollisimman pian 50000 allekirjoittajan rajan.
Maanantaiaamuna 5.10.2015 allekirjoituksia on kertynyt jo 45 269, mikä ennakoi sitä,
että lähikuukausina ministereillä on hallituksessa ja kansanedustajilla eduskunnassa tunnolleen otettavana pohdintaa siitä, mitkä ratkaisut ovat aiheutttaneet niin Suomen kuin koko euroalueen kriisin ongelmat ja vaikeudet. Niitähän SS-hallitus on kolmessa vuorossa kasaamassa tavallan kansan kannettaviksi!
Kannattaa lukea ja kannattaa allekirjoittaa!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
on päästävä ja pian, sillä taitavaksi tunnettuja tokko ovat tarkemmin tarkasteltuna sen enempää pääministeri Juha Sipilä kuin liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerkään!?
Siksi ei liene kummasteltavissa, että/sillä kaltaisistaanhan Nalle Wahlroos arvioi todetessaan, että
"Sipilä ei näytä välittävän uudelleenvalinnasta
Tähän mennessä julkistetut toimet Suomen talouden kohentamiseksi ovat vain pieni osa siitä, mitä pitäisi tehdä, arvioi pankkiiri Björn Wahlroos.
Sammon, Nordean ja UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos peräänkuulutti Suomeen lisää uudistuksia Nordic Business Forumissa. Hänen mukaansa kyse ei ole vain kilpailukyvyn korjaamisesta lyhyellä tähtäimellä.
Wahlroosin mukaan Suomi tarvitsee rakennemuutoksia etenkin työmarkkinoilla, joiden pahimpana ongelmana Wahlroos pitää yleissitovuutta. Hän peräänkuulutti myös verotuksen uudistamista.
– Meidän täytyy löytää ratkaisu, joka varmistaa pitkällä tähtäimellä, ettei näin käy enää, Wahlroos sanoi.
Wahlroos lainasi ongelmaa kuvatessaan Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckeria, joka on sanonut, että "kaikki tietävät, mitä pitäisi tehdä - me emme vain tiedä, kuinka tulla valituiksi uudelleen, jos teemme niin". Poliitikot eivät siis uskalla tehdä, mitä pitäisi.
Wahlroos sanoi olevansa luottavainen sen suhteen, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) jatkaa uudistuksia.
– Hän näyttää aika rentoutuneelta sen suhteen, valitaanko häntä uudestaan, Wahlroos sanoi. Tämän hän arveli johtuvan siitä, ettei Sipilä ole aiemmin toiminut ammattipoliitikkona."
Taloussanomat / Eeva Eronen 2.10.2015
http://m.taloussanomat.fi/rahoitus/2015/10/02/wahlroos-sipila-ei-nayta-valittavan-uudelleenvalinnasta/201512859/12
Oheisessa uuti jutussa Nalle Wahlroos arvioi, ettei Juha Sipilä piittaa uudelleen valituksi tulemisesta toteuttaessaan vallantäyteydessään sen enempää perustus- kuin muusta lainsäädännöstä piittaamattomia "uudistuksiaan", ts. yhteiskunnassa heikoimpien suojaksi tarkoitettuja normeja purkaessaan...
Eli eipä Sipilän ja Bernerin liene tarkoituskaan käyttää "välitöntä" valtiovaltaa kuin tämän vaalikauden ajan ja palata sitten täysimääräisesti nauttimaan 4 vuoden "Suomi kuntoon" -toimiensa hedelmiä - kaiketi omissa tai läheistensä yrityksissä?
Eli ehtiihän Sipilä - siis ellei nimenomaan keskustassa ala muille kansanedustajille palata järki edes pätkittäin - tässä vaalikaudessa
1) toteuttaa veronvälttelijöiden riemuvuoden - rangaistusseuraamuksiltaan siis rovasti Ari J. Ju8ntusen ja teologian ylioppilas Timo Laanisenkin lähtökohdista tosi "armollisen ja anteeksiantamuksellisen" - jo ensi vuonna ja
2) toteuttaa myös pysyvänä ns. hallintarekisterin
eli mm. noilla kummallakin "köyhän asiaa" muistavalla tempulla aikaansaa Suomen sodanjälkeisen historian kaksi kaikkein eniten - yksittäisinä lainsäädännöllisinä "verouudistuksina" - eriarvoistavaa eli yhteiskunnan ohutta taloudellista ja myös poliittista eliittiä hyödyttävää tointa...
Herra, anna mun kaikki kestää!
JK.
Koska tosiasiallinen tilanne Suomessa on tätä nykyä SSS-komennossa tällainen
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
tarvitaan viipymättä toimenpiteitä, jotka pysäyttävät SSS-hallituksen kansanvastaiset toimet.
Ja erittäin hyvä keino siinä tarkoituksessa on mitä pikimmin varmistaa se, että europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 aloittama nimienkeruu
"Kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa" tavoittaa mahdollisimman pian 50000 allekirjoittajan rajan.
Maanantaiaamuna 5.10.2015 allekirjoituksia on kertynyt jo 45 272 , mikä ennakoi sitä,
että lähikuukausina ministereillä on hallituksessa ja kansanedustajilla eduskunnassa tunnolleen otettavana pohdintaa siitä, mitkä ratkaisut ovat aiheutttaneet niin Suomen kuin koko euroalueen kriisin ongelmat ja vaikeudet. Niitähän SS-hallitus on kolmessa vuorossa kasaamassa tavallan kansan kannettaviksi!
Kannattaa lukea ja kannattaa allekirjoittaa!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
"tietä järjestäytyneelle rikollisuudelle" – poliisi ja verottaja eivät hyväksy hallintarekisteriä!
Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi FK:n järjesi arvopaperien hallintarekisteröintiä käsittelevän tiedotustilaisuuden Helsingissä maanantaina.
Poliisi ja verottaja pitävät erittäin ongelmallisena valtiovarainministeriön viime perjantaina esittelemää uutta hallintarekisterimallia. Poliisi- ja veroviranomaiset ovat tyrmänneet aiemmatkin mallit lausunnoissaan vuosi sitten.
Hallintarekisteriä ajaa Suomeen erityisesti Finanssialan keskusliitto FK, joka järjesti sitä koskevan tiedotustilaisuuden maanantaina. FK myönsi tiedotustilaisuudessa, että uusimpaan esitykseen ei ole tuotu viranomaisten tiedonsaantia parantavia muutoksia.
Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikön johtaja Janne Marttinen sanoo, että myös uusin malli on täynnä ongelmia ja yksikön viimevuotinen kanta on voimassa.
[ Talousvaliokunnan puheenjohtaja Turunen: En hyväksy hallintarekisteröintiä
http://www.hs.fi/talous/a1444017846254 ]
Selvitysyksikkö katsoi lausunnossaan, että nykyistä hyvin toimivaa suoran omistuksen järjestelmää ei tulisi romuttaa.
"Suunnitteilla olevat lainsäädäntömuutokset, jotka vähentävät omistuksen julkisuutta ja läpinäkyvyyttä sekä pienentävät veronkierron kiinnijäämisriskiä, luovat edellytyksiä harmaalle taloudelle", lausunnossa sanotaan.
Viranomaisten tiedonsaannin kannalta viime maanantaina esitelty hallintarekisterimalli on samanlainen kuin reilu vuosi sitten esitelty, Marttinen katsoo.
Selvitysyksikön mukaan työryhmän esitys ei pidä sisällään ratkaisua viranomaisten tietojensaannin turvaamisesta.
Harmaan talouden selvitysyksikön mielestä suorasta pakollisesta omistuksesta luopuminen väistämättä heikentää verottajan tiedonsaantia, lisää epäselvyyksiä, hankaloittaa perintää sekä ulosoton täytäntöönpanoa ja sitä kautta vaikuttaa verotulojen kertymiseen, yksikkö katsoo lausunnossaan.
Verohallinnon johtava lakimies Matti Merisalo puolestaan sanoi maanantaina, että myös uusi hallintarekisteriesitys lisäisi huomattavasti jo nyt kuormittuneen verottajan työtaakkaa. Hänen mukaansa suunnitteilla oleva eurooppalainen verotustietojen vaihto lieventäisi ongelmia, mutta ei poistaisi niitä.
Verohallinto katsoi viime vuonna lausunnossaan, että hallintarekisteri on viranomaisen tiedonsaannin kannalta ongelmallisena. Verohallinto lykkäisikin ratkaisua asiasta kunnes kehittyvästä kansainvälisestä verotustietojen vaihdosta on saatu riittävästi kokemuksia.
Myös Helsingin poliisista kerrottiin maanantaina, että heidän kielteinen kantansa hallintarekisteriin on pysynyt voimassa. Vuosi sitten Helsingin poliisilaitos katsoi, että hallintarekisteröintiä ei voida pitää rikostorjunnan kannalta miltään osin perusteltuna, koska valvova viranomainen ei voi suoraan tunnistaa suomalaista sijoittajaa hallintarekisterin takaa.
Helsingin poliisilaitos huomautti, että hallintarekisterillä lisättäisiin rikoksentekomahdollisuuksia merkittävästi: muutoksella avattaisiin paitsi järjestäytyneelle rikollisuudelle niin myös tavallisille sisäpiiriläisille mahdollisuus tehdä hyvin helposti sisäpiirikauppoja ja kätkeä rikoksella hankittuja varoja.
Helsingin poliisilaitoksen mukaan ehdotuksessa on huomioitu viranomaisten oikeudet saada tietoja todellisesta sijoittajasta, mutta valvova viranomainen ei osaa kohdentaa kyselyitä oikeisiin kohteisiin, kun sen tiedossa eivät ole arvo-osuuksien todelliset omistajat.
"Näin ollen väärinkäytökset jäävät käytännössä kokonaan paljastumatta. Mikäli hallintarekisteröinti mahdollistetaan esityksen mukaisesti, tulee Helsingin poliisilaitoksen mukaan samalla pyrkiä mahdollisimman hyvin turvaamaan viranomaisten tiedonsaanti", poliisilaitos katsoi.
Syyttäjälaitos ampui hallintarekisterin alas lausunnossaan viime vuonna ja on samaa mieltä edelleen. Valtakunnansyyttäjänvirasto katsoi vuosi siten lausunnossaan, että rikosvastuun toteuttamisen näkökulmasta "ehdotus on selkeästi huononnus vallitsevaan lainsäädäntöön verrattuna".
Valtakunnansyyttäjänvirasto näki hallintarekisteröinnistä hyötyä vain osakkeiden omistajille, ei yhteiskunnalle.
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen katsoi Ilta-Sanomien haastattelussa maanantaina edelleen, että kaavailtu hallintarekisteri helpottaisi rikollista toimintaa ja vaikeuttaisi viranomaisten tiedonsaantia.
"Ainakin rikoksen tuottaman taloudellisen menetyksen määrä tulee kasvamaan. Omaisuuden kätkeminen ketjutusten ja järjestelyjen kautta olisi entistä helpompaa", Nissinen sanoi Ilta-Sanomille.
Valtiovarainministeriö ehdotti yllättäen perjantaina uudistusta, joka mahdollistaisi suomalaisille pörssiomistusten piilottamisen hallintarekisteriin ulkomaille. "
HS / Tuomo Pietiläinen 5.10.2015
http://www.hs.fi/talous/a1444017583834
Näin on asianlaita SSS-komennossa
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
Siksi tarvitaan
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
on euroalue, toteaa australialainen taloustieteilijä William Mitchell tutkittuaan euroalueen psykologiaa - ja päätyi karuun diagnoosiin!
Australialainen taloustieteilijä William Mitchell vierailee loppuviikon Suomessa puhumassa tutkimusaiheistaan eurokriisistä ja täystyöllisyydestä.
Australiasta katsottuna euroalue näyttää karmaisevalta.
Euromaiden johtajat ovat kuin joukkopsykoosissa ja kieltävät tosiasiat. He tarrautuvat tuhoisan ryhmäajattelun sokaisemina kovaan oikeistolaiseen talouskuri-ideologiaan.
Eikä tässä vielä kaikki.
Australialaisen Newcastlen yliopiston taloustieteen professori ja täystyöllisyyden tutkija, joka johtaa Centre of Full Employment and Equity -tutkimuslaitosta.
Edustaa taloustieteilijänä jälkikeynesiläistä linjaa ja arvostelee talouskuripolitiikan teoreettisia ja poliittisia taustoja.
Tullut tunnetuksi työtakuuohjelmien keskeisimpänä kehittäjänä maailmassa.
Uusin kirja Eurozone Dystopia käsittelee eurojärjestelmän historiaa, eurokriisiä ja Emu-järjestelmän ongelmia.
Uskotellessaan itselleen, että ongelman ydin on nyt kustannuskilpailukyvyssä, Suomi ja moni muu euromaa itse asiassa palkkoja leikatessaan vain kisaa siitä, kuka tömähtää ensimmäisenä pohjalle.
"Euroalue on kroonisesti toimimaton. Silti Eurooppa jatkaa omaan jalkaansa ampumista", sanoo australialainen taloustieteilijä William Mitchell.
Hän vierailee Suomessa sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestön Sosten kutsumana.
Mitchell on australialaisen Newcastlen yliopiston taloustieteen professori ja yksi maailman johtavia rahateorioiden tutkijoita. Hän on parhaillaan muutaman päivän vierailulla Suomessa puhumassa kahdesta lempiaiheestaan.
Toinen niistä on ongelmallinen euroalue, toinen täystyöllisyys. Aiheet toki leikkaavat myös toisiaan. Yhteistä niille on myös se, että kumpikin on Mitchellin mielestä sössitty ideologisista syistä.
Mitchelliltä on vastikään ilmestynyt eurojärjestelmän historiaan ja eurokriisiin keskittynyt kirja Eurozone Dystopia. Sen alaotsikko on Groupthink and Denial on a Grand Scale, vapaasti suomennettuna Ryhmäajattelu ja raskaan sarjan tosiasioiden kieltäminen.
Ryhmäajattelu on sitä, että joukossa tyhmyys tiivistyy, varsinkin kun joukkoon kohdistuu paljon painetta. "Tämä psykologian käsite on ollut todella mielenkiintoinen työkalu euroalueen analysointiin."
Euro on poliittinen, ei taloudellinen projekti, Mitchell sanoo. Euro on jatkumoa sille ajattelulle, jolle koko EU luotiin, siis pitämään Saksa aisoissa toisen maailmansodan jälkeen. Euroalueella haettiin tasapainoa Saksan ja Ranskankin talousylivoimalle.
Yksi osa ongelmaa on tosin yhä se, miten paljon paremmin Saksa osaa pelata euroalueen sinänsä hyvin kapeilla säännöillä. "Saksan keskuspankki todella osasi manipuloida D-markkaa niin, että se hyödytti Saksan vientiteollisuutta."
Myös euro-Saksa osaa pelin. Se ajoitti omat työreforminsa niin, etteivät muut vielä hoksanneet, mitä Saksa itse asiassa teki. Ja kun olisi ollut muiden vuoro sopeuttaa taloutta, ei ollut keinoja. "Emu-säännöt eivät salli elvytystä. Järjetöntä."
Euromaat voivat nyt pelastautua lähinnä kahdella tavalla, joko tekemällä euroalueesta liittovaltion tai irrottautumalla eurosta. Mitchell ei tosin oikein usko kumpaankaan.
Euro vaatii ison remontin ja euromaiden talousjohto uudelleenajattelua, hän sanoo. "En usko nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä liittovaltioon."
Mitchell on vahvasti keynesiläinen. Hän korostaa kokonaiskysynnän merkitystä. Siitä hän muistuttaa nyt Suomea.
Suomen ykkösongelma ei ole kustannuskilpailukyky, vaan ongelmat liittyvät eurooppalaisen kokonaiskysynnän ongelmiin, hän sanoo. Ja vaikka Suomi miten leikkaisi palkkakustannuksia, ei suhteellinen kilpailukykyero muihin kapene, kun muutkin leikkaavat. Mikä sinänsä on Mitchellistä järjetöntä.
Suomen ei tarvitse pelätä velkaantumista, vaan sitä, ettei tänne synny työpaikkoja.
"Viimeinen asia mitä Suomi nyt tarvitsee, on ostovoimaa syövät leikkaukset. Palkka ei ole vain kustannus. Se on myös se, mistä yritykset saavat tulonsa."
TALOUS 8.10.2015
Anna-Liina Kauhanen
HELSINGIN SANOMAT
http://www.hs.fi/talous/a1444191967817
JK.
Kaikki, mitä ikinä olet halunnut tietää eurokriisistä – ISTV torstain 8.10.2015 kello 16-18
"- - Eurokeskustelu käy vilkkaana myös Suomen rajojen ulkopuolella. Moni johtava amerikkalaisekonomisti pitää talous- ja rahaliittoa täysin epäonnistuneena hankkeena. Viimeksi tänään australialainen taloustieteilijä ja yksi maailman johtavista rahateorioiden tutkijoista William Mitchell sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että euroalue on kroonisesti toimimaton.- -"
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1444267009367.html
Katso https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy
Näin näyttää olevan asianlaita SSS-komennossa tässä suloisessa Suomen maassa
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
Siksi siis tarvitaan
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Otsikolla "Kaikki mitä olet halunnut tietää hallintarekisteristä - mutta hallitus ei ole kertonut", kirjoittaa Iltalehden politiikan toimittaja Tommi Parkkonen (IL 14.10.2015) ja osoittaa yksityiskohtaisesti, miten
SSS-hallituksen ja Finanssialan Keskusliiton väitteet hallintarekisterin tarpeellisuudesta ovat harhaanjohtavia.
"Koska Suomen nykyinen hallitus on ottanut tärkeimmäksi kärkihankkeekseen antaa kansalle harhaanjohtavia tietoja ja perustella päätöksiään epämääräisellä väitteillä, on jälleen kerran syytä oikoa kansalaisille syötettyjä "totuuksia".
Pahoittelen monomaniaani.
Tällä kertaa aiheena on kaikkien rakastama kestosuosikki - rummunpärinää ja pasuunoita - hallintarekisteri!
Ja siksi otetaankin hallituksen ja valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) rinnalle hallituksen parhaat kaverit valtiovarainministeriö (VM) sekä Finanssialan keskusliitto (FK), joiden yhteisiä ja yhdessä sopimia väittämiä seuraavat ovat.
Väite 1: "Suomessa oleva yhden yrityksen monopoli pitää murtaa, siksi hallintarekisteri."
Fakta: Kilpailu on aina hyvä asia, mutta mikään voimassa oleva laki ei estä kilpailua jo nyt. Suomen laki ei siis määrittele Euroclear Finlandin monopoliasemaa. Kukaan muu vain ei ole halunnut rakentaa Suomeen kallista omaa arvopaperijärjestelmää, jonka Euroclear sai "valmiina" ostettuaan entisen Arvopaperikeskuksen vuonna 2008. Suomen pienet osakemarkkinat eivät kuitenkaan kiinnosta muita toimijoita suuriin investointeihin.
Väite 2: "Euroclear on belgialainen yhtiö, joka vie Suomessa ansaitsemansa rahat muualle ja estää suomalaisia pankkeja tienaamasta, siksi hallintarekisteri."
Fakta: Euroclear Finland, jolla on Suomessa lähes 100 työntekijää, maksaa veronsa Suomeen. Belgialaisen emokonsernin suurimpiin omistajiin ja suurimpiin asiakkaisiin kuuluu joukko pohjoismaisia pankkeja - myös Nordea Suomi, joka on Suomen toiseksi suurin pankki. Esimerkiksi Euroopan finanssikeskuksessa Lontoossa kaupankäyntikulut ovat merkittävästi korkeammat, vaikka siellä riittää kilpailua. Se on toki totta, että hallintarekisterin tärkein tavoite on lisätä suomalaisten pankkien voittoja.
Väite 3: "Nykyisen monopoliyhtiön kustannukset ovat kolminkertaiset muihin Pohjoismaihin verrattuna, siksi hallintarekisteri."
Fakta: Arvopaperikaupan kustannuksista menee yli 90 prosenttia pankkien perimiin kaupankäyntikuluihin. Esimerkiksi jos Nordea Suomi perii kaupasta 10 euron veloituksen, Euroclear Finland nappaa arvopaperikaupasta noin 50 sentin lisäkulun. FK ja VM viittaavat "kolminkertaisissa kuluissa" ministeriön vuonna 2014 valmistuneeseen lähes 800-sivuiseen muistioon, josta ei suoraan tuollaista viitettä löydy. Sen sijaan muistiossa todetaan "sijoittajan maksamiin kustannuksiin vaikuttavat luonnollisesti monet muutkin tekijät, kuten esimerkiksi kaupankäyntipalkkiot, säilyttäjien oman prosessoinnin tehokkuus ja kustannukset sekä ennen kaikkea erilaiset hinnoittelustrategiat ja kilpailu".
Väite 4: "Nykyään eri yhtiöiden osakkeenomistajia ei voi selata internetin kautta, vaan kiinnostuneiden pitää mennä selaamaan tietokonetta monopoliyhtiön toimitiloihin Helsingissä, siksi hallintarekisteri."
Fakta: On totta, että osakkuustietoja ei voi selata netistä. Se johtuu kuitenkin tietosuojavaltuutetusta, joka linjasi jo vuonna 2001, että "lainsäädännön valossa ei ole edellytyksiä saattaa osakasluetteloita yleisesti saataville tietoverkossa". Linja ei ole sen jälkeen muuttunut, joten FK:n ja VM:n hallintarekisterin perusteluissa lupaama uusi, Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämä avoin osakasrekisteri onkin tietoturvariskien vuoksi vasta selvitettävänä ja vaatii vähintään lakimuutoksen.
Väite 5: "Suomen pitää lisätä avoimuutta ja avata markkinat kilpailulle, siksi hallintarekisteri."
Fakta: Tämä on totta. Hallintarekisteri onkin siksi jo käytössä yleisestä avoimuudestaan ja salailemattomista veronmaksukäytännöistään tunnetuissa maissa kuten Caymansaaret, Luxemburg, Bermuda ja Sveitsi."
Iltalehti 14.10.2015
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015101320514872_uu.shtml
Vrt. Voiko uusiokepulaiskaksikolta Sipilä & Berner muuta juuri odottaakaan kuin sumutusta, onhan heidän kakkara-strategiansa keskeisin olemus pelkistettävissä mottoon "tiedon pimitys johtamistaidon apuvälineenä"!? Siksipä siis ensin veronvälttelijöiden "riemuvuosi 2016" ja sitten hallintarekisteri...
[ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"
http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag
http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620 ]
Ja näin pääministeri Juha Sipilä itse?
http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]
JK.
Koska näin on asianlaita SSS-komennossa
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
siksikin tarvitaan
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
miltei kuoliaaksi mediassa vaietun Liberan KAIKKI MITÄ OLET HALUNNUT TIETÄÄ EUROKRIISISTÄ - seminaarin antia ja kehottaa kansalaisia perehtymään siihen kunnolla!
[ks. http://www.libera.fi/yleinen/kaikki-mita-olet-halunnut-tietaa-eurokriisista-materiaali/ ]
"Asetin suuria toiveita ajatuspaja Liberan viime torstaina järjestämään euroalueen kriisiä käsitelleeseen seminaariin. Puhujalista oli vakuuttava.
Kun seminaari lähetettiin suorana ISTV:ssa, matkustin lentäen Strasbourgista Brysseliin. Lehdistössä siitä kerrottiin hyvin vähän. Liberan sivuille tallenne ilmestyi vasta äskettäin.
Seminaarin ohjelma oli valitettavasti rakennettu siten, että sivurooliin jäivät ne, jotka kannattavat Suomen irrottautumista euroalueesta.
Elina Lepomäen alustus oli kyllä hyvä, mutta sen jälkeen järjestetyissä paneelikeskusteluissa voimasuhteet olivat 2-1 niiden hyväksi, joiden mielestä Suomen tulisi pysyä euroalueessa.
Professori Vesa Kanniaisen olisi tullut voida esitellä kunnollisesti asiantuntijaryhmän arvio euroerosta aiheutuvista kustannuksista ja hyödyistä. Hänelle suotiin kahden tunnin mittaisen seminaarin ajasta vain 10 minuuttia. Saman ajan sai Roger Wessman, jolla oli esitettävänään lähinnä poleemisia heittoja.
Kanniaisen mukaan irtautumisen hinta olisi nollasta 20 miljardiin euroon, ja kaikissa vaihtoehdoissa pidemmän aikavälin hyödyt olisivat selvästi haittoja suuremmat.
Wessman väitti eron hinnaksi jopa 200 miljardia euroa, kun asiaa vuosikausien ajan vatvottaisiin.
Näin ei tietenkään toimittaisi, vaan päätös tehtäisiin nopeasti tiedonannon pohjalta eduskunnassa, ja eron ehdoista käytäisiin sen jälkeen pikaiset neuvottelut euroalueen muiden jäsenmaiden ja Euroopan komission kanssa. Tämä lyhyt siirtymävaihe olisi hyvin hallittavissa.
Entistä suuremmat euroalueen kriisit ovat jo muhimassa. Esimerkiksi Italian valtion velka on noussut jo yli 2200 miljardiin euroon, ja se on kasvanut pahimmillaan yli 20 miljardin kuukausivauhtia.
Suomen olisi mitä pikimmin irrottauduttava euroalueesta. Siten saisimme nopeasti aikaan taloudellista kasvua, joka auttaisi meitä ratkaisemaan kestävällä tavalla ongelmiamme.
Onkin taas kysyttävä, kuinka suuri taloudellinen ja yhteiskunnallinen hinta aiotaan maksaa siitä, että saamme olla mukana velkaunioniksi ja liittovaltioksi kehittyvässä euroalueessa.
Katsokaa Liberan järjestämästä seminaarista tehty tallenne (linkki) ja tehkää oma arvionne. Kuunnelkaa erityisen tarkkaan valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston entisen päällikön Peter Nybergin ja vankan pankkikokemuksen omaavan Stefan Törnqvistin puheenvuoroja.
Niille olisi saatava tulevaisuudessa enemmän näkyvyyttä ja kuuluvuutta.
Paavo Väyrynen"
http://www.paavovayrynen.fi/2015/10/10/liberan-seminaarin-antiin-kannattaa-perehtya/
JK. Kannattaa siis visusti tutustua seminaaritiivistelmään kaiken kaikkiaan...
http://www.libera.fi/yleinen/kaikki-mita-olet-halunnut-tietaa-eurokriisista-materiaali/
... mutta aivan erityisesti professori Vesa Kanniaisen esitykseen...
"Voisiko euron hajottaa hallitusti?
Onko Fixit mahdollisuus
Professori Vesa Kanniainen
Helsingin yliopisto, EuroThinkTank
08.10.2015 "
http://libera.fi/libera-uusi/wp-content/uploads/2015/10/Kanniainen-Voisiko-euron-hajottaa-hallitusti-2015-Versio-Keskiviikko-VIIMEISIN.pdf
JK. Kannattaa tutustua myös kauppatieteiden tohtori Paavo Lintulan ajatuksiin ja siirtyä linkin kautta allekirjoittamaan europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen totetuttamisesta koskien Suomen jäsenyyttä euroalueessa...
Paavo Lintula: "Euro on näivettänyt Suomen reunavaltioksi"
Helsingin Sanomat 9.5.2015
http://www.hs.fi/mielipide/a1431057094568
Koska näin on asianlaita SSS-komennossa
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
siksikin tarvitaan
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Timo Soinillekaan, mutta Juha Sipilän on kyllä korkea aika alkaa ottaa selvää niistäkin ajoista, jolloin hän itse vielä vuoli kultaa Solitrasta(an) eli mm. vuoden 1998 EMU-päätöksen ajoista ja perhtyä myös miltei kuoliaaksi mediassa vaietun Liberan KAIKKI MITÄ OLET HALUNNUT TIETÄÄ EUROKRIISISTÄ - seminaarin antiin.
Europarlamentaarikko Paavo Väyryseltäkin niin Soini ja Stubb - Sipilästä nyt puhumattakaan - voisivat kysyä euroalueasiassa osviittaa.
Väyrynen kehottaa muitakin kansalaisia perehtymään seminaarin antiin kunnolla!
[ks. http://www.libera.fi/yleinen/kaikki-mita-olet-halunnut-tietaa-eurokriisista-materiaali/ ]
"Asetin suuria toiveita ajatuspaja Liberan viime torstaina järjestämään euroalueen kriisiä käsitelleeseen seminaariin. Puhujalista oli vakuuttava.
Kun seminaari lähetettiin suorana ISTV:ssa, matkustin lentäen Strasbourgista Brysseliin. Lehdistössä siitä kerrottiin hyvin vähän. Liberan sivuille tallenne ilmestyi vasta äskettäin.
Seminaarin ohjelma oli valitettavasti rakennettu siten, että sivurooliin jäivät ne, jotka kannattavat Suomen irrottautumista euroalueesta.
Elina Lepomäen alustus oli kyllä hyvä, mutta sen jälkeen järjestetyissä paneelikeskusteluissa voimasuhteet olivat 2-1 niiden hyväksi, joiden mielestä Suomen tulisi pysyä euroalueessa.
Professori Vesa Kanniaisen olisi tullut voida esitellä kunnollisesti asiantuntijaryhmän arvio euroerosta aiheutuvista kustannuksista ja hyödyistä. Hänelle suotiin kahden tunnin mittaisen seminaarin ajasta vain 10 minuuttia. Saman ajan sai Roger Wessman, jolla oli esitettävänään lähinnä poleemisia heittoja.
Kanniaisen mukaan irtautumisen hinta olisi nollasta 20 miljardiin euroon, ja kaikissa vaihtoehdoissa pidemmän aikavälin hyödyt olisivat selvästi haittoja suuremmat.
Wessman väitti eron hinnaksi jopa 200 miljardia euroa, kun asiaa vuosikausien ajan vatvottaisiin.
Näin ei tietenkään toimittaisi, vaan päätös tehtäisiin nopeasti tiedonannon pohjalta eduskunnassa, ja eron ehdoista käytäisiin sen jälkeen pikaiset neuvottelut euroalueen muiden jäsenmaiden ja Euroopan komission kanssa. Tämä lyhyt siirtymävaihe olisi hyvin hallittavissa.
Entistä suuremmat euroalueen kriisit ovat jo muhimassa. Esimerkiksi Italian valtion velka on noussut jo yli 2200 miljardiin euroon, ja se on kasvanut pahimmillaan yli 20 miljardin kuukausivauhtia.
Suomen olisi mitä pikimmin irrottauduttava euroalueesta. Siten saisimme nopeasti aikaan taloudellista kasvua, joka auttaisi meitä ratkaisemaan kestävällä tavalla ongelmiamme.
Onkin taas kysyttävä, kuinka suuri taloudellinen ja yhteiskunnallinen hinta aiotaan maksaa siitä, että saamme olla mukana velkaunioniksi ja liittovaltioksi kehittyvässä euroalueessa.
Katsokaa Liberan järjestämästä seminaarista tehty tallenne (linkki) ja tehkää oma arvionne. Kuunnelkaa erityisen tarkkaan valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston entisen päällikön Peter Nybergin ja vankan pankkikokemuksen omaavan Stefan Törnqvistin puheenvuoroja.
Niille olisi saatava tulevaisuudessa enemmän näkyvyyttä ja kuuluvuutta.
Paavo Väyrynen"
http://www.paavovayrynen.fi/2015/10/10/liberan-seminaarin-antiin-kannattaa-perehtya/
JK. Kannattaa siis visusti tutustua seminaaritiivistelmään kaiken kaikkiaan...
http://www.libera.fi/yleinen/kaikki-mita-olet-halunnut-tietaa-eurokriisista-materiaali/
... mutta aivan erityisesti professori Vesa Kanniaisen esitykseen...
"Voisiko euron hajottaa hallitusti?
Onko Fixit mahdollisuus
Professori Vesa Kanniainen
Helsingin yliopisto, EuroThinkTank
08.10.2015 "
http://libera.fi/libera-uusi/wp-content/uploads/2015/10/Kanniainen-Voisiko-euron-hajottaa-hallitusti-2015-Versio-Keskiviikko-VIIMEISIN.pdf
JK. Kannattaa tutustua myös kauppatieteiden tohtori Paavo Lintulan ajatuksiin ja siirtyä linkin kautta allekirjoittamaan europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen totetuttamisesta koskien Suomen jäsenyyttä euroalueessa...
Paavo Lintula: "Euro on näivettänyt Suomen reunavaltioksi"
Helsingin Sanomat 9.5.2015
http://www.hs.fi/mielipide/a1431057094568
Koska näin on asianlaita SSS-komennossa
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
siksikin tarvitaan
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Mitä suurempi lasku Volkswagenin päästöfiaskosta kertyy, sitä varmemmin tappiot päätyvät veronmaksajien piikkiin. Jos autokriisi on Saksan makuun liian kallis ja jos europäättäjät toimivat niin kuin tähänkin asti, voi Suomikin päästä "kantamaan vastuuta". Kenties rahaliiton "viimeistely" vaatii välttämättä vielä autounionin.
Autounioni on ikivanha ja kaiken lisäksi saksalainen keksintö.
Saksassa toimi omanlaisensa autounioni jo 1930-luvulla sen jälkeen, kun neljä autoyhtiötä liittyi yhdeksi ja otti nimekseen Auto Union. Tuo sananmukainen autounioni kantoi 1960-luvulle, jolloin Saksan suurin autovalmistaja Volkswagen (VW) osti Auto Unionin ja yhdisti sen ennestään omistamaansa Audiin.
Sattumoisin juuri VW voi seuraavaksi antaa aihetta uudenlaiselle autounionille.
Ajatus autounionista voi herätä uudestaan, jos VW:n hiljan paljastunut laajamittainen päästöhuijaus osoittautuu seurauksineen yhtiölle kohtalokkaan kalliiksi – ja varsinkin, jos päästöskandaalin seuraukset laajenevat koko eurooppalaisen autoteollisuuden kriisiksi.
Ei olisi suuren suuri yllätys eikä ainakaan radikaali poikkeama europäättäjien viime vuosien kriisitoimista, jos autoteollisuuden kriisi herättäisi ajatuksen verhoilla taas uuden toimialan liian suuria tappioita kaikkien euromaiden yhteiseksi "vastuun kantamiseksi".
Autoteollisuus on Saksan ja muidenkin suurimpien euromaiden kiistatta suurimpia ja tärkeimpiä teollisuuden aloja ja kaikista teollisuuden toimialoista koko alueen suurimpia työllistäjiä.
Tuskin tarvitaan kovinkaan vilkasta mielikuvitusta näköalaan, jossa ensin autoala kohtaa liian suurten tappioiden uhan – ja heti perään europäättäjät keksivät kiireellisen tarpeen "vahvistaa", "syventää" ja "viimeistellä" euromaiden yhteistä talous- ja rahaliittoa vielä ainakin yhdellä uudella unionilla.
Kenties kaikkien euromaiden olisi pankkiunioninsa jälkeen aivan välttämättä perustettava vielä autounioni. Siinä tarjoutuisi Suomellekin tilaisuus kantaa kortensa euroalueen teollisen tulevaisuuden "yhteiseen" kekoon.
Tällainen tulevaisuuden näkymä ei kuitenkaan ole ainakaan vielä minkään lajin ennuste eikä varsinaan toive. Sen sijaan se olisi vain yksi tienhaara lisää europäättäjien viime vuosina esittämiin lukuisiin tiekarttoihin talous- ja rahaliitto Emun kehittämiseksi kohti yhä kattavampaa yhteisvastuuta.
Suuri kriisi kaatuu veronmaksajien syliin
VW:n päästöhuijaus on vielä niin tuore skandaali, että yhtiölle lopulta koituvia korvausvaateita, tulonmenetyksiä tai muita kärystä koituvia suoria ja epäsuoria kustannuksia ei ole tiedossa. Mutta se on tiedossa, että vahingot kasvavat erittäin suuriksi – ja että ne voivat osoittautua yhtiölle kohtalokkaiksi.
Osakemarkkinoiden ensiarvio on jyrkkä: VW:n pörssiarvosta on lyhyen ajan kuluessa sulanut yli 25 miljardia euroa. Päästöhuijauksen seurauksia tutkailleet analyytikot ovat esittäneet arvioita jopa sataan miljardiin euroon kohoavista korvausvaateista ja muista seuraamuksista.
Analyysiyhtiö GaveKal Researchin tuore tarkastelu lisää VW-skandaalin todennäköisiin seurauksiin poliittisen ulottuvuuden.
Yhtiön ekonomistit muistuttavat, että VW on ilman pienintäkään epäilyä "liian suuri kaatumaan", olipa mittapuuna vain Saksa tai vaikka koko euroalue. Koko autoteollisuus on ilmiselvästi koko euroalueelle niin ikään liian suuri päästettäväksi nurin, vaikka mikä olisi.
Finanssikriisin kuohuissa verovaroin pelastetuista suurpankeista tuttu ilmaus "liian suuri kaatumaan" viittaa tässä tapauksessa VW:n mammuttimaiseen kokoon ja merkitykseen Saksan ja koko euroalueenkin taloudelle.
Suomeksi sanottuna analyysiyhtiö olettaa, että jos päästöskandaali tai mikä tahansa muu vastoinkäyminen uhkaa kaataa VW:n tai minkä tahansa likimainkaan yhtä suuren autoyhtiön kumoon, se kaatuu melkoisella varmuudella talousviranomaisten kuin tyhjästä viime tingassa loihtiman turvaverkon varaan.
Tällaisen oletuksen perusteella VW kaatuisi veronmaksajien syliin, jos on kaatuakseen. Todennäköisten tappioiden määrä ja kuviteltavissa olevien vahinkojen laajuus ohjaisi kaatumista joko Saksan omien veronmaksajien tai kaikkien euromaiden veronmaksajien syliin.
Jos todennäköiset tappiot osoittautuvat liian suuriksi VW:lle mutta eivät Saksalle, kiireellistä tarvetta rahaliiton vahvistamiseen vielä autounionillakin tuskin ilmenee. Kansallinen kriisi pakottaisi Saksan hallituksen mittaviin tukitoimiin, kuten rahoittamaan asiakashyvityksiä tai vauhdittamaan uusien autojen myyntiä entistäkin suuremmilla romuauto-ohjelmilla.
GaveKal hahmottelee tukiaisia, joiden kysyntävaikutukset ulottuisivat kautta euromaiden.
Mutta jos kriisi leviää VW:tä laajemmin muidenkin alueen autojättien kriisiksi, voi rahaliiton rakenteita "viimeistelevien" europäättäjien piirustuksista yhtäkkiä löytyä yhden autounionin kokoinen aukko. - -"
http://m.taloussanomat.fi/porssi/2015/10/14/tuemmeko-saksaa-seuraavaksi-autounionilla/201513357/170
kehumista taloustiedoissaan, mitenkään yllättävää ei ole pääministeri Juha Sipilän yhteiskunnallisen ymmärryksen puutteesta ja suoranaisesta talouspoliittisesta tietämättömyydestä kaikki se, mitä Helsingin yliopiston julkistalouden professori Markus Jäntti on todennut tänäisessä Iltalehdessä:
"Pääministeri Sipilä ei ymmärrä mitä sanoo
Helsingin yliopiston ja VATT:n tuore julkistalouden professori Markus Jäntti katsoo, ettei pääministeri Juha Sipilä ehkä aina ymmärrä mitä sanoo.
- Aluksi Sipilä puhui tuottavuusloikasta, sitten hän myöhemmässä vaiheessa puhuikin kilpailukykyloikasta, Jäntti toteaa.
-Tuottavuus ja kilpailukyky ovat ihan eri asioita, ja kustannukset on kolmas aika erilainen asia, joka kuitenkin liittyy läheisemmin kilpailukykyyn kuin tuottavuuteen.
Professori Jäntti sanoo ymmärtävänsä, ettei politiikka ole tiedettä, ja että politiikoilla on tarve ilmaista itseään nasevan mieleenpainuvasti.
- Heillä on tietysti oikeus käsitellä kieltä vähän uudestaan, mutta tämän tason asioista pitäisi puhua niiden omilla nimillä. Muuten asioita hämärretään aivan turhaan.
Jäntti pitääkin todennäköisenä, ettei Sipilä alun perin täysin ymmärtänyt sanomisiaan.
- Tai enhän minä viime kädessä tiedä tätä. Voihan olla, että Sipilä on ihan tahallaan käyttänyt vääriä termejä.
Lue keskiviikon 13.10.2015 Iltalehdestä tai digilehdestä, mitä muita käsitteitä Sipilä on Jäntin mielestä sotkenut - tahallaan, vahingossa tai tietämättömyyttään.
Iltalehti 14.10.2015
Lähdelinkki: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015101320514810_uu.shtml
JK.
Kannattaa visusti tutustua myös mediassa miltei kuoliaaksi vaietun Liberan KAIKKI MITÄ OLET HALUNNUT TIETÄÄ EUROKRIISISTÄ - seminaarin antiin
http://www.libera.fi/yleinen/kaikki-mita-olet-halunnut-tietaa-eurokriisista-materiaali/
... mutta aivan erityisesti professori Vesa Kanniaisen siellä pitämään esitykseen...
"Voisiko euron hajottaa hallitusti?
Onko Fixit mahdollisuus
Professori Vesa Kanniainen
Helsingin yliopisto, EuroThinkTank
08.10.2015 "
http://libera.fi/libera-uusi/wp-content/uploads/2015/10/Kanniainen-Voisiko-euron-hajottaa-hallitusti-2015-Versio-Keskiviikko-VIIMEISIN.pdf
Kannattaa tutustua myös kauppatieteiden tohtori Paavo Lintulan Helsingin Sanomissa esittämiin ajatuksiin ja siirtyä linkin kautta allekirjoittamaan europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen toteuttamisesta koskien Suomen jäsenyyttä euroalueessa...
Paavo Lintula: "Euro on näivettänyt Suomen reunavaltioksi"
Helsingin Sanomat 9.5.2015
http://www.hs.fi/mielipide/a1431057094568
Koska näin on asianlaita SSS-komennossa
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
siksikin tarvitaan
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Harmaan talouden torjunta hyytyy, vaikka tutkinta tuo valtiolle tuloja!
”Tässä ei ole mitään järkeä”, sanoo sisäministeriön poliisitarkastaja Antti Simanainen (HS 15.10.2015).
Ja mitä muuta hän sanoo, kannattaa lukea klikkaamalla
http://www.hs.fi/talous/a1444797020493
ja tutustumalla myös hyvin valaisevaan grafiikkaan!
Harmaan talouden asiantuntijan, verotusneuvos Markku Hirvosen mukaan nykyinen hallitus näyttää olevan 20 vuoteen ensimmäinen hallitus, joka ei pidä torjuntaohjelmaa tarpeellisena.
Viranomaiset pystyvät kamppailemaan harmaata taloutta vastaan nykyistä heikommin ensi vuonna, kun harmaan talouden torjuntaohjelma päättyy ja poliisin talousrikostutkijoiden määrä on vähenemässä viidenneksellä.
Näin on tapahtumassa siitä huolimatta, että talousrikostutkijat ovat sisäministeriön mukaan tuoneet enemmän tuloja valtiolle kuin heidän palkkaamisensa on maksanut.
"Henkilökohtainen mielipiteeni on, että tässä ei ole mitään järkeä. Valtiolle tuottoa tekevä toiminta hiipuu", sanoo sisäministeriön poliisitarkastaja Antti Simanainen.
Hän kertoo, että yksi henkilötyövuosi maksaa noin 60 000 euroa, mutta valtio saa yhden talousrikostutkijan työpanoksella vuodessa keskimäärin 110 000 euron tulot.
Sisäministeriön mukaan talousrikostutkijoiden väheneminen viidenneksellä tarkoittaa, että yhden vuoden aikana selvitettyjen rikosten määrä voi laskea 1 900:sta 1 500:aan.
Edellisen hallituksen käynnistämä vuosien 2012–2015 harmaan talouden torjuntaohjelma päättyy vuodenvaihteessa.
Sisäministeri Petteri Orpo (kok) vahvistaa HS:lle, ettei hallitus aio käynnistää uutta, nykyisenlaajuista torjuntaohjelmaa.
"Valitettavasti joudumme heikentämään määrärahoja."
[ ks. http://www.hs.fi/talous/a1444796881688 ]
Onko talousrikostutkijoiden määrän vähentäminen toimiva säästökeino, jos työ tuottaa enemmän rahaa kuin kuluttaa?
"Sisäministeriön näkökulmasta olisi tietysti sitä parempi mitä enemmän on resursseja. Nyt joudumme toimimaan näillä resursseilla mahdollisimman tehokkaasti", Orpo toteaa.
Sisäministeri sanoo, että hallitus aikoo arvioida eri hallinnonalojen toimia ja esittää näkemyksensä harmaan talouden torjunnasta julkisuudessa pian.
"Keskustelu on lähtenyt väärille urille. Harmaan talouden torjunta ei ole loppumassa."
Edellisen hallituksen aloittama torjuntaohjelma on saanut vuosittain 20 miljoonan euron lisärahoituksen.
Verohallinto ja syyttäjälaitos ovat saaneet lisäresursseilleen jatkoa myös ensi vuonna, mutta poliisi on menettämässä oman 6,4 miljoonan euron osuutensa.
"Se tarkoittaa, että noin 90 talousrikostutkijaa lähtee pikkuhiljaa muihin tehtäviin", poliisitarkastaja Simanainen sanoo.
Jäljelle jää noin 450 talousrikostutkijaa. Poliisi voi halutessaan paikata vähennystä sisäisillä siirroilla, mutta silloin muiden tehtävien hoito voi kärsiä.
Myös muun muassa kuluttaja- ja kilpailuvirasto, tulli ja valtakunnanvouti ovat jäämässä ilman nykyistä lisärahoitustaan.
Suomessa on ollut yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 lähtien harmaan talouden torjuntaohjelmia. Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikön johtaja Janne Marttinen kertoo, että ne ovat osoittautuneet hyviksi keinoiksi ohjata torjuntaan liittyvää lainsäädäntötyötä.
Ohjelmilla on Marttisen mukaan muun muassa vähennetty harmaan talouden toimijoiden saamia hyötyjä, kasvatettu kiinnijäämisriskiä ja saatu viranomaisille uusia toimivaltuuksia.
Ohjelmilla on saatu aikaan esimerkiksi rakennusalan käännetty arvonlisävero, työmaiden veronumerokortti, tilaajavastuulaki ja verovelkarekisteri.
Harmaan talouden asiantuntijan, verotusneuvos Markku Hirvosen mukaan nykyinen hallitus näyttää olevan 20 vuoteen ensimmäinen hallitus, joka ei pidä torjuntaohjelmaa tarpeellisena.
"Kysymys ei ole vain edellisen hallituksen harmaan talouden torjuntaan myöntämien lisäresurssien leikkaamisesta vaan systemaattisen ja pitkäjänteisen lainsäädännön ja viranomaistoiminnan kehittämisen katkaisemisesta", Hirvonen arvostelee.
Myös Valtiontalouden tarkastusviraston mielestä torjuntaohjelmat ovat olleet varsin hyvä tapa torjua harmaata taloutta, sanoo johtava tuloksellisuustarkastaja Sami Vuorinen.
Myös hallituksen kaavailema osakkeiden hallintarekisteri voi vaikeuttaa rikostutkintaa.
Poliisin ja syyttäjälaitoksen mukaan hallintarekisteröinnin salliminen suomalaisille mahdollistaa rikokset nykyistä vapaammin.
Talousrikostutkintaa hankaloittaa sekin, että tutkijoita on siirretty muiden poliisien tapaan määräajaksi turvapaikkatutkintaan."
HS TALOUS Lasse Kerkelä 15.10.2015
http://www.hs.fi/talous/a1444797020493
JK. SSS-hallitus näyttää olevan EK:n ja FK:n - ja talousrikollisten - aisankannattaja.
Liike-elämään on kuulunut ja kuuluu monimuotoinen vero"suunnittelu".
Ideologisesti Sipilän hallituksella ei ole suurta halua laittaa tukijoitansa
epämiellyttäviin tilanteisiin, pikemmin pelastaa heidät ensin v. 2016 veronvälttelijäin armahdusvuodella ja sitten lopullisesti hallintarekisterillä...
"Sibbelän sankarit" kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Pekka Ervasti osuvasti Sipilän SSS-hallituksen kansaa kurmoottavista lakiesityksistä:
"Ankeat ajat vaativat kansanedustajilta kovia päätöksiä. Vaatii rohkeutta leikata hallintoalamaisten etuja isolla vesurilla, mutta yhtä urheasti on osattava olla leikkaamatta omia etuja, kirjoittaa Pekka Ervasti blogissaan.
Viikolla eduskunnan perussuomalainen puhemies Maria Lohela (11 742 €/kk veroton kulukorvaus 1 809,15 €/kk) suositti koko puhemiehistön nimissä, että kansanedustajat lahjoittaisivat viikkopalkkansa johonkin yleishyödylliseen tarkoitukseen tai tekisivät vapaaehtoistyötä jonkin yleishyödyllisen organisaation hyväksi.
Kyse on luonnollisesti täysin vapaaehtoisesta toimesta. Siitä ei tarvitse kenellekään tiliä sen tarkemmin tehdä. Metodi on sama kuin aikanaan vaalirahoitusilmoitusten kanssa. Kansalaisten pitää vain uskoa ja luottaa, että niin tehdään kuin sanotaan.
Suosituksen takana on tietysti se ikävä tosiseikka, että osana talouden kuriohjelmaa Juha Sipilän (kesk.) hallitus tuo eduskuntaan rekkalastillisen lakiesityksiä, joilla kansalaisten selkänahkaa on tarkoitus höylätä miljarditolkulla. Erilaisia, lähinnä pienituloisten etuuksia, korvauksia, avustuksia, muuta liksaa ja lomia leikataan ja työaikaa pidennetään kilpailukyvyn parantamiseksi ja julkisen kestävyysvajeen supistamiseksi. Kyse ei ole vapaaehtoisuudesta, vaan pakosta.
Hallitus on omasta puolestaan päättänyt, että ministereidenkin palkkaa leikataan. Siitä nirhataan viikon tili. Kansanedustajien osa on sinetöidä tämänkin leikkaus syksyn budjettikäsittelyn yhteydessä. Se on varmasti henkisesti raskasta. Voimaa taakse!
Kansanedustajien omaan palkkioon, verottomiin kulukorvauksiin, noin neljän kuukauden lomiin, ilmaisiin taksi-, juna- ja lentomatkoihin ei siis ole tarkoitus kajota, mutta vapaaehtoisesti kukin saa – jos haluaa – lahjoittaa itse määrittelemänsä summan johonkin hyvään tarkoitukseen, vaikkapa Iltaruskon Journalistikodille.
Monet aikovat jotain hyvää tehdäkin – kukapa tietää – mitään ilmoitusvelvollisuutta ei siis ole. Meidän pitää vain luottaa, että näin tapahtuu.
Demarit tiettävästi ainoana eduskuntaryhmänä suunnittelee kollektiivista avustuskohdetta, mutta se mihin lottovoitto suunnataan, on vielä päättämättä.
Puhemies Lohelan (11 742 €/kk veroton kulukorvaus 1 809,15 €/kk) mukaan kansanedustajien palkkion leikkaaminen olisi aivan liian vaikeaa ja byrokraattista. Näin on eduskunnan ulkopuolinen palkkiotoimikunta kuulemma ilmoittanut. Miksi se on aivan liian vaikeaa ja byrokraattista, ei ole tiedossa.
Kansalaisten sosiaalietuuksien, opintotuen, eläkeläisten asumistuen, lomakorvausten ja lomien leikkaaminen ei ole ole vaikeaa tai byrokraattista. Eduskunta tekee sen aikanaan yhdellä nuijan kopautuksella, mutta oman palkkion leikkaaminen tai ylipitkien istuntovapaiden lyhentäminen ei tunnu onnistuvan sitten millään. Pakko tämäkin on uskoa.
Outoa silti, kun muistetaan, että ihminen lensi jo kuuhunkin miltei 50 vuotta sitten, mutta vieläkään ei osata teknisesti napsaista kansanedustajan palkasta viikon tiliä.
Tämä visainen pähkinä ei ole ensimmäistä kertaa eduskunnan purtavana. Kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö taannoisessa uudenvuodenpuheessaan toivoi parempiosaisilta uhrimieltä ankeina aikoina, silloinen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) lupasi julkisesti, että eduskunta lähtee talkoisiin mukaan. Hanke eli Arkadainmäellä yhtä pitkään kuin tulenjohtaja taistelukentällä, noin 1,5 sekuntia.
Mutta uskotaan ja luotetaan.
Jotain vapaaehtoista voivat toki kansalaisetkin tehdä. He voivat vapaaehtoisesti osallistua seuraavaan mielipidetiedusteluun, jolla arvioidaan eri ammattiryhmien arvostusta. Kansanedustajat ovat yleensä sijoittuneet jonnekin kupparin ja jobbarin välimaastoon – siis yllättävän korkealle ja joka tapauksessa korkeammalle kuin toimittajat.
Kiinnostavaa nähdä, mikä on ranking seuraavalla kerralla.
Pekka Ervasti
Kirjoittaja on politiikan erikoistoimittaja"
Yle 16.10.2015
http://yle.fi/uutiset/pekka_ervasti_sibbelan_sankarit/8384368
JK.
Kannattaa tutustua myös kauppatieteiden tohtori Paavo Lintulan Helsingin Sanomissa esittämiin ajatuksiin ja siirtyä linkin kautta allekirjoittamaan europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen toteuttamisesta koskien Suomen jäsenyyttä euroalueessa...
Paavo Lintula: "Euro on näivettänyt Suomen reunavaltioksi"
Helsingin Sanomat 9.5.2015
http://www.hs.fi/mielipide/a1431057094568
Miksiköhän?
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Koska näin on asianlaita SSS-komennossa
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
siksikin tarvitaan
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
HUOM! Europaralmentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämään keräykseen koskien Kansalaisaloitetta kansanäänestyksen saamiseksi Suomen kuulumisesta euroalueeseen on kolmessa kuukaudessa kertynyt jo yli 46550 allekirjoitusta!
kelpaavan porvarihallituksen ratkaisuista millaiset tahansa, jopa
Hämeen Sanomien pääkirjoittaja on ymmärtänyt sen, mistä kolmen ässän hallituksen vimmalla ajamassa
hallintarekisterihankkeessa on kysymys:
"Piilottelumahdollisuus hallintarekisterin puute
Pörssiomistusten hallintarekisteröinnin laajentaminen on noussut esiin jo toisella vaalikaudella peräjälkeen. Valtiovarainministeriön mukaan arvopaperien säilytys avautuu kilpailulle, mikä puolestaan luo painetta hintojen laskulle. Ministeriössä ollaan siis kotimaisten sijoittajan puolella ja pankkien asialla – ulkomaiset pääomat ovat jo pääosin hallintarekistereissä.
Valtiovarainministeriössä valmisteltava hallituksen esitys käytännössä tuhoaisi kannattavan Euroclear Finland -yrityksen monopoliaseman, säästäisi sijoittajien rahaa ja mahdollistaisi kotimaisille pankeille uutta liiketoimintaa. Toteutuessaan esitys mahdollisesti myös lisäisi pääomien liikkeitä Suomessa.
ONGELMALLISEKSI hallintarekisteröinnin laajentamishanke koetaan siksi, että suomalaisten osakeomistuksilla on ollut laaja yleisöjulkisuus, ja tätä on pidetty läpinäkyvyyden näkökulmasta tärkeänä. Hallintarekisterit voisivat johtaa esimerkiksi päättäjien ja vallanpitäjien omistusten piilottamiseen ulkomaille.
Tästä syystä muutamat toimittajayhdistykset vastustavat ministeriön suunnitelmaa. Argumentti laajan yleisöjulkisuuden puolesta on kannatettava, mutta täytyy muistaa, että ulkomaiset pankit tarjoavat suomalaisille hallintarekisteripalveluita jo nyt.
Hallintarekistereitä Suomeen lobbaava Finanssialan Keskusliitto toimii asiassa kuten etujärjestön pitääkin. FK:n tavoite on lisätä jäsenistönsä liiketoimintaa ja saada jäsenistölle yhtäläiset toimintamahdollisuudet kuin ulkomaisille kilpailijoille.
MYÖS viranomaispuolelta on kuulunut nurinaa hallintarekistereitä vastaan, vaikka automaattinen verotietojen vaihto onkin alkamassa vuonna 2017. Epäselvää silti on, miten esimerkiksi rekisterin suojissa tehty sisäpiiritiedon väärinkäyttö todistettaisiin pitkän ajan kuluttua.
SUOMESSA on myös väläytelty osakeomistusten yleisöjulkisuuden ulottamista koko EU:n alueelle. Ajatus on kaunis, mutta sillä ei ole menestymisen mahdollisuuksia – brittien, italialaisten ja ranskalaisten saaminen Suomen malliin vaikuttaa epärealistiselta tavoitteeltakin.
Parasta olisi, jos nykymallin ja yleiseurooppalaisen mallin parhaat puolet saisi yhdistettyä. Valitettavasti se ei taida olla mahdollista, sillä kun eurooppalaiset sisämarkkinat toimivat, kansallista ja poikkeavaa lainsäädäntöä joudutaan muuttamaan."
Hämeen Sanomat Pääkirjoitus 13.10.2015
http://www.hameensanomat.fi/paakirjoitukset/295860-piilottelumahdollisuus-hallintarekisterin-puute#.Vh_Gb9mdDup.mailto
JK.
JK.
Kannattaa tutustua myös kauppatieteiden tohtori Paavo Lintulan Helsingin Sanomissa esittämiin ajatuksiin ja siirtyä linkin kautta allekirjoittamaan europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen toteuttamisesta koskien Suomen jäsenyyttä euroalueessa...
Paavo Lintula: "Euro on näivettänyt Suomen reunavaltioksi"
Helsingin Sanomat 9.5.2015
http://www.hs.fi/mielipide/a1431057094568
Miksiköhän?
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
Koska on sekä noin että näin asianlaita SSS-komennossa
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
siksikin siis tarvitaan
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
HUOM! Europaralmentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämään keräykseen koskien Kansalaisaloitetta kansanäänestyksen saamiseksi Suomen kuulumisesta euroalueeseen on kolmessa kuukaudessa eli 17.10.2015 puoleen päivään mennessä kertynyt jo liki 46650 allekirjoitusta!
"Korkman harmittelee euroon menoa
Sixten Korkman kertoo tukeneensa palvelemansa ministeriön linjaa, vaikka se olikin väärä
Professori Sixten Korkman on talouspolitiikasta puhuttaessa Suomen uskottavin ihminen, erinomainen yksinkertaistaja ja puhuja. Hänen uutta kirjaansa Väärää talouspolitiikkaa myydään varmasti paljon, ja ansiosta.
Kirjan alussa on historiallinen katsaus talousoppien ja talouspolitiikan suhteesta. Korkmanin satasivuinen esitys taitaa olla ainoa suomeksi. Se on lyhyyttään väistämättä Eurooppa-keskeinen ja mutkia silottava.
Taustalla on turhan tiukkoja jaotteluja yhtäältä luonnontieteestä ja yhteiskuntatieteestä, toisaalta arvovapaasta taloustieteestä ja ne mukaan ottavasta talousopista. Niiden kautta mukaan kyllä tulee tervetullut arvojen ja etiikan painotus. Sitä ei kuiva teknokraatti tekisi.
Korkman pitää itseään valtavirtaan kuuluvana keskitien kulkijana. Sen mukaisesti hänen kuvansa vajaan sadan vuoden talousopista on angloamerikkalainen. Jako keynesiläisiin ja klassikoihin hallitsee. Edelliset pitävät markkinataloutta epävakaana, jälkimmäiset vakaana.
Kahtiajako on tiukka. Ehkä itse John Maynard Keynes katsoi vältettävissä olleiden talouspoliittisten virheiden dramaattisia seurauksia, kun jotkut toiset keskittyivät pitkän aikavälin suureen kuvaan. Tässä suhteessa Korkmanin näkemys Suomen ongelmista on selvästi Keynesin leirissä.
Toinen osa kirjaa käy lävitse Suomen sodanjälkeistä talouspolitiikkaa. Se seuraa vakiintunutta totuutta: Suomessa ei oltu keynesiläisiä, ei tasoitettu suhdanteita. Keynesiläisyydestä oltiin kyllä kiinnostuneita. Juho Kusti Paasikivi halusi tietää, mitä Keynes todella sanoi. Väinö Tanner käänsi J.R. Hicksiä ja Ahti Karjalainen itseään Keynesiä.
Luettiin muttei noudatettu. Suomessa pulma eivät olleet Keynesin suhdannevaihtelut. Maan piti selviytyä rikkaan Ruotsin ja maailmanlaajuisen kasvukilpailun julistaneen Neuvostoliiton välissä. Suomen strategia oli sen ajan viisauden valossa paras mahdollinen: nostetaan investointiaste ja siirretään työvoimaa tiloilta tehtaisiin. Jo 1950-luvulla ymmärrettiin inhimillisen pääoman merkitys.
Korkman kertoo olleensa 1990-luvulla epätoivoinen, kun tehtiin vältettävissä ollut talouspoliittinen virhe. Yritettiin yhdistää pääomien liikkuvuus ja kiinteä mutta muutettava valuuttakurssi. Se ei voinut onnistua. Vikapäitä oli monia.
Markka jätettiin devalvoimatta, kun sen aika olisi ollut. Oikeassa olivat Korkman ja pääministeri Esko Aho (kesk), väärässä valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok) ja Suomen Pankin johto.
Kirjan otsikko on presidentti Mauno Koiviston viisaus: kaikki politiikka on väärää, kun sattuvasta näkökulmasta katsotaan. Toisin katsoen kaikki politiikka on oikeaa: olemme hengissä ja kait hyvinvoivempia kuin ennen. Tarvitaan paljon lisää analyysia siitä, oliko 1990-luvulla olemassa viisaus, tieto ja taito? Osasivatko neuvonantajat neuvoa ja päättäjät päättää? Alaviitteessä Korkman toteaa "tietenkin" tukeneensa palvelemansa ministeriön linjaa, vaikka se olikin väärä. Onko tämä väistämätön neuvonantajan osa, sielun vamma?
Lopussa on suuri kysymys: euro. Korkman ei ohita jäsenyyden poliittisia, päätöksenteossa paljon painaneita syitä, mutta kirjoittaa, että tämän päivän näkökulmasta Suomen eurojäsenyys näyttää vakavalta talouspoliittiselta erehdykseltä.
Kirjan antama totuus on masentava. Euroopan rahaliitto perustuu toiveajatteluun. Se on toistaiseksi epäonnistunut surkeasti, ja kriisiä on hoidettu kelvottomasti. Hyvää ulospääsyä ei ole. Federalismi on epärealistinen hanke. Euron peruuttaminen johtaisi herkästi taloudelliseen ja poliittiseen katastrofiin.
On siis uskottava askeliin. Korkmanilla on tarvittava ohjelma. Yksinkertaisesti: lisää markkinataloutta, parempia instituutioita, parempaa politiikkaa. Tämä voisi olla saksalaisesta ordo-liberalismista, Maastrichtin sopimuksen ja Euroopan keskuspankin väitetystä ajatustaustasta. Vahinko että tämä oppi jää kirjassa maininnalle, se kun ei ole osa Korkmanin suuresta kahtiajaosta.
Korkmanin ohjelmalle on tulkinta: Sipilän hallitus taitaa sittenkin olla oikealla kinttupolulla. Sääli että on taas otettu harha-askelia.
[
Pekka Sutela
Arvio: kirjat
Sixten Korkman: Väärää talouspolitiikkaa.
Otava. 247 s. ]
Pekka Sutela
Kirjoittaja on professori Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Hän on taloustieteilijä, joka tunnetaan perehtymisestään Neuvostoliiton ja Venäjän talouteen"
HS 23.10.2015
http://www.hs.fi/talous/a1445487753305
JK.
Koska näin vuonna 1998
https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4
ja asianlaita nykyisessä SSS-komennossa ja mm. veronvälttelijäin erityisessä suojeluksessa vielä näin
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
siksikin siis tarvitaan
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
Miten tämä eurokriittisyys enää liittyy persuihin? Ei oikeastaan mitenkään.
Eduskunnassa PS äänesti yksimielisesti kyllä Kreikka kolmoselle.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015081320175100_uu.shtml
"Perussuomalaiset äänestivät yksimielisesti kolmannen Kreikka-paketin puolesta."
Jos tahtoo olla eurokriittinen niin persujen sijasta pitää mennä Ipuun tai Muutos-puolueseen. Persujen osalta kortit on jo nähty. Hallituksessa persuista tuli euromyönteinen ja tavallisilta suomalaisilta leikkaava puolue.
Harmaan talouden torjunta hyytyy, vaikka tutkinta tuo valtiolle tuloja!
”Tässä ei ole mitään järkeä”, sanoo sisäministeriön poliisitarkastaja Antti
Simanainen (HS 15.10.2015).
Ja mitä muuta hän sanoo, kannattaa lukea klikkaamalla
http://www.hs.fi/talous/a1444797020493
ja tutustumalla myös hyvin valaisevaan grafiikkaan!
Harmaan talouden asiantuntijan, verotusneuvos Markku Hirvosen mukaan
nykyinen hallitus näyttää olevan 20 vuoteen ensimmäinen hallitus, joka ei
pidä torjuntaohjelmaa tarpeellisena.
Viranomaiset pystyvät kamppailemaan harmaata taloutta vastaan nykyistä
heikommin ensi vuonna, kun harmaan talouden torjuntaohjelma päättyy ja
poliisin talousrikostutkijoiden määrä on vähenemässä viidenneksellä.
Näin on tapahtumassa siitä huolimatta, että talousrikostutkijat ovat
sisäministeriön mukaan tuoneet enemmän tuloja valtiolle kuin heidän
palkkaamisensa on maksanut.
"Henkilökohtainen mielipiteeni on, että tässä ei ole mitään järkeä.
Valtiolle tuottoa tekevä toiminta hiipuu", sanoo sisäministeriön
poliisitarkastaja Antti Simanainen.
Hän kertoo, että yksi henkilötyövuosi maksaa noin 60 000 euroa, mutta
valtio saa yhden talousrikostutkijan työpanoksella vuodessa keskimäärin 110
000 euron tulot.
Sisäministeriön mukaan talousrikostutkijoiden väheneminen viidenneksellä
tarkoittaa, että yhden vuoden aikana selvitettyjen rikosten määrä voi
laskea 1 900:sta 1 500:aan.
Edellisen hallituksen käynnistämä vuosien 2012–2015 harmaan talouden
torjuntaohjelma päättyy vuodenvaihteessa.
Sisäministeri Petteri Orpo (kok) vahvistaa HS:lle, ettei hallitus aio
käynnistää uutta, nykyisenlaajuista torjuntaohjelmaa.
"Valitettavasti joudumme heikentämään määrärahoja."
[ ks. http://www.hs.fi/talous/a1444796881688 ]
Onko talousrikostutkijoiden määrän vähentäminen toimiva säästökeino, jos
työ tuottaa enemmän rahaa kuin kuluttaa?
"Sisäministeriön näkökulmasta olisi tietysti sitä parempi mitä enemmän on
resursseja. Nyt joudumme toimimaan näillä resursseilla mahdollisimman
tehokkaasti", Orpo toteaa.
Sisäministeri sanoo, että hallitus aikoo arvioida eri hallinnonalojen
toimia ja esittää näkemyksensä harmaan talouden torjunnasta julkisuudessa
pian.
"Keskustelu on lähtenyt väärille urille. Harmaan talouden torjunta ei ole
loppumassa."
Edellisen hallituksen aloittama torjuntaohjelma on saanut vuosittain 20
miljoonan euron lisärahoituksen.
Verohallinto ja syyttäjälaitos ovat saaneet lisäresursseilleen jatkoa myös
ensi vuonna, mutta poliisi on menettämässä oman 6,4 miljoonan euron
osuutensa.
"Se tarkoittaa, että noin 90 talousrikostutkijaa lähtee pikkuhiljaa muihin
tehtäviin", poliisitarkastaja Simanainen sanoo.
Jäljelle jää noin 450 talousrikostutkijaa. Poliisi voi halutessaan paikata
vähennystä sisäisillä siirroilla, mutta silloin muiden tehtävien hoito voi
kärsiä.
Myös muun muassa kuluttaja- ja kilpailuvirasto, tulli ja valtakunnanvouti
ovat jäämässä ilman nykyistä lisärahoitustaan.
Suomessa on ollut yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 lähtien harmaan talouden
torjuntaohjelmia. Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikön johtaja
Janne Marttinen kertoo, että ne ovat osoittautuneet hyviksi keinoiksi
ohjata torjuntaan liittyvää lainsäädäntötyötä.
Ohjelmilla on Marttisen mukaan muun muassa vähennetty harmaan talouden
toimijoiden saamia hyötyjä, kasvatettu kiinnijäämisriskiä ja saatu
viranomaisille uusia toimivaltuuksia.
Ohjelmilla on saatu aikaan esimerkiksi rakennusalan käännetty
arvonlisävero, työmaiden veronumerokortti, tilaajavastuulaki ja
verovelkarekisteri.
Harmaan talouden asiantuntijan, verotusneuvos Markku Hirvosen mukaan
nykyinen hallitus näyttää olevan 20 vuoteen ensimmäinen hallitus, joka ei
pidä torjuntaohjelmaa tarpeellisena.
"Kysymys ei ole vain edellisen hallituksen harmaan talouden torjuntaan
myöntämien lisäresurssien leikkaamisesta vaan systemaattisen ja
pitkäjänteisen lainsäädännön ja viranomaistoiminnan kehittämisen
katkaisemisesta", Hirvonen arvostelee.
Myös Valtiontalouden tarkastusviraston mielestä torjuntaohjelmat ovat
olleet varsin hyvä tapa torjua harmaata taloutta, sanoo johtava
tuloksellisuustarkastaja Sami Vuorinen.
Myös hallituksen kaavailema osakkeiden hallintarekisteri voi vaikeuttaa
rikostutkintaa.
Poliisin ja syyttäjälaitoksen mukaan hallintarekisteröinnin salliminen
suomalaisille mahdollistaa rikokset nykyistä vapaammin.
Talousrikostutkintaa hankaloittaa sekin, että tutkijoita on siirretty
muiden poliisien tapaan määräajaksi turvapaikkatutkintaan."
HS TALOUS Lasse Kerkelä 15.10.2015
http://www.hs.fi/talous/a1444797020493
JK. SSS-hallitus näyttä olevan EK:n ja FK:n - ja talousrikollisten -
aisankannattaja.
Liike-elämään on kuulunut ja kuuluu monimuotoinen vero"suunnittelu".
Ideologisesti Sipilän hallituksella ei ole suurta halua laittaa tukijoitansa
epämiellyttäviin tilanteisiin, pikemmin pelastaa heidät ensin v. 2016
veronvälttelijäin armahdusvuodella ja sitten lopullisesti
hallintarekisterillä...
SSS jyrää läpi ensin syytesuojan ja sitten vielä hallintarekisterin!?
"Valtiovarainministeriö: Suomalainen voi jo saada osakkeensa laillisesti hallintarekisteriin Hollannin kautta. Fivan mukaan ei voi.
Kierrokset osakkeiden hallintarekisteröinnin sallimiseksi Suomessa kiihtyivät kuluneella viikolla. Hallintarekisteriä Suomeen ajava valtiovarainministeriö (VM) järjesti oman taustatilaisuutensa toimittajille; kiivas puolesta ja vastaan -väittely sosiaalisessa mediassa jatkui kolmatta viikkoa.
Kovin kohu Twitterissä nousi, kun ministeriö antoi porttikiellon yhdelle torstain taustatilaisuuteen pyrkineelle toimittajalle. Valtiovarainministeriö ilmeisesti pahoitti mielensä siitä, että toimittaja sekä käsikirjoittaja Jari Hanska oli käsitellyt erittäin kriittisesti ministeriön väkeä Eduskunta III -dokumenttiteatterissa.
Hanska pääsi Twitter-myrskyn jälkeen tilaisuuteen, mutta poistui sieltä kuultuaan, että paikalla olevien virkamiesten puheita ei saa siteerata julkisuudessa. Haastattelulupa olisi ollut toivottavaa, sillä VM kovensi torstaina keinoja hallintarekisterin saamiseksi Suomeen.
Viime viikkoon saakka valtiovarainministeriö ja Finanssialan keskusliitto FK ovat ajaneet hallintarekisteriä Suomeen väittämällä, että se alentaa pörssikaupankäynnin kustannuksia. Helsingin Sanomien tekemän suppean vertailun mukaan tämä saattaa olla totta, mutta kustannusero on vakaan ja pitkäaikaisen sijoittajan kannalta marginaalinen.
Suomessa on käytössä suora omistus, joka on läpinäkyvä ja oikeusvarma. Vertailun mukaan Suomessa pörssikaupan kulut ovat yhtä suuret kuin hallintarekisteriä käyttävässä Britanniassa.
Suoraa omistusta käyttävässä Norjassa pörssikaupan kustannus taas on hallintarekisterivaltioiden Ruotsin ja Tanskan tasolla.
Jos vertailee halvimpia pörssikaupan hintoja, ero Suomen tappioksi on muutamia euroja kauppaa kohden. Tavallisen pitkäjännitteisen osakesijoittajan näkökulmasta ero on mitätön, mutta sekuntikauppaa käyvän suursijoittajan kohdalla kustannusten kasvu voi olla merkittävä.
Valtiovarainministeriö on unohtanut pohtia sitä, onko spekulatiivista robottikauppaa käyvien syytä maksaakin läpinäkyvyyden hinta? Miksi yhteiskunnan pitäisi kustantaa osakekauppiaiden ja pankkien kasvavat voitot sillä, että läpinäkyvyys sumennetaan hallintarekisterillä?
Ministeriö on unohtanut kertoa senkin, että arvopaperikeskukset saavat keskimäärin 1,5 prosenttia kaupankäyntipalkkiosta. Euroopan komission tilaama selvitys vuodelta 2011 kertoo, että 98,5 prosenttia hinnasta menee muun muassa välittäjille, pankeille ja muille säilyttäjille.
Valtiovarainministeriön uusin argumentti hallintarekisterin puolesta tuli esiin viime torstaina taustatilaisuudessa. VM:n mukaan suomalaiset saavat jo nyt hallintarekisteröidä suomalaisia osakkeita täysin laillisesti.
Tämä onnistuu, jos joku EU-maan nettivälittäjä tarjoaa palvelujaan suomalaisille, VM katsoo.
Yksi taustatilaisuuden virkamies vastasi kysymykseen, onko hallintarekisteriä suomalaisille myyvän hollantilaisen Degiron käyttäminen laillista.
"Kyllä se meidän mielestä on laillista. Miksi ei olisi laillista?", vastasi yksi hallintarekisteriasioista vastaava virkamies.
VM:n logiikan mukaan hallintarekisteröinti pitää sallia suomalaisillekin, koska hollantilaisen yhtiön kautta on jo laillista tehdä näin. Ministeriön torstain ulostulo oli outo, sillä samana päivänä julkistetussa hallituksen esityksessä ministeriö katsoo hallintarekisteröinnin olevan kielletty suomalaisilta.
Helsingin Sanomat tarkisti vielä perjantaina Finanssivalvonnan Fivan näkemyksen. Valvojan selkeän kannan mukaan suomalaiset eivät nykylainsäädännön mukaan saa hallintarekisteröidä suomalaisosakkeita."
Tuomo Pietiläinen HELSINGIN SANOMAT
Kirjoittaja on politiikan ja talouden toimituksen toimittaja
HS-ANALYYSI 24.10.2015
http://www.hs.fi/talous/a1445577941110
Ks. myös
"VVM muuttaa tarinaansa tilanteen mukaan, täsmälleen kuin Timo Soini puolueensa kannatuksen romahduksen syitä selitellessään. Tässä olisi kuitenkin Soinille paikka sanoa hallituksessa selkeä EI tälle kaavaillulle läpinäkyvyyden huononnukselle.
VVM:n hanketta ajava virkamiesten liituraitasiipi yrittää selittää mustaa valkoiseksi läpinäkyvyyden paranemisella, vaikka sitä nimenomaisesti yritetään heikentää. Läpinäkyvyydestä vastaamaan ajateltu PRL ei ollut kuullut sille kaavaillusta osuudesta mitään. Julkisuus tulisikin jäämään teoreettiseksi vaihtoehdoksi, jonka toteuttamiseen ei liiemmälti panostettaisi.
Pörssikaupan syöpä, spekulatiivinen robottikauppa puolestaan olisi helposti lopetettavissa kokonaan kauppakohtaisella alv:n tapaan toimivalla verolla (rahoitusmarkkinavero). Tätä oikeisto on vastustanut määrätietoisesti."
Reijo Liinamaa 24.10.2015
http://www.hs.fi/talous/a1445577941110
JK.
Koska näin on SSS-komennossa ja sen erityisessä suojeluksessa
https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo
siksikin tarvitaan
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372