Kerron tapahtumat rehellisesti, kuinka ne näin.
Saavuin Kampin keskuksesta torille n. klo 14.45. Tori oli jaettuna kahteen eri ryhmään, jotka eivät olleet kosketuksissa toisiinsa. Torin pohjoispuolella, Salomonkadun puolella, oli poliisien rivistö, sekä poliisiautoja, pitäen "Ei rasismille"-ryhmän kai jonkinlaisen käyden takana. Nämä ulvoivat ja huusivat iskulauseitaan. He puhalsivat pilleihin ja möykkäsivät kaikintavoin, pyrkien häiritsemään "Rajat kiinni"-ryhmämme tilaisuutta, joka oli alkamassa.
"Rajat kiinni"-väki oli kääntänyt selkänsä heille, eivätkä millään tavoin ottaneet kontaktia tuohon sananvapauttamme häiritsemään pyrkivään joukkioon. Joukkomme oli rauhallinen ja meitä kehoitettiin pysymäänkin rauhallisina ja olla provosoitumatta suvakkien häirintähuudoista. Jos joku yksittäinen henkilö joskus huusikin heille takaisin "turpa kiinni", tämä ei ollut verrattavissa siihen mölyyn, jolla "Rajat kiinni"-suomalaisten sananvapautta pyrittiin nk. "suvakkien" ("suvaitsevaiset") melulla ja häiriöllä estämään. Nämä suvakit eivät suvainneet suomalaisia.
Tilaisuus alkoi ja oli meidän, Rajat kiinni-joukon puolella asiallista. Taputimme eri puhujille ja huusimme joitain "hyvä, hyvä!"-huutoja. Meitä kuvattiin tarkkaan, meistä selvästi otettiin lähikuvia, ilmeisesti kommunistien omiin kansioihin, ei-toivottuina, suomalaisina isänmaanystävinä. Mahdollisesti myös Suojelupoliisi ja ehkä ISISkin ikuisti meidät kuvakansioihinsa.
Suvakit olivat piirittäneet meidät myös Simonkadun puolella ja huusivat häirintähuutojaan ja olivat heittäneet jotain joidenkin meidän joukkoomme kuuluvien päälle. Kesken puheenvuoron, muuan suvakkinainen syöksyi puhujalavalle ja alkoi suihkuttaa jotain nestettä puhujan päälle. Mitä neste oli, ei toistaiseksi tietoa, hänet taltutettiin muutamassa sekunnissa ja vietiin pois lavalta. Kyseessä oli siis fyysinen pahoinpitely, poliittinen terroriteko suomalaisten poliittista ilmaisun- ja sananvapautta vastaan.
Katsoin kännystäni klo 15 YLE 1 uutiset ja huomasin kameran kuvanneen lähinnä suvakkeja. Ketkä olivat "mielenosoittajia" ja ketkä "vastamielenosoittajia" on mediauutisoinnissa mennyt sekaisin, joten noihin sanoihin ei kannata keskittyä liikaa.
Me, "Rajat kiinni"-ryhmä käyttäydyimme asiallisesti, hoidimme omat asiamme, suvakit taas eivät. He keskittyivät häiritsemään puheitamme, me emme häirinneet heitä. Heitä oli päässyt joukkomme keskellekin ja aloittivat mylvinnän sananvapauttamme vastaan, mutta kiitettävästi jotkut vartijat hiljensivät heidät. Poliisi salli suvakkien "vastamielenosoituksen", harjoittamansa sananvapautemme häirinnän, mutta tämä ei ole yllätys. Hyvä, että pitivät heidät edes pois kimpustamme. Kuulimme olevamme rasisteja, tämä oli heidän pääsanomansa. Muuta he eivät osanneet huutaa. Heillä ei ollut mitään älyllistä tarjottavaa Suomelle, eikä edes Narinkatorille, vain mölinänsä, pillinsä ja torvensa ja toisinajattelijoiden häirintä, sananvapauden estäminen ja kimppuun käyminen, kuten kommunismissa on tapana.
Suvakkeja oli paikalla arvioni mukaan ehkä 300. Meitä "Rajat kiinni"-väkeä ainakin tuplasti enemmän, sanoisin, jopa n. 1000 henkeä. Ehkä joku tottunut massojen laskija osaa arvioida paremmin.
Mutta tarina ei pääty vielä tähän.
Saavuin Kampin keskuksesta torille n. klo 14.45. Tori oli jaettuna kahteen eri ryhmään, jotka eivät olleet kosketuksissa toisiinsa. Torin pohjoispuolella, Salomonkadun puolella, oli poliisien rivistö, sekä poliisiautoja, pitäen "Ei rasismille"-ryhmän kai jonkinlaisen käyden takana. Nämä ulvoivat ja huusivat iskulauseitaan. He puhalsivat pilleihin ja möykkäsivät kaikintavoin, pyrkien häiritsemään "Rajat kiinni"-ryhmämme tilaisuutta, joka oli alkamassa.
"Rajat kiinni"-väki oli kääntänyt selkänsä heille, eivätkä millään tavoin ottaneet kontaktia tuohon sananvapauttamme häiritsemään pyrkivään joukkioon. Joukkomme oli rauhallinen ja meitä kehoitettiin pysymäänkin rauhallisina ja olla provosoitumatta suvakkien häirintähuudoista. Jos joku yksittäinen henkilö joskus huusikin heille takaisin "turpa kiinni", tämä ei ollut verrattavissa siihen mölyyn, jolla "Rajat kiinni"-suomalaisten sananvapautta pyrittiin nk. "suvakkien" ("suvaitsevaiset") melulla ja häiriöllä estämään. Nämä suvakit eivät suvainneet suomalaisia.
Tilaisuus alkoi ja oli meidän, Rajat kiinni-joukon puolella asiallista. Taputimme eri puhujille ja huusimme joitain "hyvä, hyvä!"-huutoja. Meitä kuvattiin tarkkaan, meistä selvästi otettiin lähikuvia, ilmeisesti kommunistien omiin kansioihin, ei-toivottuina, suomalaisina isänmaanystävinä. Mahdollisesti myös Suojelupoliisi ja ehkä ISISkin ikuisti meidät kuvakansioihinsa.
Suvakit olivat piirittäneet meidät myös Simonkadun puolella ja huusivat häirintähuutojaan ja olivat heittäneet jotain joidenkin meidän joukkoomme kuuluvien päälle. Kesken puheenvuoron, muuan suvakkinainen syöksyi puhujalavalle ja alkoi suihkuttaa jotain nestettä puhujan päälle. Mitä neste oli, ei toistaiseksi tietoa, hänet taltutettiin muutamassa sekunnissa ja vietiin pois lavalta. Kyseessä oli siis fyysinen pahoinpitely, poliittinen terroriteko suomalaisten poliittista ilmaisun- ja sananvapautta vastaan.
Katsoin kännystäni klo 15 YLE 1 uutiset ja huomasin kameran kuvanneen lähinnä suvakkeja. Ketkä olivat "mielenosoittajia" ja ketkä "vastamielenosoittajia" on mediauutisoinnissa mennyt sekaisin, joten noihin sanoihin ei kannata keskittyä liikaa.
Me, "Rajat kiinni"-ryhmä käyttäydyimme asiallisesti, hoidimme omat asiamme, suvakit taas eivät. He keskittyivät häiritsemään puheitamme, me emme häirinneet heitä. Heitä oli päässyt joukkomme keskellekin ja aloittivat mylvinnän sananvapauttamme vastaan, mutta kiitettävästi jotkut vartijat hiljensivät heidät. Poliisi salli suvakkien "vastamielenosoituksen", harjoittamansa sananvapautemme häirinnän, mutta tämä ei ole yllätys. Hyvä, että pitivät heidät edes pois kimpustamme. Kuulimme olevamme rasisteja, tämä oli heidän pääsanomansa. Muuta he eivät osanneet huutaa. Heillä ei ollut mitään älyllistä tarjottavaa Suomelle, eikä edes Narinkatorille, vain mölinänsä, pillinsä ja torvensa ja toisinajattelijoiden häirintä, sananvapauden estäminen ja kimppuun käyminen, kuten kommunismissa on tapana.
Suvakkeja oli paikalla arvioni mukaan ehkä 300. Meitä "Rajat kiinni"-väkeä ainakin tuplasti enemmän, sanoisin, jopa n. 1000 henkeä. Ehkä joku tottunut massojen laskija osaa arvioida paremmin.
Mutta tarina ei pääty vielä tähän.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Sitten ilmeni, ettei juhla tähänkään pääty, vaan lähdemme vieläpä marssille.
Lähdimme marssimaan Narinkatorilta Mannerheimintielle, Aleksanterinkatua pitkin ohi Senaatintorin, siitä vasemmalle Snellmanninkadulle, Suomen pankin ja Säätytalon eteen. Ihmisiä seisoi näiden katujen jalkakäytävillä katsomassa menoamme, mutta vain pari herjaushuutoa kuului siltä suunnalta.
Suomen pankin portailla, Snellmannin patsaan edustalla pidettiin puheita ja tilaisuus alkoikin rauhallisesti. Joukkoomme oli kuitenkin laittautunut suvakkeja, jotka ilmeisesti soittivat kavereilleen ja pian Senaatintorilta päin lähestyi häirikköryhmä joka aloitti mylvinnän, jotta puhujien puhe mikrofoonin kautta jäisi epäselväksi. Poliisit estivät suvakkien tulon itse patsaalle, mutta mylvintä ja meidän suomalaisten mielipiteenvapautemme häirintä, kommunismin oppien mukaisesti, jatkui.
Poistuessamme patsaalta, uskokaa, tai älkää, muuan mustakaapuinen suvakkirouva polvistui maahan, kohti talon seinää, leveä takapuoli pystyssä. Rouva kylläkin erehtyi ilmansuunnasta, ei Mekka lännessä sijaitse. Kaikin mokomin! En minä muiden uskoa kiellä. Mutta entäs jos me suomalaiset olisimme Narinkatorilla, tai Snellunpatsaalla virittäneet esim. virren "Jumala ompi linnamme"?
Narinkatorilla, ennen marssille lähtöä, lauloimme Maamme-laulun ja huusimme kolme eläköön-huutoa Suomelle, suvakkien, isänmaatamme halveksien puhaltaessa meille häirintäpillejään.
Minäkin mukana kyltillä "MISTÄ TYTTÄRILLE TURVAPAIKKA". Järkytyin kun kimppuuni kävi kaks "suvakki" äitiä lastenrattaineen,repivät kylttini ja polkivat sen maahan. Kengänjäljet jäivät.......ja minulle järkyttynyt mieli , meidän""""suvakit"""" ovat todella agressiivisia, meillä rajat kiinni-porukalla oli ihan rauhallista. Ja kun Poliisilta koitin hyökkäyksen aikana apua saada,tämä Poliisi huusi minulle "MENE SIITÄ". Minä olin täysin rauhallisin aikein ja halusin ilmaista vaan huoleni miten meidän tyttöjen käy.
Palataanko puolenvuoden kuluttua ja katsotaan kuinka monta tytärtä on siihen mennessä raiskattu.
Noi nimimerkki valikot on muuten naurettavia,Suomi ei ole Demokratia,vaan joku viherpiipertäjä torppaa lähes kaiken mitä yritän,tsiisus!
Muistan sinut ja kylttisi, sekä Narinkatorilla, että Snellunpatsaalla! Itselläni ei ollut kylttiä, mutta hihkaisin puhujille ajoittain: "hyvä, hyvä!" ja taputin.
Ohoh. En ollut Snellunpatsaalla aivan tilaisuuden loppuun asti, joten tuo suvakkihyökkäys kimppuusi jäi näkemättä... Tapahtuiko siellä jotain väkivaltaista?
Narinkatorin kulmalla, kun lähdimme marssille, oli läjä hevosenkakkaa, ilmeisesti se ei ollut suvakkien heittämää, vaan mahdollisesti poliisihevosten jätöstä.
Varmasti ei jäänyt viimeiseksi tämä mielenilmaisu. Olen katsonut lehtien ja tv:n uutiskuvia ja niissä ei ilmene totuus aivan siten, kuin me itse sen todistimme.
Tämä on vasta alku. Oli hyvä tilaisuus kaikkiaan ja suvakitkin saivat ihan itse todistaa koko olemuksensa.
Tyrmistyttävä kuvaus,,suvakit vaikuttaa vasemmistoanarkisteilta--
Juuri sitä samaa paskasakkia he ovat. Riehuvat rikkomassa paikkoja vappuna ja itsenäisyyspäivänä. Ovat seppanat vielä niin raukkoja, etteivät uskalla naamaansa näyttää ja pahoinpitelevät joukolla yhsittäisiä ihmisiä.
Kallion kiljukänni ja huume pentuja koko porukka. Heikoissa kantimissa on matujen puollustus
Suvakit ovat juuri tätä verovaroilla elävää pahnanpohjimmaista roskasakkia joka hävitetään lähivuosikymmeninä...
Olihan siellä joku perheenäiti tyttäriensä kanssa kertomassa kantasa, eli minun Suomeni on avoin kaikille. Hmm, olisi tullut hauska kuva, jos se kyltti "laittakaa se Suomi perseeseenne" olisi ollut taustalla :D
Ja sinä, jolla oli se kyltti: "MISTÄ TYTTÄRILLE TURVAPAIKKA"-herätit huomioni kun katsoin nettitv.sta ohjelmaa. Hieno kyltti, hyvin sanottu, tsemppiä sinulle.
Joo ja kuvien mukaan nämä *suvaitsevat" olivat pääsääntöisesti tosi nuorta nenärengas porukkaa. Mukana tietysti myös maahanmuuttajia (jos hankkivat elantonsa itse niin OK) Monikohan niistä anarkisteista osallistuu näiden 'pakolaisten' ylläpitoon veroja maksamalla? Veikkaisin ettei montaakaan kymmentä tuosta porukasta. Se on hyvä räyhätä ja huudella kun ei ole vastuuntuntoa mistään.
Itselläni on pari lasta ja maksanut veroja 25 v niin kyllä huolestuttaa mihinkä vielä joudutaankin. Sitten kun nämä mölyäjät eivät vielä ymmärrä että tämä lysti maksaa miljardeja, mutta eihän sillä tietenkään ole heille mitään väliä...
Kalliossahan ne pennut ja mamut asuu eikö totta.
Nää " suvakit" kävi mun kimppuun Narinkkatorilla,heti kun olin saapunut sinne. Snellmannminpatsaalla siis ei. Siis ajatelkaa rauhassa kannan mielipidettä huolesta tyttäriemme tulevaisuudesta,niin kimppuun käy "suvakkiäidit" lastenrattaineen.
No joku taho taas vei kommenttini... Siis narinkkatorilla nää äidit mun kimppuun kävi.
Mitäköhän ne on mieltä sit kun niiden piltit siin rattaissa joutuu .....hm....kohteeksi.
Media siis valehteli TAAS, kun väitti mamuttajia olleen enemmän kuin mamutulvan vastustajia! Eikä muutenkaan paljoa maininnut mamuttajien häirinnästä ja väkivallasta.
Tämä nyt ei varmaankaan ole meille enää mikään yllätys, mutta aina se vaan harmittaa. Mediaan enne luotti edes jonkin verran.
Media enteilee natsivaltaa
Miksi te marssitte kivikautisen ajatuksenne kanssa, rasismin ja ihmisoikeuksien lyttäämisen kanssa? Ei kannata kerjätä vihaa päälleen, koska isoin osa kansalaisista on suvaitsevaisia ja haluavat auttaa turvapaikanhakijoita. Teitä varmasti suurin osa kaduilla kulkijoista häpesi, häpesivät maatamme ja suomalaisuutta tuolla hetkellä kun te marssitte rajat kiinni-kyltein! On oikeutta tukkia turpanne, kitkeä rasismi, natsismi ja kansallismielisyys pois vuoden 2015 maailmasta. Itse opiskelijana aion tulevaisuudessa työskennellä maahanmuuttajien parissa, rakentaa uudenlaista Suomea.
Miksi suvaitset suvaitsemattomia muslimeja? Miksi haluat muuttaa Suomen kivikautiseksi, naisia ja toisuskoisia vihaavaksi muslimiyhteiskunnaksi?
Jos et ole ilmiselvä trolli niin. Voi poloinen, ei tässä kukaan ihmisiä ole vihaamassa. Raha ei vaan ilmesty jostain valtion käyttöön ja meidän on autettava omien varojemme mukaan. Meillä on nyt jo tilat loppu ihmisille jotka tänne ovat sännänneet ja velaksi elämme jo oman kansan puolesta, jos suoritamme itsetuhon emme voi auttaa yhtään ketään. Kun autamme oman kyvyn mukaan voimme edes jotakuta auttaa.
Olen henkilökohtaisesti ollut afrikassa ja kaakkois aasiassa avustus hommissa, joten avun anto ja resurssien rajallisuus ovat ihan todellisuuden kautta tuttuja. Käy katsomassa millaista todellisessa mailmassa on opiston ulkopuolella ennen kuin leimaat ihmisiä ja oletat tietäväsi tälläisistä asioista mitään. Surullinen totuus on ettei kaikkia voi mitenkään pelastaa.
Sinun kannattaisi tuon vihan ja fasististen ajatustesi takia kyllä hakeutua ammattiauttajalle.
Ei "isoin osa kansasta". Vain 10- 20 % on sekasin.
Niin kun muslimeilla onkin niin modernt ja suvaitsevat mielipiteet;)
Alla olevia kivikautisia ajatuksia musulmannien islamista sääntönsä ammentava kultuuri ei hyväksy:
demokratia
ihmisoikeuksien kunnioittaminen
tasa-arvo
homojen oikeudet
fyysisen kurittamisen kieltäminen
lasten itsemääräämisoikeudet...
listaa voisi jatkaa vaika kuinka pitkälle, muuta turha on jakaa helmiä sioille.
Mikä yllä olevista ajatuksista, joita me puolustamme, kuuluu mielestäsi kivikaudelle? Onko sinulla niin helvetin kova kiima takaisin nyrkin ja hellan väliin? Juttelepa isoäitisi kanssa, jos hän on vielä elossa siitä, miten kivaa se on.
No kai sitten minttuvaan olet varautunut hommaamaan itsellesi mustan kaavun, koska siihen joudut piakkoin pukeutumaan. Onnellisia ovat yksinkertaiset. Monikulttuurisuus kun ei tarkoita sitä että maa islamisoituu. Se nimittäin näyttää olevan edessä. Sitä kutsutaan sanalla yksikulttuurisuus, monokulttuurisuus, diktatuuri. Monia nimityksiä löytyy.
Snellunpatsaan tilaisuudessa muuan suvakkityttö, jolla ruusu rinnassa (kuten joillain muillakin suvakeilla, ilm. "salainen merkki") sai hirvittäviä kirkumisraivareita. Tärisi, raivosi ja polki jalkaansa. Poliisit menivät rauhoittelemaan tilannetta. Ituhipin näköinen kaverinsa vaikutti fiksummalta, piti suunsa kiinni ja kuunteli. (Luulen, että salaa nauhoitti tilaisuutta, pääasiassa ihmisten puheita ympärillään.) Mahdollisesti juuri tämä tyttö, poikaystävänsä kanssa tiedotti kavereilleen missä me olemme. Kommunistien asettamat vakoojat ovat niin onnettoman läpinäkyviä.
Tämähän se jaksaakin kummastuttaa kun nämä mamurakastajat eivät huomaa kuinka nuo kohtelevat omia vaimojaan ja tyttäriään.
Jos tytär ei noudata islamin sääntöjä hänet lähetetään sinne omaan kotimaahan,josta on muka lähdetty sotaa pakoon ja naitetaan jollekin sukulaiselle.
Musliminainen ei saa mennä suomalaisen miehen kanssa naimisiin,mutta suomalainen kelpaa kyllä elättämään vaikka koko sukua
täällä.
Eräs sukuni nainen oli naimisissa muslimin kanssa,joka sitten avioliiton kuluessa alkoi vaatia naiselta musliminaisen käyttäytymistä kaikessa.
Mies lopulta poistettiin maasta mutta sukulaisia jäi tänne ja vainosivat
sukulaistani ja hänen äitiään,joten he joutuivat painumaan maan alle
moneksi vuodeksi,eikä kukaan tiennyt missä olivat koska olisivat hekin joutuneet painostuksen kohteeksi.
Kannattaa naisten ajatella etukäteen ja varsinkin ennen kuin lasta
hommaavat muslimin kanssa,sillä katsovat lapsen miehen omaisuudeksi.
Älä valehtele. Suurin osa ihmisistä ei kannata tällaista hallitsematonta maahanmuuttokaaosta, varsinkaan kun samaan aikaa suomalaisia aiotaan kurittaa säästöillä. Säästökampanja tekee siis vain tulonsiirron toiselle porukalle.
En tiedä ainuttakaan hallitsemattoman maahanmuuton kannattajaa lähipiirissäni.
Suurin osa suomalaisista on vain niin tottunut tähän kyykykseen, hyviin tapoihin ja valtiovallan alamaisena olemiseen, että luottavat sokeasti valtamediaan. Oletko nähnyt aiempina vuosina montakin mielenosoitusta? Kertoo siitä miksi vielä on hiljaista. Meillä on siis olemassa hiljainen enemmistö, joka pian joutuu todella valitsemaan puolensa.
Kuuntelin eilen streamausta marssilta ja varsinkin loppupuolen puheissa oli tosi hyviä puhujia ja perustelivat kantansa kunnon argumenteillä eikä vastapuolen rasistit-mölinällä. Huomaa kummalta puolelta todella löytyy ne älykkäät, vaikka kummallakin puolella on myös niitä äärikiihkoilijoita.
Minttuvaan kirjoitti:
"Itse opiskelijana aion tulevaisuudessa työskennellä maahanmuuttajien parissa, rakentaa uudenlaista Suomea."
l
niin, muutaa vaan sinne keskiitään ja muistaka tiukkat leggingsit päälle ja esittelemään kamelivarpain niin tulee taatusti suuri lauma miehä joka halua esittä sinulle "rakkautta"
Näköjää viiveellä tulee kommentit,olin turhan hätänen:) . No mut tsemppiä kaikille REALISTEILLE:)
ps. onks muilla
nimimerkin kans ongelmia,tää suomi
on ahdas. tai tää osasto on tosi ahdas...ihan pohjoiskoreameininki meillä.
ai ei meinaa lähtee kommentti. Isoveli valvoo
Kyllä. Jotkut viestit tulee viiveellä. Pitää päivittää sivu, tai käydä otsikoiden kautta. Tuppaa hermostuttamaan, joskus.
Kuule MINTTUVAAN mä olen valmis auttamaan äitejä ja lapsia,itseasiassa KAIKKI me haluamme heitä auttaa,mutta kuule MINTTUVAAN,olisiko sinun syytä avata silmät,vai miksi haluat tämän maan täyteen arabimiehiä-muslimeja.Ole hyvä ja lue arabi-muslimeista hiukan ennenkuin alat täällä ihan suomalaisuuttasi häpeämään. Katsos minäkin häpeän olla Suomalainen ,mutta juuri päinvastaisista syistä kuin sinä. Olitko se muuten sinä joka päälleni hyökkäsit siellä Narinkkatorilla?
oikeastaan naurattaa, meidän suvakit on tosi väkivaltaisia.
Kyllä minäkin ottaisin lapsia äitiensä kanssa ,silloin olisi myös mahdollista sopeutuminen suomalaiseen elämänmenoon kun ei olisi noita keskiaikaisia tapoja noudattavia miehiä mukana.
Sama juttu. Vapauttaisin ne ihan lainsäädännöllä kivikautisista pakoista ja tavoista ja kaavuistaan. Saisivat elää tasa-arvoisina tasa-arvoisessa maassa.
Pakolaisuus on arka aihe. Mitä kansa on oikeasti mieltä. Mielipiteitä ei uskalla sanota oikeasti, mutta mitä mieltä ihmiset oikeasti ovat niin se peitetään. Vaikeaa... nyt on arka aihe. Suomalaiset hyviä ihmisiä mutta lieveilmiöitä liikaaa...
Valitettavasti YLE sensuroi. Mitä se pelkää...
http://mvlehti.net/?s=yle
Ei Yle mitään sensuroi kun ei anna edes mahdollisuutta sanoa mitään,
sillä erotuksella ,että ruotsinkieliset toki saavat sanoa suunsa puhtaaksi,eikä sieltä kuitenkaan pelkkää hymistelyä tule.
Aina siitä tasa-arvosta kiihkotaan melkein joka ohjelmassa mutta tässä asiassa suurin osa Ylen katsojista on paarialuokassa.
Tämän maan pääministeri ja vasemmisto-viheristö aivopesevät kansaa, kun he sanovat olevan rasismia, jos vastustaa pakolaisia. Ei se ole mitään rasismia. Emme vain halua tänne tällaista määrää pakolaisia. Käännyttäkää ne heti rajalta.
Suvakit olivat kiljukännisiä yksinhuoltajanaisia jotka miehenpuutteessa kiljuivat rajoja auki. Huutoja "että saadaan mies taloon" oli monen suvakkinaisen motiivi.
Olimme mieheni kanssa Narinkkatorilla ja kuuntelimme ihmeissämme rasismin vastustajien aggressiivista huutoa ja pyrkimyksiä tulla fyysisestikin lähikontaktiin rajat kiinni -väen kanssa. Saimme todella realistisen käsityksen heidän suvaitsevaisuudestaan, jonka piiriin ei näköjään mahdukaan toisin ajattelevat. Suurkiitos poliisille, joka piti huolta oikeudesta osoittaa mieltämme holtitonta maahanmuuttos vastaan!
Etusijalla pitäisi olla oma maan arvostus ja puolustus. Järki tähän hommaan. Ei maata saa lahjoittaa matujen hallintaan. Oman miehen saa ulkomailta ihan helposti vaikka sosiaalisen median avulla siis virallisen mamun. Naiset älkää sekaantuko matuihin. Mamut ne ovat OK!!!!!
Miten oli porukkaa oikeasti.
Torniossa näin!
http://mvlehti.net/2015/10/03/valtamedia-valehteli-jalleen-tornion-osallistujien-maaran-kuvasarja/
Hommaa organisoi äärivasemmistolaiset marxistit, anarkistit, rikolliset suoran toiminnan vihreät jne. Heidän ainoa tavoite on tuhota järjestäytynyt ja toimiva yhteiskuntamme. He tuntuvat vihaavan maatamme. Loput mukana olevat ovat helposti hönäytettäviä idiootteja, jotka elävät elämäänsä irrallaan todellisuudesta, emootioidensa heiluteltavina vailla häivääkään rationaalisesta ajattelusta.
Tavoitteen näkee jo heidän väkivaltaisesta käytöksestään mielenosoituksessa, luoda kaaosta.. He kuvittelevat sitten voivansa luoda oman ''paratiisinsa'' romahtaneen yhteiskunnan raunioista.
Opportunisteja siinä mielessä, että heidän lukumäärä ei millään riittäisi minkäänlaisen muutoksen aikaansaamiseksi normaalioloissa mutta nyt näkevät tilaisuutensa tulleen, kun kymmeniä tuhansia nuoria miehiä tunkee maahan kriisimaista ja -oloista. Uskovat pystyvänsä jossain vaiheessa hyödyntämään agitoimalla ja manipuloimalla tätä kriiseissä karaistunutta, helposti suoraan toimintaan valmista joukkoa omien sairaiden tavoitteidensa aikaansaamiseksi.
Erittäin, erittäin hyvin kiteytetty!
Tässä Hommafoorumin ketju, jossa hyviä kuvia Helsingin Narinkatorilta, sekä myös videoita siitä kuinka suomalaisten sananvapautta häirittiin, poliisin puuttumatta asiaan, ennenkuin sitä erityisesti vaadittiin:
http://hommaforum.org/index.php/topic,105653.msg2023568/topicseen.html#msg2023568
Tiedättekö muuten, mistä nimi Narinkkatori tulee?
1800-luvulla alkoi Suomeen ja Helsinkiin tulla Venäjältä juutalaisia, jotka alkoivat pitää kirpputorivaatekauppaa mainitulla torilla. Näitä myyntikojuja tällä torilla kutsuttiin nimellä "narinkka". Tästä tulee myös nimi mm. ravintolan vaatesäilölle "narikka".
https://fi.wikipedia.org/wiki/Narinkka
Kuulehan Minttu-lapsi. Suurin osa Suomalaisista EI hyväksy muslimien holtitonta invaasiota maahamme.
Ja lisää tietoa, jota poliisi ei suvakeistaan kerro:
http://mvlehti.net/2015/10/03/kolme-naamioitunutta-suvakkimiesta-yritti-ryostaa-susanna-kaukisen/
(Homman ketjussa oleva linkki MV-lehteen:)
Kyllä ärsyttää suunnattomasti ylen uutisointi. Ei haluta paljastaa (varmasti tietävät kuitenkin) ketkä siellä olivat aggressiivisia ja häiriköitä. Varjelkoon jos olisi yksikin rajat kiinni -porukasta käyttäytynyt kuten ne toisen puolen vihassaan kiihkoiset porukat, SE sanottaisiin kyllä. Mutta onneksi eivät provosoituneet, vaikka antirasistit hyppivät silmille.
Kuinka tämä on mennyt tällaiseksi, emme kuule totuutta ylen uutisista ainakaan. Ja vielä on suuri joukko ihmisiä, jotka eivät näitä nettisivuja pääse lukemaan, joten eivät tiedä, miten kaikki oikeasti meni.
Yle-uutiset näytti kuvaa raivoavista suvakeista, sekä erään meikäläisen selässä näkyvästä Suomen leijonasta. Uutisten katselijoille lienee jäänyt täysin epäselväksi, kuka huusi ja keille ja jos suvakit, niin eikö Narinkkatorilla ollut läsnä kuin yksi persu.
Aivan tietoisesti kuvattiin vain kaverin selkää, muttei näytetty kuvaa hänen edestään, jossa varmasti tuhat Rajat-kiinni-suomalaista. Poliisi on ilmoittanut tiedotusvälineille tapahtuneen "molemminpuolista nujakointia". Mitään tällaista ei tilaisuuden aikana ollut. Vain suvakit pyrkivät estämään toisinajattelijoiden sananvapauden, niinkuin kommunismissa aina tapana on.
Me emme estäneet, emmekä häirinneet heidän sananvapauttaan. Itse asiassa mitään omaa asiaahan heillä ei ollut. Heidän sanomansa ei ollut antaa mitään, ojentaa mitään vastauksia, vaan ainoastaan mölinällään estää älykköjen sananvapaus. Sillä meidän joukollamme oli paljon asiaa, puheenvuoroja.
Miten poliisi muuten suhtautui siihen lavalle sännänneeseen naiseen, joka ruiskutti jotain nestettä puhujan päälle ja yritti syöksyä kiinni? Mitä nestettä se oli ja mikä oli naisen tarkoitus?
Venäjän vallankumouksessahan kommunistiroskaväki murhasi älymystön ja näin kommareiden ihanneyhteiskunnasta tulikin sitten, mitä tuli.
Minulla on vissiin aukko sivistyksessa,mutta miten on mahdollista,että suvakit puolustaa tummapintaisia muukalaisia ja ovat kuitenkin sitten omaa kansaa vastaan...mielestäni luopio ja maanpetturi on parempi nimitys.
Tämä kummastuttaa muitakin. Nyt on ymmärrettävä Suomemme vahva, poliittinen kaksijakoisuus, joka juontaa jo ajasta ennen nk. sisällissotaamme (jonka punaiset aloittivat). Jo ajasta ennen itsenäisyyttämme (jonka Lenin meille myönsi. Tästä kiitos Venäjä / NL:lle!).
Tuolloin kansamme oli jakautunut oikeastaan kolmeen osaan: valkoiset, punaiset ja sitten sellainen maanviljelysväki, joka tunsi kyllä sympatioita, kuka kumpaankin suuntaan, mutta olivat maltillisia, eivätkä halunneet osallistua kiistoihin.
Syttyi nk. kapina, punakapina valkoisia vastaan, nykyään virallisesti "sisällissodaksi" kutsuttu. Tämän sodan voittivat nk. valkoiset. Itsenäistyneestä Suomesta tuli "valkoinen Suomi", jolla mm. "valkoinen poliisi". Eduskuntaan pääsi myös maltillisia sosialisteja. Ärhäkäimmät kommunistit eivät vielä tänäkään päivänä tunnusta Suomen valtiota tällaisenaan, ei maamme viranomaisia, poliisien auktoriteettia. Nämä ovat aina olleet mieleltään anarkisteja. Mutta aiempina vuosikymmeninä he pitivät mölyt mahoissaan, mitä nyt joskus intoutuivat vallankaappausyrityksiin, kuten 1960-luvulla Helsingin yliopiston nk. "Vanhan valtaus".
Nämä äärikommunistit kasvattivat lapsensa ja lapsenlapsensa vihaan kaikkea "valkoista", suomalaista yhteiskuntaa vastaan. He pitävät itseään väärinkohdeltuina ja heidän mukaansa kaikki paha yhteiskunnassamme on nimenomaan "valkoisten / porvareiden" syytä. Heissä ja heidän vihassaan ei ole mitään moitittavaa! 1960-luvulla he pyrkivät valtaan nimenomaan tiedonvälityksen ja kulttuuri, kuten teatterin, elokuvatuotannon ja musiikin kautta. Ylistettiin Fidel Castroa, Che Guevaraa, Kiinan Maoa, ym. Laulettiin vasemmistolaisia rauhanlauluja. Poliittisesti hysättin ja veljeiltiin nk. itäblokin, kuten Itä-Saksan, sekä etenkin Neuvostoliiton kanssa. NL lienee ollut asiallisin tästä joukosta.
Jos pahaa ei ole, he luovat sen, jotta säilyisi illuusio siitä, että heidän ajamansa marxilais-leninistinen yhteiskunta on ainoa oikea ja "kapitalistinen" yhteiskunta mätä. Kommunismi on paljolti kateellisten ihmisten aate. Kellään ei saa olla leivänmuruakaan enemmän kuin toisella, jos on, he ryöstävät sen. Omastaan kommunisti ei "koskaan" anna muille mitään. Montako kommunistien avustusjärjestöä tiedätte? Itse en yhtäkään. Jos kommunisti joskus antaa peräti 50 centtiä SPR:n kippoon, hän pitää suurta meteliä "solidaarisuudestaan"!
Kirkolta ja yhteiskunnalta he vaativat kaiken, "joka kuuluu heille!"
"Valkoinen Suomi", eli me, jotka rauhassa pidimme torikokoustamme Narinkkatorilla, on heille periaatteellinen vihollinen. Itse olen talousopillisesti myös erittäin vasemmistomyönteinen, sekä ymmärtäväinen ryysyköyhälistöä kohtaan, mutta isänmaanpettureitten joukkoon en kuulu.
Vasemmistosta on siirtynyt paljon väkeä juuri perussuomalaisten puolelle, jättäneet tuon räyhäporukan ja tulleet Isänmaamme asian puolelle. Perussuomalaiset on siis kirjava joukko; emme "kaikki" ole "äärilahtareita", mutta Suomi on meille rakas. Puolustamme Isänmaatamme vaikka "lahtareiden" rinnalla.
Suomen vasemmistolaiset, varsinkin ne, jotka väriänsä ovat herkästi näyttämässä, ovat kyllä kaikkein innokkaimmin nauttimassa kapitalismin hedelmistä. Nämä ovat työpaikoilla niitä, jotka vallankahvaan päästessään kaikki eniten sortavat hierarkiassa alemmalla tasolla olevia - siihen heidän hienon ideologiansa punainen lanka yleensä sitten loppuukin.
Tämä on totta. Voisin kertoa omatkin kokemukseni ay-mafiasta, mutta se ei nyt liity tähän topiciin.
No, niin. Hyvä kun alkaa valjea se seikka, ettei mediaan voi kaikessa luottaa. Uutisointi ei joka tapauksessa ole luotettavaa. Riippuu täysin kenen puolella halutaan olla. Onhan se nähty jo lähi-idän kohdalla.
Minä olin paikalla Narinkkatorilla Rajat Kiinni-puolella. Ihmisiä oli todella paljon paikalla. Media antaa aivan väärän kuvan tilanteesta, etenkin Yle. Väkeä oli paljon enemmän kuin mitä on ilmoitettu. Kaikki sujui hyvin. Hyviä puheita pidettiin ja yhteishenki ja Suomen puolustamistahto kasvoi taas lisää. Kiitos järkestäjille!
Suvakkiväki näytti aivan järkyttävältä. Ensin menin vahingossa heidän puolelleen. Poliisi ohjasi, sinne vaikka olin menossa Rajat Kiinni- joukkoon mukaan. Järkytyin suorastaan kun katsoin sitä porukkaa. 80-90 prosenttia maahanmuuttajataustaisia nuoria. Suurin osa humalassa tai jossain huumeessa, aivan sekopäisen näköisiä.
On suorastaan mieletöntä ajatella, että meidän päättäjämme ajattelevat maahanmuutosta samalla tavalla kuin nuo sekopäät. Päättäjämme ovat tällä hetkellä noiden puolella ja sallivat maahan valtavasti lisää laittomia, paperittomia tulijoita. Absurdia!!
Tuli vaan mieleeni, että jonkinlainen VALLANKUMOUS on mahdollista jos maahanmuuttopolitiikka ei muutu pian. Ei kai tässä enää muuta voi. Emme millään voi sallia maata täyteen tuollaisia hörhöjä, mitä oli lauantaina suvakkien puolella. He eivät tule Suomea nostamaan ja töitä järjestämään ihmisille. Tuskin monikaan noista on nytkään missään töissä.
Televisiossa näytettiin suvakkeja, muist. Lahden mielenosoituksessa. Luulisin, että lavalla puhui Erkki Tuomioja, mutten ole varma. Ne Lahden suvakit olivat ihan toista väkeä kuin nuo Narinkkatorin terroristit ja huumehörhöt.
Olivat Lahdessa ja muualla Suomessa siis ihan siistin näköistä, suomalaista työväestöä, yhdellä ukolla jopa kyltti, jossa Suomen lippu ja siinä nimi suvakki. Ihmisparka. Mutta kiitos hyvästä tarkoituksesta! Noita ihmisiä ymmärrän, vaikken samalle puolelle menisi, juuri heidän sinisilmäisyytensä ja hyväuskoisuutensa vuoksi.
Tajuavatkohan nuo hyväuskoiset mitä joukkiota he ovat suvakkimassa? Meillä Stadissa oli ne lähi-idän terroristit lietsomassa väkivaltaisuuksia.
Kirjoitin eilen illalla muutamankin kertomuksen, sekä Ilta Sanomiin, että Aamulehteen, mutten näe raporttiani Narinkkatorilta julkaistun kummassakaan. Katsotaan miten tänään. Laitan toivoni Aamulehden rehellisyyteen. IS:ien uutisointeihin ei kannata kenekään uskoa. Tuskin julkaisevat, sillä kertomukseni kumoaa heidän omat juttunsa.
Homma / Mielenosoitus monikulttuurista painajaista vastaan osa 2: 3.10.2015 Narinkkatori: http://hommaforum.org/index.php/topic,104716.0.html
Tässä Homman ketjusta (OlliH) otettu videolinkki suvakkinaisen hyökkäyksestä sananvapautta vastaan. Mainittu neste ilmeisesti siideriä:
https://www.youtube.com/watch?v=OOrV7He2Nnk
Tässä koko 2 TUNNIN TALLENNE NARINKKATORIN TAPAHTUMASTA (Homma, sivu 8 / OlliH, tänään klo 4.24:) https://www.youtube.com/watch?v=U_Cqo21cZz0
Anteeksi: lähes 3 tunnin tallenne!
Mielenosoituksia järjestetään lisää. Seuratkaa netissä mitä, missä ja milloin niitä on ja ottakaa osaa.
Varmasti otamme osaa. Eilinen kokouksemme Narinkatorilla osoitti meidät, "Rajat kiinni"-joukon koostuvan erilaisista, asiallisesti käyttäytyvistä, isänmaallisista suomalaisista.
Vasemmisto osoitti myös itse itsensä. Itse en edes katsellut heihin päin, he olivat itselleni täysin yhdentekevää, toisinajattelijoiden sananvapautta häiritsevää, perinnekommunistista mölysakkia, mutta pakosti heidät kuuli.
Tilaisuutemme oli hengeltään tosi lämmin ja meidän, erilaisten suomalaisten yhteenkuuluvaisuutemme ja isänmaallisuutemme oli vahvasti koettavissa. Meitä oli torilla satoja ihmisiä, ehkä jopa 1000. Tv-uutiset eivät näyttäneet meistä koko kuvaa.
Katsoin tallenteita ja olinhan siellä minäkin!
Tällainenkin tallenne löytyi Hommafoorumin / Suomen Uutiset kautta:
https://www.suomenuutiset.fi/rajat-auki-rajat-kiinni-kansanpetturit-havetkaa-kovaa-kielta-helsingin-kahdessa-mielenosoituksessa-video/
Videon loppupuolella huseeraa joku vihreään liiviin pukeutunut aktivistin oloinen ukko. Onko Seppo Lehto?
Kuten rakas katsoja näkee ja kuulee, paikalla oli runsaanpuoleisesti nk. "äärioikeistolaisten" näköisiä veljiä. Mutta ovatko aggressiivisia? Hyväntuulisia, henkisesti tasapainoisia ja rauhallisia olivat, maastohousuissaan ja Leijona-rotseissaan.
Mutta entä "Rajat auki"- ja "Tunkekaa Suomi perseeseenne"- ,"rasismin vastainen" äärivasemmisto? Tuollaista vihamylvintää ei näe kuin islamistien lietsomissa gazalaisissa.
Verratkaapa mm. yksistään suomalaisten omiin mamuttajiin, mm. Lahden torilla. Siellä jengi uutiskuvissa oli täysin järjissään.
Mutta ei Helsingissä, jossa maahanmuuttajat ovat lietsoneet islamin hengen myös suomalaislapsiimme. Snellun patsaalla näette vihreähiuksisen suvakkitytön saavan raivareita ihan itsekseen. Mahd. poikaystävänsä käyttäytyi kaiken aikaa asiallisesti.
Videolla näkyy myös mustaan kaapuun pukeutunut musliminainen. Hänen ympärillään ollut joukko käyttäytyi aggressiivisesti ja huuteli häirintähuutojaan täysin rauhalliselle omalle, suomalaisisänmaalliselle joukollemme.
Tämä teksti on kyllä aivan täyttä paskaa. Olin paikalla myös. En osallistunut kumpaankaan miekkariin vaan seurasin sivusta. Suvaitsevaisia oli paikalla valehtelematta viisinkertaisesti, valitettavasti.
En käynyt tarkkaan laskemassa suvakkeja. Kerron sen, minkä itse näin. Näin toisiinsa kiinni tunkeutuneen, köysien yli raivoavan lauman, joka huusi vihaansa. Heillä ei ollut mitään omaa asiaa.
Heidän ainoa tarkoituksensa oli hyökätä meidän sananvapauttamme vastaan ja häiritä tilaisuuttamme. Yhdenkään heistä en kuullut mylväisevän edes yhtä järjellistä lausetta.
"Ei rasismille!" oli ainoa mitään ajoittain kuulin heidän huutavan. Miksi he sitä meille huusivat? Mielenilmaisumme ei ollut rasistinen.
Tilaisuudessa oli puhumassa mm. Venäjän Karjalan Petroskoista Suomeen jo aikaa sitten muuttanut, suomalaisheimoinen nainen. Tervehdyspuheen lähettivät myös tallinnalaiset, jotka pitivät Tallinnassa omaa, vastaavaa tilaisuuttaan. Myös Viron / Eestin lippu oli näkyvästi mukana mielenilmaisussamme.
Kiitos, Eesti tuestanne!
Hommaforumilla ollaan ahkeria. Seuraava mielenosoitus mahd. jo ensi lauantaina 10.10.2015. Mahd. myös Itsenäisyyspäivänä, 6.12.2015.
http://hommaforum.org/index.php/topic,104919.0.html
Ja säännöt samat: asiallinen käyttäytyminen, ei omien puolueiden tunnuksia, eikä liian provosoivia plakaatteja. Humalaiset voidaan poistaa. Mielenilmaisun hengen tulee olla sellainen, että perheet voivat tulla sinne lapsineen.
Hommaforum kertoo tänään (Miniluvin aloitus:)
http://hommaforum.org/index.php/topic,105734.msg2025661/topicseen.html#msg2025661 :
"Jotain rajaa -mielenosoitus 10.10.2015
« : tänään kello 15:09:32 »
"Lainaus
Jotain Rajaa - Kansanliike vastuullisen maahanmuuttopolitiikan puolesta
Maahamme on tänä vuonna tulossa yli 50 000 turvapaikanhakijaa. Jo yksin tämän vuoden tulijoiden vuosittainen kuluerä lähentelee miljardia. Maahamme tulijoista valtaosa edustaa sellaisia ryhmiä, jotka ovat kantasuomalaisiin ja muihin tulijoihin verrattuna reilusti yliedustettuna sekä työttömyys- että rikostilastoissa. Ongelmat ovat jo alkaneet ja poliisinkin on ollut pakko myöntää, että turvapaikanhakijat ovat tuoneet mukanaan turvattomuutta.
Hallituksen harkitsematon ja vastuuton politiikka on pääsyy ennennäkemättömään tulijoiden tulvaan rajoillamme. Euroopan avokätisimmät rahalliset avustukset turvapaikanhakijoille ja suurin oleskeluluvan todennäköisyys ovat toimineet jo ennestään houkuttimena, jota pääministeritasoa myöten annettu kutsu on vain korostanut. EU ei omaa kykyä tai halua hallita ongelmaa, jolloin tulijoiden määrä vain kasvaa ja Suomi näyttäytyy yhä houkuttelevampana kohteena sadoilletuhansille uusille tulijoille.
Kykymme auttaa niin omia hädänalaisiamme kuin pakolaisleirillä asuviakin on jo kärsinyt. Leipäjonot pidentyvät, lastentarhoja suljetaan ja velkaa otetaan kokoajan lisää täysin hallitsemattomaan tahtiin. Päättäjät puhuvat uhkaavasta työvoimapulasta samalla kun maamme työttömyys jo lähellä kymmentä prosenttia. He puhuvat kansainvälisistä sopimuksista samalla kun muut EU-maat viittaavat kintaalla niin Schengen-järjestelmälle kuin Dublin-sopimuksellekin.
Vaadimme, että hallitus ryhtyy välittömästi tehokkaisiin toimiin turvapaikkaturismin kitkemiseksi, maahamme väärin perustein tulleiden poistamiseksi sekä auttamisresurssien kohdistamisesta oikeasti hädänalaisiin ihmisiin mahdollisimman kustannustehokkaasti. Vaadimme JOTAIN RAJAA maahanmuuttopolitiikkaan.
---
Jotain Rajaa -kansanliike järjestää ensimmäisen mielenosoituksensa 10.10. kello 15 Helsingin Narinkkatorilla. Toivotamme mukaan kaikenikäiset ja -näköiset ihmiset etniseen taustaan, sukupuoli-identiteettiin sun muihin katsomatta. Liikuntaesteisille on varattu tilaa esiintymispaikan edestä.
Tarkoituksenamme on antaa hyvä kuva suomalaisista joilla on määrätietoinen, mutta asiallinen pyyntö päättäjille. Kunnioitamme Suomen lakia tarkkaan. Noudatathan myös seuraavia ohjeita:
- Ei päihteitä - tulethan paikalle selvänä. Tapahtumamme on perheystävällinen.
- Käyttäydy fiksusti - ei herjauksia, ei pillien puhaltelua tai naamioitumista.
- Ei järjestötunnuksia - edustamme yhteistä asiaa, emme kuppikuntiamme
---
Yhteydenotot ja järjestäjät:
Kyuu Eturautti
[email protected]
050-5950047
Jani Perttilä
[email protected]
Seppo Saarela
Hommaforum""
- Edellä siis lainauksen lainausta, joka näin kaikille tiedoksi saatettakoon. Ollaan paikalla, suomalaisen Isänmaamme puolesta. Käyttäydytään jälleen ihmisiksi!
Nyt järjestäjänä on siis toinen taho, "Jotain rajaa"-liike. Eilen osallistuimme toisenlaiseen, "Rajat kiinni"-tapahtumaan.
Sinne tod.näköisesti tulee jälleen suvakkien joukkio, joka ei sallisi mielipiteenvapautta muille kuin omalle joukolleen.
Ei provosoiduta heidän käytöksestään. Sallitaan me heidän mielipiteenvapautensa, ei vastata heidän huutoihinsa! Me olemme demokraatteja, he eivät ole. Ei reagoida heidän taholtaan mahd. tuleviin häirintäpyrkimyksiinsä. Jos he käyvät fyysisesti päälle, kuten eilen heidän taholtaan useaan otteeseen tapahtui, kyseessä on pahoinpitelyrikos. Meillä on oikeus täyteen, fyysiseen koskemattomuuteen, koskemattomasti esittää oma poliittinen mielipiteemme. Joka sitä loukkaa, on yksin rikollinen.
Kannattaa kuitenkin ilmoittaa rikoksesta jo paikalla oleville poliiseille. Jos he eivät suojele koskemattomuuttamme, estä sananvapautemme häirintää, he syyllistyvät virkavelvollisuuden laiminlyöntiin.