On vuosia jolloin en juurikaan edes lehdestä katsonut kuin kansikuvan sekä tilasin tuttavilleni yllätykseksi heidän ikäänsä sopivan lehden Minulla on ja oli muuta lukemista ja aikaa rajalisesti kaikki tolkulliset perheeliset sen itse tietävät olihan kauniit ja rohkeatkin menneet monta vuotta ja olin ihan ulkona mitä siellä tapahtuu kun yleinen aihe työpaikkakeskusteluissa oli kauniit ja rohkeat sehän oli yleisesti hyväksytty aihe sään lisäksi Samoin on käynyt salattujenelämien kuin kaikkien koko kansan sitä sun tätä Muistanajan kun ihmettelin että voinko tosiaan kaikessa rauhassa katsoa usa x factorin tai usa talenntin Voin kertoa että aloin tuntea itseni laiskaksi ja ei siinä kauvan nokka tuhissut kun keksin itselleni muuta yhteiskunnalisesti ja lisätyötä tosin tämä suomi on sellainen maa että kaikki joilla on ollut KaikestaHuolimatta tehdä kahtakin työtä ovat katkerat ja kateeliset omakotitalo asukkaat silmätikuksi kun nyt se pirulainen saa kerrankin itselleenkin ostaa kauniimmat meikit ja kauniimman mekon yms. kuinka se kehtaa Silmätikuksi joutuu pelkästään sillä että elämässäsi elä sitä elämää jota sterotybioidon sinun odotettaan elävän Siinä on vuosien varella tullut monekin aika pitkäksi odotelessa joka se lähtee etsimään elättäjää jne. mitä kaikkea saastaa sitä kaikenlaiset ihmiset päässään keksivätkään Pointti tässä jutussa on se kelle tilaisin valitut palat lahjaksi kun kesällä ostin uudet kumikengät itselleni en kehtaa toista lahjaa enää itselleni Mutta sopiiko että vähän tarkenetta että postiluukustani sinäänsä kyllä hyvä kansikuvalisesti mutta aikaa hurjaa kun pidätte minua 70 plus Ei se mitään olenkin sanonut ikäni kyselijöille vakavalla kasvoilmellä että seuravaksi täytän 151v.
Tärkeä tiedotus. Luen naistenlehiäkin
apuaeiu
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toinen tärkeä tiedotus. Tämä on kyllä jollekin skandaali paljastus kun kerron että En ole katsonut ensimäistäkään koko suomen kansan Vain elämää tvohjelmaa Perustelut . en ole elänyt elämääni seuraten iskelmätähtien kuin muidenkaan muusikoiden elämää saatika henggailut heidän hännystelijöinään Tämä on kyllä sokki paljastus tiedän sen ja tällä minut jotkin tahot sterotybioivat vaikka miksi Oletan että tästä kun toipuvat siihen menee aikaa joten en paljasta lisää näitä skandaaleja enkä yhtä likaisia yksityiskohtia. Lohduttaako se kolmas tärkeä tieto että musikkia kyllä kuuntelen Pyydän anteeksi koko suomen kansalta että en ole täyttänyt kaikkia niitä sterotybioita enkä käyttänyt oletettavalla tavalla Minulla on vain ollut niin paljon muuta tekemistä ja luettavaa jotta olisin heittätynyt laiskuuteen varsinkaan unohtaen oman elämän ja siten alkanut elämää joidenkin muiden elämää kuin omaani Minulla on ainoastaan varaa elää omaa elämääninämä armeijan harmaat villasukat jalassa Sain eilen uudet Kiitos.