Pusurin ja Särkkäjoen kämpät?.....Onko...

Rostonni

Mitenkähän lienee kyseisten kämppien kohtalo? Olin vuonna 1972 Pusurin kämpältä käsin pöllinteossa Metsähallitukselle elokuun alusta lähtien ja sittemmin tukinteossa. Elokuussa oli lämmintä 20-27 astetta, kun suon laidassa ropsipuita raastettiin. Pölökkyä synty, kun olin nuori mies ja hyvä saha. Lihasoppa oli maitillaan illalla.
Yhtenä iltana, kun tv saatiin toimimaan kämpällä, joku Lasse Viren voitti kilipajuoksussa olympiakultaa. Me vuolimme vihreätä kultaa. Sittemmin ne kunnaat jäivät ja lähdin Ruotsiin kovametallin tekoon. Samalla reissulla täällä oon viel, toesen eukkona Elli on siel. Elli oli mun heila Kolilaivalla Kolilta Vuonislahteen kesällä -72. Ei oikeesti Elli, mut paikkakuntalainen kuitenkin. Hyviä muistoja sieltä päin.

30

1414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ai sinä olit siellä.
      Niissä oli paljon ukkoja töissä.
      Minäkin koettelin joskus opintojen lomassa savotalaisen hommia ja totesin, että kovaa on "kun korvesta kannikan kouraansa koppaa".

      Oli kuorimassa kaivospuita Belgiaan, kaatamassa koivuja ja tekemässä niistä metrin halkoa, hevosella ajamassa metsästä puita pienelle sahalle ja juontamassa tukkeja hevosella.
      Myös traktorilla ajoin tukkeja metsästä.

      Kyllä metsurin homma on todella kovaa ammattimiesten työtä.

      Itse kämppien kohtalosta en tiedä kun en asu Lieksassa enää.

      • jahasta.jaaas

        Sinä olet siis tavallinen metsuri etkä mitään muuta

      • paiseita-perseessä

        Onkohan mitään hommaa tämä kameleontti kamuttaja jättänyt tekemättä. Varmaan seuraavana kehua retostelee, että on ollut muukalaislegioonassa huru huorana.

      • paiseita-perseessä kirjoitti:

        Onkohan mitään hommaa tämä kameleontti kamuttaja jättänyt tekemättä. Varmaan seuraavana kehua retostelee, että on ollut muukalaislegioonassa huru huorana.

        Muistin pari hommaa joita en ole tehnyt.
        Sirkuksessa apinana ja ovelta ovelle kosmetiikkamyyjänä.

      • En-ole-kateellinen
        kamuttaja kirjoitti:

        Muistin pari hommaa joita en ole tehnyt.
        Sirkuksessa apinana ja ovelta ovelle kosmetiikkamyyjänä.

        Monenmoista sitä minäkin olen tehnyt, mutta professuuria en silti ole saanut. Tai ehkäpä juuri siksi

      • oisdfous

        jaa

      • sodifusd

        juu

    • Rostonni

      Eihän sitä muuta tarviikkaa olla, kun on tarpeeksi hyvä siinä hommassa, tai missä tahansa muussakin jobissa. Metsurin työ oli kovaa ja raskasta, jos siitä tosiaan leipänsä otti. Ennen noita motoja kun puutavara tehtiin miestyövoimana, niin kyllä se tiukille joskus otti, mutta pärjättiin. Ruoto kyllä muistuttaa nykysin siitä ihan kohtuullisesti välillä.

      • soidufosd

        hehe

    • olen.utelias

      Oliko silloin jo metsätraktori ja monitoimikone käytössä

      • entlieksalainen

        Metsätraktori oli kyllä jo olemassa sitä en tiedä oliko kyseisellä savotalla.
        Silloin kun minä tein kyseisiä töitä kyseisillä savotoilla ei ollut muuta kuin kirves ,nälkäviulu , justeeri. pukkuri , yhden miehen saha , moottorisahoja alkoi ilmaantua muutamia, alkuunsa niistä ei ollut paljon iloa, olivat paivia ,kovin epävarmoja käynniltään ,minunkin ensimmäinen saha painoi melkein 20 kg.

      • Belarus.oli.paras
        entlieksalainen kirjoitti:

        Metsätraktori oli kyllä jo olemassa sitä en tiedä oliko kyseisellä savotalla.
        Silloin kun minä tein kyseisiä töitä kyseisillä savotoilla ei ollut muuta kuin kirves ,nälkäviulu , justeeri. pukkuri , yhden miehen saha , moottorisahoja alkoi ilmaantua muutamia, alkuunsa niistä ei ollut paljon iloa, olivat paivia ,kovin epävarmoja käynniltään ,minunkin ensimmäinen saha painoi melkein 20 kg.

        Metsätraktorit ja moottorisahat tuli heti sotien jälkeen. Ne oli tuontitavaraa Neuvostoliitosta. Olivat erittäin laadukkaita parempia kuin nykyiset suomalaiset ponsset tai homelitet.

      • Belarus.oli.paras kirjoitti:

        Metsätraktorit ja moottorisahat tuli heti sotien jälkeen. Ne oli tuontitavaraa Neuvostoliitosta. Olivat erittäin laadukkaita parempia kuin nykyiset suomalaiset ponsset tai homelitet.

        Älä höpötä joutavia.
        Ei metsätraktoreita ole tuotu idästä, eikä moottorisahoja.

        Vain maataloustraktoreita on tuotu Belarus (Valkovenäjä).
        Laatu oli erittäin heikko.

        Moottorisahoja ei mitään merkkiä.

      • entlieksalainen kirjoitti:

        Metsätraktori oli kyllä jo olemassa sitä en tiedä oliko kyseisellä savotalla.
        Silloin kun minä tein kyseisiä töitä kyseisillä savotoilla ei ollut muuta kuin kirves ,nälkäviulu , justeeri. pukkuri , yhden miehen saha , moottorisahoja alkoi ilmaantua muutamia, alkuunsa niistä ei ollut paljon iloa, olivat paivia ,kovin epävarmoja käynniltään ,minunkin ensimmäinen saha painoi melkein 20 kg.

        Justeeri ja kaarisaha sekä kirves oli minullakin metsätöissä.
        Kuorinnassa kolinrauta ja vuolurauta.
        Tukkisakset ja pokora, mutta ei pakraa.
        Maataloustratori, vinssi ja traktorin juontopankko.
        Hevonen ja hevosen juontopankko, pankkoreki ja tukkireki.

        Siinnä pääasialliset välineet joilla touhusin.
        Uitoilla en koskaan ollut.

      • pakra.pokora

        Pokora, pakra, kolinrauta, vuolurauta, pankkoreki, ovat vain mielikuvituksessasi.

      • vanha.metsuri
        pakra.pokora kirjoitti:

        Pokora, pakra, kolinrauta, vuolurauta, pankkoreki, ovat vain mielikuvituksessasi.

        Jokainen vanhan ajan metsuri tietää mitä ne ovat joten älä länkytä.

    • tämä.on.tilanne

      Kämpät on purettu.

    • Skååne

      Kämpät on nyt täynnä ruåtsalaisia elintasopakolaisia. lähtivät pakoom liian korkeaa elin tasoa

      • Råuttaloinen

        Hyvä kun tulivat järkiinsä.

    • RyssänTeurastamo

      Neuvostoliitossa oli jo ennen sotia huipputeknologiaa? Sodan aikaan tapasivat suomalainen, amerikkalainen ja venäläinen sotilas ja alkoivat kehua maittensa saavutuksia? Suomalainen sanoi että meillä siat teurastetaan nuijalla tainnuttamalla? Amerikkalainen sanoi että heillä pistoolilla? Venäläinen sanoi että heillä räjäyttämällä? Toiset kysyi huuli pyöreäneä, että mistä tiedät? Ryssä vastasi että, koska kaupassa ei ole mutta kuin päitä ja sorkkia,,parempi liha on kadonnut jonnekkin!

    • entlieksalainen

      Millä tavoin tämäkin viesti liittyy kyseiseen viestiin?

      • olen.hyyssäri

        Kuvaa nykyistä Lieksaa aika hyvin.

      • reppnat.on.reppanoita
        olen.hyyssäri kirjoitti:

        Kuvaa nykyistä Lieksaa aika hyvin.

        Niin heidän henkistä tasoaan.

    • pusuri

      Sinne vois noita uusia tulijoita sijoittaa pari sataa

    • Pusuri

      On taas vastausten taso alakoulujen apuluokilta!Joku jos haluaa oikeasti tietoa nuoruusajoilta, niin hauskuuttajat on asialla.Kämpät ovat edelleen hyvässä kunnossa ja niitä käyttävät metsästysporukat.

      • tarkista.vaikka

        Ei ole Pusurin kämpppä sinulla on hieman vanhaa tietoa

    • Rostonni

      Niin, kyllä se puutavara siirrettiin jo 1960 puolivälistä lähtien autotien varteen konevoimalla etupäässä. Maataloustraktoreilla ensin ja sitten tulivat nämä juonto ja n.s. ajokoneet. Pikkunalle Volvo oli kova sana siihen aikaan, siis -70 luvun alkupuolella.
      Venäläisiä koneita en kyllä nähnyt kun yhden Belaruksen, mutta sekään ei ollu siellä rajan pinnassa, vaan lähempänä kyliä halkoja ajamassa. Venäläisiä helikoptereita kylläkin lenteli, kun olimme rajavyöhykkeellä hommissa. Sinnehän piti oikein nimismiehen lupa olla, oltiin sen verran lähellä itänaapuria. Jos vaikka ois alettu hakkaamaan vahingossa sitä isompaa mehtää, mitähän siitä ois syntyny?

      • Niillä savotoilla joissa minä olin siirrettiin vaikeassa maastossa ensin hevosella sellaisen metsätien varteen johon maataloustraktorilla pääsi.
        Jos oli alue jonne traktori pääsi niin sitten vinssattiin traktorin luo ja kyytiin.
        Kovin homma oli sillä joka vei sakset tukkiin
        Aina piti seurata tukkia traktorille asti ja taas viedä sakset seuraavaan puuhun.
        Lumisessa metsässä kun päivän kahlasi niin kyllä ruoka maittoi.
        Olin sinäkin talvena välillä vinssimiehenä ja välillä saksimiehenä.

        Opinnot ja eläminen piti saada rahoitettua joten pakko oli tehdä mitä sai.

      • lopeta.jo
        kamuttaja kirjoitti:

        Niillä savotoilla joissa minä olin siirrettiin vaikeassa maastossa ensin hevosella sellaisen metsätien varteen johon maataloustraktorilla pääsi.
        Jos oli alue jonne traktori pääsi niin sitten vinssattiin traktorin luo ja kyytiin.
        Kovin homma oli sillä joka vei sakset tukkiin
        Aina piti seurata tukkia traktorille asti ja taas viedä sakset seuraavaan puuhun.
        Lumisessa metsässä kun päivän kahlasi niin kyllä ruoka maittoi.
        Olin sinäkin talvena välillä vinssimiehenä ja välillä saksimiehenä.

        Opinnot ja eläminen piti saada rahoitettua joten pakko oli tehdä mitä sai.

        Sinä sitten jaksat valehdella

      • En minäkään nähnyt metsissä yhtään Belarusta, ja itse ajoin Fordson Majoria.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1369
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      818
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      146
      789
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      707
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe