Lieksan kaupungilla ei ole rahkeita hätätilamajoit

Lieksan kaupungilla ei ole rahkeita hätätilamajoitukseen
Julkaistu: 02.10.2015 08:45 Karjalainen

Lieksan kaupunki ei voi enää tässä vaiheessa toimia aktiivisesti turvapaikanhakijoiden hätätilamajoituksen järjestäjänä ja vastaanottokeskuksen perustajana, kaupunki toteaa perjantaina antamassaan linjauksessa.
Lieksaan jo saapuneiden maahanmuuttajien huomattava määrä, alueen rajalliset henkilöstö- ja talousresurssit sekä tulevaisuudessa lisääntyvät turvapaikanhakijoiden palvelutarpeet rajoittavat kaupungin mahdollisuuksia majoituksen järjestäjänä.
Samassa yhteydessä kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajisto vetoaa lieksalaisiin yhteiskuntarauhan säilyttämisen puolesta kansallisesti kiristyneessä tilanteessa, joka koskettaa kaikkia Suomen kuntia.
- Kaupunki korostaa valtion vastuuta riittävien resurssien osoittamiseksi kuntiin siten, että muuttuneen tilanteen edellyttämät palvelut pystytään toteuttamaan kunnissa asianmukaisella tavalla, kaupunki mainitsee.
Lieksan kristillinen opisto on tehnyt sopimuksen maahanmuuttoviraston kanssa noin 200 turvapaikanhakijasta, jotka opisto sijoittaa vuokraamaansa Märäjälahden entisen ammattiopiston tiloihin. Lisäksi opisto on sijoittanut 40 alaikäistä turvapaikanhakijaa omiin tiloihinsa.
Vastaanottokeskus ostaa turvapaikanhakijoiden terveyspalvelut Terveystalo Oy:ltä, minkä vuoksi kaupungin terveyspalveluihin ei akuutteja tapauksia lukuunottamatta ohjaudu merkittävästi lisää asiakkaita. Valmistavaa opetusta tuotetaan valtion rahoituksella.
- Vastaanottokeskuksen perustaminen johtaa noin vuoden sisällä tilanteeseen, jossa osa oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista tullee Lieksan kaupungin asukkaiksi, kaupunki uskoo.
Kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen, kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajisto sekä keskeiset virkamiehet keskustelivat asiasta keskiviikkona.
4364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Kysymys kaupungin johdolle:

Milloin Lieksan terveyskeskukseen ja hammashoitoon jonottavat potilaat saavat maksusitoumuksen yksityiseen lääkäri- ja hammashoitoon? Miten pitkään, montako viikkoa, kuukautta pitää odottaa?

Äänestä
  • Miksi pitää mennä yksityiseen? Ihan hyvinhän tuokin julkinen toimii. Pitää vain muistaa, että kun varaa aikaa niin ei saa kiukutella ja uhitella.

    Äänestä

Julkiseen hammaslääkäriin on monen kuukauden jonot, jos menee hampaasta paikka, ei kun tilapäistä paikka-ainetta ja paikkausaika neljän kuukauden päähen, sama jos on hampaassa reikä, jota ei särje tai muu ongelma, joka saattaa vain paheta odottaessa. Joutuvatko mamut odottamaan kaupungin hammashuoltoon? Olisin korjauttanut paikan yksityisellä, mutta yksityinen hammaslääkäri ilmoitti että ei ota enää vastaan uusia potilaita. Ilmeisesti syynä se, kristillinen opisto on ostanut palvelut partalapsille ja Märäjälahden tulijoille.

Jos Lieksassa asuva suomalainen haluaa päästä nopeasti hammaslääkärille, pitää maksaa ja lähteä Nurmekseen, Joensuuhun tai muualle, jos on työssäkäyvä, siihen pitää ottaa vapaapäivä, kun asiaa ei voi hoitaa omalla paikkakunnalla nopeasti. Ovatko kaikki Lieksassa olevat siis tasa-arvoisessa asemassa? Käykö samoin yksityislääkäripalveluiden kanssa, jos opisto tarvitsee lääkäripalvelut 240 tänä syksynä tuleelle? Vai ei muka vaikuta vastaanottokeskus tavallisen Lieksalaisen elämään?!?!

Äänestä
  • Ei johdu mamuista eikä turvapaikanhakijoista.

    Äänestä

Mene Nuseen suutas aukomaan, hammaslekuriin. hehhhhh

Äänestä
  • tyypillinen punikin vastaus

    Äänestä

Turvapaikanhakijat eivät saa muuta hammaslääkäripalvelua kuin särkyhoidon. Ei esim. juurihoitoa. Poisto tai kertapaikkaus. Ei tarkastusta tms.

Äänestä

"Lieksan kaupungilla ei ole rahkeita hätätilamajoitukseen"

Mistä tämä ulostulo nyt ?

Äänestä
  • Ei taida kaupunki & uusi kunnanjohtaja olla kovin tyytyväisiä että opisto perusti vastaanottokeskuksen ihan omin päin, taitaa sittenkin vaikuttaa kaupunkiin. Jos turvapaikka tulee, opisto (=valtio verovaroista) ei enää maksa.

    Äänestä

  • ÄhäpäÄhä kirjoitti:

    Ei taida kaupunki & uusi kunnanjohtaja olla kovin tyytyväisiä että opisto perusti vastaanottokeskuksen ihan omin päin, taitaa sittenkin vaikuttaa kaupunkiin. Jos turvapaikka tulee, opisto (=valtio verovaroista) ei enää maksa.

    Ja se on paskapuhetta, ettei kunnajohto olisi osallistunut ja ollut tietoinen tuohon vastaaanottokeskus buumiin.
    Ja tuosta yhteiskuntarauhasta se verta,että ihan varmuudella Lieksassa tapellaan. Tappelupukarit on vaan näitä uusia tulijoita joko keskenään tai tai sitten jo täällä asuvat maahanmuuttajat ottaa rajusti yhteen uusien tulijoiden kanssa. Reviiri- ja uskontokiistoja tullaan ratkomaan. Ja ei mee kauaa.

    Äänestä

  • Ehkäpä uusi kaupunginjohtaja haluaa pikkuisen nuolla lipoa mamutuksesta vihastuneita kuntalaisia.

    Äänestä

  • lieksalööpeissä kirjoitti:

    Ja se on paskapuhetta, ettei kunnajohto olisi osallistunut ja ollut tietoinen tuohon vastaaanottokeskus buumiin.
    Ja tuosta yhteiskuntarauhasta se verta,että ihan varmuudella Lieksassa tapellaan. Tappelupukarit on vaan näitä uusia tulijoita joko keskenään tai tai sitten jo täällä asuvat maahanmuuttajat ottaa rajusti yhteen uusien tulijoiden kanssa. Reviiri- ja uskontokiistoja tullaan ratkomaan. Ja ei mee kauaa.

    Jos ei ollut talon arvo suurensuuri nytkään, myyntiarvo romahti tämän päätöksen myötä. Ei kukaan enää osta tältä alueelta omakotitaloa. Hyi, päättäjät..

    Kaveri kertoi suht vauraan kotikaupunkinsa (22 000 asukasta) ottavan myös turvapaikanhakijoita, peräti neljä perhettä. Johon totesivat että 'sen voimme elättää'.

    ps. ei ole punikki kaupunki, johtuneeko siitä?

    Äänestä

  • Lieksassa.idiootteja kirjoitti:

    2-maailman sodan aikana punaiset käpykaartilaiset eivät sotineet Isänmaan puolesta, vaan piiloutuivat metsiin. Johtuneeko siitä tämä kiima hyysätä näitä ulkomaan käpykaartilaisia?

    Äänestä

  • Nyt hyysärit olisi oiva paikka näyttää humaanisuutenne. Ottakaa näitä onnettomia orpoja vierihoitoon.

    Äänestä

  • lurpslurps kirjoitti:

    Ehkäpä uusi kaupunginjohtaja haluaa pikkuisen nuolla lipoa mamutuksesta vihastuneita kuntalaisia.

    Se olisikin häneltä viisas teko.

    Demarit, Kokkareet, Kepulit Kristilliset ja Vasurit tulevat vielä seuraavissa kuntavaaleissa näkemään minkä tekivät kuntalaisille.

    Äänestä

Ihanaa pimeät illat ja veri lentää. Voipi niitä äkkiakuutteja sairastapauksia ilmetä jonkinverran.

Äänestä
  • Ja terkkari taas saa paikata niitä....ei se yksityinen palvelu ole illalla tai yöllä auki....

    Äänestä

  • ambulanssi kirjoitti:

    Ja terkkari taas saa paikata niitä....ei se yksityinen palvelu ole illalla tai yöllä auki....

    Tulee kallista laskua erityissairaanhoidosta kun kuskataan ambulanssilla keskussairaalaan.

    Äänestä

Tulee suvakkien ansiosta saatanallinen lasku, nyt jo liian koville laitetuille kansalaisille.

Paikkakuntalaiset joutuvat kärsimään näitten ählämien takia kun ei uskalla enään liikkua ulkona yksin. Pihoilta joutuu keräämään vähänkin arvokkaammat tavaret ettei katoa. Ei ole ennen ollut tälläisia ongelmia.

Äänestä

Jokainen hankkikoon ison tappajakoiran jonka ottaa lenkille mukaan. Ja ovet lukkoon, niin on muuallapäin suomessa jo tehty ajat sitten, ja on kerätty tavarat lukkojen taakse suojaan.

Äänestä
  • Eilisiltana Rantalan risteyksen alikultunnelissa kolme mamujätkää seisoskelemassa. Saadaanko kaupungilta kimppakyydit lapsille ja tytöille harrastuksiin?

    Äänestä

  • isä.hakemaan kirjoitti:

    Eilisiltana Rantalan risteyksen alikultunnelissa kolme mamujätkää seisoskelemassa. Saadaanko kaupungilta kimppakyydit lapsille ja tytöille harrastuksiin?

    Pitäisi saada sillä maksaahan sossukin avustusta kristilliselle opistolle että saavat mamut houkuteltua koulunpenkille kun eivät omasta pussista kyytejään maksa.

    Äänestä

Makwan Amirkhani riisivalittajista: “Maksakaa vaikka lennot takaisin heille”
"Tulee halvemmaksi, kuin niiden pitäminen täällä."

Lieksassa ramadan aikaan laitetaan keittiöhenkilökunta töihin yöllä. Vai mitä soikkuli :)

Äänestä

"Samassa yhteydessä kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajisto vetoaa lieksalaisiin yhteiskuntarauhan säilyttämisen puolesta kansallisesti kiristyneessä tilanteessa, joka koskettaa kaikkia Suomen kuntia."

Ei koske Nurmeksen kaupunkia. Varmaan peiliinkatsomisen paikka Lieksan päättäjillä. Kyllä teillä oli ennakkotieto Kristillisen opiston aikeista ja mitä teitte ETTE MITÄÄN !!!!!

Äänestä
  • Niin kauan kuin meillä on sosiaalidemokratia, niin unelmaa kohti mennään. Yhdessä. Koko Suomen kansa samassa veneessä mennään kohti unelmaa melkein kuin pakolaiset yli Välimeren kohti luvattua maata ja äkkiä harhaanjohdattajat upottavat veneen. Unelmaa ei ollutkaan, vaan mielikuvilla ja haaveilulla rakennettu ansa. Ensin meni rahat, sitten henki. Ei itsesuojeluvaistoa.

    Äänestä

Ei ole suurempaa kauhistusta, kuin kaupungin virkamies joka on tyhmä ja ahkera. Pidän mielummin sen tyhmän ja laiskan, sillä hän saa vähemän vahinkoa aikaiseksi.

Äänestä

"Lieksan kaupungilla ei ole rahkeita hätätilamajoitukseen"

-Kuka niitä on sitten majoittanut jos ei kaupunki?

Äänestä
  • SDP ja sen nykyjohto ovat suoria perillisiä noille 1910-luvun demareille, jotka aloittivat rähinän ja veivät Suomen sisällissotaan.

    Äänestä

Eihän tuosta ole kuin kuukausi, kun Määttäs Jarkko kertoili Lieksan maahanmuuttostradegiasta. Ja sen noudattamisesta.
Oliko Karjalainen vai tuo Mölsän huuhaa lehti.
Olisi muuten ihan kiva tietää, kuuluiko tämä sovittu syrjähyppy siihen 2009 tehtyyn valtuuston päätökseen.
Josta muuten on valtuutetut ja varsinkin persujen paariporukka ihan hiljaa. Rätykin meinasi viiksensä niellä, kun sen kuuli.

Äänestä

Voi paskateidän kanssa.
Mikä teille orpanoille on hyvin.
Kun ei tule mamukeskusta, niin sei ei sovi pirtaan.
Jos olis tullut mamukesksu, niin oisko sitten paremmin.

Ja mitä valeita tämäkin ketju sisältään. Ällöttää, miten olette olevivaan niin tietävqiä asioista, joista ette näköjään tiedä yhtään mitään.
Pitäkää turpanne kiinni, senkin reppanat!
Ottakaa edes asioista selvää, ennenkuin auotte leukojanne täällä...

Äänestä
  • AI ! Kun otti kipeesti. Ne hermot, ne hermot.

    Äänestä

Tiedotustilaisuuden järjestäminen jälkikäteen ei ole rehellistä ja reilua kuntalaisia kohtaan. Ei kannata osallistua sillä sinne on taas masinoitu joku 'mölyjoukko' ja potkapiira heikolla äänellä piipittämään ja kehumaan monikulttuurisuuden ihanuutta.

Äänestä

Kuka siellä virkaportaassa sitten sooloilee jos kanta on "Lieksan kaupunki ei voi enää tässä vaiheessa toimia aktiivisesti turvapaikanhakijoiden hätätilamajoituksen järjestäjänä ja vastaanottokeskuksen perustajana, kaupunki toteaa perjantaina antamassaan linjauksessa." ???

Äänestä
  • Marjeta ja Oravalahti-Pehkonen

    Äänestä

  • Soolooloo kirjoitti:

    Marjeta ja Oravalahti-Pehkonen

    Syrjäläinen

    Äänestä

  • se.siitä.rehellisyydestä kirjoitti:

    Syrjäläinen

    'orpokoti pakistaniin' irma

    Äänestä

Matuille annetaan ilmainen asunto ja lisäksi näppiin rahaa? Lieksassakin näitä elätettäviä monta sataa!!!
Varmasti ottaisi monet yksinelävä, yksinhuoltajat, nuoret perheen perustajat mielellään samat perustuet kun saisi oman maksuttoman kodin? Jonka lisäksi vain odottelemaa valtion työvoimapoliittisia ratkaisuja (koulutus, työpaikka?)?

Äänestä
  • milloin on lieksan demarijohtoista sosiaalitoimea kiinnostanut oman kunnan huono-osaisten asiat?
    EI MILLOINKAAN!

    Äänestä

Kiihkottomasti tiedustellen demareilta ja vasureilta, mikä on Lieksan tulevaisuus, joko toisinajattelijoita toimitetaan vaikkapa sairaaloiden suljetuille osastoille vai joko on toteutettu pienestäkin virheestä / toisinajattelusta, kansan kiihottamislakia hyväksikäyttäen, vankilaan?

Äänestä
  • No tulee ne vielä kunnallisvaalitkin Lieksaan. Kauhia paikka monelle hyysärille.

    Äänestä

  • mamut.vei.äänet kirjoitti:

    No tulee ne vielä kunnallisvaalitkin Lieksaan. Kauhia paikka monelle hyysärille.

    Peitetarina että "Kristillinen opisto perusti" EI MENE LÄPI kun takana sos.dem. ja vasuri valtuutettuja ja virkamiehiä.

    Äänestä

  • irma-soilikki kirjoitti:

    Peitetarina että "Kristillinen opisto perusti" EI MENE LÄPI kun takana sos.dem. ja vasuri valtuutettuja ja virkamiehiä.

    Sosiaalitoimi demarijohtoinen. Siinä syy miksi Lieksassa hyysätään.

    Äänestä

Kantaväestön turvallisuus ei kiinnosta viranomaisia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kiitos.tästä.vähästä kirjoitti:

Lieksan kaupungilla ei ole rahkeita hätätilamajoitukseen
Julkaistu: 02.10.2015 08:45 Karjalainen

Lieksan kaupunki ei voi enää tässä vaiheessa toimia aktiivisesti turvapaikanhakijoiden hätätilamajoituksen järjestäjänä ja vastaanottokeskuksen perustajana, kaupunki toteaa perjantaina antamassaan linjauksessa.
Lieksaan jo saapuneiden maahanmuuttajien huomattava määrä, alueen rajalliset henkilöstö- ja talousresurssit sekä tulevaisuudessa lisääntyvät turvapaikanhakijoiden palvelutarpeet rajoittavat kaupungin mahdollisuuksia majoituksen järjestäjänä.
Samassa yhteydessä kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajisto vetoaa lieksalaisiin yhteiskuntarauhan säilyttämisen puolesta kansallisesti kiristyneessä tilanteessa, joka koskettaa kaikkia Suomen kuntia.
- Kaupunki korostaa valtion vastuuta riittävien resurssien osoittamiseksi kuntiin siten, että muuttuneen tilanteen edellyttämät palvelut pystytään toteuttamaan kunnissa asianmukaisella tavalla, kaupunki mainitsee.
Lieksan kristillinen opisto on tehnyt sopimuksen maahanmuuttoviraston kanssa noin 200 turvapaikanhakijasta, jotka opisto sijoittaa vuokraamaansa Märäjälahden entisen ammattiopiston tiloihin. Lisäksi opisto on sijoittanut 40 alaikäistä turvapaikanhakijaa omiin tiloihinsa.
Vastaanottokeskus ostaa turvapaikanhakijoiden terveyspalvelut Terveystalo Oy:ltä, minkä vuoksi kaupungin terveyspalveluihin ei akuutteja tapauksia lukuunottamatta ohjaudu merkittävästi lisää asiakkaita. Valmistavaa opetusta tuotetaan valtion rahoituksella.
- Vastaanottokeskuksen perustaminen johtaa noin vuoden sisällä tilanteeseen, jossa osa oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista tullee Lieksan kaupungin asukkaiksi, kaupunki uskoo.
Kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen, kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajisto sekä keskeiset virkamiehet keskustelivat asiasta keskiviikkona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu