Sipilän hallituksen keinoiltaan epärealistisena, mutta kunnianhimoisena tavoitteena on luoda ns. biotalouteen 100 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä.
Appropo, ns. biotalouden työpaikat ovat kuitenkin vähentyneet tällä vuosituhannella 356 000:sta 284 000:een.
Loitsunomaisesta uudesta biotaloudesta yli puolet muodostuu maataloudesta, elintarviketeollisuudesta, metsätaloudesta ja massa- ja paperiteollisuudesta. Näillä aloilla uudistuminen on hidasta. Lisäksi länsivientiä opettelevan elintarviketeollisuuden pitäisi löytää Venäjän markkinoiden tilalle uudet vientikohteet.
Sipilän hallitus kertoo tukevansa biotaloutta 300 miljoonalla eurolla.
Komea summa, josta tosin vähintään 1/3-osa on korvamerkitty matalan innovaatiotason maataloudelle.
Olemassaolevien rakenteiden (lisä)tukiin perustuva elinkeinopolitiikka hidastaa tunnetusti tavoiteltavaa & tarvittavaa bio-toimialan rakennemuutosta.
Oikeampi panostuksenkohde olisi, nyt leikkuriin joutuva, tutkimus ja tuotekehitys. Mutta näillä aloillahan ei tunnetusti juurikaan keskustan äänestäjiä parveile.
Appropo, ns. biotalouden työpaikat ovat kuitenkin vähentyneet tällä vuosituhannella 356 000:sta 284 000:een.
Loitsunomaisesta uudesta biotaloudesta yli puolet muodostuu maataloudesta, elintarviketeollisuudesta, metsätaloudesta ja massa- ja paperiteollisuudesta. Näillä aloilla uudistuminen on hidasta. Lisäksi länsivientiä opettelevan elintarviketeollisuuden pitäisi löytää Venäjän markkinoiden tilalle uudet vientikohteet.
Sipilän hallitus kertoo tukevansa biotaloutta 300 miljoonalla eurolla.
Komea summa, josta tosin vähintään 1/3-osa on korvamerkitty matalan innovaatiotason maataloudelle.
Olemassaolevien rakenteiden (lisä)tukiin perustuva elinkeinopolitiikka hidastaa tunnetusti tavoiteltavaa & tarvittavaa bio-toimialan rakennemuutosta.
Oikeampi panostuksenkohde olisi, nyt leikkuriin joutuva, tutkimus ja tuotekehitys. Mutta näillä aloillahan ei tunnetusti juurikaan keskustan äänestäjiä parveile.
Vastaukset 34
Vanhimmat
hah, eikös juha jo tienannut bio-vedenpuhdistamoilla?
laittaako uutta matoa koukkuun sijoitusyhtiöilleen?
Aika jännä että Sipilän biotalous sisältää myös maatalouden ja metsätalouden, ja SSS-hallituksen biotaloustuet sisältävät vain toisella nimikkeellä lisää maataloustukia. No Sipilän ja kepun kannatus on taattu maalaiskunnissa ensi vaaleissakin.
taas tänä aamuna valehtelemaan?
Onhan sitä siinäkin työmaata tulonsiirtoelätille.
Ei kestä' päästää Kokoomusta ja Demareita sähläämään.
Jos päästetään tuo tavoite ei toteudu edes 100:ssa vuodessa. Nyt noiden sählääjien vuoksi on memettety jo kohta 30 vuotta.
Tänne se raha menee:D
"Oikeampi panostuksenkohde olisi, nyt leikkuriin joutuva, tutkimus ja tuotekehitys. "
Tuohon tutkimukseen panostetaan niin että saadaan se SAksan alalla oleva 25 vuoden etumatka kiinni.
Perustelisitko väittämäsi tutkimukseen ja tuotekehityksen panostamisesta
Lue se hanke:D Jos kirjoitat asiasta sinulta edellytetään myös tietoa.
Avauksen ajatusmaailma oli kommunistin käsikirjasta kopioitu malli, joka jääköön omaan arvoonsa.
Kärkihankkeet tähtäävät kokonaan uuteen ajattelumalliin, jossa biotalouden ja clean-tec'n täysin uusilla hankkeilla tehdään pohjaa tulevaisuuden uusille innovaatioille. Siis täysin uusille hankkeille.
Tarkoitus ei ole avauksen tehneen suunnitelmatalouden vahvan kannattajan malli tukea vanhoja talouden muureja. Maatalous on yksi tulevaisuuden ala, siksi maatalouden investointirahasto on tae tehdä maatalouden kilpailukykyä parantavia rakennemuutoksia, joilla tilakokojen kasvattamisen kautta haetaan tuottavuuden nousua kansainvälistä kilpailua ajatellen.
Hallituksen työllisyystavoitteet luoda uusia työpaikkoja 120 000 vuoteen 2020 mennessä on aikataulussaan. Luottamus hallituksen kykyyn tehdä työllisyyttä edistäviä ratkaisuja on edennyt luottamuksen asteesta käytännön tasolle, vapaita työpaikkoja on virallisesti jo noin 50 000 ja niin sanottuja puskaradiovälitteisiä avoimia työpaikkoja puolet virallisiin nähden.
Tosin alkuperäisen teksti on oikeistolaisesta Talouselämä lehdestä, tilastokeskuksen tutkijan kynästä.
Omituinen asia kun joku haluaa suitsia valtiososialismia sekä luoda tehokkuutta markkinatalouden toimin niin keput huutavat kuorossa "sosialisti sosialisti..."
Vetäsit samalla vuoden vitsin, juurihan sinä ja muut keput kannattavat suunnitelmatalouden tehottumuutta ylläpitävää tukiastaloutta mm. maataloudessa ja biohömpätukien kohdistamista vanhoille tehottomille aloille joilla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta tuottavana alana.
Pitäisi jo ymmärtää että meille on Suomessa taloudellisesti järkevintä tuottaa sellaisia tuotteita ja palveluita joissa on mahdollisimman korkea tuottavuus ja hinta suhteessa kuluihin, maatalous ei mahdu meidän olosuhteissa tuohon määritelmään. Maataloustuotteiden tuottaminen kansainvälisille markinoille ei tule koskaan olemaan kannattavaa Suomen olosuhteissa, se tulee aina tarvitsemaan valtavia verovaroista maksettavia maataloustukia, jotka verotaakan takia laskevat Suomen kilpailukykyä kaikilla muilla aloilla.
Sinä siis tarkoitat että Suomessa liian korkea elintaso nykysille tuotteille joita maailmalla pystytään tuottamaan?
Olisko tuossa tilanteessa silliin paras lääke laskea elintasoa? Jos ei pystytä tuottamaan jalostusarvoltaa niin korkeatasoisia tuotteita että riittä tämän elintason ylläpitämiseen niin elintaso on silloin tuottokykyyn verrattuna liian korkea,.
Turha sitä on marista siitä että ei ole tarpeeksi korkean tuottoasteen tuotteita JOS Et itse pysty parempaa tekemään. Sinä Itse voi keskittyä asioihin joihin Sinä voit vaikuttaa ja yrittää sitä kautta osallistua yhteis kunnan pärjäämiseen..Jokainenhan osaa toisen tekemisestä niitä vikoja löytää mutta sitä tehdään VAIN sen vuoksi että Itse ei tarvitse OTTAA vastuuta. OMAA vastuuta siirretään muille tuolla valitusvirrellä,.
SAk on nyt oikein Profiloitunut tuossa kyseenalaisessa taidossa.
Sinä yrität ylittää tuon SAK:nkin tuossa asiassa.
Ota itse vastuuta.
Väität siis että hallituksen panistis clintciin on matalan tuotavuuden tuotteita:D
" maatalous ei mahdu meidän olosuhteissa tuohon määritelmään. Maataloustuotteiden tuottaminen kansainvälisille"
maataloudennsouus tuossa teknologiassa raaka-aineet- Ilman niitä ei ole myöskään tuon korkeantason kotimaisia bioenergiatuotteita.
Tuoo maaseutuviha pitää lopettaa muuten meillö ei tuioteta myöskään korkean teknologiabn tuotteita.
Osuiko kepua arkaan paikkaan?
Oliko Keskustan ratkaisu siis alkaa laskemaan elintasoa vaihtoehtona korkean jalostusasteen vientituotteille ja palveluille? Eli vapaaehtoisesti pitää ottaa tähtäimeksi vaikkapa Romanian tai Somalian elintaso? Tosin siltä se kyllä vaikuttaakin, sillä kaikki työ nykyisessä Keskustavetoisessa hallituksessa tehdään että elintasoa saadaan laskettua. Tosin maataloustukiaisten maksaminenkin pitää tällöin lopettaa jos niille ei löydy enää maksajaa...
Hallituksen (lue. Kepun) panostus cleantechiin kohdistuu lähes kokonaan poliittisen kannatuksen hankkimiseen, poliittista kannatusta hankitaan syytämällä rahaa maa- ja metsätalouden pönkittämiseen tukiaisilla.
Hallitus (lue: Kepu) panostaa alaan (biositätätä) jolla ei ole kuin marginaalista kansainvälistä kysyntää, eikä ala edes ole kovin korkean teknologian ala. Esimerkiksi "biotalouden" osuus cleantechin enrgiainvestointikysynnästä on vain noin 5% kokonaiskysynnästä, loput 95% kohdistuu täysin päästöttömään energiaan kuten tuuli- ja aurinkovoima. Suomi on kaikkien tutkimuslaitosten ja tutkijoiden mukaan tipahtamassa kokonaan muiden maiden kelkasta.
hehehehe
Vai että "korkean tason kotimaisia bioenergiatuotteita"... meinasin tippua naurusta lattialle. Tuotteet joiden tuottaminen maksaa enemmän kuin tuote ja joka vaatii tukiaisia? Hyvin on on tosin tupailtojen kepupropaganda mennyt perille kirjoittajaan.
No jos ei muuhun rahkeet riitä mikä on vaihtoehto? Teetkö Sinä perempaa? Vai sanotko että MUIDEN pitää tehdä?
Kyse on siitä Mitä SINÄ pystyt asialle tekemään. Jos sinulla ei ole ratkaisua silloin sinun tehtäväsi on se mitä sinä pystyt tekemään.
NYT kysytään Jokaiselta HENKIlökohtaisesti mitä iytse pystyy tekemään!!! Nyt sinulta EI kysytä mitä MUUT voivat tehdä.b VAAN mitä SINÄ pystyt tekemään.
Jos pystyt nostamaan tuota tuottavuutta niin että siitä riittää tälle elintasolle niin TEE. MUTTA siitä pitää naapurillekin sitä saman tasoista elintasoa. Ei riitä että Sinulla on sitä. Sinun elintasosi maksaa työttömät.
Jooojhjoooo EI se kannate! Mikkää ei kannate,...mitä se hyöväää.,..
Joo Mittää ei saa tehhä...mikkää ei oo mittää. mikkää ei onnistu...mittää ei saa yrittäää...mistää ei tuumittää...
Missä Ihmeen masennussuomessa Me nyt eletää.
SAksa PORSKUTTAA juuri tuon saman energian turvin. Suomessa se ei kannate..hahhahhhaah
Tsrkoitus vaan kepuloisille lapioida valtion rahaa!
Keskustan ajama biotalous on vain uudelleen nimettyä siltarumpu- politiikkaa
Avauksen ajatusmaailma oli kommunistin käsikirjasta kopioitu malli, joka jääköön omaan arvoonsa.
Usein keskustalainen argumentointi pohjautuu vain mielipiteeseen.
Toimii ehken matalan koulutustason piirissä
Kepulaisilla on tällainen perusvastaus kaikkeen, eli syyttävät muita "kommunisteiksi tai sosialisteiksi" , tällöin omat hurraavat ja taputtavat käsiään vaikka eivät ymmärrä koko asiasta mitään.
Kommunisteilla on isot toleranssit!
Vasemmiston koulutustaso on korkea, kirvesmiehet, sähköasentajat, ompelijat ja korkeasti koulutetut ylioppilaat ova vasemmiston kerma eduskunnassa. Koulutuksen taso vastannee aikaan saatuja tuloksia.
Etkö nyt ymmärrä, alkuperäinen tekstipohja lähestyy asiaa päinvastaisilla argumenteilla kuin mitä vasemmisto
Taitaa olla vasemmistoliitolla RKP:n jälkeen suhteellisesti eniten akateemisia loppututkintoja, sitten tulee järjestyksessä Vihreät, Kokoomus, SDP ja hännillä Keskusta ja Persut.
Eikö vasemmisto ole yhtä kuin kommunismi? Seksitutkija talouden asiantuntijana, että silleen. Nyt menee jo munakarvojen tutkijan (jombe) tasolle vasemmistolainen viisaus.
Et sitten vieläkään ymmärtänyt?
Aloituskirjoitus vastustaa kannattamattomien toimialojen tekohengitystä tukipolitiikkalla, kirjoitus siis vastustaa perinteistä vasemmistolaista politiikkaa ja kannattaa liberaalia markkinatalouspolitiikkaa.
Ymmärrätkö? Eli kirjoitus on liberaalioikeistolainen, siis edustaa aatesuuntaa johon Keskusta väittää kuuluvansa.
M ikä autuus se Liberaali talouspolitiikka on?
MinulleHetiKaikkiVälittömästi. AinoastaanMinulleEiMuille.
Oikeasti liberaalius ei ole tuota. Se on vain nykysin haukkumasana jonka merkitystä viiristellään sen vuoksi kun pitää olla jotakin jolla potkia ihmisiä.
Nykyistä lieraaliutta sanotaan uusliberalismiksi. Se on lähellä tuota Minulle HetiKaikki...
Liberaali=uudistusmielinen.
Keskusta todella aikoo uusidtaa Suomen tuotantosuunnan. Entinen aika takaisin tule. Tarvitaan uutta. Se uusi on Bioenergia. Vanhoilliset vastustaa koska muutos pelottaa. Vastustuksen kärkenä on syytös mataloustulojen lisääminen bioenergiatukien muodossa.
Kivihiili on turvallista energiaa. Siitä ei Suomen maaseudulle jakaannu mitään. Se tuodaan kiinasta satamaan sieltä suoraan voimalaan. Ei pääse maajussit väliin tienaamaan.
Asiahan on juuri päinvastoin, Keskusta haluaa tukea kannattamattomia vanhoja aloja, siis sitoutua aikaan menneeseen. Keskusta on vanhoillinen agraarisosialistinen puolue.
Puhdasta rahan lapiointia kepuloisille!
Varatut biotalouden rahat menevät matujen perseeseen eivätkä riitäkkään. Suomen talous on kuralla kuin matun ohrapuuroinen paska. Sipilä, ymmärrätkö!
mutta aika ei suosi ko. määrää yhtään. jo nyt ja 10v kuluessa paljon enemmän automaatiot kehittyy,ei ole tarkoitus ihmistä työllistää,vain varakaiden vaurautta lisätä kaikin keinoin.
..tai jospa sipilä ajattelee,että irakista tullut mieskööri tekee kaiken. ei ne metsähommiin lähde,ei hiekka-aavikon joutoasukki sellaiseen suostu.
ihminen on niin "viisas",että kehittää itsestään synnynnäisen työttömän.
täytyy tapahtua valtava ihme jos suomen työttömyys saadaan edes puoleen nykyisestä pakkomamut...harmi,en usko siihen yhtään. työttömyys ja sosiaalinen tilanne tulee pahenemaan pitkäaikaiseksi ilman valoa.
,,,ikävää,mutta totta...vaikka toivon olevani väärässä.