Irakilaiset pääsevät asumaan Kylpylä Kivitippuun

Täällä on intoiltu siitä, pitäisikö irakilaisten saada asua viiden tähden hotellissa.
Nyt irakilaisten toive toteutetaan. Marraskuun alussa kylpylä avaa ovensa
irakilaisille täysihoidolla, ja valtio maksaa eli kaikki suomalaiset veronmaksajat.
(Pohjalainen 01.10.2015)
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä Suomen kannattaa ylpistellä maailmalla: näin MEILLÄ asioita hoidetaan.
Isossa kuvassa voisi irvistellä suvakit ja ministerit.

Äänestä
  • Ovatkin varmaan onnellisena majoitus tilojen tasosta onko palvelusväkeä riittävästi saako palvelut 24/7

    Äänestä

  • Kylpylä kivitippuri. Kaikki palvelut mukana.

    Äänestä

Tuosta ei mitään hyvää seuraa,lakon järjestävät kun pois pitäisi lähteä eikä heitä pois saakkaan muuta kuin poliisivoimin siltä...

Äänestä

Ajatelkaapas, kuinka monta oikeaa työpaikkaa loppuu tämän mamutuksen ansiosta, ja tilalle tulee työpaikkoja, jotka maksetaan valtion varoista?

Eli suomeksi sanottuna verotulot kutistuvat ja valtion menot kasvavat.
Ei taida leikkaukset riittää, jotta saadaan kultamunat haudottua.

Äänestä

Hieno homma, itse olen aloittanut tukilakon Irakilaisten puolesta. Syön nykyään vain kolme ateriaa päivässä, niin kuin nämä ressukat. Onhan se ilmiselvää kidutusta, jos joutuu syömään pahaa sapuskaa viisi kertaa päivässä veronmaksajien piikkiin vieraassa maassa. Hans Välimäki ja kumppanit heti kokkaamaan serkuille ja serkun serkuille herkkuja. Suomihan voi joutua kansainväliseen oikeuteen moisesta touhusta, mitähän serkut tuumivat Irakissa asiasta? No joo, aika harva työssäkäyvä syö viittä kertaa päivässä ja siihen päälle vielä pitäisi rukoilla monta kertaa päivässa, että saa niitä neitsyitä paratiisissa.

Kannattaako näille raukoille kovalla innolla antta kovin kalliita tiloja majoitukseen? Serkut kun eivät noudata mitään meidän sääntöjä, tupakointikielto on lähinnä hyvä vitsi. No,huumeista saa hyvät rahat yms.

Äänestä
  • Rähinöivät kuskattava takaisin Ruotsin puolelle. Nopeasti pois. Niistä tulee vain pysyvä riesa. Rekkoihin ja juniin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskomatonta kirjoitti:

Täällä on intoiltu siitä, pitäisikö irakilaisten saada asua viiden tähden hotellissa.
Nyt irakilaisten toive toteutetaan. Marraskuun alussa kylpylä avaa ovensa
irakilaisille täysihoidolla, ja valtio maksaa eli kaikki suomalaiset veronmaksajat.
(Pohjalainen 01.10.2015)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu