Yrittikö 77-v ajaa traktorilla naisten päälle.

Tohmajärvellä sitä sattuu jos jonkinlaista, eli sielläpä sitä osataan.
.
.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus ei löytänyt näyttöä siitä, että 77-vuotias mies olisi yrittänyt ajaa tahallaan traktorillaan Tohmajärvellä haja-asutusalueella kahden naisen päälle ja hylkäsi syytteet törkeän pahoinpitelyn yrityksistä.

Oikeus tuomitsi kuitenkin miehen vaaran aiheuttamisesta ja tutkinnan yhteydessä selvinneestä ampuma-aserikoksesta. Tohmajärveläismiehen tuomioksi tuli 75 päiväsakkoa, rahassa 1050 euroa.

Korkeimman oikeuden vuonna 1990 antamaan ratkaisuun viitaten käräjäoikeus hylkäsi myös syytteen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ratkaisusta ilmenevän oikeusohjeen perusteella nyt kyseessä ollut tie ei ole sellainen, joka olisi yleiseen liikenteeseen tarkoitettu tai käytetty alue.

Tohmajärvellä viime toukokuussa tapahtumapaikkana olleen yksityistien varrella on vain kaksi vakituista taloa, ja lisäksi tietä on käytetty jonkin verran matkalla peltotiluksille ja metsästysreissuille.

Epäillyt tahalliset päälleajon yritykset kariutuivat siihen, kun oikeus katsoi puupinon viereltä lähteneen traktorin nopeuden ja suoraviivaisen liikkeen sekä esteettömän näkyvyyden takia ajokin väistämisen olleen varsin helppoa.

Oikeuden mielestä jää varteenotettava mahdollisuus, että traktoria kuljettanut mies on pitänyt naisten väistämistä todennäköisimpänä tapahtumainkulkuna, eikä teko niin ollen täytä törkeän pahoinpitelyn tai edes perusmuotoisen pahoinpitelyn yrityksen tunnusmerkistöä.

Vaaran aiheuttamisen oikeus katsoi sen sijaan täyttyneen, koska vastaaja on tahallaan tai vähintään törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttanut naisille vakavan hengen ja terveyden vaaran.

Motiivina epäillylle kohti kiihdyttämiselle tuli todistelussa naapurien kireät välit aiemmista asioista. Lisäksi nyt käsitellyn tapauksen yhteydessä ja myös jo aiemmin osapuolet olivat muun muassa tallentaneet kameralla toistensa touhuja.

Asianomistajina olleet 54-vuotias äiti ja hänen 22-vuotias tyttärensä eivät vaatineet vahingonkorvauksia.

Syyksi luettu ampuma-aserikos tuli siitä, kun mieheltä tavattiin luvaton revolveri. Mies kertoi saaneensa sen lainaksi jo kymmenisen vuotta sitten ja ase jäi sille tielleen sen antajan muutettua ulkomaille.

Selitys ei auttanut, ja syyksilukemisen ohella ase tuomittiin valtiolle.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/86160-77-vuotiaan-epailtiin-yrittaneen-ajaa-traktorilla-naisten-paalle-oikeus-antoi-ratkaisunsa
0173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Tämäkin_vielä_ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu