Milloin tapahtui viimeksi hajaannus?

Mulle on opetettu, että olemme saaneet elää rauhan aikoja yllättävän pitkään ja että näihin päiviin saakka ei ole tapahtunut hajaannuksen hajaannusta, sillä meistä erkaantuneet vain lähtevät sivuun. Ne eivät ole muodostaneet omaa ryhmäänsä, eikä näin ole syntynyt mitään uutta lestadiolaisuuden suuntaa!

Onko näin?

Uskallan väittää, että viimeisestä hajaannuksesta ei ole kauaakaan. Hajaantumisprosessi on tapahtunut hitaasti. Suomen kuvalehdessä oli muistaakseen 2004 vuonna kansikuvajuttu, että vanhoillislestadiolaisuudessa muhii muutos. Sen artikkelin perusteella vanhoillislestadiolaisuuden uskottiin muuttuvan. Mitä tiedämme tänä päivänä tuosta pinnan alla tapahtuneesta kuohunnasta?

Yksi toisensa jälkeen ihmisiä on hiillostettu ulos. 2004 vuodesta näihin päiviin on myös noussut mediaan monenlaisia enemmän ja vähemmän hyviä asioita pinnalle vanhoillislestadiolaisuudessa. Jo vuonna 2000 kuulin eräiden vanhoillislestadiolaisten teologian opiskelijoiden uskovan vakaasti siihen, että vielä tulee se aika, että myös naiset saavat toimia puhujina ja pappeina. Onko tullut?
Joitamia vuosia sitten kohistiin, että nyt vihittiin se maailman ensimmäinen vanhoillislestadiolainen naispappi vihdoinkin. Kuinkas tälle papille kävi?
Häntä ei kelpuutettukkaan Jumalan lasten joukkoon. Eräs vanhempi pappi nousi julkisuuteen todeten, että se Mari Leppänen muuten ei ollut ensimmäinen vanhoillislestadiolainen pappi, vaan se olen minä, Valma Luukka. No se on miten sen ottaa. Valma Luukka ei kuulunut Rauhanyhdistykseen, eikä ollut enää mukana SRK:n toiminnassakaan, joten hänet nähtiin jo erkaantuneen vanhoillislestadiolaisuudesta.

No sit tapahtu yhtä ja toista..... Mutta vieläkään ei ollut eriseuraa tullut.
Vai oliko se jo vanhoillislestadiolaisten keskuudessa? Alkoi laajamittaiset puhujien erottamiset ympäri Suomen. Mitä näille puhujille kuuluu ja saarnaavatko ne vielä jossain? Kyllä ne, jotka pappeina toimivat, saarnaavat vielä kirkoissa, mutta mitä kuuluu erotetuille maallikkosaarnaajille? Saarnaavatko he jossain? En tiedä. Sen tiedän kuitenkin, että nämä erotetut pitävät tiukasti yhtä.

Onko väite totta, että viimeisin hajaannus tapahtui noin 1960, eli pappiseura... Ja että sen jälkeen olisi ollut vain yksittäisiä uskon kieltäjiä. Jotka ovat kieltäneet uskon teoin, tai sanoin?

Pystyykö joku väittää, ettei tämän jälkeen oikeasti ole syntynyt uusia "eriseuroja". Uskallan väittää, että vanhoillislestadiolaisuus ei ole enää yhtenäinen joukko, vaan se on selkeästi jakautunut ainakin kahteen osaan!
Toinen on SRK:lle uskolliset ns. SRK-lestadiolaiset ja toisen ryhmän ovat muodostaneet nämä "ulos lähteneet", tai "erotetut". Hekin ovat vanhoillislestadiolaisia, mutta he ovat oma joukkonsa. Oma kasvava joukkonsa. Ja se, millä näitä joukkoja tullaan jatkossa kutsumaan, sen määrää kieltä käyttävät ihmiset. Voi olla hyvinkin mahdollista, että SRK-siivestä tullaan käyttämään yleisestikin nimitystä SRK-lestadiolaisuus, jonka he sitten itekki omaksuvat omaksi nimekseen. Erilleen ajautunutta joukkoa sen sijaan tullaan kutsumaan vanhoillislestadiolaisiksi, tai lestadiolaisiksi, miten nyt kukakin siinä joukossa itteään haluaa kutsuttaman. Sekin voi olla, että ajanmittaan ei enää tunneta joukkoa vanhoillislestadiolaisuus. SRK-lestadiolaisten nimeksi voi muodostua ihan täysin uusi nimitys. Mutta ne lohkojen, lahkojen yms nimet ovat toisaalta yhden tekeviä. Puhutaanhan esim paljon lehdistössä olleesta Isis-järjestöstäki välillä Isilinä ja välillä islamilaisena valtiona ja jopa kalifaattina.

Ja asian pointti: vanhoillislestadiolaisuudessa on tapahtunut hajaannusta ja nytkin on selkeästi erotettavissa kaksi erillistä ryhmittymää. SRK:n luottamusta ansaitsevat ja ne, jotka eivät ansaitse!

Sitten paukahti pf-jutut ihan kunnolla pintaan.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan asiaa kirjoitat. Meidän perheemme ja osa suvustamme miellämme itsemme vanhoillislestadiolaisiksi, mutta emme srk-lestadiolaiseksi.

Äänestä

Miellämme itsemme uskovaisiksi, mutta ei vl "lisälehtihoitokokous pf salaamiskulttuuriuskontolahkolaisiksi"

Äänestä

Tällä hetkellä ei ole ihan selvää kuka on oikein uskovainen. Eivät ainakaan hoitovääryyksiin syyllistyneet - sen tietää jokainen. Joka hoitamisia puoltaa ei myöskään ole uskovainen.

Äänestä

"Toinen on SRK:lle uskolliset ns. SRK-lestadiolaiset ja toisen ryhmän ovat muodostaneet nämä "ulos lähteneet", tai "erotetut". "

Tulkintasi on aika heikolla pohjalla. Monet ovat hakeneet etäisyyttä yhteisöön, koska eivät voi hyväksyä epärehellistä ongelmien käsittelyä. Sinun tulkintasi ulos lähteneistä ja erotetuista on monen mielestä juuri päinvastainen ts. he ovat juuri niitä sisällä olijoita. Pyhä Henki on totuuden henki. On vain yksi totuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korneelius kirjoitti:

Mulle on opetettu, että olemme saaneet elää rauhan aikoja yllättävän pitkään ja että näihin päiviin saakka ei ole tapahtunut hajaannuksen hajaannusta, sillä meistä erkaantuneet vain lähtevät sivuun. Ne eivät ole muodostaneet omaa ryhmäänsä, eikä näin ole syntynyt mitään uutta lestadiolaisuuden suuntaa!

Onko näin?

Uskallan väittää, että viimeisestä hajaannuksesta ei ole kauaakaan. Hajaantumisprosessi on tapahtunut hitaasti. Suomen kuvalehdessä oli muistaakseen 2004 vuonna kansikuvajuttu, että vanhoillislestadiolaisuudessa muhii muutos. Sen artikkelin perusteella vanhoillislestadiolaisuuden uskottiin muuttuvan. Mitä tiedämme tänä päivänä tuosta pinnan alla tapahtuneesta kuohunnasta?

Yksi toisensa jälkeen ihmisiä on hiillostettu ulos. 2004 vuodesta näihin päiviin on myös noussut mediaan monenlaisia enemmän ja vähemmän hyviä asioita pinnalle vanhoillislestadiolaisuudessa. Jo vuonna 2000 kuulin eräiden vanhoillislestadiolaisten teologian opiskelijoiden uskovan vakaasti siihen, että vielä tulee se aika, että myös naiset saavat toimia puhujina ja pappeina. Onko tullut?
Joitamia vuosia sitten kohistiin, että nyt vihittiin se maailman ensimmäinen vanhoillislestadiolainen naispappi vihdoinkin. Kuinkas tälle papille kävi?
Häntä ei kelpuutettukkaan Jumalan lasten joukkoon. Eräs vanhempi pappi nousi julkisuuteen todeten, että se Mari Leppänen muuten ei ollut ensimmäinen vanhoillislestadiolainen pappi, vaan se olen minä, Valma Luukka. No se on miten sen ottaa. Valma Luukka ei kuulunut Rauhanyhdistykseen, eikä ollut enää mukana SRK:n toiminnassakaan, joten hänet nähtiin jo erkaantuneen vanhoillislestadiolaisuudesta.

No sit tapahtu yhtä ja toista..... Mutta vieläkään ei ollut eriseuraa tullut.
Vai oliko se jo vanhoillislestadiolaisten keskuudessa? Alkoi laajamittaiset puhujien erottamiset ympäri Suomen. Mitä näille puhujille kuuluu ja saarnaavatko ne vielä jossain? Kyllä ne, jotka pappeina toimivat, saarnaavat vielä kirkoissa, mutta mitä kuuluu erotetuille maallikkosaarnaajille? Saarnaavatko he jossain? En tiedä. Sen tiedän kuitenkin, että nämä erotetut pitävät tiukasti yhtä.

Onko väite totta, että viimeisin hajaannus tapahtui noin 1960, eli pappiseura... Ja että sen jälkeen olisi ollut vain yksittäisiä uskon kieltäjiä. Jotka ovat kieltäneet uskon teoin, tai sanoin?

Pystyykö joku väittää, ettei tämän jälkeen oikeasti ole syntynyt uusia "eriseuroja". Uskallan väittää, että vanhoillislestadiolaisuus ei ole enää yhtenäinen joukko, vaan se on selkeästi jakautunut ainakin kahteen osaan!
Toinen on SRK:lle uskolliset ns. SRK-lestadiolaiset ja toisen ryhmän ovat muodostaneet nämä "ulos lähteneet", tai "erotetut". Hekin ovat vanhoillislestadiolaisia, mutta he ovat oma joukkonsa. Oma kasvava joukkonsa. Ja se, millä näitä joukkoja tullaan jatkossa kutsumaan, sen määrää kieltä käyttävät ihmiset. Voi olla hyvinkin mahdollista, että SRK-siivestä tullaan käyttämään yleisestikin nimitystä SRK-lestadiolaisuus, jonka he sitten itekki omaksuvat omaksi nimekseen. Erilleen ajautunutta joukkoa sen sijaan tullaan kutsumaan vanhoillislestadiolaisiksi, tai lestadiolaisiksi, miten nyt kukakin siinä joukossa itteään haluaa kutsuttaman. Sekin voi olla, että ajanmittaan ei enää tunneta joukkoa vanhoillislestadiolaisuus. SRK-lestadiolaisten nimeksi voi muodostua ihan täysin uusi nimitys. Mutta ne lohkojen, lahkojen yms nimet ovat toisaalta yhden tekeviä. Puhutaanhan esim paljon lehdistössä olleesta Isis-järjestöstäki välillä Isilinä ja välillä islamilaisena valtiona ja jopa kalifaattina.

Ja asian pointti: vanhoillislestadiolaisuudessa on tapahtunut hajaannusta ja nytkin on selkeästi erotettavissa kaksi erillistä ryhmittymää. SRK:n luottamusta ansaitsevat ja ne, jotka eivät ansaitse!

Sitten paukahti pf-jutut ihan kunnolla pintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu