Ihannesuvaitsevainen kotouttajana

Hän on suvaitsevainen, vapaaehtoinen ja empaattinen "partaisille lapsille".

Hän on hoivaviettiä tarjoava naispuolinen joka haluaa tutustua käytännössä muslimikulttuuriin ja on myötämielinen Euroopan islamisaatiolle.
Puoluekanta voi olla mikä tahansa mutta yleisimmin vihreät, vasemmisto tai halpatyövoimaa havitteleva kokoomuslainen tulevaisuusvisioineen.

Empiirisen tutkimuksen mukaan paras kotouttaja henkilökohtaisesti partaiselle lapselle on suomalainen nuori nainen.

Kulttuurimme tulee lähiaikoina Kangasalassa rikastumaan geneettisesti ja uskonnollisesti suvaitsevaisuuden hengessä sekä maailmaan tulee rauha.
17112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ÄÄÄÄÄÄP (summerin ääni). Vastauksesi on VÄÄRÄ.

Netissä kun olen asiaa kartoittanut, niin kärkkäimmin kriittisestä asenteesta ovat räksyttäneet miehet. Eli suvaitsevaisuudesta on tullut joidenkin miesten rakkain harraste. On päätetty siellä pienessä päässä että rasismi on pahaa, ja siitä juontuu sitten idea että mikään ikävä mitä pakolaisista kerrotaan, ei voi olla totta.

Epäilen että tuon herttaisen ajatuksen takana kuitenkin lurkkii ikävämpi ajatus. Se on se että naisilla on tässä maassa ja liikaa valtaa, ja nyt niiltä pitää ottaa luulot pois. Haetaanpa siis lähi-idästä ukkoja asiassa auttamaan. Kohta akat pysyvät kotona hellan ja nyrkin välissä, koska onhan niille parempi hommata ikioma bodyguard ja pysyä sen kanssa kimpassa, kuin tulla maahanmuuttajajengin joukkoraiskaamaksi vaikkapa siellä Kaivannon kulmalla.

Äänestä
  • Eikös Kaivannon kulmilla ole jo koettu ihanuus, kun suomalaisiin miehiin pettyneet naiset ovan löytäneet onnen muslimimiehistä. Ovat kuulemma vieläkin onnellisia.

    Äänestä

  • Maat_ja_mannut_meni kirjoitti:

    Eikös Kaivannon kulmilla ole jo koettu ihanuus, kun suomalaisiin miehiin pettyneet naiset ovan löytäneet onnen muslimimiehistä. Ovat kuulemma vieläkin onnellisia.

    Ai se 10-vuotias tytteli jolle oli vihelletty ja esitetty jotain kielieleitä? Noh, islamin parissahan saa mennä lapsen kanssa naimisiin, että kai pettyneet kersat sitten voivat tulla onnelliseksi.

    Äänestä

  • Kuka pitää RAMIN AZIMI, sta ?? Tai kuka pitää; ABDIKADIR OSMAN HUSSEINISTA ??

    Äänestä

  • Maat_ja_mannut_meni kirjoitti:

    Eikös Kaivannon kulmilla ole jo koettu ihanuus, kun suomalaisiin miehiin pettyneet naiset ovan löytäneet onnen muslimimiehistä. Ovat kuulemma vieläkin onnellisia.

    Islamilaisilla on 9v lapsivaimot, ihanaa kulttuuria!!! Pedofilia on mahtavaa, vai mitä suvakit ??

    Äänestä

  • eiiooenäänainen kirjoitti:

    Ai se 10-vuotias tytteli jolle oli vihelletty ja esitetty jotain kielieleitä? Noh, islamin parissahan saa mennä lapsen kanssa naimisiin, että kai pettyneet kersat sitten voivat tulla onnelliseksi.

    Halla-Aho soinin tilalle. Rajat kiinni, ja mamut pois.

    Äänestä

  • eiiooenäänainen kirjoitti:

    Ai se 10-vuotias tytteli jolle oli vihelletty ja esitetty jotain kielieleitä? Noh, islamin parissahan saa mennä lapsen kanssa naimisiin, että kai pettyneet kersat sitten voivat tulla onnelliseksi.

    IKL hallitukseen, ja halla-aho pääministeriksi.

    Äänestä

  • Maat_ja_mannut_meni kirjoitti:

    Eikös Kaivannon kulmilla ole jo koettu ihanuus, kun suomalaisiin miehiin pettyneet naiset ovan löytäneet onnen muslimimiehistä. Ovat kuulemma vieläkin onnellisia.

    Siellä niitä hyysärisuvakkeja piisaa. Pälkäneen opettajaa myöden.

    Äänestä

Tässä maassa on kova sensuuri, ja armoton asioiden pimittäminen muotia. Mutta onneksi on MV-lehti, Elikkä GOOGLE : Mita Vittua.

Äänestä

Rauhoittukaa nyt!
Tämä ala-arvoinen kommentointi ei johda yhtään mihinkään.
Asioista pitää keskustella, mutta faktisin argumentein, ei mutu-tuntumalla.

Äänestä
  • YOUTUBE : MAAHANMUUTTAJA PAHOINPITELEE.

    Äänestä

  • RAMIN AZIMI, toive vävy ???? Tai naapuri ?? No, näitä sieltä tulee...

    Äänestä

Miksi suomeen otetaan väkivaltaisia sotarikollisia..??

Äänestä
  • Siellä olikin näemmä kommentoitu jo että pakolaisuus ja siirtolaisuus ovat eri asioita.

    Ei niitä suomalaissiirtolaisia paapotta ja paijattu, jotka aikoinaan lähtivät meren yli hommiin. Oli kyseessä Amerikka tai Ruotsi.

    Paljon meuhkatut sotalapset Ruotsissa otettiin osin takaisin, ja mitä sinne jäikään, niin olivat kuitenkin sopeutuvaisia lapsia, eivätkä aikuisia miehiä. Plus aika ikävästi olisi saattanut Ruotsillekin käydä ilman Suomea Ruotsin ja NL:n välissä sotimassa ja puolustamassa.

    Äänestä

  • Totta !! sotalapset oli LAPSIA, ei mitään partaisia körmyniskoja !!(raiskaajia/ Katuryöstäjiä) Ja siistolainen meni ja MAKSOI KAIKEN ITSE, KAIKEN. ei ronklannut ruuasta, ja vikitellyt 12v tyttöjä. Meni kaivoksille tai metsätöihin, maksoi veroa.

    Äänestä

  • Näin on, Nostaako RAMIN AZIMI meidät suomalaiset kuopasta??!!!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jukolanvenla kirjoitti:

Hän on suvaitsevainen, vapaaehtoinen ja empaattinen "partaisille lapsille".

Hän on hoivaviettiä tarjoava naispuolinen joka haluaa tutustua käytännössä muslimikulttuuriin ja on myötämielinen Euroopan islamisaatiolle.
Puoluekanta voi olla mikä tahansa mutta yleisimmin vihreät, vasemmisto tai halpatyövoimaa havitteleva kokoomuslainen tulevaisuusvisioineen.

Empiirisen tutkimuksen mukaan paras kotouttaja henkilökohtaisesti partaiselle lapselle on suomalainen nuori nainen.

Kulttuurimme tulee lähiaikoina Kangasalassa rikastumaan geneettisesti ja uskonnollisesti suvaitsevaisuuden hengessä sekä maailmaan tulee rauha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu