Vuoden 2019 eduskuntavaaleihin mennessä maahan on ehtinyt tulla satoja tuhansia äänestysikäisiä mamuja joista useimmat äänestävät kiitollisena mamukriitikot hiljentäneen ministeri Timo Soinin puoluetta. Seurauksena SUPERJYTKY!
Voidan nähdä ensimmäistä kertaa tilanne että Suomen eduskunnassa on yhdellä puolueella yli puolet kansanedustajapaikoista. Ja se puolue on PERSUT!
SUPERJYTKY 2019 TULEE - OLETKO VALMIS?!
Voidan nähdä ensimmäistä kertaa tilanne että Suomen eduskunnassa on yhdellä puolueella yli puolet kansanedustajapaikoista. Ja se puolue on PERSUT!
SUPERJYTKY 2019 TULEE - OLETKO VALMIS?!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Voi ei,nykö jo alkaa seuraavilla vaaleilla jytkytys? Eikai ne mamut ryhdy
äänestämään vääräuskoisia,katolisia ja luterilaisia,persujen on ensin
käännyttävä muslimeiksi,ovatko persut valmiina?
Aiemmin, kun hallituksessa on ollut jotain vihervasemmistolaisia, on maahan päästetty vain muutama tuhat mamua vuodessa ja syömään on joutunut ties mitä koiranruokaa. Mutta persujen noustua ensi kertaa hallitukseen on Suomestakin tullut Ruotsin kaltainen monikulttuurinen sivistysvaltio ja ruokakin on ihmisille kelpaavaa.
Siinä on resepti varmaan vaalivoittoon. Mamut osoittavat kiitollisuutensa äänestämällä. Tuloksena vähintään 120 paikkaa eduskunnassa. Edellinen jytky oli veretseisauttava. Vuoden 2019 SUPERJYTKY on niin seisauttava että sitä seuraa neljän vuoden kivikova stondis.
VOITOSTA VOITTOON JYTKYTETÄÄN, PERIKSI EI ANNETA MILLOINKAAN!
SUPERJYTKY 2019 TULEE - OLETKO VALMIS?!
"..Mutta persujen noustua ensi kertaa hallitukseen on Suomestakin tullut Ruotsin kaltainen monikulttuurinen sivistysvaltio ja ruokakin on ihmisille kelpaavaa."
Ja herra Sipilä otti Ruotsin ja muut pohjoismaat mittatikuksi. Mies ei kertakaikkiaan ymmärrä vahingon määrää. Laskee vaan ääniä ja EU-liittovaltiotukia.
Näinkin voi olla, mutta kyllä joku tai jotkut myös "nukkuu" seuraavissa vaaleissa. Perussuomalaisten kohdalla nyt on nähty, että hallituksessa mikään asiakysymys ei ainakaan alkukaudesta ole kynnyskysymys PS-puolueelle & ministereille. Kreikka-lahjapaketti ei ollut, ei MAMU-invaasio eikä köyhän kansanosan etuihin kajoaminen. Käsittääkseni PS-puolueen linja hallituksessa on melkoisessa ristiriidassa oppositio-aikaisten puheiden & vaalipuheiden kanssa. Politiikka on syvimmältä olemukseltaan epärehellistä. Koskee enimpiä puolueita.
Äkkiä kansa siihen oppii, että puhutaan yhtä ja tehdään toista. Varmaan monet jopa pitävät moisesta kun se on niin yllättävää.
Soinin pitää täyttää maa maahanmuuttajilla ja hoitaa heille oleskeluluvat mahdollisimman pian, niin persut välttyvät romahdukselta. Kun Soini itse vielä kääntyisi muslimiksi, persuilla olisi eduskunnan enemmistö. Silloin ei tarvitsisi edes antaa mitään vaalilupauksia, kun kaikki tehtäisiin Ajatollah Soinin käskyjen mukaisesti.
"Soinin pitää täyttää maa maahanmuuttajilla ja hoitaa heille oleskeluluvat mahdollisimman pian, niin persut välttyvät romahdukselta. Kun Soini itse vielä kääntyisi muslimiksi,.."
Siinä tapauksessa muut alkaa heittää veiviään. Nokkakolareita, kukaan ei tunne syyllisyyttä.
Kuka sitten kailottaisi minareetista rukouskutsut ??? Putkonenko???
Ei, vaan absolutisti Teuvo Hakkarainen. Hänhän on antanut jo näyttönsäkin siitä, että hallitsee homman.
nimeksi tulee tuolloin IBS -IslamistisetBerusSuomalaiset
Persujen ensimmäinen hallitusvuosikin vain 20-50 kertaisti maahanmuuton. Tuskin Suomi enää kolmatta jytkyä kestää noilla meriiteillä. Soini nyt puhua osaa toki, mutta teot ovat mitä ovat.
Soini neuvottelee sopimukset Irakin kanssa. Sopimuksessa taataan irakilaisille siirtolaisille turvapaikka ja ihmisarvoinen kohtelu ilman pelkoa karkoituksesta. Vuonna 2019 nähdään miljoonan mamun marssi äänestyspaikoille. Tuloksena SUPERJYTKY!
VIISI TUHATTA IMAAMIA
HUUTAA PERSUT ON IHANIA
JEE JEE JEE!
Perusuomalaiset ovat ainoa maahanmuutottokriittinen puolue ,muut eivät sitä ole siksi äänestän tätä puoluetta jatkossakin , ajatella että vasurit ,vihreät ,rkp olisivat hallituksessa mikähän kaaos olisi tälläkin hetkellä ,mutta onneksi ei ole .
Vasurit, vihreät, rkp ovat olleet eri hallituksissa vuosia, nyt eivät ole. Vasta nykyisen jytkyhallituksen aikana maahanmuutto on noussut pohjoismaiselle tasolle. Ennen olimme itäblokin maa, nyt olemme läntinen sivistysvaltio. Seuraavat eduskuntavaalit ratkeavat mamujen äänillä, ja voittajaksi selviää kaikkien netsien vihollinen #1, hädänalaisten väsymätön auttaja ja kaikkien vainottujen ystävä ministeri Timo Soini!
VIHERVASEMMISTO VAPISEE KAUHUISSAAN, SUPERJYTKY VALTAA KOKO MAAN!
"Soini neuvottelee sopimukset Irakin kanssa. Sopimuksessa taataan irakilaisille siirtolaisille turvapaikka ja ihmisarvoinen kohtelu ilman pelkoa karkoituksesta. Vuonna 2019 nähdään miljoonan mamun marssi äänestyspaikoille. Tuloksena SUPERJYTKY!
VIISI TUHATTA IMAAMIA"
Todennäköisesti, hän toimii yleensä vastoin äänestäjien tavoitteita. Hyi helevetti.
Koska "Perusuomalaiset ovat ainoa maahanmuutottokriittinen puolue", he ovat moninkertaistaneet maahanmuuton aiempaan naurettavaan muutaman tuhannen vuositasoon nähden.
Perusuomalaiset ovat todellakin kääntäneet maahanmuuton suunnan. Vasemmistoliiton ja vihreiden äärimmäisen tiukka linja maahanmuuttoon on vaihtunut Soinin suvaitsevaiseen ja ymmärtäväiseen vapaaseen maahantuloon. Mikään muu puolue kuin Perusuomalaiset ei ole ottanut maahanmuuttoa yhtä lailla sydämenasiakseen. Aito kristillissosiaalisuus on huomattu maahanmuuttajien lähtömaissa ja Suomi on nyt Saksan veroinen kohdemaa maahanmuuttajien silmissä.
Tästä kaikesta tulee kiittää Perusuomalaisten puheenjohtajaa, Timo Soinia. Kiitos!
No, mutta mitä persut superjytkyllä tekisivät? Nehän kääntää takin. Mikä on, ettei hallitusta saada kuriin ja järjestykseen? Mitä Sipilä "itkeskelee" mamujen perään?
Mamut jytkyttää persuja jo nyt 6-0. Perssaavutus 2015 hallituskaudella.
Vihervasemmiston mukasuvaitsevainen valheiden verkko on murskattu. Timo Soinin työ sodan kauhuja paenneiden pienten lasten auttamiseksi tunnetaan jo ympäri maailman. On vain ajan kysymys milloin paavi julistaa Soinin pyhimykseksi. Vuonna 2019 käydään Suomen ensimmäiset aidosti monikulttuuriset vaalit, tuloksena SUPERJYTKY!
VASEMMISTO JUHLI EI, SUPERJYTKY VOITON VEI!
Niin, katolisethan ovat jo pitkään olleet tunnettuja toiminnastaan lasten parissa. Tällainen pyyteettömyys tekee hiljaiseksi.