Suomi on kaunis maa. Syksyllä puut ovat kauniita. Metsässä oli paljon sieniä tänä vuonna. Puolukoita, mustikoita, isoja vadelmia. Voi myös katsella lintujen muuttoa. Huomenna on kansainvälinen bongauspäivä. Silloin kiipeän lintutorniin. Piirakka onnistui tänään hyvin. Ohrarieska oli hyvää. Jaksoimme talsia 10 km kallioilla. Kunto on hyvä. Rakastan miestäni, kiva tyyppi; oikea aarre. Jumala on hyvä. suomessa olisi asiat hyvin, jos.
Kun menen metsään hyvän puolisoni kanssa, niin unohdan joksikin aikaa pahat Suomeen tunkevat muslimit. (Yöllä tulee sitten usein painajaisunia. Maahanmuuttoviraston johtaja päivi Nerg sanoi, että n. 65 000 paholaista tunkee tuhoamaan Suomea tänä vuonna. Miehitys on menossa. Pahat miehet Saatanan joukot, kansakunnan viholliset, pahan kamalan islamin tuovat tänne. Tappavat vauvasta vaariin ja tekevät oman pahuuden uskontonsa käskyjen mukaan, kidiuttavat eläimiä ja kristittyjä. Sosillaiturva ja koulutus romahtavat. Kohta on yhtä kamalaa kuin Bagdadissa. Kirottu olkoon islam! Tuhon ja pahuuden uskonto.
Kylläpä on kaunis syksy! MYÖNTEINEN yritys
9
79
Vastaukset 9
- yötönyö2
"Suomi on kaunis maa. Syksyllä puut ovat kauniita. Metsässä oli paljon sieniä tänä vuonna. Puolukoita, mustikoita, isoja vadelmia. Voi myös katsella lintujen muuttoa. Huomenna on kansainvälinen bongauspäivä. Silloin kiipeän lintutorniin. Piirakka onnistui tänään hyvin. Ohrarieska oli hyvää. Jaksoimme talsia 10 km kallioilla. Kunto on hyvä. Rakastan miestäni, kiva tyyppi; oikea aarre. Jumala on hyvä".
Hyvin ajateltu. - hyihittooooo
Kunnes selviää että ukkos käy vieraissa ellei ole tossusi alla kuten useat papit ovat.
Mitäs sinä tiedät islamista itsetuntohäiriöinen akka?Et yhtään mitään.
Et yhtään mitään.Ime vain ukkos uloketta että saat lampaan palvomaan itseäsi.- eksmyönteinen
Mä en ole papin vaimo. Ihan tavallinen eläkkeellä oleva (onneksi) poliisi on mieheni! Koraanin olen lukenut 3 kertaa, mutta enää en lue. Islamin tunnen oikein hyvin, suufilainen islam-haara on mielestäni osittain kaunis ja mystinen. Islam koraaneineen on kuitenkin pohjimmiltaan jihadistinen ruma uskonto, ja Muhamedin elämä todistaa äärimmäisestä pahuudesta ja tyhmyydestä, siihen liittyvä lapsen hyväksi käyttö ja huono elämän tapa sekä nykyiset muslmien terroristitoimet ja jälkeenjääneissyys todistavat mädäntyneistä hengen hedelmistä.
Tänään tuli ämpäri täyteen karpaloita. Ja lisäksi suppilovahveroita! Hyvä työviikkoa kakille! Voikaa hyvin! - miliisinjälkeläinen
eksmyönteinen kirjoitti:
Mä en ole papin vaimo. Ihan tavallinen eläkkeellä oleva (onneksi) poliisi on mieheni! Koraanin olen lukenut 3 kertaa, mutta enää en lue. Islamin tunnen oikein hyvin, suufilainen islam-haara on mielestäni osittain kaunis ja mystinen. Islam koraaneineen on kuitenkin pohjimmiltaan jihadistinen ruma uskonto, ja Muhamedin elämä todistaa äärimmäisestä pahuudesta ja tyhmyydestä, siihen liittyvä lapsen hyväksi käyttö ja huono elämän tapa sekä nykyiset muslmien terroristitoimet ja jälkeenjääneissyys todistavat mädäntyneistä hengen hedelmistä.
Tänään tuli ämpäri täyteen karpaloita. Ja lisäksi suppilovahveroita! Hyvä työviikkoa kakille! Voikaa hyvin!Etpä sitten ole ymmärtänyt lukemaasi :D
- Tartuff
Suosittelen sinulle muuttoa Utopiaan jossa asuu vain sinunnäköisiä, sinun tavalla uskovia, yhtä sydämettömiä ihmisiä. Siellä voit rauhassa leipoa hiekkakakkuja ja taputtaa pulleita käsiä.
Utopia on maa joka on sinun päässäsi. Tervemenoa!
Me täällä pidämme huolta vähäisistä veljistämme, kodittomista ja vanhemmittomista lapsista, sotien ja vihan vammauttamista, itsekkyyden ja sodan runtelemista.
Kumpikohan meistä toteuttaa evankeliumin käskyä rakastaa?- nillittäjätt
sotien ja vihan vammauttamista
Jos ei vain kävisi loppupeleissä niin että ne autetut antavat vastalahjaksi sitä mihin ovat tottuneet turha tulla sitten palstoille itkemään
- Tartuff
Päinvastoin kuin joku muu, en itke täällä lainkaan vaan meitä jokaista työhön kärsivien ihmisten puolesta. Uskonnolla, kansalaisuudella, ihonvärillä ei ole merkitystä vaan sillä että jokaista tulee kohdella inhimillisesti kuten Kristus kohteli niitä joita kukaan muu ei hyväksynyt. Sitä on olla kristitty.
- slaamamailöö
Islam on Saatanasta. Muslimi ei anna armonlaukausta, vaan se tappaa kiduttamalla. Muhammed oli rietas mies, insestipedofiili ja kakin puolin todella paha henkilöhahmo. Hänen uskomusjärjestelmänsä on aiheuttanut äärettömästi pahaa maailmaan. Koraani kehottaa tappamaan ja jihadismiin. Islam on maailman pahin uhka. Islam on Saatanasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen251397- 751269
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841221Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101024Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291005- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.87861Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52712Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132702Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86677- 146604
- 50589
- 28588
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54583Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13549- 37548
- 46543
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94536- 21530