valona

Nousi mieleeni näin pimeimmän ajan vallitessa ja valoisaa aikaa kohti käännyttäessä.
Tuo monille tuttukin vertaus asemamiehestä lyhtyineen.
"Valloissa" virkaa yöllä toimittaessaan sai kiireisen viestin tulevasta junasta ja rikkoutuneesta ratatie sillasta.
Silta oli murtunut kahden suuren vuoren välillä ja juna oli saatava pysähdytetyksi ettei juna ihmisineen syöksyisi rotkoon.
Asema mies meni lamppuineen radan varteen ja junan saapuessa heilutti lamppua pysähdys merkiksi ,vaan kuinka ollakkaan juna jatkoi matkaa ja valtaisa onnettomuus tapahtui.
Oikeuden käynti pidettiin ja ihmetys oli suuri miten oli mahdollista ettei veturin kuljettaja pysäyttänyt.
Asema mies kertoi kapakassa istuessa jäljestäpäin,ettei hän viitsinyt kiireen johdosta sytyttää lyhtyä heilutti vain pimeää lyhtyä.
Olen itseltäni useinkin kysellyt onko minussa Kristus valoa ja huomaako kukaan tuon valon.
Sen tiedän etten näillä sivuilla heiasta kylläkään Kristusta, vaan kiitän Isää et silloin tällöin antaa palautetta eritavoin rakkaudestaan tuolla kulkiessa.
Rukoukseni on et Herran lapset saisivat olla Isän käytössä "voitelussa"ja rohkeasti ja taivaallisessa viisaudessa tuota "rakkautta loistaa".
Rukoilihan Paavalikin Efeson uskoville myös ylhäältä tulevaa viisautta.
Kaitpa jokainen Herran oma tajuaa tuon valon ja suolan merkityksen omassakin elämässä.(itseltä usein unohtuu)
3114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Just tån takia en arvåsta kristittyjä tai muita uskiksia.

Heillä on valåt sammutettuna kåkå ajan.

Missäkåhtaa uskånnåissa lukee että järjenkäyttö ei åle sallitua?

Äänestä
  • Noniin, tulihan se sieltä! Puppeli-Nassen ruåtsalaisaksentti:D
    Oliko pikkurilli pystyssä?
    Jos ei, niin yritä uudestaan.... nooin hyvä nasse...vielä pieni pyöräytys pikkurillillä niin se on hyvä..DD

    Äänestä

  • åke kirjoitti:

    Noniin, tulihan se sieltä! Puppeli-Nassen ruåtsalaisaksentti:D
    Oliko pikkurilli pystyssä?
    Jos ei, niin yritä uudestaan.... nooin hyvä nasse...vielä pieni pyöräytys pikkurillillä niin se on hyvä..DD

    ettei joku pahvi ottais sitä tosissaan.

    Voi luoja!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fri kirjoitti:

Nousi mieleeni näin pimeimmän ajan vallitessa ja valoisaa aikaa kohti käännyttäessä.
Tuo monille tuttukin vertaus asemamiehestä lyhtyineen.
"Valloissa" virkaa yöllä toimittaessaan sai kiireisen viestin tulevasta junasta ja rikkoutuneesta ratatie sillasta.
Silta oli murtunut kahden suuren vuoren välillä ja juna oli saatava pysähdytetyksi ettei juna ihmisineen syöksyisi rotkoon.
Asema mies meni lamppuineen radan varteen ja junan saapuessa heilutti lamppua pysähdys merkiksi ,vaan kuinka ollakkaan juna jatkoi matkaa ja valtaisa onnettomuus tapahtui.
Oikeuden käynti pidettiin ja ihmetys oli suuri miten oli mahdollista ettei veturin kuljettaja pysäyttänyt.
Asema mies kertoi kapakassa istuessa jäljestäpäin,ettei hän viitsinyt kiireen johdosta sytyttää lyhtyä heilutti vain pimeää lyhtyä.
Olen itseltäni useinkin kysellyt onko minussa Kristus valoa ja huomaako kukaan tuon valon.
Sen tiedän etten näillä sivuilla heiasta kylläkään Kristusta, vaan kiitän Isää et silloin tällöin antaa palautetta eritavoin rakkaudestaan tuolla kulkiessa.
Rukoukseni on et Herran lapset saisivat olla Isän käytössä "voitelussa"ja rohkeasti ja taivaallisessa viisaudessa tuota "rakkautta loistaa".
Rukoilihan Paavalikin Efeson uskoville myös ylhäältä tulevaa viisautta.
Kaitpa jokainen Herran oma tajuaa tuon valon ja suolan merkityksen omassakin elämässä.(itseltä usein unohtuu)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu